maanantaina, helmikuuta 11, 2013

vähän parempaa ammuntaa

Viisi tuntia hallissa, josta ammuin tehokkaasti neljä tuntia. Ammuin pari sarjaa taustaan ja sen jälkeen IFAA 5-renkaiseen tauluun. Ammunta ei ollut ihan parasta mahdollista, mutta nuolet osuivat hyvin koko ajan. Pääsin myös testaamaan X10 ensimmäistä kertaa, kun Atte toi Kimmolle nuolia testiin ja ne olivat liian notkeat Kimmolle. Minulla ne toimivat lähes täydellisesti, aavistuksen notkeat. Nuoli osui jousta säätämättä vähän oikealle ja niputti hyvin, sulaton meni kaksi senttiä oikealle. Tähtäimen säädön jälkeen, nuoli osui ihan keskelle ja tuntui osuvan paremmin kuin Carbon One. Olin jo aika väsynyt, kun testastin nuolta ja silti se osui. Taitaa olla anteeksiantavampi kuin oma nuoli. Illan lopuksi ammuin kaksi SET ottelua Jonnan kanssa, IFAA tauluun. Jonna voitti ekan selvästi 6-0, siinä ammuin ensin Carbon Onella ja sitten X10:llä. Toiseen ottelun otin X10:t ja voitin sen 6-2. Vika sarja oli hyvä nippu keskellä taulua. Torstaina jatketaan ammuskelua.

Ei kommentteja: