Aamusta työmaalle vaihtamaan uudet FirstString narut Blastiin, samalla vaihtui asiakkaan jouseen myös FirstString narut. Asennus kävi helposti ja narujen säätö oli myös helppoa- Jänne totteli puolikkaita kierroksia ja piipperin sai helposti kohdalleen oikeaan asentoon. Paperitestissä mersun merkki ja siitä matka jatkui ulos ammuskelemaan. Jousi oli paljon parempi ampua, kevennys oli terävämpi ja se teki ampumisesta helpompaa. Muutaman sarjan ammuin ja osuin hyvin, mutta jousi kaipasi lisää painoa. Laitoin sivutabiin pari painoa lisää ja nyt siinä on vähän alle 20 unssia (19,8). Jousi pysyi tuon jälkeen todella hyvin paikoillaan, ei tarvinnut enää kuin ampua nuolet keskelle. Sen verran mukavaa oli, että tuli ammuttua kolme tuntia putkeen. Blast 38 on nyt kunnossa, nyt täytyy enää saada ampuja kuntoon. Viikon päästä Salossa maastokisat, siellä nähdään kestääkö ampujan pää.
sunnuntaina, toukokuuta 15, 2016
uudet narut
Aamusta työmaalle vaihtamaan uudet FirstString narut Blastiin, samalla vaihtui asiakkaan jouseen myös FirstString narut. Asennus kävi helposti ja narujen säätö oli myös helppoa- Jänne totteli puolikkaita kierroksia ja piipperin sai helposti kohdalleen oikeaan asentoon. Paperitestissä mersun merkki ja siitä matka jatkui ulos ammuskelemaan. Jousi oli paljon parempi ampua, kevennys oli terävämpi ja se teki ampumisesta helpompaa. Muutaman sarjan ammuin ja osuin hyvin, mutta jousi kaipasi lisää painoa. Laitoin sivutabiin pari painoa lisää ja nyt siinä on vähän alle 20 unssia (19,8). Jousi pysyi tuon jälkeen todella hyvin paikoillaan, ei tarvinnut enää kuin ampua nuolet keskelle. Sen verran mukavaa oli, että tuli ammuttua kolme tuntia putkeen. Blast 38 on nyt kunnossa, nyt täytyy enää saada ampuja kuntoon. Viikon päästä Salossa maastokisat, siellä nähdään kestääkö ampujan pää.
lauantaina, toukokuuta 14, 2016
maasto Riihimäki
Aamulla sää näytti hyvältä ja hyvillä mielin Riksuun. Lämmittelyssä nuolet nippuun ja sain ammuttua enimmäisen Ultralight:n rikki. Osuin keskelle toista nuolta ja pinni halkaisi nuolen. Kisa lähti hyvin käyntiin ja ekat kahdeksan rastia oli arvattavia, olin hyvässä vauhdissa siinä vaiheessa. Eka annettu matka kertoi, että merkit olivat pielessä. Nelosta tuli nelosen perään ja jopa kolmonen tuli ammuttua annetulta matkalta. Ainoa positiivinen oli 20m tipu, joka ammuttiin alamäkeen ja vielä sateessa. Uran eka täydet 20m tipuun, siihen saa olla tyytyväinen. Päivän 363 ja sillä seitsemäs, huono tulos. Huomenna vaihtuu narut Blastiin, sen jälkeen jousessa on hyvät narut (First Strings). Jousi toimi tänään hyvin, sillä on hyvä ampua kulmia. Narut kuntoon ja lisää treeniä, enkä se siitä.
torstaina, toukokuuta 12, 2016
ilta-ammuskelut
Illalla ammuskelemaan ja tarkistamaan mittauksia. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Jänne ei pyöri enää oikein ja piipperi tulee milloin mihinkin asentoon, välillä tähtäsin soikean reiän läpi. Sain kuitenkin mittauksista jollakin tavalla kiinni ja merkit ovat suunilleen kohdallaan. Toivotaan, että lauantaina Riihimäellä maastokisassa piipperi pyörii edes sen verran, että siitä näkee läpi. Toivottavasti uudet narut tulevat pian.
sunnuntaina, toukokuuta 08, 2016
maastomerkit
Aamusta jälleen kentälle lämpöisessä ilmassa, ohjelmassa maastomerkkien ammunta. Edelleen vähän ongelmia tähtäyksen kanssa, ei vaan meinaa saada lähtemään keskeltä ja sen takia tulee liian paljon alaosumia. Sain kuitenkin merkit ammuttua ja tuli todettua, että yllättävän hyvin Blast 38 heittää. Skaala 10m - 60m on 24,5 mm ja se alkaa olemaan jo aika vähän. Ensi viikolla lisää.
lauantaina, toukokuuta 07, 2016
aamutreenit
Aamusta kentälle ja ilma oli jo aamusta lämmin, loistava ilma ampua. 50m matkana ja vielä on vähän hakusessa ammunta. Keskeltä ei oikein saa lähtemään ja sen takia nuolet ovat ympäri taulua. Jokaiseen sarjaan lähes aina vähintään yksi nuoli neloseen tai jopa kolmoseen (käytössä siis maastotaulu). Selvästi parempaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa, huomenna lisää.
torstaina, toukokuuta 05, 2016
lämmin päivä
Kesäiset ilmat ovat saapuneet, toivottavasti kestää pitkään. Vaihdoin pitkälle stabille Shrewd:n 8 asteen pikalukon ja jousi muuttui todella hyväksi ampua. Jousi pysyy tähtäyksessä paremmin paikoillaan, enää ei tarvitse kuin saada laukaisu lähtemään keskeltä. Ammuin 60m ja vaihtelevalla menestykesllä osuin. Jänteen pyöriminen aiheuttaa ongelmia, piipperi ei tulee enää kunnolla kohdalleen. Toivottavasti saan uudet narut nopeasti ja pääsen oikeasti ampumaan Blast 38:lla. Viikonloppuna lisää.
sunnuntaina, toukokuuta 01, 2016
Vappu viikonlopun ammuskelut
Ilmat lämpenevät koko ajan ja se on vaan hyvä asia. Lauantaina oli vielä vähän viilrä, mutta sunnuntaina tuli jo lähes kuuma kentällä. Molempina päivinä neljä tuntia ammuskelua ja kauhean hyvin en osunut. Testissä uudet Shrewd Onyx stabit ja ne ovat hyvät, parhaat joilla tähän mennessä olen ampunut. Lyövät vähiten käsille laukaisussa ja toimivat hyvin. Painotuksen kanssa meni hetki, mutta nyt se tuntuu toimivalta, edessä 32" stabi ja 9 unssia painoja, takana 12" stabi ja 17,5 unssia. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.
sunnuntaina, huhtikuuta 24, 2016
Win & Win talja testissä
Keskiviikkona tuli myymälään Win & Win lähetys ja sen mukana Blast 38 taljajousi. Jousi tuntui heti niin hyvältä, että se oli pakko testata. Pari päivää ammuskelin sillä muutamia nuolia myymälässä ja tänään sitten ulkona. Jousi on tuntunut koko ajan hyvältä ja se vaan parani, kun lisäsin sivustabiin vähän painoa. Nuoli niputtaa todella hyvin, paremmin kuin pitkään aikaan. Nuoli pysyi hyvin keltaisella ja kymppiäkin tuli. Yhteen sarjaan tuli kymppejä oikein kunnolla ja päätin ampua kakki 12 nuolta samaan sarjaan. Ilman kiikari ammuin, joten avain varmasti ei nähnyt miten hyvin nuolet osuivat. Keskelle ne koko ajan menivät ja alkoi vähän stressiä pukkaamaan, että saanko kaikki 12 keskelle. Sinnehän ne meni, oli se kyllä huima. WW Blast 38:lla mennään tämä kesä, sen verran kiva sillä on ampua. Vaikka ilma oli kylmä ja tuuli toi kylmyyttä lisää, viihdyin kentällä hyvin. Ensi viikolla taas lisää.
sunnuntaina, huhtikuuta 17, 2016
ei mihinkään osu
Sateinen päivä ja näytti siltä, että sataa iltaan asti. Onneksi sade taukosi kolmen aikaan ja pääsin ammuskelemaan, olisi kannattanut jäädä kotiin. Ammunta oli surkeaa ja en osunut mihinkään, kaiken kruunasi nuolen pomppiminen vedossa hyllyllä. Nuoli putosi hyllyltä ensimmäisen viiden sentin aikana vedossa ja sen takia tuli purettua paljon, joka myös häiritsi keskittymistä. Kaiken kaikkiaan umpisurkeat ammuskelut ja seuraavan kerran taas joskus.
sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2016
neljän tunnin ammuskelut
Puolilta päivin kentälle auringon paistaessa, kun tuulta ei ollut oli ilma sopivan lämmin. Testissä Ram Rods stabit, samat jotka minulla on ollut tähtäinjousessa. Oli erittäin vaikea sanoa mitään mistään välineistä, koska paljon huonompaa ammuntaa ei voi olla. Neljä tuntia jaksoin rypistellä ja sain ehkä viisi hyvää suoritusta, niillä ei paljon tehdä. Nuoli niputti yllättävän hyvin, vaikka en osunut keskelle. Seuraavan kerran taas joskus.
sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2016
tulihan ammuttua yksi päivä
Viikonloppuna piti paistaa molempina päivinä, mutta se tapahtui vain lauantaina. Sunnuntaina satoi vettä koko päivän, joten viikonlopun ammuskelut olivat vain lauantaina. Aurinko paistoi ja lämpömittari näytti 8 astetta, mutta tuuli teki ilmasta kylmän. Ammunta ei toiminut ja ammuin ympäri taulua koko päivän, kolme tuntia jaksoin taistella ja sitten en enää jaksanut. Toukokuussa ekat kisat, siihen mennessä pitäisi saada ammunta toimimaan edes vähän paremmin.
keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2016
ammuskelua ulkona
Pääsiäisenä oli tarkoitus ampua ulkona, perjantain ja lauantain ilma oli sen verran huono, että vasta sunnuntaina ja maanantaina ulos kannatti mennä ampumaan (hallissa en enää ammu). Kaksi päivää sai ammuskella auringossa. Sunnuntaina vielä sen verran kylmä, että ammuin katoksesta. Maanantaina oli hyvin keväinen ilma, aurinko paistoi ja ei tuullut, joten ekaa kertaa kunnolla ulkona. Ammunnan kanssa on vielä tekemistä, ei tunnu omalta. Vähän mietityttää tuo 28" veto, onko se sittenkään oikea. Viime vuonna ammuin 27,5" vedolla ja osuin paremmin. Katsotaan, kun ilmat lämpenevät ja pääsee kunnolla ulos ampumaan, alkaa tuolla 28" vedolla sujumaan vai ei. Jos sitten seuraavan kerran taas viikonloppuna ammuskelisi lisää,.
sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2016
hallissa ja ulkona
Viikonloppu ammuskeltu hallissa ja ulkona. Launtaina uudet Gold Tip Ultralight 400 nuolet ja hallissa ammuskelua. Sunnuntaina ulkona ja hyvin osuu. Ammunta ei toimi kunnolla, mutta onneksi välineet toimivat. Lämpötila on nollassa, aurinko paistaa ja ei pahemmin tuule. Ilma on siis mitä parhain viettää aikaa ulkona ammuskellessa. Ensi viikolla pääsiäinen ja neljä päivää aikaa ammuskella ulkona, toivotaan vaan ettei sada lunta.
sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2016
ulkokausi avattu
+3 astetta ja aurinko paistaa, ulos ampumaan. Ammuin katoksesta, koska aurinko paistaa tähän aikaan vuodesta suoraan silmääm Lyhtytiellä. Matka 55m ja 80cm FITA maastotaulu. Alku oli huono ja ammuin ympäri taulua, onneksi ammunta ja osuminen parani koko ajan. Ammuin aluksi BDF ja Air nuolia vuorotellen, jotta näkisin onko niissä isoa eroa. Vielä en pysty varmuudella sanomaan kumpi toimii paremmin, mutta loppupäivän ammuin BDF:llä ja ihan tyytyväinen olen niiden toimintaan. Kun aloin saamaan laukakset lähtemään keskeltä, olivat nuolet myös keskellä. Reilun kahden tunnin ammuskelun jälkeen päätin, että lopetan heti, kun saan kolme nuolta keskelle ja heti eka sarjassa siinä onnistuin. Taustalla otin valokuvaa nuolista ja aurinko meni pilveen, ilma alkoi kylmetä heti. Sopivalla hetkellä ammuin keskelle ja sain luvan lopettaa. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.
lauantaina, maaliskuuta 12, 2016
ammuskelua
Puolilta päivin halliin ammuskelemaan eri matkoja. Tein kaksi DragonFlight (BDF) nuolta lisää ja niitä on nyt viisi. Ammuin koko ajan BDF:llä ja FLINT matkoja. Nuoli osuu ainakin hallissa ihan hyvin, jos vain saan laukauksen lähtemään keskeltä taulua. Huomenna ulos kokeilemaan miten BDF toimii pidemmältä matkalta.
torstaina, maaliskuuta 10, 2016
Björn DragonFlight sulat teistissä
Uutuus Ruotsista, Björn DragonFlight sulat testissä. Eilen illalla sulitin kolme nuolta ja tänään testit. Tuli ammuttua vähän enemmän nuolia ja se näkyi vikoissa sarjoissa, mutta sulka toimii ihan hyvin. Ei mitään eroa Bohning Air sulan kanssa eli hallissa ainakin toimii. Ammuin 4 x 30 nuolta ja laskin pisteet: 282, 284, 288 ja 284. Kaseja tuli muutama, mutta ne eivät johtuneet sulasta. Jos viikonloppuna pääsisi ampumaan vähän pidemmältä ja näkisi miten sulka toimii sieltä. Toistaiseksi näyttää siltä, että ammmun DragonFLight sulalla ensi kesän.
sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2016
taljailua
Viikonloppu taljalla ammuskeltu ja välineet toimivat, äijä ei. Nyt on jousi kesäksi vireessä, nuolet Gold Tip Ultralight Pro toimivat hyvin ja menevät keskelle, jos niitä sinne uskaltaa ampua. Lauantaina ammuin 30 nuolta yhteen spottiin ja tulos 300 / 18X eli ei voi moittia osumista. Nuoli ei ihan täydellisesti toimi paperitestissä, vähän lyö perää oikealle. En anna sellaisen pikkuseikan häiritä, jos nuoli niputtaa ja menee keskelle. Seuraavan kerran ammuskellaan taas joskus, kesää odotellessa mennään.
sunnuntaina, helmikuuta 21, 2016
taljalla
Se on sitten taljakausi taas menossa, ei voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, kun löytyi vaaleanpunainen Elite Victory. Tuli myös B-Stingerin stabit samalla, kaikesta uudestahan sitä motivaatiota saa. Kaksi päivää nyt ammuttu, jos vaikka nyt koko kesän taljalla yrittäisi rämpiä. Jousi toimii hyvin, ampuja ei. Pää ei halua ampua nuolia keskelle, töitä on siis paljon edessä. Täysin saman ongelman kanssa painitaan, jonka takia viime kesänä vaihdoin takaisin tähtäinjouseen. Katsotaan kauanko nyt jaksan tuota painia.
sunnuntaina, helmikuuta 07, 2016
FFAA 120 nuolen SM Inkoo
Eipä ollut parhaat lähtökohdat kisaan, koko viikko kipeenä ja ammuskelut vähissä sen takia. Lämmittelyissä en ampunut kuin kaksi sarjaa, heti ekaan lämmittelysarjaan pistin kaksi nuolta sisäkkäin (eka Robin Hood kisassa). Huilasin muutaman sarjan ja lämmittelin vielä yhden ennen kisaa. Kisa lähti mukavasti käyntiin, jälleen nuolet sisäkkäin. Olin siis ampunut kolme sarjaa ja kahdessa olin saanut nuolet sisäkkäin. Kisa kulki muuten vaihtelevasti, ammuntaan en saanut kunnon tuntumaa, koska hallissa oli vähän kylmä ja kipeänä se ei tee hyväää. Olin kisassa alusta loppuun tokana ja siihen olen tyytyväinen. Yhtään isoa romahdusta ei tullut, jos ammuin yhden huonon osuman oli neljä muuta nuolta keskellä. Kaiken kaikkiaan hyvä kisa, kuntoon ja harjoitteluun nähden.
maanantaina, helmikuuta 01, 2016
ohiammuskelua
Vähiin ovat jääneet ammuskelut, tänään oli pakko mennä, koska tuli ilmoittauduttua sunnuntain FFAA 120 nuolen SM kisaan. Ammuin IFAA spottitauluun ja ammuin lähes joka sarjaan pummin, muuten osuin hyvin, mutta pummeja tuli paljon. Tulee mielenkiintoinen sunnuntai, nähtäväksi jää jaksanko edes ampua 120 nuolta.
keskiviikkona, tammikuuta 27, 2016
ammuskelemassa
Vähän pidempi tauko tuli taas pidettyä, tänään sain raahattua itseni halliin jousen kanssa. Hallissa on tullut kyllä vietettyä aikaa, ilman jousta. Pitäisi vaan ampua useammin, koska oikeakäden nimetön ei kestä tällaisia taukoja. Osuin yllättävän hyvin, mutta montaa nuolta ei tullut ammuttua. Beiter Hit-Miss taulu oli mielenkiintoinen kokemus, tähtääminen siihen oli vaikeaa ja osuminen vielä vaikeampaa. Sain siihen usean ammutun sarjan jälkeen, osuman kaikkiin kolmeen täplään. Hit-Miss taulun jälkeen ampuminen Vegas tauluun oli helpompaa ja heti ekaan sarjaan bingo. Illan lopuksi ammuin muutaman sarjan taustaan. Seuraavan kerran ammuskellaan taas joskus.
sunnuntaina, tammikuuta 03, 2016
vuosi alkoi kympillä
![]() |
| Vuoden 2016 eka nuoli tauluun |
torstaina, joulukuuta 31, 2015
vuoden vikan ammuskelut
Muutama nuoli tuli ammuttua, ensin taustaan ja sitten tauluun. Ammunta tuntui yllättävän hyvältä ja sain sen bingonkin ammuttua. Jos vaikka se motivaatio pikku hiljaa löytyisi, ensi vuonna seuraavan kerran. Hyvää uutta vuotta!
maanantaina, joulukuuta 28, 2015
muutama nuoli taustaan
Kävin aikani kuluksi viihtymässä hallilla ja ammuskelin siinä ohessa muutaman nuolen taustaan. Ehkä vielä kerran ennen vuodenvaihdetta käyn ammuskelemassa.
lauantaina, joulukuuta 26, 2015
taas ammuskelemassa
Sen verran tylsää on lomailu, joten menin ammuskelemaan. Muutamia sarjoja ammuin, kun sain bingon päätin pitää pienen tauon ja tein nokinpaikan langasta. Tauon jälkeen sain vielä ammuttua kaksi bingoa, lopuksi kokeilin IFAA 5-spottitauluun. Se oli vaikeaa, en saanut viittä nuolta keskelle millään ja ammuin useita nuolia ohi. Käänsin sitten taulun toistepäin ja ammuin viisirenkaiseen, heti viisi nuolta keskelle. Niin paljon oli helpmpi ampua yhteen tauluun, kuin spotteihin. Siihen oli hyvä lopettaa, seuraavan kerran taas joskus.
perjantaina, joulukuuta 18, 2015
jaoston pudotuskisa
Tiistaina ammuttiin jaoston perinteinen pudotuskisa, jossa ammutaan 25 metrin matkalta paritonta tulosta. Ammuin kisan jälleen seuran vasenkätisellä jousella, yllättävän hyvin osuin tauluun. Parittomat tulokset jäivät haaveeksi ja en pärjännyt. Seuraavan kerran taas joskus ammuskellaan.
sunnuntaina, joulukuuta 06, 2015
seuranmestaruus kisat
Ei ole helppoa järjestää ja ampua kisaa samaan aikaan, silti otin hallitun riskin. Kaksi lämmittelysarjaa ja sen jälkeen kisa käyntiin. Osuin yllättävän hyvin, vaikka ammunta ei helppoa ollut. Ekat 30 nuolta 273, vaikka hyydyin pahasti. Tokat 30 nuolta oli alusta asti huonoa ammuntaa ja huonoja osumia, sain kasaan 265. Yhteensä 538 ja viide sija. Eka matsissa vastassa talja-ampuja ja edelleen huonoa ammuntaa, silti osuin ihan hyvin ja hävisin tiukan matsin SET pisten 4-6. Seuraavan kerran ammun joskus.
lauantaina, joulukuuta 05, 2015
taas ampumassa
![]() |
| Kolme X:ää |
sunnuntaina, marraskuuta 15, 2015
kisoja käyty kuvaamassa
Omat ammuskelut jääneet vähiin, ei kiinnosta sisäammunta. Kisoja olen kuitenkin käynyt kuvaamassa, 7.11. Turussa ja 14.11. Äetsässä.
Kuvat löytyvät tutusta osoitteesta:
www.timorantanen.com
Kuvat löytyvät tutusta osoitteesta:
www.timorantanen.com
torstaina, marraskuuta 05, 2015
sisäkausi avattu
Kuukauden tauon jälkeen sain raahattua itseni halliin ammuskelemaan ja ei se kivaa ollut. Testissä uusi jänne ja uusi väri (electricblue), tarkoitus löytää sellainen väri jolla linjaaminen onnistuu kaikissa valoissa. Kokeilin myös valkoista Beiterin 8mm tähtäintunnelia ja siinä punaista jyvää. Linjaaminen onnistui hyvin ja tähtäyskuva oli yllättävän selkeä valkoisella tunnelilla spottitauluun. Ammunta toimi tauon jälkeen hyvin ja ammuin tavoitteeksi asettamani bingon (kolme kymppiä) aika nopeasti. Kivaa ei ollut, sisäammunta ei ole minun laji. En ampunut kovinkaan montaa sarjaa ja seuraavan kerran ammun taas joskus.
tiistaina, lokakuuta 20, 2015
kalassa tuli käytyä
perjantaina, lokakuuta 09, 2015
Maasto EM Puola
Kisat ammuttu omalta osalta. Tiistain annetut matkat meni pilalle, kun harjoitusten jälkeen joku katkaisi minun tähtäinjyvän. Eipä tullut vara sellaista mukaan, onneksi sain joukkuekaverilta (kiitos Markku R) vastaavan lainaan. Laina jyvä oli eri värinen ja ilman jyvää. Matkan mittaaminen ei onnistunut hyvin, eikä ammuntakaan toiminut. Tulos vaatimaton helpohkolla radalla. Keskiviikon annetut matkat ei mennyt yhtään paremmin, harjoituskentällä huomasin että merkit eivät ole samat laina jyvällä. Kun ammuntakaan ei toiminut, ammuin urani huonoimmat pisteet. Sellaiset kisat tällä kertaa.
maanantaina, lokakuuta 05, 2015
Maasto EM Puola viralliset harjoitukset
Aikaisin aamulla ylös ja virallisiin harjoituksiin. Kerrankin taustoja oli riittävästi ja pääsi ampumaan kunnolla useita matkoja. Ammunta ei toiminut hyvin, jousikäsi tärisi ja tähtäykset venyivät. Kaksi kertaa ammuin saman nuolen klikkerin läpi ja huomasin, että nuolen kärki oli osunut johonkin kovaan, joka oli rikkonut kärjen. Viilasin kärjen ja sen jälkeen se ei enää rahissut klikkerin alla. Pientä epävarmuutta jäi klikkerin läpi ampumisesta ja en osunut kunnolla. Toivottavasti saan huomenna kisassa ammunnan toimimaan ja tuo epävarmuus ei jää häiritsemään.
lauantaina, lokakuuta 03, 2015
aurinko ja melkein lämmin
Puolilta päivin kentälle ja aivan loistava ilma oli ampua. Oli vähän liikaa päällä ja tuli melkein hiki. Ammuin 40m,35m ja 30m. Alussa ammunta oli huonoa ja nuolet menivät ympäri taulua. Muutaman sarjan jälkeen ammunta alkoi kulkea paremmin ja nuoletkin menivät jopa nippuun välillä. Huomenna aamulla lähto maasto EM kisoihin Puolaan ja odotettavissa on alkuviikosta lämmintä ilmaa, loppuviikosta kylmää. Tavoitteena saada ammunta pysymään kasassa ja mittaukset onnistumaan.
maanantaina, syyskuuta 28, 2015
ilmat viilenee
Aamusta kentälle ja ilma oli jo yllättävän viileä. Ammuin tipumatkoja ja 40cm maastotaulun matkoja (20m,25m ja 30m). Viileä ilma hieman sotki laukaisua, koska sormet olivat kylmät. Osuin jälleen suhteellisen hyvin ja ammunta toimi myös melkein hyvin. Sunnuntaina lähdetään Puolaan maasto EM kisoihin, tarkoitus on käydä vielä lauantaina ammuskelemassa.
sunnuntaina, syyskuuta 27, 2015
Robin Hood
Aamusta kentälle, jotta ehdin ampua ennen silmiin paistavaa aurinkoa. Ilma oli vähän kylmempi, mutta muuten loistava jousiammuntaan. Matkaksi 60m ja osuin yllättävän hyvin koko ajan. Ammuntakin tuntua välillä todella hyvältä ja se on hyvä asia. Onnistuin myös ampumaan kaksi nuolta sisäkkäin ja se on todella harvinaista minulle, vasta kolmas kerta. Tuli todella hyvä fiilis, kun se onnistui 60m:stä ja nuolet olivat kunnolla kiinni toisissaan. Vihdoinkin sain kunnon valokuvan omasta Robin Hoodista, sellaista olen toivonut kymmeniä vuosia ja siihen ei mennyt kuin reilut 38 vuotta. Huomenna olisi tarkoitus päivällä käydä ammuskelemassa ennen iltavuoroon menoa, toivotaan ettei sada.
lauantaina, syyskuuta 26, 2015
neljän tunnin ammuskelut
Puolilta päivin kentälle, pilvinen ilma ja suhteellisen lämmin. Ammuin maastomatkoja ja tarkistelin mittauksia. Kahden jälkeen alkoi aurinko paistaa ja se oli tällä kertaa huono asia. Aurinko on nyt sen verran alhaalla, että se paistoi koko ajan silmiin. Kaksi tuntia ammuin sokkona ja sitten oli pakko lopettaa, kun ei enää nähnyt mitään. Ammunta toimi hyvin ja sain nuoliakin nippuun. Huomenna lisää, jos ei sada.
sunnuntaina, syyskuuta 20, 2015
Bowhunting SM Porvoo
![]() |
| Vikalla rastilla |
Tämä SM mitali oli urani 70. ja 35. SM kulta.
lauantaina, syyskuuta 19, 2015
osuin tauluun
Pitkään näytti siltä, että sataa koko päivän. Yhden jälkeen sade taukosi ja lähdin ammuskelemaan. Pilvistä ja tuulista oli, muuten ihan hyvä ilma. Ammuin 30m ja 35m, aluksi 10 nuolen sarjoissa, koska halusin saada ammuttua riittävästi nuolia ennen uutta sadetta. Ei alkanut satamaan ja aloin ampumaan kuuden nuolen sarjoissa. Melkein kolme tuntia ammuin, nuoli niputti hyvin ja muutama hyväkin suoritus tuli. Huomenna FFAA Bowhunting SM Porvoossa.
tiistaina, syyskuuta 15, 2015
surkeaa ammuntaa
Jälleen ennen töihin menoa ampumassa, pilvinen ja tuulinen ilma. Olisi kannattanut jättää väliin, sen verran on tullut itseä kiusattua Euroopan ja Suomen tilanteella, että pää ei meinaa pysyä mukana ja se tuntui ammunnassa. Reilun tunnin ammuskelin ja lopetin, kun sain muutaman hyvän suorituksen. Huomenna vapaa päivä, jos ei sada saatan mennä ampumaan. Riippuu missä kunnossa on henkinen olotila.
maanantaina, syyskuuta 14, 2015
ammuskelua
Ennen töihin menoa ampumaan. Ilma oli hyvä, pilvinen ja ei tuullut. Ammuin 50m, pääsääntöisesti hyviä suorituksia ja osumia. Kokeilin myös vihdoin kuinka paljon vaikuttaa, jos matka on 5 metriä väärin. Hyvällä suorituksella saan ykkösen ja huonommalla menee ohi eli mittaus pitää saada kuntoon ennen lokakuun maasto EM kisaa Puolassa. Huomenna ammuskellaan lisää.
sunnuntaina, syyskuuta 13, 2015
tihkusadetta
Pilvinen ja lämmin ilma. Ammuskelin 30m 40cm maastotauluun, osuin vaihtelevasti. Ammunta oli kohtalaisen hyvää. Keli vaihteli tihkusateesta vähän kovempaan sateeseen, jonka jälkeen sade taukosi ja alkoi uudelleen. Kovimpien sateiden aikana pidin aina tauon. Huomiseksi ja tiistaiksi sain puhuttua itseni iltavuoroon, jotta pääsen päivällä ammuskelemaan. Toivottaan, että ei sada.
lauantaina, syyskuuta 12, 2015
jälleen ammuskelemassa
Liian pitkiä taukoja tulee töiden takia, pitäisi viikollakin ehtiä ampumaan. Onneksi sentään viikonloppuisin ehtii ampumaan. Puolilta päivin kentälle auringon paisteessa ja tyynessä ilmassa. Ilma oli lämmin ja t-paidassa tarkeni hyvin. Aloitin 35m 60cm maastotauluun, sitten 40m sama taulu ja päivän lopuksi 30m sama taulu. Ammunta toimi hyvin ja sain nuoletkin osumaan ihan hyvin, muutaman kerran tuli kunnon nippukin. Kun olin lopettelemassa muistin, että autossa on 3D omena. Laitoin sen 30m päähän ja olikin vähän haasteellisempaa tähdätä siihen. Aurinko oli juuri sillä korkeudella, että se paistoi suoraan silmään ja en nähnyt mitään. Ekat nuolet ammuin lähes metrin ohi, kun sokkona piti ampua. Sitten keksin nostaa jousen alhaalta ylös, taustoissa olevasta mainoksesta otin sivusuunnan ja korkeuden arvasin. Osuin heti ekalla nuolella, kun tein noin. Hain nuolen pois ja kokeilin samaa uudelleen, osuma. Siihen oli hyvä lopettaa. Huomenna lisää.
sunnuntaina, syyskuuta 06, 2015
ammuskelua
Aamulla kentälle, lämmin ja aurinkoinen ilma. Ammuin 60m, 80cm maastotauluun. Nuolet pysyivät hyvin nelosen sisällä ja ammuntakin toimi suhteellisen hyvin. Kokeilin myös 30m, 40cm maastotauluun. Vähän isompaa hajontaa, mutta ei mitään hälyttävän huonoa. Laukaisu alkaa pikku hiljaa lähtemään jo sillä tavalla kuin kuuluu, se on hyvä asia. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.
lauantaina, syyskuuta 05, 2015
tunnin ilta-ammuskelut
Koko päivän piti sataa vettä ja siltä se näyttikin. Viiden aikaan sade taukosi ja aurinko paistoi, ei muuta kuin kentälle. Jousi kasaan ja ammuin 50m 10 nuolen sarjoissa. Puolen tunnin jälkeen meni pilveen ja vähän myöhemmin alkoi satamaan, lopetin ammuskelut siihen. Ammunta toimi hyvin ja nuolet niputtivat mukavasti. Huomenna lisää, ilman pitäisi olla parempi kuin tänään..
sunnuntaina, elokuuta 30, 2015
ammuskelua
Auringon paistaessa kentälle, tarkoitus oli ehtiä ammuskella muutama nuoli ennen sadetta. Ammuin 40m 60cm maastotauluun, osuin ihan hyvin, vaikka ammunta oli hieman jäykkää eilisen kisan jäljiltä. Tunnin ammuskelun jälkeen alkoi sataa, menin katokseen odottamaan sateen loppumista. Reilun puolen tunnin jälkeen sade loppui ja aurinko alkoi paistaa. Ammuin 10m taustaan ja sain ammunnan kulkemaan hyvin. Ensi viikolla lisää, jos vain töiltä ehdin.
lauantaina, elokuuta 29, 2015
maasto Espoo
Muutama sarja lämmittelykentällä ja ammunta tuntui hyvältä. Kisa lähti hyvin käyntiin ja neljä rastia ammunta toimi suhteellisen hyvin, myös nuolet osuivat hyvin. Sitten alkoivat vaikeudet, suoritukset alkoivat kestää ja jouduin purkamaan aivan liikaa. Aloin osumaan ympäri taulua ja hukkasin paljon pisteitä. Kakkosia ja kolmosia tuli todella paljon. Rata oli haastava, kulmia oli paljon ja ne aiheuttivat ongelmia. Ei ollut tietoa kuinka paljon ylä- ja alamäet vaikuttavat löysemmillä lavoilla. Muutamalla rastilla ammuntapaikat eivät olleet ihan parhaat, aina ei pystynt ampumaan kaksi kerrallaan koska tuli puita tai oksia eteen. Päivän lopputulos oli oma enkka 315, sijoitus kolmas. En ole tyytyväinen, koska metsään jäi liikaa pisteitä. Mittaaminen toimi aika hyvin, sitä täytyy vielä harjoitella lisää. Huomenna ammuskellaan lisää.
torstaina, elokuuta 27, 2015
hyvät treenit
Jälleen kerran töistä väsyneenä ampumaan, pakko oli mennä koska launtaina maastokisat Espoossa. Ammuin ja mittailin maastomatkoja. Osuin hyvin ja ammuntakin tuntui toimivan. Mittaminen on edelleen liian vaikeaa, en vaan saa kiinni taulusta jyvän läpi. Lauantaina nähdään miten mittaaminen onnistuu ja toimiiko ammunta.
sunnuntaina, elokuuta 23, 2015
ei osunut
lauantaina, elokuuta 22, 2015
olipas lämmin ilma
Harvinaisen hyvät ilmat jatkuvat, oli todella mukava ammuskella. Ammunta alkaa toimia paremmin ja nuoli niputtaa myös mukavasti. Vielä on töitä laukaisun kanssa, mutta parempaam suuntaan mennään koko ajan. Huomenna ammuskellaan lisää.
torstaina, elokuuta 20, 2015
lämmin ilta
Koko viikko tehty pitkää päivää töissä ja en ole vaan jaksanut mennä ampumaan. Tänään päätin mennä, vaikka olinkin väsynyt. Onneksi menin, mahtava ilma ja ammunta toimi hyvin. Ammuin 60cm maastotauluun 25m, 30m, 35m ja 40m. Nuoli niputti niin hyvin, että ammuin yhden nokinkin rikki. Seuraavan kerran lauantaina.
sunnuntaina, elokuuta 16, 2015
metsästysammunnan SM
Aamusta Porvooseen auringon paisteessa, loistava päivä ilman puolesta tiedossa. Lämmittelyssä ammuin muutaman kolmen nuolen sarjan ja ammunta tuntui toimivan. Kisa lähti hyvin käyntiin ja olin kärjessä ekalta rastilta lähtien, se yllätti minut täysin. Onneksi sain pidettyä pään kasassa ja en ampunut yhtään surkeaa suoritusta, maltoin purkaa ja ammuin uudelleen. Viidellä pidemmällä rastilla arvioin matkan pahasti pieleen, onneksi osuin tokalla nuolella keskelle. Kaiken kaikkiaan onnistunut kisa, hyviä suorituksia ja arviointi toimi. Rata oli erittäin hyvin tehty, vaikka ei ollut kulmia, oli maasto osattu hyödyntää niin hyvin, että matkan arviointi ei todellakaan ollut helppoa. Kisa voitosta oli erittäin tiukka ja onnistuin ampumaan vikatkin rastit hyvin ja voitin 11 pisteellä. Tuo piste-ero on vähän, koska ekalla nuolella sydämestä saa 15 pistettä ja lihaksesta 12 pistettä, ei ollut siis varaa lepsuilla. 28 rastista osuin 17 rastilla ekalla nuolella sydämeen, joka on hyvin. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni, koska en odottanut näin hyvää tulosta reilun viikon harjoittelun jälkeen löysemmillä lavoilla. Tästä on hyvä jatkaa treenaamista kohti Puolan maasto EM kisoja, jotka ammutaan lokakuun alussa.
lauantaina, elokuuta 15, 2015
hienot ilmat jatkuvat
Loistavat ilmat jatkuvat, aurinko paistaa ja ei tuule. Huomenna metsästys SM kisat Porvoossa ja ajoissa ammuin merkit kisaa varten. Harmi, että työt häiritsevät harrastusta ja en viikolla ehdi millään ampumaan. Ammunnan kanssa on töitä edelleen, löysän jousen kanssa tulee tehtyä liian helposti huolimattomuusvirheitä. En saa nuolta vieläkään osumaan niin hyvin kuin haluaisin, lähes jokaiseen sarjaan eksyy yksi surkea osuma. Nippua ei tule, sivuhajonta on liian isoa. Sivuhajonta johtuu jälleen löysästä jousesta, laukaisu ei vaan meinaa lähteä, sormet eivät lähde jänteeltä oikein ja sen takia tulee hajontaa. Tänään sain vihdoin punnittua paunat jousesta ja niitä on vain 38,5. Mielenkkiinnolla odotan huomista kisaa, saanko arvioinnin toimimaan ja miten laukaisut lähtevät.
tiistaina, elokuuta 11, 2015
hieno ilta
Pitkähkön työpäivän jälkeen ammuskelemaan, loistavassa kesäkelissä. Ammuin 50m FITA 80cm maastotauluun 10 nuolen sarjoissa ja nuoli niputti yllättävän hyvin. Jousikäteen on keskityttävä enemmän, koska löysempien lapojen takia meinaa työntö jäädä vähän laiskaksi, koska jousessa ei ole samalla tavalla vastusta kuin jäykemillä lavoilla. Toivottavasti ehdin vielä viikolla käysä ammuskelemassa, lauantaina viimeistään ja sunnuntaina kisat Porvoossa.
sunnuntaina, elokuuta 09, 2015
kesä on hieno asia
Aamusta kentälle, ammuin 5m taustaan reilun tunnin. Sitten virittelin pari tuntia uutta taljaa toiselle ampujalle ja sen jälkeen ammuin 40m FITA 60cm maastotauluun. Ammunta alkaa toimimaan paremmin, mutta vielä tulee huonoja laukauksia, jotka johtuvat löysemmistä lavoista. Sain nuolet aika hyvin nippuun ja osuin myös keskelle. Ilma oli mahtava koko ajan, aurinko paistoi ja oli riittävän lämmin. Olkapäät eivät ole tulleet kipeiksi ja sekin on hyvä asia. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.
lauantaina, elokuuta 08, 2015
ammuskelua
Eilen sain Atelta ACE 670 nuolia ja tänään aamusta kentälle testaamaan, kokeilin nyös Quattro Foam lapoja. Säädin plungerin jäykkyyden noin kohdalleen ja aloin ampumaan. Nuoli lensi heti hyvin ja sulaton meni myös nippuun hyvin sulallisten kanssa. Foam lavat ovat pienemmillä paunoilla paremmat, ainakin minulla. Ne ovat sopivan takakireät ja sen takia niillä on helpompi saada laukaisu lähtemään. Ammuin useita sarjoja 60m ja en kauhean hyvin saanut nuolia nippuun. Pidin tauon ja vaihdoin kuuteen nuolen EliVanesit SpinWingien tilalle ja nuoli alkoi heti niputtamaan paremmin. Viihdyin kentällä yli kolme tuntia, on todella kiva ammuskella, kun ei satu olkapäihin. Viikon päästä sunnuntaina Porvoossa SJAL metsästys SM, sinne mennään kokeileman miten näillä välineillä osuu. Huomenna ammuskellaan lisää.
torstaina, elokuuta 06, 2015
ammuskelua
Pitkähkön tauon jälkeen ammuskelemassa, sain lainaan 36 paunan Quattrot puu- ja vaahtoversiot. Tänään ammuin puulavoilla, viikonloppuna kokeilen vaahtoja. Testissä myös uudet RAM Archetype stabit, 27" pitkä ja 15" sivut. Uudet lainaosat kiinni jouseen ja ampumaan. Jousi tuntui todella oudolta aluksi, koska oli niin löysä. Jänne tuntui jäävän sormiin koko ajan, mutta alkoi pikku hiljaa tuntua paremmalta. Olkapäihin ei sattunut yhtään ja ampumisesta melkein jopa nautti. Nuoli oli aivan liian jäykkä, sulaton meni 10m:stä melkein kylki edellä taustaan. 30m:ltä kokeilin 40cm maastotauluun ja nuoli niputti kaikesta huolimatta hyvin. Uudet stabit vaikuttavat myös hyviltä, jousi on vakaa tähtäyksessä ja laukauksessa toimii myös hyvin. Oli mielenkiintoinen ilta, olisin voinut ampua vaikka kuinka paljon nuolia. Lauantaina kokeilen vaahtolapoja, mielenkiintoista nähdä onko niiden heitto kovempi, niin kuin sanotaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














































