sunnuntaina, marraskuuta 27, 2016

vaikeaa on taljailu

Vaikeaa on ammuskelu taljalla ja hankaluutta aiheuttaa myös Primen läpiampuva runko. Nuolen laittaminen jouseen on vaikeeta, välillä nuoli putoaa lattialle. Tasaista 28 sarjaa on ammuskelu, välillä tulee positiivisia ylläreitä bingon muodossa, mutta liian harvoin. Ensi viikolla saan Gold Tip Nine.3 Max hiilikuitunuolet, katsotaan miten niillä osuu.

lauantaina, marraskuuta 26, 2016

taljalla

Maanantaina tuli uudet Prime taljat ja yhden otin itselleni testiin. Tiistaina ja keskiviikkona ammuin työn jälkeen muutaman sarjan myymälässä 4 metristä. Jousi tuntui ihan hyvältä peliltä, vaikka taljalla ammuskelusta on hieman pidempi aika. Tänään pääsin sitten kokeilemaan 18m ja vaikeaa oli aluksi, En vain saanut nuolta keskelle ja ei se ammuntakaan ihan parasta ollut. Kolme tuntia putkeen ammuin ja vasta ihan lopussa sain jousen stabit siihen asentoon, että jousi pysyi tähtäyksessä hyvin keskellä ja aloin saamaan myös kymppejä ja se bingokin tuli lopulta ammuttua. Huomenna jatketaan.

lauantaina, marraskuuta 19, 2016

hyvää nippua

Ammunta toimi lähes hyvin ja nuoli sitäkin paremmin. Sain hyvää nippua ja nokkeja hajosi sen takia, pari pinniäkin meni. Ensi viikolla seuraavan kerran ja silloin testissä uusi Prime One STX 39 V2 talja.

sunnuntaina, marraskuuta 13, 2016

ammuskelua

Jälleen viikon tauon jälkeen ammuskelemassa, tällä kertaa ammunta toimi paremmin ja osuin hyvin. Jos vaikka ensi viikolla ehtisi käydä kaksi kertaa ammuskelemassa, launtaina ja sunnuntaina. Arki-iltaisin työn jälkeen en jaksa mennä ammuskelemaan, ei ole henkinen vireys silloin parhaimmillaan.

sunnuntaina, marraskuuta 06, 2016

olipas hankalaa

Viikon välein ammuskelu ei ole helppoa, todella vaikea saada tuntuma pysymään. En saanut ammuntaa toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla ja sen takia en myöskään osunut. Ei yhtään bingoa ja pari nuolta ohi. Katsotaan taas viikon kuluttua, jos sitten vaikka osuisi paremmin.