torstaina, kesäkuuta 29, 2017

lämmin ilta

Hieno ja aurinkoinen ilta. Oli todella mukava ammuskella ja nuolet osuivat ihan hyvin. Auringon laskiessa tuli pieniä ongelmia, aurinko paistoi suoraan scopeen ja en nähnyt taulua kunnolla, sen takia nuolet menivät ympäri taulua.

tiistaina, kesäkuuta 27, 2017

tuulitreenit

Illalla kentälle ja tuuli oli aika kova. Oli varsin vaikea saada nuolia pysymään keltaisella, sen verran paljon tuuli heilutti ampujaa.

maanantaina, kesäkuuta 26, 2017

Juhannus taljalla

Juhannusaattona hetken mielijohteesta hyppäsin autoon ja lähdin hakemaan taljaa Kruunuhaasta. Vähän viritin ensin jousta siellä, vaihdoin jouseen lapastopparit ja säädin ajoituksen, sitten kentälle kokeilemaan. Muutin tekniikkaa sen verran, että olkapäihin ei satu ja ei se huonolta tuntunut. Osuin ihan hyvin, nuolina Gold Tip Kinetic Pierce, jotka ekaa kertaa toimivat kunnolla missään jousessa. Kolme päivää tuli ammuttua taljalla ja nyt on harkinnassa, jos ampuisi FFAA maasto SM:t Riihimäellä taljalla. Vakavasti harkitsen myös elokuun seniori taulu SM:n ampumista taljalla, kisat ovat Torniossa, vielä täytyy miettiä jaksaako sinne asti lähteä.

sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2017

3D SM Oittaa - surkea esitys

Aamusta Oittaalle, aurinko paistoi ja oli lämmin. Muutama treenisarja, ammunta tuntui ihan hyvältä ja siitä oli hyvä lähteä. Arviointi toimi hyvin lähes puoli väliin, sen jälkeen aloin tekemään isoja virheitä matka-arvioinnissa ja sen takia tuli ammuttua liikaa nuolia ohi. Kisan lopputulos surkea ja sijoitus neljäs.

torstaina, kesäkuuta 15, 2017

lonkkarilla

Töistä kentälle viileässä kelissä ja testaamaan uutta Falco Spirit lonkkaria. Otin 66 tuumaisen jousen, koska se mahtuu autoon paremmin. Paunoja neljä enemmän kuin edellisessä jousessa, nyt 34. Jousen heitto on paljon parempi ja 40 metriäkin jouduin tähtäämään alle. Kovin hyvää nippua en saanut aikaiseksi, mutta kivaa oli.

ammuskelut

Töistä suoraan kentälle, lämmin ilma ja ei pahemmin tuullut. Ammuskelin maastomatkoja sunnuntain 3D SM kisaa varten, suhteellisen hyvillä suorituksilla mentiin. Lauantaina Iittiin ottamaan kuvia 70m kisasta ja sunnuntaina 3D SM:t Oittaalla.

sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2017

Maasto SM Inkoo

Kuva Anssi Huhtala
En ehtinyt käydä ampumassa enää ennen kisaa, joten paikalle mentiin yhdellä harjoittelulla lähes kahteen viikkoon, joten kauheasti ei voinut odottaa tulosta. Ilma oli kuuma ja aurinkoinen. Muutama lämmittely sarja, ammunta tuntui ihan hyvältä ja sain nuolia nippuun. Kisa lähti todella hyvin käyntiin ja menin johtoon heti ekalla rastilla. Mitä pidemmälle kisa meni, sitä enemmän aloin purkamaan ja lopulta purin enemmän kuin ammuin. Puoli välissä kisaa johdin yhdeksällä pisteellä ja parhaimmillaan johto oli 12 pistettä. Kun pidempiä annettuja rasteja tuli enemmän, niin takaa tultiin todella kovaa. Hyydyin itse pahasti jatkuvaan purkamiseen ja kaksi rastia ennen loppua oli johto enää neljä pistettä. Toka vika ja vika rasti olivat arvattavia, se toi lisää jännitystä kisaan. Toka vikalla rastilla purin jälleen todella paljon, silti onnistuin saamaan nuolet keskelle. Ammuin täydet 18 pistettä ja sillä menin kahdeksan pisteen johtoon ennen vikaa rastia. Vikalla rastilla olin aloitusvuorossa, 11 pistettä piti ampua ja voitto olisi varma. Purkaminen jatkoi ja väkisin ampumiseksi meni, eka nuoli alas neloseen, toka nuoli ylös neloseen. Vikalla nuolella vähintään kolmonen ja voitto olisi varma. Kahdeksan kertaa purin ja sitten oli vain pakko ampua väkisin. Pitkä tähtäys ja huono laukaus, nuoli ylös neloseen mestaruus oli varma. Ammuin lisäksi oman 24 rastin enkan 323, vanha enkka parani kahdeksalla pisteellä. Ei voi olla kuin tyytyväinen päivään.

tiistaina, kesäkuuta 06, 2017

ilta-ammuskelut

Reilun viikon tauon jälkeen jälleen ammuskelemassa ja töistä suoraan kentälle. Aurinko paistoi ja oli lämmin, tuuli hieman haittasi. Ammuin aluksi taustaan ja sen jälkeen 30m 60cm maastotauluun. Ammunta oli aika hyvää ja nuolet osuivat välillä keskelle. Lauantaina maasto SM Inkoossa ja tarkoitus olisi ehtiä vielä kerran ammuskelemaan ennen kisaa.