maanantaina, huhtikuuta 08, 2013

hallissa jälleen

Ilmat eivät tunnu lämpenevän ja luntakin sataa lisää, vielä saa siis odottaa ilta-ammuntoja ulkona. Ammuin rauhalliseen tahtiin taustaan, välillä viritin yhtä taljajousta ja sitten ammuin lisää taustaan. Nuolimäärä olisi jäänyt pieneksi, jos Jonna ei olisi halunnut ampua kisaa. Ensin SET ottelu Ompputauluun, ammuin kaksi ensimmäistä täydet 50 pistettä. Kolmannessa sarjassa ammuin kolmannen nuolen sentin yli pienen omenan, neljä muuta nuolta olivat keskellä. Voitin ottelun 6-0. Tämän jälkeen SET otteluita Vegasiin, neljä ottelua ammuimme. Voitin ekan uusinnan jälkeen, toisen vei Jonna ylivoimaisesti 6-0. Kolmas minulle ja neljäs Jonnalle uusinnan jälkeen. Samalla tuli ammuttua 60 nuolen tulos, ekat 30 nuolta ammuin kolme huonoa sarjaa (23,24,24) ja sen takia pisteitä vain 267. Toiset 30 nuolta kulki jo paljon paremmin ja sain 281. 60 nuolen tulos 548, Jonna voitti ensimmäisen kerran minut harjoituksissa tuloksella 549. Ensimmäinen tavoite saavutettu, enää se tärkein puuttuu, minun voittaminen kisoissa. Koska SET ottelut menivät tasan, ammuimme vielä yhden nuolen uusinnan voitosta. Ammuin keskelle kymppiä ja voitin. Ammunta oli hyvää ja lähes rentoa, linjaus katosi välillä ja sen takia tuli ammuttua muutama seiska ja kuutonen. Torstaina lisää ja hallissa.

Ei kommentteja: