sunnuntaina, tammikuuta 13, 2013

Flint SM Loimaa

Aamulla ajoissa liikkeelle ja Loimaalle ampumaan Flint SM kisaa. Lämmittelyammunnassa jo huomasin, että rentous on kaukana. En saanut hyvää suoritusta millään aikaiseksi, ammunta tuntui erittäin huonolta. Ammunta oli vaihtelevaa ja nuolet osuivat myös vaihtelevasti. Kaksi viimeistä matkaa ennen taukoa sain vähän parempia suorituksia ja ammuin molemmista matkoista täydet 20. Puolivälissä kasassa ihan ok pisteet 131. Tauon jälkeen en saanut enää ammunnasta yhtään kiinni ja aloin ammuskella ympäri taulua, ammuin nelosen jopa 6 metrin tipusta ja sellaista ei saa tehdä missään olosuhteessa. Johdin kisaa kuitenkin ylivoimaisesti ja olin voittanut jo ennen viimeistä matkaa. Lopputulos 257 on piste vähemmän kuin viime vuonna ja olen siihen erittäin pettynyt. Näköjään pää ei vaan kestä kisaa, tekniikka murenee heti, kun kisa alkaa. Paljon on tehtävä vielä töitä, kesään mennessä on saatava pää kuntoon. Huomenna jatketaan harjoituksia.

Ei kommentteja: