maanantaina, maaliskuuta 04, 2013

EM-Pronssia

Aamulla puoli tuntia ennen harjoitusammunnan alkua kisapaikalle, mutta hallin ulko-ovet olivat lukossa. Harjoitusammunnan piti alkaa klo 8.00. Saksan ampuja kävi hakemassa kisan päävastuullisen viereisestä kahvilasta aamukahvilta avaamaan ovet ja klo 7.40 pääsimme sisään. Onneksi kuljetimme jousia vain ilman lapoja, niin saimme jouset nopeasti ammuntakuntoon. Viisi minuuttia ennen harjoituksen alkua hallista sammuivat kaikki valot, järjestäjä oli sitä mieltä että harjoitusammunta alkaa kaikesta huolimatta. Onneksi ei tarvinnut ampua pimeässä, odotimme sen aikaa että osa valoista syttyi. Pikku hiljaa harjoitusammunnan aikana, syttyivät kaikki valot. En osunut kolmen sarjan harjoitusten aikana juuri mihinkään, sivuhajonta oli erittäin suuri. En jännittänyt niin paljon kuin eilen, silti en vain saanut hyviä suorituksia. Ensimmäinen kilpailusarja oli surkea, vain 20 pistettä, kolmen parhaan ampuessa 24 pistettä. Ekan sarjan jälkeen olin siis jo seitsemän pistettä kolmannesta sijasta perässä. Ammunta oli erittäin jäykkää ja en saanut millään hyvää tunnetta ampumiseen. Ekan sarjan jälkeen sain kuitenkin nuolet osumaan vähän paremmin ja kärki kolmikko hermoili myös todella paljon, tulostaso ei päätä huimannut. Kolmantena oleva espanjalainen ampui viidenteen sarjaan yhden nuolen ohi, jonka takia sain häntä kaksi pistettä kiinni. 30 nuolen jälkeen olin edelleen neljäntenä kaksi pistettä kolmannesta, pisteitä kasassa vain 138. Tauon jälkeen aloitin hyvin ja ammuin kaikki viisi nuolta keskelle. Sain kolmantena olevaa espanjalaista kiinni pisteellä. Kaksi seuraavaa sarjaa mentiin tasatahtia, neljänteen sarjaan toisena ja kolmatena olevat ampujat ampuivat molemmat yhden nuolen ohi. Yllättäen olin kisassa kolmantena, vaikka en ampunut hyvin. Toiseksi viimeisessä sarjassa jännitin todella paljon ja ammunta oli erittäin vaikeaa, jouduin purkamaan viidennen nuolen ja purun jälkeen ampuminen oli vielä vaikeampaa. Pisteitä sain kasaan vain 22, espanjalainen ampui myös 22. Olin siis edelleen kolmantena ennen viimeistä sarjaa ja se oli erittäin stressaavaa. Kimmo ampui eri vuorossa ja tuli selän taakse viimeiseen sarjaan. Kimmon ohje oli, tähtäin keskelle ja nuoli perään, sillä mentiin. Ammuin jokaisen nuolen väkisin, tähtäin keskelle taulua ja niin hyvä suoritus kuin vain mahdollista. Tärinää ja jännitystä oli riittävästi. Jokaisen nuolen jälkeen kysyin Kimmolta mihin espanjalainen osui. Ennen viimeistä nuolta minulla neljä keskellä ja espanjalaisella kaksi. Espanjalainen ampui vikan nuolen ensin ja osui neloseen, Kimmolta varmistus mihin osui ja tiesin, että minulle riittää osuma tauluun. Oli erittäin stressaavaa ampua vika nuoli, kädet tärisivät paljon ja pakko oli vain ampua. Tähtäin keskelle taulua ja väkisin läpi, nuoli osui keskelle ja mitali oli varma. En olisi ikinä uskonut pystyväni ampumaan viimeistä sarjaa niin hyvin, kerrankin onnistuin tiukassa paikassa. Päivän tulos 279 ei päätä huimaa, mutta olin sillä päivän toiseksi paras. Pakko olla tyytyväinen tulokseen ja EM pronssimitaliin. Jonna ampui myös hyvin ja sijoittui toiseksi, Kimmo oli viides. Kiitos Jonnalle ja Kimmolle siitä, että uskoivat minun menestykseen, kun en siihen itse uskonut.

Ei kommentteja: