lauantaina, huhtikuuta 20, 2013

70m kierros Pori

En osunut edes johtoon....
Eilen lähdettiin Poriin, jotta ei tarvitse lähteä tänään yöllä ajamaan. Hyvin nukutun yön jälkeen kisapaikalle, erittäin huonolla ammuntafiiliksellä. Laitoin kuitenkin jousen kasaan ja ammuin kisan läpi, ei olisi kannattanut. Harjoitusammunnat tuntuivat jo niin huonoilta, että ei ollut mitään mahdollisuuksia saada kunnon tulosta. Ammuin yhden nuolen ohi taustan harjoituksissa. Kisan alku oli huono ja jatkui samalla tavalla läpi kisan. Veto jossain hauiksella ja läpiveto sormilla, siitä ei kovinkaan hyvää laukaisua saa aikaiseksi. Ekat 36 nuolta huimat 270, kahdella kympillä. Onnistuin myös ampumaan yhteen sarjaan hienosti seitsemän nuolta ja onneksi paras nuoli oli kympissä, ei tullut kymppiä siihenkään sarjaan. Tauon jälkeen toiset 36 nuolta edelleen huimat 276 ja jopa kuusi kymppiä. 72 nuolen tulos erittäin huono 546, jolla irtosi 18. sija. Porissa oli tarjolla otteluita kaikille, myös oikeasti kisasta pudonneille. Minä aloin purkamaan jousta, koska ei kiinostanut ampua sääliotteluita. Muutamien ampujien painostuksesta (kiitos Juuso), pistin osat takaisin jouseen ja kävin ammuskelemassa sääliottelut. Huonoa ammuntaa, osuin paremmin kuin alkukilpailussa ja silti hävisin kaksi ottelua. 36 nuolta ammuin otteluissa, pisteitä tuli 279. Sijoitus 22. ampujan kisassa erittäin mainio 20. Päivän saldo 108 nuolta, joista yhdeksän oli kympissä. Nyt en enää tiedä mitä teen oman ammunnan kanssa, löytyisikö vielä jostain se fiilis, jolla jaksaa ampua ja treenata, vaikka mahdollisuudet kesän tavoitteeseen eli maasto EM kisaan ovat menneet (rahan takia). Onneksi kohta pääsee myös arkisin ulos ampumaan, ehkä se treenifiilis ainakin sieltä vielä löytyy. Päivän paras asia oli, että Jonna vihdoin voitti minut ja reilusti 26 pisteellä. Lisäksi hän ampui yli tavoitteeksi asettamani 560, josta hänelle palkintona litra vapaavalintaista jäätelöä. Toinen hyvä asia ole, että myös Kimmo pyyhki minulla lattioita ja vielä reilummin, 32 pisteellä. Päivän kruunasi yleisen luokan kultamatsi, jossa ampuivat TapErän Antero ja Sampo, voitto Anterolle.

Ei kommentteja: