sunnuntaina, joulukuuta 29, 2013

ammuskelua

Kävin ammuskelemassa muutaman sarjan, aluksi muutama sarja taustaan ja sen jälkeen 30 nuolta tauluun. 27 nuolta osui neljän sentin kymppiin, kolme ysiin. Ei vain huvittanut ampua enempää, neljäs päivä peräkkäin oli liikaa.

lauantaina, joulukuuta 28, 2013

ei yhtään kasia

15 nuolen lämmittely ja sen jälkeen otteluita Mikon, Markun ja Anssin kanssa. Eka matsissa voitin Anssin 6-2, kaksi sarjaa meni tasan. Toisessa matsissa ammuin Mikkoa vastaan neljä kertaa 29 ja hävisin 2-6. Markkua vastaan ammuin kaksi ekaa sarjaa 27 (päivän ainoat 27:t) ja oltiin tilanteessa 1-3, voitin kaksi seuraavaa sarjaa ja ottelun 7-3. Otteluiden jälkeen ammuttiin Vegas tyyliin finaali ja putosin melkein joka kerta ekassa sarjassa, en vain saanut nuolia pysymään 4cm kympissä. Samalla tuli laskettua pisteitä ja ammuin kolme 30 nuolen tulosta 288,284 ja 287. Parasta oli, että kaikki nuolet pysyivät keltaisella. Huomenna ammuskellaan lisää, jos vain olkapäät kestävät.

perjantaina, joulukuuta 27, 2013

osuin tauluun

Taljalla jälleen ammuskelemassa ja alkaa ammunta sillä sujua paremmin. Ammuin aikani kuluksi 60 nuolen tuloksen, alku oli hankalaa ja ekat 30 nuolta 284, kahdella kasilla. Toiset 30 nuolta kulki jo paremmin, vaikka ei bingoja tullut kuin yksi. Pisteet 288 ja yhteensä 572. Paljon ammuin ysejä, jotka olivat liikaa kasin puolella. Ammuskelin vielä paljon lisää ja koko ajan alkoivat nuolet mennä keskemmälle, kasin puolella olleet ysit loppuivat kokonaan. Lopetin ammuskelut kolmeen peräkkäiseen bingoon, huomenna ammuskellaan lisää.

torstaina, joulukuuta 26, 2013

taljalla

Taljalla ammuskelemaan. Laitoin vain vanhan (GK TKO) hyllyn kiinni ja aloin ampumaan, mitään säätöjä en tehnyt. Aluksi ammuin Maximalla, koska ne ovat paksuimmat nuolet mitä minulla on jäljellä. Ammunta oli pientä hakemista, koska edellisestä talja-ammuskelusta on aikaa. Ammuin muutaman kasinkin, koska tuli vähän liikaa puristettua kympille. Taljalla ammuskelu on paljon helpompaa kuin tähtäinjousella, jousikäsikään ei tärise yhtään. Kymppiin osuminen onkin sitten toinen juttu, yhden bingon sain ammuttua Maximoilla. Pyysin sitten isältä lainaan 2315 putkia ja heti aloin osumaan paremmin, kymppejäkin tuli paljon enemmän ja kaksi bingoakin. Ammuin molemmat nuolet paperin läpi ja kummallakin tuli mersu, samoilla jousen säädöillä. Huomenna ammuskellaan taljalla lisää.

maanantaina, joulukuuta 23, 2013

ei tule mitään

Sellaiset ammuskelut ennen joulutaukoa. Sarja taustaan ja sen jälkeen päätin kokeilla kuinka huonosti osun eli ammuin tuloksen. Ekat 30 nuolta erittäin huonoa ammuntaa ja vielä huonompia osumia, tulos huimat 269. Kaikki nuolet taulussa, joten siihen täytyy olla tyytyväinen. Toset 30 nuolta meni vähän paremmin, ammuin jopa yhden bingon! Tulos 275, 60 nuolen tulos 544. En saanut yhtään hyvää suoritusta koko tulosammunnan aikana, joten tähtäinjousi menee nyt vähäksi aikaa huilaamaan ja palauttelen ammuntaa taljalla jonkin aikaa. Torstaina alkaa taljailut.

sunnuntaina, joulukuuta 22, 2013

huonompaan suuntaan menossa

Mitä enemmän harjoittelen, sitä huonommin ammunta toimii. Tänään en osunut mihinkään ja suoritukset olivat erittäin huonoja, ammunnassa ei ole mitään positiivista tällä hetkellä. Huomenna käyn vielä hakkaamassa päätä seinään ja sen jälkeen parin päivän joulutauko.

lauantaina, joulukuuta 21, 2013

melkein

Kolmen tunnin ammunnan jälkeen alkoi ammunta melkein toimimaan, siihen asti aivan käsittämättömän huonoja suorituksia ja osumia. Vegasiin ensin, ei mihinkään. Sitten 35cm IFAA maastotaulu, siihenkin oli vaikea saada nuolia keskelle. Lopulta onnistuin kaksi kertaa ja sen jälkeen takaisin Vegasiin, ympäri taulua. Pikku hiljaa vähän paremmin alkoi osua ja ammuntakin melkein tuntui hyvältä, lopetin X bingoon. Huomenna räpiköidään lisää.

torstaina, joulukuuta 19, 2013

masentavaa

Ammuin pelkästään taustaan ja ammunta ei todellakaan toimi tällä hetkellä. Ei löydy mitään positiivista sanottavaa, motivaatio nollassa. Viikonloppuna ammuskellaan lisää, toivottavasti jostain löytyy järkeä touhuun.

keskiviikkona, joulukuuta 18, 2013

pudotuskisa

Seuran perinteinen joulukuun pudotuskisa, ammuin jälleen vasenkätisellä seuranjousella ja en pärjännyt. Putosin kisasta kolmen kierroksen jälkeen ja voitin jumbopalkinnon. Kisa oli pitkä tällä kertaa, lähes kaksi tuntia ja voittaja selvisi 14. kierroksella. Kisan voitti Mikko ja edellisen kerran on taljalla voitettu vuonna 2006.


Kuvia kisasta.

maanantaina, joulukuuta 16, 2013

ei vaan toimi

Ammuskelin taustaan, tavoitteena saada vain hyviä suorituksia ja en onnistunut. Ammunta on ihan sekaisin, jänne jää sormiin laukaisussa koko ajan. Ammuin jopa yhden nuolen taustojen välissä olevaan vaneriin, vaikka en ampunut tauluun onnistuin ampumaan ohi. Se vaatii taitoa. Keskiviikkona seuraavan kerran seuran vasenkätisellä jousella jaoston perinteinen pudotuskisa ja torstaina jälleen omalla jousella.

sunnuntaina, joulukuuta 15, 2013

liian vaikea laji

Eilinen jäi väliin yläselän jumin takia, eikä se vieläkään ihan paras ole. Ampumaan kaikesta huolimatta ja surkeeta ammuntaa jälleen kerran. Jousikäsi tärisee ja laukaukset ovat umpisurkeita, valitettavasti sisäammunta (lyhyt matka) palkitsee surkeatkin suoritukset liian hyvällä osumalla. Päivän saldo yksi bingo, jos niitä olisi tullut enemmän, olisi se ollut väärin. Yritin myös testata miten SST kestää nippuun ampumista, hyvin kestää. Ammuin taustaan kuuden nuolen sarjoissa, nuolet menivät ihan mukavasti nippuun, mutta en saanut edes nokkia rikki. Ehkä ensi kerralla, joka on huomenna.

perjantaina, joulukuuta 13, 2013

CX Nano SST

Uudet nuolet, CX Nano SST, testissä. Tein niistä yhtä pitkät kuin X10:stä ja samanpainoisen kärjen laitoin, koska haluan saada kunnon vertailun tehtyä. Katkaisin ensin yhden nuolen ja ammuin sen paperin läpi, hyvä jälki ja loput 11 samaan mittaan. Nuoli alkoi osua heti ja niputti ihan hyvin. Ammunta ei ollut parasta mahdollista, mutta jälleen vähän parempaa. Nuoli on jäykempi kuin X10, mutta plungerin säädöllä siitä selvittiin. Nokinpaikka on sama molemmilla nuolilla. Koska nuoli toimi niin hyvin, innostuin ampumaan oikein urakalla ja tuli ammuttua niin paljon, että nyt on yläselkä hieman jumissa. Huomenna olisi tarkoitus mennä ampumaan lisää, katsotaan mikä on selän tilanne aamulla.

torstaina, joulukuuta 12, 2013

huono

Erittäin huonoa ammuntaa ja vielä huonompia osumia, ei vaan löytynyt sitä maanantain ammuntaa mistään. Tänään sain uudet CX Nano SST ja huomenna yritän päästä niitä kokeilemaan, viimeistään lauantaina.


CX Nano SST

maanantaina, joulukuuta 09, 2013

Oho!

Olipas erikoiset ammuskelut. Pari sarjaa taustaan ja sen jälkeen tauluun. Ammunta ei ollut hyvää, jousikäsi oli jälleen levoton. Neljä ekaa sarjaa tauluun, osuin miten sattuu (26,28,28,24 (7,10,7). Sen jälkeen tapahtui jotain ihmeellistä, sain jousikäden oikeaan asentoon ja nuolet alkoivat osua paremmin. Kaksi bingoa peräkkäin ja 30 nuolen tulos 277. Toiset 30 nuolta lähti vähän liiankin hyvin, 30,30,29,30,29 ja sen jälkeen alkoi puristaminen. Nyt ei ollut ongelma jousikäsi, vaan pää. Seitsemäs sarja oli vaikein, siihen ammuin ysin, seiskan ja ysin. Muuten sain nuolet pidettyä keltaisella, toka kierros 285 ja 60 nuolta 562. Yhteensä neljä nuolta pois keltaiselta, kasi ja kolme seiskaa. Täytyy tunnustaa, että jopa hetken aikaa sisäammunta tuntui hyvältä. Katsotaan miten torstaina käy.

sunnuntaina, joulukuuta 08, 2013

Seuranmestaruuskisat

Seuranmestaruuskisat ammuttiin tänään, en ampunut koska toimin järjestelypuolella. Ei pysty keskittymään kunnolla ampumiseen, jos samalla järjestää kilpailua. Kisat meni hyvin, yhtä pientä nokkiin törmäämistä lukuunottamatta (minä en törmännyt).

Kuvia kisasta tästä

perjantaina, joulukuuta 06, 2013

juu ei ja ei edes sittenkään

Jälleen ampumassa ja surkeaa tekemistä oli, ei vaan jaksa motivoitua. Nuolet eivät osu ja ammunta on erittäin huonoa. Huomenna käyn hallissa ja saatan jopa ampua muutaman nuolen, katsotaan miten käy. Uudet nuolet ovat vihdoin matkalla Suomeen ja toivottavasti ensi viikolla saan ne ja sitä kautta lisää motivaatiota surkeaan halliammuntaan.