sunnuntaina, helmikuuta 05, 2017

Flint SM Loimaa

Aamusta Loimaalle, epävirallisissa harjoituksissa oli todella paljon ruuhkaa ja en ampunut yhtään nuolta. Ennen kisaa ammuttiin normaalista poiketen vain yksi lämmittelysarja, koska kilpailijoita oli niin paljon, että kisa ammuttiin kolmessa vuorossa. Kisa lähti paremmin käyntiin kuin odotin, vaikka ammunta ei toiminut hyvin. Pitkiä tähtäyksiä ja huonoja laukauksia, silti nuolet osuivat yllättävän hyvin. Puoli välissä kisaa olin kolmantena, pinnan kakkosta ja kaksi pinnaa ykköstä perässä. Tässä vaiheessa tauko venähti meidän osalta 45 minuuttiin, koska ammuntavuorojen järjestystä muutettiin tauon jälkeen. Ennen taukoa ammuin eka ryhmässä ja tauon jälkeen kolmos ryhmässä. Kylmiltään lähteminen toiseen kierrokseen ei ollut helppo ja koko aikana en saanut enää rytmnistä kiinni. Muutama umpisurkea suoritus lähimatkoilta ja sen takia liikaa nelosia, hävisin lopulta kakkoselle kolme pistettä ja voittajalle 12 pistettä. En ole tyytyväinen suoritukseeni. Seuraavan kerran ammun kahden viikon päästä, ensi tiistaina lomalle Vegasiin ja paluu viikon päästä.

Ei kommentteja: