lauantaina, joulukuuta 09, 2006

seuranmestaruuskilpailut

Ei mennyt niin kuin odotin. Harjoitusnuolista lähtien oli vaikeaa, en saanut tehtyä suoritusta niin kuin halusin. Hauis ja vetokäden olkapää tulivat kipeiksi. Pokakäsi tärisi paljon, tuntui todella huonolta. Ekat 30 nuolta 265 oli ammuntaan nähden hyvä. Toiset 30 nuolta oli kaikkea muuta, ammunta tuntui koko ajan huonommalta. Kuudenteen sarjaan pummi, kunnon myötiksen ansiosta, klo kahdeksan. Toka vika sarja aivan käsittämättömällä tavalla bingo, hirveä tärinä ja tähtäin ei ollut missään vaiheessa keskellä, silti kymppejä. Vika sarja oli luokaton: 9,8 ja vaneri klo yksi. Tulos 251, yhteensä 516. Pudotuskierroksen ammunta oli vielä vaikeampaa. 26,24,18,18, tulos 86. Kaksi myötistä, kaksi pummia klo kahdeksaan. Päivän laukaisumäärä 90. Neljän päivän laukaisut 500. Tähtäinjousi ja kilpailu ei minulla sovi yhteen, en osu mihinkään. Taljalla sentään saan nuolet tauluun. Katsotaan mitä tapahtuu, kun saan uuden taljan. Mathews C4 on tulossa, jatkan kuitenkin harjoittelua tähtäinjousella.

Ei kommentteja: