maanantaina, heinäkuuta 21, 2008

löysä jänne?

Kimmon kameralla tulee hyviä kuvia. Mun täytyy varmaan kiristää jännettä, kun se on ihan löysä laukaisussa. :)
timppatimppa

sunnuntai, heinäkuuta 20, 2008

Ascella maastokisa

Ohi meni ja pahastiKisa aloitettiin lämpimässä ja pilvisessä säässä. Heti ekalla rastilla alkoi tärinä, en saanut tärinää loppumaan missään vaiheessa. Suuria vaikeuksia läpivedon kanssa, jonka takia ammuin kolme todella surkeaa laukausta. Yksi nuolista osui taustaan, yksi pomppasi taustan tukipuusta taustaan, yksi osui kiveen ja meni poikki kärjen juuresta. Saan onneksi siitä tehtyä vielä nuolen, koska lyhennän nuolia vielä ainakin sentin. En saanut yhtään hyvää suoritusta koko kisassa, paljon töitä siis edessä. Itse kisa oli varsin mielenkiintoinen. Kimmo otti johdon alku haparoinnin jälkeen ja johti 10 rastin jälkeen 22 pisteellä. 11. rastilla Kimmo ampui nollan ja minä 16, joten ero oli enää 6 pistettä. Vikalla rastilla otin kaksi pinnaa kiinni ja puolivälissä Kimmo johti neljällä pisteellä. Kisassa ammuttiin 2x14 rastia, joten kiersimme saman radan uudelleen. Siitä ei ollut mitään hyötyä, koska en muistanut millä merkeillä ammuin aikaisemmin ja IFAAn eläintauluista ei näe mihin nuoli osuu. Bowhunting kisoissa on kiikari kielletty, joten joka rastilla oli melkein pakko ampua kolme nuolta ja toivoa, että edes yksi olisi sisällä. 18 rastin jälkeen alkoi sataa ja se teki nuolien näkemisestä taulusta entistä vaikeampaa. Toisella kierroksella Kimmo kasvatti johtoa tasaisesti ja kaksi rastia ennen loppua johti 14 pisteellä. Toka vikalla rastilla ammuimme molemmat alas, mutta minulla kävi tuuri, kolmas nuoli oli sydämessä, josta 12 pistettä ja Kimmo ampui nollan. Kimmon johto siis kaksi pistettä ennen vikaa rastia. Vika rasti oli tipu ja Kimmo ehti ampua ensin, koska minä purin. Kimmo ampui 18, minulla mahdollisuudet tasapeliin sydänosumalla ja suureksi ihmetykseksi osuin sydämeen. Tasapeli. Matkalla lähtöpaikalle ammuimme eteen tulevilla rasteilla uusinnan, ekalla rastilla molemmat 18 ja tokalla 20. Lopputulos tasapeli. Päivän aikana ammuin 69 nuolta.

lauantaina, heinäkuuta 19, 2008

75 nuolta

Löysä jänneHelle jatkui edelleen, todella hienossa kelissä sai tänään ampua. Aloitin jälleen 10m taustaan, lyhensin vetoa 5mm. Nyt saan laukaisun lähtemään vähän paremmin, pientä hakemista on edelleen. Sain sulattoman menemään 20m:stä samaan paikkaan kuin sulallinen, näillä säädöillä mennään. Ammuin merkit 10m välein, 60m asti. Vaikka lyhensin vetoa (paunojen pitäisi pudota), niin merkit nousivat vähän. Nuoli on nyt vähän kevyempi ja lentää paremmin, sen täytyy olla syy. Muutama suoritus oli sellainen jota haen, silloin laukaus lähtee hyvin ja nuolikin osuu. Pientä tärinää on edelleen havaittavissa, mutta onneksi se on vain pientä. Kimmo tuli kentälle kuvaamaan ja 1200fps videosta nähtiin, että nuoli ei ohita hyllyä täydellisesti. Putken perä ottaa hyllyyn, n. 2 cm ennen nokkia. Suurin huomio kiinnittyy kuitenkin jousen äänettömyyteen, jousi ei pidä minkäänlaista ääntä laukaisussa. Hidastuskuvasta katsottiin, tähtäin ei heilu paljon ja pitkä stabi on ihan vakaa koko laukaisun ajan. Nexus on tehdassäädöissä, tillerit olivat heti kohdallaan ja lavat suorassa. Huomenna arvaillaan Ascellan kisassa etäisyyksiä eläintauluihin, toivottavasti saan arvattua matkat niin hyvin ettei huku nuolia. Mielenkiinnolla odotan huomista.

1200fps ja 600fps video

Jälleen kiitos Kimmolle.
1200fps

600fps

109 nuolta

TäriseePainot
Lämmin ja aurinkoinen aamupäivä. Lisäsin jouseen painoa, A-Bomb Chubby takapainoksi ja pitkään stabiin kaksi painoa lisää. Ammuin muutaman sarjan aluksi 10m taustaan, sen jälkeen merkkien ammunta 20m,30m,40m,50m ja 60m. Ammuimme Kimmon kanssa Arcling kisan 60m, koska 70m ei tunnu vielä varmalta minulle. Kisa oli erittäin tiukka ja ennen viimeistä sarjaa olimme tilanteessa 3-3. Sain vikassa sarjassa ekan nuolen kymppiin, mutta se ei riittänyt. Kimmo ampui kaksi kymppiä ja molemmat olivat lähempänä kuin minun. Hävisin siis ekan kerran Kimmolle Arclingissa, hyvä Kimmo! Ammuin viidennessä sarjassa yhden nuoli ali ja toisen vähän taulusta ohi, mutta se osui taustaan ja meni läpi osuen kehikkoon. Nuoli lyheni sentin. Joten lyhennän kaikkia nuolia tuuman ja menen illalla takaisin kentälle virittämään, niin on huomenna 12 nuolta käytössä. Kimmolla oli kamera mukana, kuvasimme nuolen lentoa ja ohitusta.

