tiistaina, toukokuuta 26, 2009

ei, ei ja ei

90m 16 nuoltaAurinkoinen, lämmin ja tuulinen päivä. Aloitin 10m taustaan, ammunta tuntui hyvältä. Siirryin 90m, edelleen hyväntuntuista ammuntaa ja sain ihan ok pisteet 55 (yksi kasi). Toiseen sarjaan tuuli koveni ja nippu levisi kasista kasiin, pisteet 51. Kolmas sarja vielä ihan ok 51 ja sitten tuuli koveni entisestään, neljäs sarja surkea 49. Sen jälkeen en enää osunut, ammuin kaikki 16 nuolta tauluun ja viitosia ja kuutosia ihan riittävästi. Siirryin 70m, sain nuolet pidettyä kasilla ja siihen se jäi, sarjat olivat 54-55 koko ajan. Sitten 50m, ammuin 80cm spottiin. Eka nuoli oikealta ohi, olisi ollut ehkä nelonen. Kuudes nuoli viitoseen klo 11, ei mitään tolkkua touhussa. Koko ajan tuuli koveni ja se teki ampumisesta hankalaa, mutta ei noin hankalaa. Kokeilin ilman sivustabia ja lisäsin runkoon neljä painoa, kaksi molemmille puolille. Matka edelleen 50m, sain hienon nipun klo 13 keltaiselle. Ainoa ongelma oli, en saanut jousta suoraan millään. Kupla oli vasemmassa reunassa koko ajan ja jousi melkein poikittain oikealle. Laitoin sivustabin takaisin, mutta vain yhdellä painolla ja käänsin sen vähän eteenpäin. Sain jousen pystyyn ja osumat paranivat hieman, kaikki nuolet kasin sisällä. Koska tuuli vain koveni, menin ampumaan 30m ja en osunut. Oli vaikeuksia saada nuolet pysymään keltaisella. Ammuin yhden seiskan ja kaksi kasia. Näillä painotuksilla mennään sunnuntaihin asti, silloin on FITA Talosaaressa. Jos vähänkään tuulee silloin, en tule saamaan edes 1280. Tavoitteena on ampua 1300, sillä tuloksella ei tee yhtään mitään. Sunnuntain jälkeen mietin jatkanko ampumista VE:llä vai otanko Apexin takaisin käyttöön tai sitten teen radikaalin liikkeen ja tilaan itselleni Alphamax 35:n. Haluaisin ampua VE:llä koska se tuntuu ihan hyvältä, mutta kun en osu sillä. En usko olevani niin huono mitä kolmen kisan tulokset ovat olleet ja kun en harjoituksissakaan osu, niin VE ei ehkä vaan sovi minulle.
stabitpainot

Ei kommentteja: