sunnuntaina, tammikuuta 20, 2013

vaikea laji

Aluksi 30 nuolta IFAA 5-renkaiseen tauluun, ammunta oli erittäin huonoa ja en myöskään osunut aluksi mihinkään. Lopetin viiteen X:ään, 30 nuolen tulos vain 142. Päätin sitten ampua 60 nuolen tuloksen 18m 10-renkaiseen tauluun. Ammunta ei edelleenkään ollut hyvää, mutta nuolet osuivat erittäin hyvin. Jopa niin hyvin, että pää ei sitä kestänyt. Kuuden sarjan jälkeen kasassa 175 eli viisi pois maksimista, sitten alkoi vaikeudet. Seitsemäs sarja 25, kuutosella ja yhdeksäs sarja 26, seiskalla. 30 nuolen tulos 282 on minulle ihan hyvä, vaikka enemmän oli tarjolla. Toiset 30 nuolta oli todella vaikea, en saanut nuolta kymppiin millään ja ammunta vain huononi. 560 alkoi karata käsistä, mutta viimeisen sarjan bingo pelasti ja sain 561. Toinen kierros siis 279. Tämän jälkeen SET otteluita Vegasiin Jonnan kanssa. Ensimmäisessä ottelussa ammuin kaseja ja ysejä, olin vastaantulija ja hävisin 6-2. Toisessa ottelussa aloin osua vähän paremmin ja se meni uusintaan, jonka voitin 10-9. Kolme ottelua lisää ja osuin koko ajan vaan paremmin, vaikka ammunta ei todellakaan tuntunut hyvältä. Voitin ottelut 6-2, 7-1 ja 7-1. Otteluissa ammuin 60 nuolen tuloksen 557 (272 ja 285). Ihan hyvällä keskiarvolla siis ammuin koko päivän, kun saisi vielä ammunnan tuntumaan hyvältä. Tästä ei todellakaan ole kiva ja helppo lähteä Iittiin (9.2) ihmettelemään miten sillä jousella ammutaan, hyvää tulosta ei ole odotettavissa, jos en saa ammuntaa kuntoon ennen kisaa. Huomenna jatketaan harjoittelua.

Ei kommentteja: