keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2012

erittäin kova tuuli

50m
Aurinkoinen ja tuulinen ilta. Arcling Kimmon kanssa, matka 50m 10-renkaiseen 80cm tauluun ja kisa lähti käyntiin ilman lämmittelyammuntaa. Tuuli haittasi ammuntaa koko ajan, silti sain laukaukset lähtemään yllättävän hyvin. Osuin hyvin keltaiselle ja kymppejäkin tuli, mutta X:t olivat kortilla. Vasta neljänteen sarjaan sain X:n ja sillä menin johtoon. Kimmo vei kaksi seuraavaa sarjaa ja puolivälissä Kimmon johto 2-1. Toinen puolikas oli tiukka, kaksi kertaa oli molemmilla X, toinen meni tasan ja toisen voitin minä. Koko ottelun voitto minulle 3,5 - 2,5. Laskin myös tuloksen, ekat 36 nuolta 298. Sarjat olivat 47,49,47,52,52,51. Kolmanteen sarjaan ammuin nelosen, muuten nuolet olivat punaisella. Tokat 36 nuolta 307, tulos on toiseksi paras koskaan ampumani 50m (kisat ja treenit huomioituna), kisa enkka on 312 vuodelta 1985. Sarjat olivat 51,53,49,50,55,49. Tokassa sarjassa kuutonen, kolmannessa nelonen ja kuudennessa kuutonen. Paljon tuli ammuttua mustalle ja siniselle, mutta onneksi osuin muuten hyvin keltaiselle. Nuolet osuivat keskelle, jos vain sai ammuttua rennosti tuulesta välittämättä ja suurimmassa osassa suorituksia onnistuin siinä hyvin. Huomenna yritetään ampua lisää, toivottavasti ei tuule yhtä paljon kuin tänään.

Ei kommentteja: