maanantaina, tammikuuta 28, 2013

ammunta sekaisin

Treenit alkoivat hienosti, huomasin että klikkeri oli siirtynyt kaksi milliä sisäänpäin eli veto oli 2 milliä pidempi ja se on sen verran, että ei tarvitse ihmetellä miksi tähtäykset venyivät eilen. Säädin klikkerin kohdalleen ja piirsin kohdistusviivan klikkerin alle. Ehkä täytyy alkaa olemaan vähän huolellisempi välineiden kanssa. Ammunta oli kuitenkin umpisurkeaa, vaikka klikkeri oli kohdallaan. Jousikäsi ei vaan toimi ja laukaisut huonenvat koko ajan. Olisi pitänyt jättää ilmoittautumatta Iittiin, ammunta sekosi lähes välittömästi ilmoittautumisen jälkeen. Tuli otettua liian kovat paineet siitä ja nyt en hyväksy mitään suoritusta, osumiksi kelpaavat vain kympit. Nyt täytyy saada pää järjestykseen ja alkaa keskittymään vain suorituksiin ja unohtaa taulu. Muutaman kerran siinä onnistuin tänään ja sain hyviä suorituksia, vain muutaman kerran. Ammuin kolme 30 nuolen tulosta, koska oli vaan pakko. Ekat 30 nuolta lähti huonosti käyntiin, mutta parani loppua kohden ja tulos 280. Tauon jälkeen toiset 30 nuolta, hyvin tuloksellisesti käyntiin, 12 nuolen jälkeen 115 pistettä ja sen jälkeen pelkkää alamäkeä. Lopuilla 18 nuolella sain vain kaksi kymppiä! Ammunta sekosi totaaliseesti ja tulokseksi vain 265 eli erittäin surkea loppu. Pieni tauko ja kolmas 30 nuolta. Vähän parempaa ammuntaa koko ajan, muutamia hyviä suorituksia ja sain melkein pidettyä itseni kasassa, enkä pahemmin kiroillut, jota tein ihan liikaa edellisillä kierroksilla. Pisteitä 279. Päivän saldo kolme bingoa ja lukematon määrä seiskoja, yksi kuutonen ja paljon kaseja. Tällä hetkellä en edes odota Iitin kisaa, paljon ei ole sieltä odotettavissa. Nyt muutaman päivän tauko, torstaina Jyväskylään koulutukseen ja perjantaina Jyväskylästä suoraan Ruotsin laivalle, sunnuntaina olisi tarkoitus päästä ampumaan. Toivotaan, että laiva ei keinu liikaa ja ei ole sunnuntaina pää kipeä.

Ei kommentteja: