sunnuntaina, tammikuuta 27, 2013

30m ja 40m hallissa

Pari sarjaa taustaan ja sen jälkeen matkaksi 30m, koska hallissa ei ollut muita. 30m ammuin 60cm FITA tauluun, ammunta oli koko ajan erittäin huonon tuntuista. Jousikäsi oli levoton ja laukaukset eivät lähteneet. Paras sarja silti 58, joka on ihan hyvä tuolta matkalta. 40m aloitin 60cm FITA tauluun ja edelleen huonoja suorituksia, sekä osumia. Kuvattiin ammuntaa videolle ja siitä näin, että jousikäsi ei ole riittävän rento ja jänne jäi sormiin. Video kertoi saman asian, miltä ammunta tuntui. Yritin sitten keskittyä enemmän suoritukseen ja unohtaa taulun, muutaman kerran siinä onnistuin ja sain hyvän suorituksen. Vaihdoin tauluksi 80cm FITA maastotaulun, tähtääminen siihen oli helpompaa ja aloin saamaan rennompia suorituksia. Olin saamassa yhteen sarjaan hyvän tuloksen, mutta valitettavasti en saanut kuudetta nuolta lähtemään hyvin ja se osui neloseen, viiden kuutosen jälkeen. Luottamus tekemiseen on tällä hetkellä nolla ja sen kanssa ampuminen on erittäin vaikeaa. Sain onneksi kaksi viimeistä sarjaa jo vähän parempaa tekemistä ja ehkä se siitä jälleen lähtee kulkemaan. Huomenna ammuskellaan lisää.


Torstaina mittasin jännevälin ja nokinpaikan ammunnan jälkeen, totesin nokinpaikan olevan 1/8 tuumaa liian ylhäällä. Tein uuden nokinpaikan viime sunnuntaina ilman jännevälimittaa, arvioin silmämääräisesti korkeuden. Ehkä tästä opin, että täytyy mitata jänneväli ja nokinpaikka aina ennen ammuntaa. Se on jostain syystä jäänyt tekemättä viime aikoina, täytyy jälleen alkaa toimimaan niin kuin opetan.

Ei kommentteja: