sunnuntaina, syyskuuta 28, 2014

ei ole ammuttu

Eipä ole tullut ammuttua, vaikka hallilla olen käynyt neljä päivää peräkkäin. Tänään ammuin kolme nuolta Anssin uudella taljalla, Elite Energy 35. Jousessa oli kaksi tuumaa liian pitkä veto, silti se on aivan mahtava jousi ampua. Sellaisen ostaisin heti, jos olisi rahaa. Edelleen mietin miten, millä ja miten tulen hallikaudella ammuskelemaan. Motivaatiota ei tällä hetkellä omaan ammuskeluun ole.

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2014

Bowhunting 3D SM Porvoo

Aamulla Porvooseen, Ramseksen uudelle maastoradalle. Lämmittelyssä ammuin kaksi sarjaa ja ammunta oli aika hyvää. Kisa lähti vaikeasti käyntiin, en saanut ekalla nuolella sydänosumia millään ja heti tokalla rastilla arvioin matkan pahasti pieleen ja ammuin ekan nuolen yli eläimestä, tokalla nuolella osuin sydämeen. Viidennellä rastilla sama juttu, eka nuoli yli ja nuoli jäi metsään, ei löytynyt. Jälleen tokalla sydämeen. Tässä vaiheessa olin jäänyt kärjestä jo kymmenen pistettä, huonolta näytti siis. Seitsemännellä rastilla sain ekan kerran ekalla sydänosuman ja sen jälkeen niitä alkoi tulla ihan mukavasti, olin jälleen kisassa mukana. Johdin kisaa yhdessä vaiheessa jo kuudella pisteellä, mutta seitsemän peräkkäistä lihasosumaa tasoitti tilanteen. Kaksi rastia ennen loppua, olin kärjessä tasatuloksella Porvoon Ramseksen Jarin kanssa. Toka vika rasti oli karhu ja kivasti laitettu pitkään "kongiin". Olin pahasti pihalla matkan kanssa, jotain piti arvata matkaksi ja suhteellisen hyvällä suorituksella nuoli osui sydämeen eli arviointi osui kohdalleen, Jari ampui lihakseen ja johdin kahdella pisteellä ennen vikaa rastia. Vika rasti oli suhteellisen lyhyt matka loivaan alamäkeen, iso lintu metso ja sydämeen ekalla varmistaisi voiton. Olin aloitusvuorossa ja yhden purun jälkeen sain kuin sainkin nuolen keskelle ja varmistin voiton. Jari ampui lihakseen ja ero oli lopulta neljä pistettä minun hyväksi. Vaikka Porvoon radalla ei ole pahemmin korkeuseroja, olivat he tehneet haastavan radan. Olin monella rastilla aivan pihalla matka-arvioinnin kanssa ja sellaisen pitää radan ollakin. Nyt on ulkokausi ohi, vuoden saldo jälleen surkean alun jälkeen ihan hyvä. SM-mitaleita kuusi, joista SJAL:n puolelta kulta ja pronssi ja FFAA:n puolelta kulta, 2 hopeaa ja pronssi, sekä maasto MM kisoista kaksi omaa ennätystä. Nyt sitten mietitään miten selvitään talvesta ja inhottavasta hallikaudesta.

lauantaina, syyskuuta 20, 2014

aurinkoinen ilma

Lähes viikon tauon jälkeen ammuskelemassa, ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Ammuin 40m maastotauluun ja osuin ihan hyvin, ammuntakin toimi yllättävän hyvin. Huomenna ulkokauden viimeinen kisa, IFAA Bowhunting SM Porvoossa.

sunnuntaina, syyskuuta 14, 2014

hieno ilma

Aurinkoinen ja lämmin ilma. Ammuttava matka 50m ja aluksi IFAA 65cm tauluun. Ammunta oli pientä hakemista koko ajan, pokakäsi ei löytänyt paikkaansa. Nuolet eivät osuneet keskelle, eivätkä menneet nippuun. Treenien lopuksi 36 nuolen Arcling 50m FITA 80cm tauluun Jonnan kanssa. Jonna voitti kaksi ekaa sarjaa, kolmas meni tasan, minä voitin kaksi seuraavaa ja vika sarja meni tasan, joten kisa päättyi 2-2 ja uusinnassa haettiin voittaja. Ammuin uusinnassa kaksi kymppiä ja voitin kisan. Kaksi viimeistä sarjaa osui vähän paremmin 53 (9,9,9,9,9,8) ja 52 (10,10,9,8,8,7), muuten oli osuminen huonoa. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.

lauantaina, syyskuuta 13, 2014

ulkokauden päätöskisat

Seuran ulkokauden perinteinen päätöskisa. Tänä vuonna laitoin kisaan 80cm Darts tikkataulun ja ammuntamatka oli 40m, kisassa ammuttiin 36 nuolta Darts pisteillä. En osunut kovinkaan hyvin, ammuntakaan ei ollut parasta. Onneksi en jäänyt viimeiseksi, Mikko voitti kisan ylivoimaisesti. Kisan jälkeen grillaustauko ja sitten ammutiin osuma tai huti kisa, yksi nuoli ja osumalla pääsi jatkoon. Ensin 20m päästä Rinehart palloon, osuin keskelle. Sen jälkeen 30m, sama pallo ja osuin. Sitten Rinehart omena 30m, Antero oli ainoa joka osui ja voitti kisan. Minulla ulkokausi jatkuu vielä, halliin vasta kun on niin kylmä ettei ulkona viitsi olla. Huomenna yritän käydä ammuskelemassa muutaman nuolen.

torstaina, syyskuuta 11, 2014

hieno ilma

Aurinkoinen ja lämmin ilta, aivan loistava keli ammuskella. Ammuin 40m FITA 60cm maastotauluun, osuin paikoitellen ihan hyvin. Ammunta oli rentoa ja oli mukava ammuskella. Viikonloppuna seuraavam kerran.

lauantaina, syyskuuta 06, 2014

70m

Hieno ja lämmin päivä. Ammuskelin 70m ja kolmen sarjan jälkeen haastoin Jonnan 10 sarjan Arcling otteluun. Ammunta toimi yllättävän hyvin ja osuin myös jostain syystä hyvin. Johdin ottelua koko ajan, neljä sarjaa ammuin ilman kymppejä. Paras sarja oli 58, jota paremmin en kuudella nuolella ole koskaan 70m osunut. Voitin ottelun lopulta 6-2 ja vika nuoli osui kymppiin, sillä tuli piste ja siihen oli hyvin lopettaa. Huomenna lisää.

torstaina, syyskuuta 04, 2014

muutama nuoli taustaan

Hieno aurinkoinen ilta, kävin ammuskelemassa muutaman nuolen taustaan. Jotenkin ei ole isompaa fiilistä ampua, koska kauden pääkisat ovat takana ja edessä enää bowhunting SM Porvoossa kahden viikon päästä. Ulkona ilmat ovat vielä erittäin hyvät ampumiselle, joten on vain jaksettava, koska liian pitkä ja masentava hallikausi lähenee koko ajan.