lauantaina, maaliskuuta 30, 2013

maastouimahallikisa Pori

Aamusta Poriin ampumaan maastokisaa purettavaan uimahalliin. Lämmittelyammunnassa ehdin ampua 10 nuolta ja sitten alkoi kisa, ensin ammuttiin 12 arvattavaa rastia. Rastit olivat hyvin mielenkiintoisia ja haastavia. Arviointi toimi yllättävän hyvin ja ammunta vielä paremmin. Sain kasaan 12 rastilla hyvät pisteet 171 ja sillä olin puolivälissä kisaa toisena. Toiset 12 rastia ammuttiin annetuilla matkoilla, taulut pienenivät ja matkat pitenivät. Ammunta tuntui edelleen hyvältä, silti en osunut niin hyvin kuin arvattavalla kierroksella. Ylämäissä nuolet jäivät alas, yhdellä rastilla ammuin kolme kakkosta alas nippuun. Tähtäimen läpi ei nähnyt taulua kunnolla ja kiikarilla ei nähnyt nuolia taulussa. Menetin paljon pisteitä sen takia, että nuolet jäivät jostain syystä usein alaneloselle. En tiedä oliko merkit väärin vai missä meni vikaan, ammunta tuntui toimivan koko ajan ja nuolet niputtivat hyvin. Puolivälissä annettua kierrosta olin pudonnut kärkikamppailusta, vielä oli kuitenkin mahdollisuus ampua paras tähtäinjousen maastotulos, 300 pistettä on aina jäänyt haaveeksi. Oli pakko laittaa tähtäintä aina reilu milli alemmaksi kuin merkki ja osuin vähän paremmin. 300 pistettä oli kasassa jo ennen viimeistä rastia, viimeiseltä rastilta piti ampua 12 jotta saisin 320. Vika rasti oli hieno ja jännittävä ampua. Matka oli 47 metriä ja kaikki ryhmät olivat katsomassa, kun ammuttiin. Kaksi ryhmää ampui ensin ja hakivat nuolet, sen jälkeen kaksi ryhmää jne. Ihan riittävästi oli jännitystä vikalle rastille saatu. Vähän oli ylimääräistä jännitystä, mutta aika hyvin sen hallitsin ja sain pisteitä 13. Yhteistulos 321 ja neljäs sija, kolmannelle hävisin 17 pistettä eli huonosti osuin annetuilla matkoilla. Pari rastia jäi hyvin mieleen, arvattavalla kierroksella rasti nro yhdeksän ammuttiin hyppyaltaan vinosta osasta ylöspäin. Kaakeliin oli ruuvattu lauta kiinni ja se oli ainoa paikka josta sai jaloilla tukea. Ammuin sen niin, että varpaat olivat laudassa kiinni ja se väänsi vartalon aika kieroon, silti osuin ihan hyvin. Annetulla kierroksella sama rasti ammuttiin alempaa, mutta kulma oli noin 45 astetta ylöspäin. Läpiveto on erittäin vaikea sellaisesta kulmasta, mutta onnistuin siinä kohtalaisesti. Muutamalla rastilla valaistuksen takia en nähnyt taulua tähtäimen läpi kunnolla ja sen takia piti vähän arvailla onko tähtäin keskellä taulua vai ei. Kisa oli mahtava kokemus ja kaikilla ampujilla oli erittäin hyvä fiilis koko ajan, erittäin harvinaista. Itsekin suoriuduin kisasta ilman yhtään kirosanaa, sen verran mukavaa hommaa se oli. Edes huonot osumat eivät ottaneet päähän. Huomenna ammuskellaan lisää ja yritetään päästä ulos ammuskelemaan.

1 kommentti: