perjantaina, toukokuuta 16, 2008

X8 kentällä

Osuu 70mX8
Oli pakko aloittaa ammunta sateessa, ammuin katoksesta 30m ja 40m. Maximat lensivät ja osuivat hyvin, eivätkä menneet läpi vaikka satoi. Aloitin ilman Limbsavereita, laitoin ne takaisin koska jousi vähän särisi ja scope pyöri auki. Mitään vaikutusta ei Limbsavereillä ollut, ääni pysyi samana ja scope pyöri myös. Hylly lyö jousikäteen laukaisussa ja laitoin siihen kasan teippiä suojaamaan peukaloa, se ei myöskään satu niin paljon kun on teippiä. Muuten X8:lla on tosi kiva ampua. Sadekin lakkasi hetkeksi ja pääsin ampumaan 70m. Aluksi ammunta oli hieman hakemista, koska veto on 28". Se on vähän pidempi kuin Apexissa, mutta tuntuu hyvältä. Kun aloin saamaan hyviä suorituksia, aloin myös osua. Maximat niputtivat kivasti 70m ja sain muutaman hyvän sarjan, ennen kuin alkoi taas sataa. Lopetin ampumisen siihen, ehdin ampua 54 nuolta.
Otin jousesta pois ennen virityksen aloittamista STS:n, kahvasta "sivupuulevyt", jänteestä vaimentimen ja alapyörästä kumistopparin. Tavoitteena oli ampua myös ilman Limbsavereita, mutta se ei taida onnistua. Toivotaan, että Hoytin uudet lyhyemmät saverit kestävät ja pysyvät paikoillaan. X8 on etupainoinen, joten vähensin stabin päästä kaksi painoa ja laitoin ne kahvan alle jousen vasemmalle puolelle tasapainottamaan jousta. Viritys jatkuu, kunhan saan VaporTrailin narut. Hoytin omat narut tuntuvat ihan hyviltä, mutta vaihdan silti vähän hienomman värisiin naruihin.
X8X8Vantage X8

X8 viritys

Sain X8:n. Hallissa 24 nuolta ja jousi vireessä. Hetken aikaa meni ihmetellessä, kun nuoli ei lentänyt. Vika löytyi, jousessa 61,5 paunaa. Pudotin paunat 58,5 ja nuoli toimii. Nyt odottelen kentällä sateen loppumista.

torstaina, toukokuuta 15, 2008

X8

Jos hyvin käy X8 huomenna minulla. :) Toivottavasti niin tapahtuu, odotan mielenkiinnolla miten jousi toimii ja haluan päästä ampumaan.

kylmä

Jotain kesäänkin liittyvää löytyy....Kävin kentällä katsomassa rohkeiden ammuntaa ja heitä oli yllättävän paljon, kahdeksan ampujaa uhmasi lähes pakkaskeliä. Otin valokuvia ja kuvasin videolle muutaman ammuntaa, siinäkin tuli ihan riittävän kylmä.

ilmat vaan huononee

Sataa ja on kylmäVettä sataa ja on kylmä, ei hyvä. X8:ia odotellessa.

keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Mihin kesä hävisi?

Ilmat vaan kylmenevät ja pitäisi olla kesä. Tänään aamulla oli lämpöä 6 astetta, ammu siinä sitten ulkona. Loppuviikoksi luvassa samanlaista keliä, toivotaan että ilmat lämpenevät.

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

ilmat viilenee

Ilmat viilenee ja tuulee, ei huvita mennä ampumaan. Voisin mennä kärsimään, jos olisi Vantage..... sitä odotellessa. :)

lauantaina, toukokuuta 10, 2008

102 nuolta

TuuleeKaikki keltaisella
Pilvinen, lämmin ja tuulinen päivä. Vaihdoin hyllyyn uuden bladen, vanha oli jo kulunut. Koko päivä 70m Maximoilla, koska en jaksa nuolien läpimenemistä. Maximat eivät mene läpi, vaikka tausta olisi puhki. Tuuli vaikeutti osumista huomattavasti, jos otin ennakkoa nuoli meni tähtäyspisteeseen ja keskelle tähdätty nuoli meni tuulen mukana. Vaikeata oli ja tuulen takia ammunta oli huiskimista. Sarjat olivat välillä 52-55, vain kerran sain kaikki nuolet keltaiselle ja sarja oli 57. Ammuin paljon kaseja, muutama seiska ja yksi kuutonen tuli huiskittua. Ammuimme Kimmon kanssa Arcling kisaa ja Kimmo johti pitkään 3-1. Liian usein tuli kierros johon kumpikaan ei saanut kymppiä, minulta meinasi mennä jo usko ja luulin häviäväni Kimmolle. Onneksi niin ei käynyt ja voitin lopulta pistein 6-3. :)

perjantaina, toukokuuta 09, 2008

lauantaina ampumaan

Lauantaiksi on luvassa lämmintä keliä, yritän silloin saada itseni kentälle ampumaan. Ammun Maximoilla, ei tarvitse murehtia läpimenevistä nuolista.

maanantaina, toukokuuta 05, 2008

Vantage X8

Ei ole tulossa Pinkkiä jousta minulle, vaihdoin väriä koska haluan päästä ampumaan uudella jousella. Tulee sellainen väri, jota minulla harvoin näkee. Motivaatio pitää löytää kaikin mahdollisin keinoin. :)

mielenkiintoista

Sen verran pahasti hajosi pakka Loimaalla, että tällä hetkellä ei huvita koko laji. Katsotaan milloin fiilis palaa.

sunnuntai, toukokuuta 04, 2008

IFAA maasto Loimaa

Läpi meneeAinoa positiivinen asia oli ilma, ei satanut ja oli lämmin. Ensimmäisen kerran minulla meni fiilis ampumiseen, odotin koko ajan että kisa loppuu. Kyllästyin jatkuvaan nuolien läpimenemiseen taustoissa, sulat ovat aika rutussa nyt. Monella rastilla oli pakko keskeyttää ammunta ja siirtää taulua, jotta nuolista jäisi edes nokki näkyviin. Yhdellä rastilla oli ammuntapaalussa 65yardia, ammuin ekan nuolen taulun alle. Sen jälkeen mittarilla matkan tarkistus ja veimme paalun oikeelle paikalleen 9 metriä lähemmäksi. Myöhemmin 70yardilta eka nuoli ylä kolmoseen, matka lyhyempi kuin piti. Päivän tulos oli surkea 518, onneksi kisa on nyt ohi. Vielä ajomatkaa kotiin 2 tuntia, voiko päivää paremmin viettää.

IFAA maasto Loimaa

5 rastia ammuttu ja en osu mihinkään, vauhti tällä hetkellä 500. Ammunta ei tunnu hyvältä, mutta ei se noin huonoa ole.

lauantaina, toukokuuta 03, 2008

84 nuolta

Kesä :)Loistava keli, aurinko paistoi ja ei tuullut. Ammuin IFAA matkoja huomista Loimaan kisaa ajatellen, samalla tuli tarkistettua merkit. Ammunta tuntui hyvältä ja rennolta, mutta en vain osunut. Kunnon niput jäivät ampumatta, pidemmiltä matkoilta varsinkin. Tutkitaan asiaa huomisen kisan jälkeen. Loimaalla ammutaan 14 rastia hunter ja 14 rastia field, en ole aikaisemmin ampunut IFAA maastoa vastaavalla tavalla. Tulostavoite on vain 520, koska se tuntuu tämän hetken kunnolta.

kesä :)

lämmin :)Keli näyttää lupaavalta, sortsit jalkaan ja ampumaan. :)

torstaina, toukokuuta 01, 2008

132 nuolta

Lentää se10 osumaa omenassa ja edelleen ehjäEi hajoa omena ei
Puolipilvinen, tyyni ja lämmin päivä. Vietin kentällä lähes koko päivän, olin siellä klo 9.45 ja lähdin pois klo 15.20. Ammuimme ensin IFAA maastomerkit, 34 eri matkalle tarvitaan merkki. Ammunta oli yllättävän rauhallista ja osuin aika hyvin, kipeänä olo varmaan rauhoittaa tekemistä. Klo 13.00 oli merkit ammuttu, sen jälkeen aloimme "leikkiä" Kimmon EX-F1 kameralla. Vihdoin löytyi asetukset, että saimme valokuvaan pysähtymään nuolen juuri kun se on ohittanut jousen. Saimme myös hyviä kuvia, joissa laukaisu on tapahtunut ja nuoli on vielä jänteessä kiinni. Otimme myös 600fps kuvaa, kun ammuimme ilmapalloja rikki ja yritimme saada omenan hajoamaan. Omena ei hajonnut lukuisista yrityksistä huolimatta, siihen tuli aina vain reikä tai viilto. Jos aiot ampua omenaa, niin älä käytä solumuovitaustaa. Nuoli kastuu omenamehusta niin paljon, että se ei pysähdy taustaan. Minä ammuin kaksi nuolta kokonaan läpi, Nano lensi vielä 50 metriä ja Maxima 40 metriä. Kimmon nuolet pysähtyivät nokkiin. Lopuksi ammuin viinirypäleen rikki, ensimmäinen ei osunut ihan keskelle ja video ei onnistunut. Toiseen osuin keskelle ja siitä saatiin hyvä video. Hieno jousiammuntapäivä sai arvoisensa päätöksen, onnistuin lukitsemaan kulkuneuvon ovet niin, että kaikki avaimet olivat sisällä. :) Onneksi veli oli kotona ja hänellä oli vara-avain kulkuneuvooni. Pääsin kentältä kotiin, hieman myöhemmin.

Videosta näkee hyvin kuinka nuoli menee taustan läpi. Omena pyörii sen takia, että kokeilimme hajoaisiko omena silloin.


Viinirypäleelle kyytiä.


Videot Kimmo Hujanen (kiitos Kimmo)

keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2008

olo paranee

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että huomenna jaksan ampua jousella. Toivottavasti vaan huomenna olisi samanlainen keli kuin tänään tai eilen.

edelleen kipeä

Eilinen päivä meni nukkuessa, tuli nukuttua 15 tuntia tiistain aikana. Olo ei tällä hetkellä ole kauhean huono, mutta ampumaan ei ole asiaa vaikka ulkona on +20 ja aurinko paistaa. Katsotaan tilannetta huomenna.

maanantaina, huhtikuuta 28, 2008

kevätflunssa

Kiva kiva, iski flunssa. Nenä vuotaa ja on kuumetta. Toivottavasti hellittää vapuksi, että pääsee ampuu.

sunnuntai, huhtikuuta 27, 2008

Firefox

Kyllästyin Explorerin temppuiluun ja asensin Firefoxin. Tuntuu toimivan paremmin ja nopeammin.

TYHMÄ!

Loisto aloitus treeneille, 50m merkillä 60m ja nuoli poikki. Kyllä otti pattiin. Ampumisesta ei tullut mitään, en saanut päätä kasaan. Mihinkään en osunut, mutta huiskiminen onnistui sitäkin paremmin. 102 nuolta roiskin 60m IFAA tauluun. Vieläkin ottaa pattiin oma sählääminen ja tekisi mieli käyttää lapsille sopimatonta kieltä. Huomenna ammutaan lisää nuolia ohi ja poikki.

EDIT-> Unohtui mainita, että keli oli todella hieno. Aurinko paistoi ja ei tuullut juuri yhtään, täydellinen keli olisi ollut nauttia ampumisesta. Mutta kun ei pysty niin ei pysty....

torstaina, huhtikuuta 24, 2008

72 nuolta

70mPuolipilvinen, viileä ja tuulinen ilta. Ammuin 70m Maximoilla ja en osunut kovin hyvin, tuuli haittasi ammuntaa. Tuuli ammunta on vielä vähän hakusessa, en saa tähtäintä pysähtymään mihinkään tuulessa ja osumat ovat senmukaisia. Nuolet osuivat oikealle korkeudelle koko ajan, mutta olivat klo kolmen viitosesta klo yhdeksän seiskaan välillä koko ajan. Aivan uskomattoman huonoja osumia tuli, silti en ampunut yhtään alle 50 sarjaa (jota voidaan pitää ihmeenä). Paras sarja jälleen 57, se on Maximoille ihan hyvin. Ammuin vain 72 nuolta, koska pidimme illalla kentän kunnostustalkoot. Siivosimme kentän, siirsimme taustat oikeille paikoilleen ja vaihdoimme taustojen palojen järjestyksen niin, että keskelle tuli ehjin pala. Talkoot oli ohitse tunnissa, kiitos kuuluu kaikille mukana olleille Tapanilan Erän jousiammuntajaoston jäsenille.

600fps video

Jostain syystä en saa ladattua videoata bloggeriin, olen yrittänyt avi ja mov muodossa. Lataus jämähtää aina puoleen väliin ja sen jälkeen ei tapahdu mitään.

Latasin videon kuvasivulleni, mutta siellä sen resoluutio kärsii. Kuvanlaatu on hyvä originaalissa.
600fps video

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

76 nuolta

Hyvin osuu MaximatAurinkoinen ja lämpömittarin mukaan lämmin ilta, mutta tuuli teki ilmasta viileän ja vaikeutti ammuntaa. Testasin Maximoita, halusin nähdä miten ne osuvat. Tyynessä osuivat yhtä hyvin kuin Nanot, mutta tuulessa tuuli vie niitä enemmän. 70m paras sarja Maximoilla 57, enemmän kuin Nanoilla vähään aikaan. Nuolimäärä jäi pieneksi, koska Kimmo oli hankkinut uuden "lelun", Casio Exilim Pro EX-F1 kameran. Kamerassa on paljon loistavia ominaisuuksia, mm. 1200 tai 600 kuvaa sekunnissa video. Aurinkoisen ilman ansiosta valoa oli riittävästi ja 600 kuvaa riitti hyvin näyttämään miten nuoli lähtee jousesta, tähtäimen vääntymisen laukaisun aikana tai jänteen liikkumisen laukaisussa. Aika uskomattomalta näytti videot, ihmettelen miten scope voi kestää sellaista liikettä. Mahtava kamera, ei ole ihan halvimmasta päästä, mutta olen laittanut sen ostoslistalle. Sellainen on pakko saada.

lauantaina, huhtikuuta 19, 2008

132 nuolta

Hieno ilma :)Hieno ja lämmin päivä. Ammuin 70m koko ajan, aluksi IFAA tauluun ja lopuksi FITA 122cm tauluun. Ekoilla sarjoilla en osunut mihinkään, nuolet olivat ympäri nelosta ja vain muutaman viitosen sain sarjaan. Ammunta tuntui hyvältä ja en vaan osunut. Muutaman sarjan jälkeen aloin osua paremmin, viitosia tuli enemmän kuin nelosia. Parin sarjan tauon jälkeen tuli testattua Nanon kestävyys. Ammuin 70m IFAA maastotauluun ja tähtäsin 90m taustaan, jossa oli FITA 122cm taulu. En edes huomannut mitään eroa tähtäyksessa, vaikka ihan eri värejä oli tähtäimessä. Nuoli ei lentänyt perille asti, putosi maahan ja meni keskeltä poikki. Tuo on toistaiseksi ainoa tapa saada Nano XR rikki ampumalla. Lopetin päivän ampumalla FITA tauluun 70m. En osunut tauluun, todella vaikeaksi meni ammunta. Tähtäin ei pysähtynyt missään vaiheessa keskelle, se halusi aina olla jossain muualla. Vain kaksi kertaa (yhdeksästä) sain kaikki nuolet keltaiselle, ammuin jopa kaksi seiskaa. Jari ampui tähtäinjousella tokaan sarjaan 56 ja sanoin, että en lopeta ennen kuin saan 56. Oli tulossa pitkä iltapäivä minulle, koska vasta yhdeksäs sarja antoi tuon 56. 70m sarjat: 55,55,53,54,54,55,55,55,56 eli todella surkea tulos. Keli oli hyvä, ampuja oli huono. Onneksi tänä vuonna ammun pelkästään maastokisoja, ei tarvitse ottaa stressiä tuosta 70m ammunnasta.

perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Vantage X8

Äsken lähti toimitusaikakysely Hoyt Vantage X8:sta ja pinkkinä. Katsotaan millä aikataululla sellaisen saisin, olisihan se kiva ammuskella maastokisoja jousella joka ei metsään huku. :)

EDIT klo 21.08: Tehdastilaus ja toimitusaika n. 6 viikkoa. Kesäksi ehtii hyvin saada jousen.

torstaina, huhtikuuta 17, 2008

ilmoja pidellyt

Hyviä ammuntakelejä mennyt ohitse, ei vaan ole ehtinyt ampumaan. Huomenna mahdollisesti menen ampumaan ja lauantaina varmasti. Suhteellisen hyvää keliä on tarjolla, mahdollisesti aurinkoa ja lämpökin yli +10.

tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

hyvä Sampo tai Danske Bank

Tämä ei liity mitenkään jousiammuntaan, mutta nyt kyllä ottaa pattiin. Sampo on saanut mun asuntolainan ihan sekaisin, tililtä veloitetaan nyt liian isoja summia.

Täytyy varmaan vaihtaa pankkia. :(

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

78 nuolta

Kentällä vähän vettä.... :)10 astetta ja aurinko paistoi koko illan, pieni tuuli vähän häiritsi. Ammuin 70m IFAA 65cm tauluun ja en osunut. Ammunta tuntui aika hyvältä, mutta en vain saanut nuolia keskelle tai nippuun. Scope toimi todella hyvin, aurinko paistoi suoraan scopeen ja ei peilannut yhtään. Viihdyin kentällä tosi hyvin, en ehtinyt ampua enempää koska oli pakko ottaa kuvia noin hyvässä kelissä. :) Tuli todistettua myös, että Vanetecit ja Socx wrapit ovat todella hyvä yhdistelmä. Seitsemän nuolta meni sulkia mukaan läpi, kolme kertaa ei näkynyt edes nokkia, silti sulat pysyivät kiinni ja olivat ammuntakunnossa muutaman minuutin jälkeen. Wrapit eivät reagoi läpiampumiseen mitenkään, pysyvät hyvässä kunnossa. Tänään pääsin venyttämään Hoyt Vantage X8 taljaa, seurakaverille hankin sellaisen. X8 on eka Hoyt, joka voisi olla minun jousi. Vetotuntuma on tosi hyvä, lähes sama kuin Apex. Jousi on hyvin tasapainossa ja se tuntuu hyvältä. Täytyy vakavasti harkita ja sitähän saa myös pinkkinä. :)

sunnuntai, huhtikuuta 13, 2008

Beiter scope

Kirahvi scopeLaitoin uuden wrapin scopeen, nyt pitäisi toimia. Toivotaan, että huomenna paistaa aurinko niin saan testattua. :)

lauantaina, huhtikuuta 12, 2008

102 nuolta

10 astetta, aurinko paistoi ja vähän tuulta eli lähes täydellinen jousiammuntakeli. Ammuin 70m FITA tauluun ja 50m IFAA tauluun. En osunut hyvin, 70m paljon kaseja ja muutama seiska. Päivän paras sarja 57, eka sarja. 50m sama tahti, liikaa nelosia. Ammunta ei tuntunut miltään, vaikka kuinka yritin en saanut ammuntaan oikeaa tunnetta. Kiva oli silti ampua, ulkoammuntaa ei voita mikään. Beiterin iso scope kirkkaana ei toimi auringossa, täytyy yrittää keksiä jotain. Sääsuojaa en ota käyttöön, se auttaisi varmasti. Olen laittanut wrapin suojaamaan scopen etureunaa, se ei riitä. Täytyy suojata myös takareuna, uskoisin sen auttavan. Maanantaina ammun seuraavan kerran.
Scope ja Wrap

tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

sataa

Sataa ja lisää vettä luvassa loppuviikoksi. Toivotaan, että viikonloppuna ei sada. Viikonloppuna on aikaa ampua, vapaa viikonloppu ja en mene keilaamaan.

sunnuntai, huhtikuuta 06, 2008

kilpailukausi alkaa kohta

Kauden eka ulkokisa lähenee kovaa vauhtia, täytyy aloittaa täysipainoinen treeni. Vähän huono aika aloittaa tosissaan treenaaminen, koska ammuntakunto pitäisi ampua talvella. Minä en jaksa halliammuntaa, niin teen asian näin. Ensi viikolla yritän päästä ampumaan, jos kelit vain ovat suosiollisia.

torstaina, huhtikuuta 03, 2008

flunssaa pukkaa

Loistava ulkoammuntakeli, mutta flunssainen olo. En uskaltanut lähteä ampumaan, etten tulisi kunnolla kipeäksi. Harmittaa, mutta täytyy parantua ensin jotta ensi viikolla olen ammuntakykyinen.

keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

4GB Ducati Edition

nyt mahtuu kuviaTuli hankittua uusi nopea muistikortti kameraan, 4GB Ducati Edition on huomattavasti nopeampi kuin tavallinen SD kortti.

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

ulkokausi avattu :)

50m50m70mLoistava keli ulkoammuntaan, lämpöä 10 astetta ja ei tuullut juuri ollenkaan. Kyllä jousiammunta tuntuu taas hyvältä. :) Ammuin vain 120 nuolta, koska en malttanut pitää taukoja, väsähdin ja oli pakko lopettaa. Kahden viikon ampumattomuus rankaisi, olisi kannattanut ampua sisällä edes vähän. Ammuin useita eri matkoja IFAA maastotauluhin. Ekat nuolet 40m ja seuraava sarja 50m, taulussa 4 äksää. Ammunta tuntui todella hyvältä ja tähtäin pysyi hyvin keskellä. Vaikka tuuli hieman haittasi ja en aina osunut keskelle, silti nautin ammunnasta. Osuin hyvin kaikilta matkoilta, myös 70m meni yllättävän hyvin. Tuuli haittasi eniten 70m:llä ja sieltä ammuin kaksi kolmosta. Sääennuste loppuviikoksi on huono, luvassa viileämpää ja märempää keliä, toivotaan ettei se toteudu. Sisällä en enää ammu, jousiammunta on kesälaji ja siitä pidetään kiinni. Otin myös ammunnasta videota,: se löytyy täältä

lauantaina, maaliskuuta 29, 2008

20 yard SM Tapanila

the voittajaViisi harjoitusnuolta ja 60 kisa nuolta. Ammunta toimi yllättävän hyvin, vaikka oli lähes kaksi viikkoa taukoa. Kisan alku oli todella hyvä, kaksi ekaa sarjaa pelkkää X:ää. Kolmas sarja vielä ihan ok, kaksi viitosta. Neljänteen sarjaan iski yliyrittäminen ja neljäs nuoli alaneloseen, se siitä kisasta. Ammuin vielä myöhemmin kaksi nelosta lisää (kuudes ja kahdeksas sarja) ja molemmat alas. Kaikissa kolmessa tähtäys putosi alas laukaisussa ja kunnon huiskaisu pokakädellä ei pelastanut. Tulos siis 297 ja 46x. Olin ainoa ampuja Pro luokassa, joten tulosta olisi pitänyt tulla enemmän. Kisan järjestelyt menivät tosi hyvin, siitä kuuluu suuri kiitos Tapanilan Erän jousiampujien talkooporukalle.

torstaina, maaliskuuta 27, 2008

tauko jatkuu

Ammuntatauko vähän venähti, seuraavan kerran ammun lauantaina 20yardin SM:ssä Tapanilassa. Tulosta tulee sen verran kuin tulee, ammuntaan en juurikaan ehdi kisoissa keskittyä. 60 nuolta tauluun, siinä ohessa kilpailun järjestelyitä ja valokuvien ottoa. Toivottavasti ensi viikolla viime päivinä sataneet lumet sulavat pois ja pääsen ulos ampumaan.

maanantaina, maaliskuuta 24, 2008

ja lisää lunta

Viikonloppu meni Tallinnassa keilakisassa, olisi ehkä kannattanut jäädä Tallinnaan keilaamaan lisää koska Suomessa maa valkoisena ja pakkasta. Nyt pitäisi olla kevät (ainakin mun kalenterissa lukee niin) ja ulkona ampumassa, taitaa mennä huhtikuun puolella ekat ulkotreenit. :(

torstaina, maaliskuuta 20, 2008

pakkasta

Aamulla viisi astetta pakkasta, kun lähdin töihin. Ulkokauden alku vaan siirtyy. Jätin jousen kotiin, ei huvita ampua. Töiden jälkeen menin hallille ja viihdyin siellä lähes neljä tuntia, vaikka en ampunut. Pääsiäinen menee keilatessa, joten seuraava ammunta mahdollisesti ensi viikolla.

tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

lisää lunta

lisää luntaKotimatkalla hallista alkoi sataa lunta ja sitä tuli paljon. Ei kiva, nyt alkaa masentaa. On kai pakko vaan ampua hallissa, ulkokausi ei ala ihan heti. :(

ei huvita

Hallissa olen ja jousi mukana, mutta ei ole mitään mielenkiintoa ampumiseen. En taida ampua tällä viikolla ollenkaan, ehkä ensi viikolla.Toivottavasti kesä tulee pian.

torstaina, maaliskuuta 13, 2008

117 nuolta

12 nuolta taustaan ja 105 nuolta IFAA 5-spotti tauluun. Yritin ampua hyvällä asenteella ja hyviä suorituksia, tavoitteena saada nuolet osumaan keskelle. En laskenut X:iä , yritin vain pitää nuolet keskellä. Onnistuin tavoitteessa aika hyvin, loppupuolella ajatus karkasi ja myös nuoli, nelonen klo yksi. Ei mitään tunnetta ampumiseen koko päivänä, en osaa sanoa ammuinko hyvin vai huonosti. Seuraavan kerran ammuskellaan joskus ensi viikolla, maanantaina tai tiistaina. Eiköhän se ulkokausi kohta ala. :)

lunta sataa

Ei olisi pitänyt ääneen sanoa, että olen menossa ulos ampumaan. Rangaistus tuli heti, ilma viileni ja lunta sataa, eli halliin ampumaan. :(

tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

93 nuolta

Hui haiVaralaitteen viritys. 68 nuolta taustaan ja 25 nuolta IFAA spottiin. Ammuin molemmilla laitteilla vuorotellen ja uusi laite oli hieman herkempi, mutta se tuntui paremmalta. Herkistin toisen laitteen samanlaiseksi ja laukaisut lähtivät molemmilla samalla tavalla. Suoritukset muutenkin hyviä ja nuolet osuivat tauluun hyvin. Nyt alkaa olla motivaatio kohdallaan, koska ulkokauden avaus on todella lähellä. Käyn torstaina ampumassa ekat nuolet ulkona, jos vain keli pysyy samanlaisena kuin tänään oli.

kenttätalkoot

BUU :(:)
Käytiin isän kanssa laittamassa portti kuntoon ja nostettiin kaadetut taustat pystyyn. Ihmettelen, että joku on nähnyt vaivaa kaataakseen taustat. Lumi on sulanut kentältä kokonaan, jos keli pysyy tällaisena menen torstaina ulos ampumaan.

lauantaina, maaliskuuta 08, 2008

ulkorata

Kävin tänään ihmettelemässä ulkorataa. En päässyt sisään, koska kentän porttien tolpat ovat vääntyneet. En saanut lukkoa irti, joten porttikaan ei auennut. Portin yli kiipeämistä en viitsinut suorittaa. Ensi viikolla työkalujen kanssa kentälle ja portit kuntoon, jotta pääsee sisään kun ulkokausi alkaa. Vaikka en päässyt sisään, pystyin toteamaan että kentällä on vielä aika paljon lunta ja se ei ole hyvä asia. Toivotaan, että aurinko alkaa paistamaan ja ilmat lämpenevät, jotta pääsen harrastamaan oikeaa jousiammuntaa. :)

torstaina, maaliskuuta 06, 2008

BUU!

:(Ei tule kesää.... Lisää lunta vaan sataa. :(
Varalaukaisulaitetta pitäisi mennä säätämään, mutta ei ole motivaatiota ja sitä en väkisin saa tehtyä. Toivottavasti kelit alkavat paranemaan ja pääsen pääsiäisenä ulos ampumaan.

tiistaina, maaliskuuta 04, 2008

ei tule kesää

Ei tule kesää, lunta tulee sitäkin enemmän. Kevättä kohti piti olla menossa, mutta eipäs ollakaan. Toivottavasti aurinko alkaa paistamaan, niin eiköhän ilma lämpene ja pääsiäisenä pääsee ulos ampumaan.

torstaina, helmikuuta 28, 2008

84 nuolta

18m Vegas tauluun. IFAA tauluun on paljon helpompi tähdätä kuin Vegas tauluun, tähtäin pyörii ympäri keltaista Vegasissa ja IFAA taulussa pysyy yllättävän hyvin paikoillaan. En ammu enää alumiineilla ollenkaan, Maximat on käytössä ulkokauden alkuun asti ja ulkona 3D kisoissa. Bingon metsätystä jälleen ja monta sarjaa piti ampua, että sain sen. Ammunta oli tasaista 28 ja 29, onnistuin ampumaan myös muutaman 27 sarjan ja yhden kasin. 48 nuolen jälkeen ammuimme kaksi 12 nuolen ottelua, voitin molemmat surkeilla tuloksilla 112 (28,29,28,27) - 111 ja 113 (28,27,28,30) - 111. 24. sarja oli siis päivän eka bingo, lopetin päivän hienosti ampumalla toisen bingon ja se oli 28 sarja. Mahataudista en osaa sanoa, kaksi päivää on ollut sellainen tunne että olisin tulossa kipeäksi, mutta vielä en ole. Toivottavasti en tulekaan.

keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008

82 nuolta

Kahdeksan nuolta taustaan, kuusi tauluun ja sen jälkeen 60 nuolen tulos 20yrd IFAA spottiin. Suhteellisen hyvää ammuntaa ja vielä parempia osumia Maximoilla. Laukaisut lähtivät hyvin ja aikataulussa, vain muutama yli pitkä tähtäys. Ammuin oman treenienkan 300 ja 56x, 55x oli aikaisempi ennätys. Hyvä tulos Maximoilla, se on huomattavasti ohuempi kuin 2315. Kaikki neljä ohi ammuttua nuolta, olivat vain millin irti X:stä. Neljä ekaa sarjaa pudottivat tulosta, 4x,4x,5x,4x. Kahdeksanteen sarjaan tuli neljäs huti. Neljä vikaa sarjaa osuin tosi hyvin keskelle, myös vika nuoli oli X:n keskellä vaikka hieman oli ajatuksissa uusi treenienkka. Ammuin myös tutkaan testimielessä Nano XR:n ja Maximan. Yllättäen Nano oli nopeampi, 264fps vs Maxima 260fps. Huomenna ammutaan lisää, jos vain en sairastu liikkeellä olevaan vatsatautiin.

tiistaina, helmikuuta 26, 2008

ei ammuttu

Ei ollut ammuntapäivä, aamulla tuntui siltä ettei huvita ampua. Kävin hallilla ihmettelemässä, saadaanko Maxima 150 lentämään rekurvilla. Kyllä lentää ja vielä ihan hyvin. Huomenna vapaapäivä, menen ampumaan ja yritän jälleen viihtyä hallilla vähän pidempään. :)

torstaina, helmikuuta 21, 2008

204 nuolta

Keskelle osuuBingo
Tulihan ammuttua, viihdyin yllättävän hyvin hallilla. Viisi tuntia ammunnan ja juttelun kanssa. Ammuin aluksi IFAA 20yrd, 48 nuolta. Ekat sarjat menivät ylös, jouduin siirtämään merkkiä aika paljon. Kun sain merkin kohdalleen aloin osua ihan kivasti. Seitsemän sarjaa laskin, kolme viiden X:n sarjaa ja loput 4X. Kolme kertaa ammuin vikan nuolen ohi X, meni liian jännäksi. Loput 156 nuolta ammuin 18m Vegas tauluun, aloitin ampumalla tuloksen. Ekat 30 nuolta tasaisesti ja tulos 284. Yksi paha lipahdus, viidenteen sarjaan, ammuin kasin. Ei yhtään bingoa. Toiset 30 nuolta huonommin, tulos 282. Ei yhtään bingoa, mutta onneksi ei yhtään kasia. Yhteensä kasaan vain 566. Päivän ekan bingon sain vasta 42. sarjaan eli 126 nuolta piti ampua, että sain kolme kymppiä. Sain ihan hyviä suorituksia, ei pahempaa huiskintaa ja Maximalla on kiva ampua. Se ei mene sulkia mukaan taustaan ja lähtee ilman nuolenvedintä pois, tosi miellyttävä nuoli ampua. Nyt odotan kevättä, pakko päästä ulos testaamaan miten nuoli toimii siellä. :)

keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008

Purple Hearts

Näillä osuu:)Tänään sain Wrapit ja sulitus käynnissä. Todella hienot nuolet tulee, näillä jos ei osu niin ei millään. Wrapeista täytyy sanoa, jos haluaa helpot wrapit kannattaa ottaa perinteiset wrapit (flo, metallic...). Kuvioitujen kanssa joutuu kikkailemaan, arkista irroituksen jälkeen ne ovat todella löysiä ja sähköisiä. Ne tarttuvat joka paikkaan ja on todella hankala saada ne hyvin nuoleen kiinni, koska ne venyvät todella helposti. Kirahvien kanssa harjoittelin kolme wrappia, nyt ei epäonnistunut kuin yksi. Harjoitus tekee mestarin. :)

tiistaina, helmikuuta 19, 2008

29 nuolta sulattomilla Maximoilla

Vain wrapit puuttuu :)Nuolen viritys päivä. Viritin kahdelle ampujalle Nano XR:t ja itselleni Maximat. Ajattelin ensin tehdä maximoista vähän pidemmät, mutta päädyin lyhyempiin nuoliin. Nuolen pituus 27" nokinpohjasta. En ole vielä saanut wrappeja, joten ammuskelin sulattomilla nuolilla. Ihan hyvin osui, 29 paras sarja. Toivottavasti saan wrapit huomenna, niin pääsen torstaina testailemaan miten Maximat osuu.

perjantaina, helmikuuta 15, 2008

en ampunut

Vihdoin netti toimii taas, lähes kaksi päivää mentiin ilman yhteyttä. En ampunut torstaina, ei ole motivaatiota. Tänään sain lisää Nanoja ja Maximat, vähän tuli intoa lisää. Ensi viikolla saan wrapit ja pääsen virittelemään Maximoita. Eiköhän tule taas vähäksi aikaa motivaatiota. :)

tiistaina, helmikuuta 12, 2008

3D nuolet ja wrapit

PurpleHearts Wrap
3D nuolet tulossa, CX Maxima. Tilasin niihen äsken todella hienot Wrapit, kyllä kilpailijat nyt kalpenee. :)

en tullut kipeäksi

Kaupunkiottelun voittopokaali ViljandissaEn tullut kipeäksi, lääkkeet tekevät ihmeitä ja viikonloppu meni Viljandissa keilatessa. Seuraavan kerran ammun toivottavasti torstaina, nyt näyttää siltä että jätän piirin kisan väliin. Ilmoittautuneita on niin paljon, että annan paikkani todennäköisesti jollekin muulle.

torstaina, helmikuuta 07, 2008

kipeäksi tulossa?

Vähän on sellainen olo, että flunssa iskee. Ei ammuntaa enää tällä viikolla, ensi viikolla seuraavan kerran.

tiistaina, helmikuuta 05, 2008

74 nuolta

Tulihan ammuskeltua. Seitsemän nuolta taustaan ja ajattelin aikani kuluksi ampua 60 nuolen tuloksen. Todella huonon tuntuista ammuntaa oli, mikään ei tuntunut tutulta. Osumat (jos niitä voi osumiksi kutsua) olivat ympäri keltaista. Ekat 30 nuolta vaatimattomasti 282, yhdellä bingolla ja kolmella 27 sarjalla. Toiset 30 nuolta vähän paremmin 284, kahdella bingolla (8. ja 9. sarja) ja kahdella 27 sarjalla. Päätin ilmoittaa itseni Piirinmestaruuskisaan 16.2.2008, en tiedä oliko siinä mitään järkeä koska en jaksa keskittyä 18m ammuntaan. Hoidan kilpailun tulospalvelun, oma kilpailu menee hyvin siinä sivussa. Seuraavan kerran ammun mahdollisesti torstaina.

sunnuntai, helmikuuta 03, 2008

Flint SM Loimaa

FFAA:n uusi SM-mitaliEnnen kisaa 12 nuolta taustaan ja kilpailussa yksi harjoitussarja (neljä nuolta) aloitusmatkalta 25yrd. Ammuntaan en saanut missään vaiheessa kunnon tuntumaa, jousikäsi oli ihan levoton. Tähtäin pyöri ympäri taulua ja sen takia en osunut kauhean hyvin. Kilpailussa ammutaan 2 x 28 nuolta IFAA field tauluihin (20cm ja 35cm) kuudelta eri matkalta. Matkat eivät ole pitkiä, pisin 30yrd ja lyhkäisin 20ft. Hallissa ammuttuna pitäisi pystyä ampumaan täydet 280. Ensimmäiset 28 nuolta meni muuten suhteellisen hyvin, en vain osunut 30yrd:sta. Kaikki kolme nelosta pisimmältä matkalta, eka puolikas siis 137. Toiset 28 nuolta oli paljon surkeampi esitys, epäonnistuin täydellisesti 15yrd ja 10yrd, molemmista yksi nelonen. Niiden lisäksi vielä neloset 25yrd ja 30yrd, joten kierros vain 136. Vika sarja (30yrd kävely) oli hyvä, sain sen väkisin puristettua ja tulos neljä X. Yhteistulos 273, on Pro luokan SE. Enemmän olisi pitänyt saada, mutta kun ei. Nokkeja en saanut rikki kuin yhden, joten niputkaan eivät olleet kovin tiiviitä. Eilinen 15 tunnin työpäivä ja lyhyeksi jääneet unet saattavat vaikuttaa ammuntaan jollain tavalla, mutta en usko. Flint on kisana ihan kiva, mutta se saisi olla 4 x 28 nuolta. Silloin saisi ampua riittävästi.

torstaina, tammikuuta 31, 2008

70 nuolta

18m IFAA tiputauluAmmuin aluksi muutaman sarjan 18m tauluun ja sen jälkeen loput 18m IFAA tiputauluun. Tähtääminen oli vaikeata pieneen tauluun, muuten ammunta oli hyvää. Osuin myös yllättävän hyvin, sain taas yhden pinnin ja nokin rikki. 20 sarjoja tuli ihan mukavasti, vain muutama 18 sarja. Valmistelut tehty ja nyt tiukka keskittyminen sunnuntain Flint SM kisaan. :)

tiistaina, tammikuuta 29, 2008

64 nuolta

Osuu :)Vain 64 nuolta. Ammuin Flint merkit ja unohdin ampua 20ft kokonaan, ensi kerralla sitten. 39mm scope on liian iso IFAA rengastauluihin, mutta en vaihda sitä pienempään. Täytyy vain muistaa olla huolellinen tähtäyksessä. En saanut ihan parasta mahdollista ammuntaa, mutta lähes ja osuin ihan hyvin. Kaikilta matkoilta neljä nuolta ja merkki ammuttu. Ammuin 30yard 5 x 4 nuolta ja kaksi turhaa nelosta tuli ammuttua, muuten viitosia ja muutama X. Lopuksi kokeilin 18m Nanoilla ja ammuin 28 sarjoja. Torstaina lisää ammuntaa ja sen jälkeen sunnuntaina Loimaalla Flint-SM.

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

Taustatalkoot

Tänään en ehtinyt ampumaan, pidimme päivällä taustatalkoot. Solumuovitaustat eivät kestä enää mitään, kolmessa kuukaudessa taustat aivan onnettomassa kunnossa. Ensi viikkoon menee seuraava ammunta.

maanantaina, tammikuuta 21, 2008

152 nuolta

Hyvin niputtaa Nano XRPinni ja nokkia hajoaa, putki ei
18m Nanolla, neljän nuolen sarjoissa ja samaan spottiin. Jalassa sisäammuntakengät, seisominen oli tasapainoista. :) Nano XR niputtaa edelleen ja osuu hyvin keskelle. Sain 152 nuolen aikana rikki kaksi pinniä ja neljä nokkia. Yhtään putkea ei hajonnut, todella kestävästä nuolesta on kyse. Kun osuu toiseen nuoleen taulussa, kuuluu todella paha ääni ja ei tiedä mitä odottaa. Nano XR:n kanssa ei nähtävästi tarvitse pelätä pahinta, koska vain pinni ja nokki hajoavat, nuoli tuntuu kestävän mitä tahansa. Täytyy vain kantaa paljon pinnejä ja nokkeja mukana. Jos käytössä olisi joku muu nuoli, niin niitä olisi hajonnut tänään kaksi kappaletta. Nano XR:t otin käyttöön heinäkuussa 2007 ja ampumalla (enkä muulla tavalla) en ole saanut yhtään nuolta rikki, vaikka pinnejä on hajonnut 12 kpl ja nokkeja 20 kpl.

torstaina, tammikuuta 17, 2008

102 nuolta

12 nuolta taustaan ja 90 tauluun 18m. Ammuin 60 nuolen tuloksen. Ammunta oli rentoa ja laukaisut lähtivät hyvin, se näkyi taulussa. Osuin tosi hyvin kymppiin ja 4cm kymppejä tuli siinä sivussa paljon. Ekat 30 nuolta 292, kolme bingoa ja yksi 28 sarja. Toiset 30 nuolta, alku liikayritystä ja kaksi ekaa sarjaa 28. Sen jälkeen osuin hyvin ja 580 oli mahdollinen. Hieman aloin sitä puristamaan ja jälleen kaksi 28 sarjaa peräkkäin (8. ja 9. sarja). Vika sarja 29 ja tulos 289, kolmella bingolla. Yhteensä 581, kova tulos minulle. Ammuin vielä 30 nuolta tauluun merkkaamatta ja osuin edelleen hyvin. Olen ampunut hallissa tämän kauden lenkkareissa ja ne ovat tosi tarkat painopisteestä seisoessa. Olen seissyt liikaa varpaiden päällä ja siksi ammunta on ollut epämääräistä huojumista. Tänään seisoin koko jalan päällä ja heti osuin paremmin. Minulla on kengät halliammuntaan, mutta en ole jaksanut pitää niitä mukana(laiska). Seuraavalla kerralla, ensi viikolla ne ovat minulla jalassa kun ammun.

keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

106 nuolta

Tänään ei pitänyt mennä ampumaan, mutta tuli vain sellainen tunne että voisi ammuskella. Joten oli pakko mennä halliin. 18 nuolta taustaan ja loput tauluun 18m. Hyvää ammuntaa, hyvällä asenteella. Välillä jopa tuntui hyvältä, onneksi ei liian hyvältä. Alan huolestumaan, jos halliammunnasta nauttii liikaa. Laukaukset lähtivät hyvin ja en huiskinut. Nuolet osuivat 4cm kymppiin hyvin ja se riittää minulle. Ensi viikolla ammun Nanoilla, koska flint SM:t lähestyvät. Täytyy ampua merkit ja harjoitella isolla scopella IFAA maastotauluun tähtäämistä. Toivottavasti saan homman toimimaan, ettei tarvitse vaihtaa pienempää scopea.

tiistaina, tammikuuta 15, 2008

80 nuolta

30 nuolta taustaan 18m ja 50 tauluun 18m. Taustaan ammunta tuntuman hakemista ja meni ammuskeluksi. Tauluun osuin kaksi sarjaa (30,29), sen jälkeen ei mihinkään. En vain saanut kymppejä, nuoli pyöri kympin ympärillä. Neljä sarjaa peräkkäin pelkkiä ysejä, onneksi nuolet pysyivät keltaisella. Sen jälkeen sain jokaiseen sarjaan vähintään yhden kympin. Osumattomuus johtui siitä, että en aina tähdännyt keskelle. En vain jaksanut keskittyä riittävästi tähtäämiseen, osuin aina hyvin kun tähtäin pysyi keskellä laukaisuun asti (aika yllättävää). Torstaina ammun lisää ja yritän tähdätä, sekä osua keskelle. Sieltä saa eniten.

torstaina, tammikuuta 10, 2008

Hieno maski

Siisti :)
Veljenpoika on maalivahti kiekossa ja sai tänään maskinsa maalattuna takaisin. Aika hieno tuli, voisipa jousiammunnassakin maalata välineitä yhtä hienoksi. :)

77 nuolta

6 nuolta taustaan, kolme tauluun ja tulosammunta 18m. Ammunta ei tuntunut huonolta, en vain osunut mihinkään. Ekat 30 nuolta oli todella vaikea, paljon ysejä ja ei lähelläkään kymppiä. 21 nuolen jälkeen kasassa huimat 194, alle 280 vauhti. Sen jälkeen nuolet alkoivat osua, vaikka ammunta tuntui samalta koko ajan. Kaksi bingoa peräkkäin ja 28, yhteensä 282. Toiset 30 nuolta lähti alusta asti kulkemaan, ehkä vähän liiankin hyvin: 30,29,29,29,30,29. Sen jälkeen meni vähän yrittämisen puolelle ja tuloksena oli: 28,29,28,28. Tulos 289 on pitkästä aikaa kunnon tulos minulle ja lopputulos 571 myös hyvä. Liian paljon ammuin keskelle ysiä ja muutaman jopa kasin rajalle, tähtäin ei pysynyt keskelle ja kunnon huiskaisu päälle. Viikonloppuna FFAA:n leiri Siuntiossa, menen sinne ohjaamaan ampujia.

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

125 nuolta

300 / 50xLaitoin 39mm Beiterin scopeen 34 mm framen (linssin pienennysrenkaan), ajattelin vain kokeilla onko siitä mitään apua. En huomannut mitään eroa, ei siitä haittaakaan ole joten jatkan sen kanssa. Ammuin aluksi 20yard IFAA 60 nuolen tuloksen. Ammunta oli yllättävän hyvää ja en pahemmin huiskinut. Sain muutaman viiden X:n kierroksen, lähes aina oli yksi nuoli pois X:stä ja vain 1mm irti X:stä. Kolme kertaa ammuin reilusti irti, mutta nuoli oli reilusti viitosen puolella. Lopetin päivän ampumalla 65 nuolta taustaan, hyviä suorituksia sain aikaiseksi. Seuraavan kerran yritän ampua torstaina.

lauantaina, tammikuuta 05, 2008

100 nuolta

Oho!Tulipahan käytyä ammuskelemassa. 60 nuolta taustaan ja 40 IFAA 5-spottiin. Ei huiskimista ja hyvin osui. Ei vaan ollut ihan parasta asennetta mukana, sisäammunta ei huvita. Täytyy yrittää jotenkin jaksaa käydä ammuskelemassa, ettei tule liian pitkiä taukoja. Onneksi kohta pääsee ulos ampumaan, kesää kohti menossa kovaa vauhtia.

maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Hyvää uutta vuotta 2008

Hyvää uutta vuotta 2008Seuraavat treenit ovatkin sitten ensi vuonna, ei löydy motivaatiota. Saattaa mennä ensi viikkoon seuraava kerta, katsotaan miten käy.
Oikein hyvää uutta vuotta 2008.

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Joulu rauhaa

Rauhallista jouluaMonta vuotta olen luvannut itselleni, että hankin joululahjat hyvissä ajoin. Tänä vuonna sain asian hoidettua jo tänään, ehkä sitten ensi vuonna olen ajoissa ja ei tarvitse istua autossa ruuhkissa.
Rauhallista joulua, ammunta jatkuu jälleen joulun jälkeen.

torstaina, joulukuuta 20, 2007

seuran pudotuskisa

25m - Bingo 40cm tauluunMatka 25m, tavoitteena pariton tulos ja kolmesta parillisesta ulos. Tänä vuonna kokeilimme taljoille 40cm taulua, koska taljat ovat voittaneet kaikki aikaisemmat pudotuskisat. Kokeilu osoittui hyväksi ja tähtäinampuja voitti. Minun osaltani kisa lähti huonosti käyntiin, heti ekalla sarjalla parillinen ja kolmanteen toinen, onneksi se oli bingo. Sen jälkeen osuin tosi hyvin ysiin ja monta kierrosta selvisin yhdellä nuolella ja olin jo ampunut itseni viiden sakkiin. Kun putosin, niin tein sen jälleen hyvällä sarjalla. Kolme kymppiä ja sijoitus viides. Ammuin 2018 nuolella ja toiveissa oli RH, mutta kun ei niin ei. Ammunta oli hyvää ja suhteellisen rentoa. Päivän saldo 60 nuolta, seuraavan kerran ammun joulun jälkeen.

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

miten ammuntaan Robin Hood.....

Hyvä nippu, mutta.....Nokki rikki, ei muuta. :(
....ei kannata kysyä minulta. 18m matka, käytössä 11 kpl 2018 putkia ja tavoitteena RH eli kaksi nuolta sisäkkäin. Ammuin 255 nuolta, tuloksena 12 risaa nokkia ja 5 irronnutta sulkaa. Huomioitavaa on, että käytin Beiterin nokkia joka lähes jokaisen mielestä "imee" nuolet sisäkkäin. Ei toimi minulla, ei todellakaan. Tiukkaakin tiukempia nippuja ammuin, parhaimmillaan oli viisi nuolta 2cm kympissä ja ei edes nokkia rikki. Loppua kohden jouduin ampumaan pienemmällä nuolimäärällä, koska minulta loppuivat nokit. Viimeiset sarjat ammuin 8 nuolella. Olen edelleen sitä mieltä, että Beiterin nokki suojaa nuolta parhaiten. Kuka tahansa saa olla erimieltä asiasta, kunhan vaan tekee saman testin kuin minä. Minun ei olisi edes pitänyt pystyä ampua kyseistä nuolimäärää, jos Beiterin nokki toimisi niin kuin minulle useat sanovat. Minulla olisi pitänyt nuolien loppua jo 60 ammutun jälkeen, ei loppunut. Kaikki 11 ovat edelleen ehjiä, muutamasta puuttuu sulkia.

poistettu merkintä

Jouduin poistamaan edellisen merkintäni, koska joku ulkomaalainen "puupää" päätti laittaa SPAMmin. En löytänyt tapaa poistaa pelkkää kommenttia, jos näitä alkaa tulemaan lisää, täytyy vakavasti miettiä kommentointi mahdollisuutta.
edit--> Löytyi mahdollisuus muokkaamiseen, mutta se menee valvonnan kautta. Kaikki kommentit jatkossa menevät minun kauttani. Hyväksyn jokaisen kommentin ennen mahdollista julkaisua, poistan vain SPAMmit tai muuten loukkaavat viestit.

torstaina, joulukuuta 13, 2007

ei ammuntaa

En sitten mennyt ampumaan. Täytyy vaan odotella, jos se fiilis löytyisi ja vielä tämän vuoden puolella.

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

ei huvita

Seuranmestaruuskisojen konttaamisen takia on motivaatio kateissa, ei minkäänlaista halua mennä ampumaan. Katsotaan, jos huomenna jostakin löytyisi vähän motivaatiota....

sunnuntai, joulukuuta 09, 2007

seuranmestaruuskisat

Ei mennyt päivä niin kuin suunnittelin. Ammuin 9 harjoitusnuolta, kuusi tauluun ja kolme taustaan. Kilpailu ei lähtenyt kulkemaan missään vaiheessa, ammuin ympäri keltaista ja 27 sarjoja liikaa. Ekat 30 nuolta vain 281, johdin kisaa. Toiset 30 nuolta ammuin vähän paremmin, tulos 285. Yhteensä 566 ja kärkipaikka, tulostaso ei päätä huimannut. Ei yhtään bingoa, mutta onneksi ei yhtään kasia. Ammunta ei ollut hyvää missään vaiheessa, huiskmista ja keskittymisvaikeuksia. Pudotusammunnat eivät menneet yhtään paremmin. Kaksi ekaa ottelua olivat helppoja, silti en saanut kymppejä. 4cm kymppiin kaikki nuolet, ottelutulokset 1/8 finaali 111-76, 1/4 finaali 114-105 ja ei yhtään bingoa. Semifinaalissa sain vastaan isän ja ammuin todella huonosti. Ekan sarjan pisteen johto piti loppuun asti ja voitin 112-111. Olin päässyt tavoitteeseeni eli finaaliin. Ottelu olisi pitänyt voittaa, mutta kun ei osaa niin ei osaa. Hävisin kolme ekaa sarjaa ja jokaisen pisteellä. Vikassa sarjassa sain pisteen kiinni, mutta se ei auttanut. Tappio surkein pistein 111-113. Ammuin päivän aikana 36 sarjaa (108 nuolta) ja en saanut yhtään bingoa, paljon huonommin ei voi enää ampua. Lisää treeniä, sillä siitä selviää. Onneksi tämä oli tämän kauden viimeinen 18m kisa. En ammu yhtään 18m kisaa ensi vuonna.

lauantaina, joulukuuta 08, 2007

kohta helpottaa

Ensi viikolla pääsen jälleen normaaliin päivärytmiin, silloin on aikaa tehdä töitä ammunnan eteen ensi kesää varten. Tekniikka ja pää kuntoon, välineet ovat jo kunnossa. :)

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

126 nuolta

Bingo :)6 nuolta taustaan ja 120 tauluun. Ammuin ekalla 60 nuolella tuloksen, 286 ja 287, tulos 573. Enemmänkin olisi voinut tulla, jos vain olisin ollut huiskimatta. Bingoja sain neljä ja 27 sarjoja oli yksi. Toiset 60 nuolta yritin keskittyä hyviin suorituksiin, mutta huonolla menestyksellä. En saanut aina laukausta lähtemään ja tähtäykset vähän venyivät. Pitkä tähtäys päättyi aina kunnon huiskaisuun ja huonoon osumaan. Sunnuntaina seuranmestaruuskisat, katsotaan jos silloin osuisin tauluun ja onnistuisin olemaan huiskimatta. Seuran yleismestaruudesta on ammuttu vuodesta 2001 ja en ole sitä koskaan voittanut. Olen aina ollut järjestämässä seuranmestaruuskisoja ja silloin ei oikein omaan ammuntaan voi keskittyä, sen takia olen ottanut osaa kisaan vain kaksi kertaa, 2003 taljalla ja 2006 tähtäimellä. Katsotaan, jos vaikka sunnuntaina onnistuisin myös ammuntaan keskittymisessä.