perjantaina, heinäkuuta 18, 2008

100 nuolta

TähtäysHieno laukaisu
Nuolet sain katkaistua ihan käsisahalla, tuli mieleen ekojen hiilikuitunuolien aika 20 vuotta sitten. Kärjet kiinni ja kentälle ampumaan. Ekat nuolet 5m taustaan ja sen jälkeen 10m. Tiesin nuolen olevan notkea, mutta en odottanut ihan näin notkeaa tulosta. Plungeri on kivikova ja sulaton nuoli lentää oikealle. 20m sulaton osuu 15cm oikealle ja 30m 30 cm oikealle ja vähän ylös. Sulallinen lentää suhteellisen hyvin ja osuu välillä keskelle. Oli todella mahtava ampua rekurvilla, jo muutaman laukauksen jälkeen tuntui yläselässä, että nyt ammutaan oikealla jousella. 22 taustaan ammutun nuolen jälkeen ammuin 20m ja tauluun. Neljänteen sarjaan sain bingon, sen jälkeen sain vielä pari bingoa. Kokeilin 30m, 40m ja 50m. Kaikilta matkoilta osuin tauluun, joten tein rohkean päätöksen ja aion ampua sunnuntain kisan rekurvilla, katsotaan kuinka käy kisassa. Suoritukset olivat enemmän ja vähemmän tärinää, muutama hyvä suoritus tuli myös tehtyä. Huomenna ammutaan lisää ja nyt sulittamaan kolme nuolta lisää, niin huomenna on käytössä kuusi nuolta. Huomenna katkaisen käsisahalla kuusi nuolta lisää, niin on sunnuntaiksi 12 nuolta. Urheilukeskuksen aukeamiseen asti ammun näillä säädöillä, kun keskus on auki lyhennän nuolta ainakin tuuman ja säädän sulattoman lentämään paremmin.
Bingo 20mHieno

Nexus ja 900CX

HienoTähtäinjousi saapui ja pitäisi päästä ampumaan. Tulikin ongelma, jota en ollut tajunnut aikaisemmin. Urheilukeskus on kiinni 3.8. asti, en pääse pätkimään nuolia. Jotain täytyy keksiä, tänään pitää päästä ampumaan.

torstaina, heinäkuuta 17, 2008

78 nuolta

Pilvinen, tuulinen ja viileä ilta. Ammuttiin Kimmon kanssa Arcling kisa, ilman koenuolia. Kisa oli tasainen koko ajan, muutama nolla kierros. Ennen viimeistä sarjaa johdin 4-3. Viimeisessä sarjassa osuin parhaiten, kolme X ja yksi kymppi. Voitin 5-3. Ammunta oli ammuskelua, en löytänyt sellaista motivaatiota että olisin jaksanut yrittää tosissaan. Vietin kentällä jälleen yli neljä tuntia, tuli otettua taas muutama kuva. Seuraavan kerran ammun taljalla sunnuntaina Ascellan kisassa, sitten on talja-ammunta vähäksi aikaa ammuttu. Keskityn tähtäinjousella harjoitteluun ja mahdollisesti jopa kilpailemiseen. Katsotaan miten sillä lähtee kulkemaan.

keskiviikkona, heinäkuuta 16, 2008

tähtäinjousen nuolet

:)Tein aikani kuluksi tähtäinjousen nuolia. Laitoin kaikkiin wrapit ja kolmeen sulat. Enää ei puutu kuin jousi.

kentällä kuvaamassa

Vietin kentällä yli neljä tuntia, enkä ampunut laukaustakaan vaikka jousi oli mukana. En kasannut jousta ollenkaan, keskityin valokuvaamiseen ja seurusteluun. Huomenna ehkä mahdollisesti ammun muutaman nuolen tai sitten en. Kuvat Picasaweb albumissa, linkki löytyy blogin linkkivalikosta.

kalassa

AhvenKalareissu tehty ja kalaakin tuli, hauki ja kaksi ahventa. Tänään ampumaan, jos ei sada. Pahalta näyttää, mustia pilviä tulee päälle.

sunnuntai, heinäkuuta 13, 2008

ei ammuntaa muutamaan päivään

Tänään en vaan jaksanut mennä ampumaan, vaikka oli hieno ilma. Huomenna lähden ainakin kahdeksi päiväksi kalaan, joten mahdollisesti keskiviikkona ampumaan. Viimeistään torstaina menen, täytyy vähän harjoitella ennen sunnuntain bowhunting kisaa. Sitten aletaankin virittämään tähtäinjousta. Taidan kokeilla Beiterin nuolihyllyä, koska en ole sellaisella vielä ampunut. Nuolet tulevat olemaan Nano XR:t, tänään tilasin wrapit niihin. Nyt on taas intoa lajia kohtaan, mutta ei ole jousta jolla haluaisin ampua. Viikon päästä on, mutta sinne on pitkä matka.

lauantaina, heinäkuuta 12, 2008

Äetsä

Tuli käytyä Äetsässä ottamassa muutama valokuva, kuvat tutussa osoitteessa: www.timorantanen.com

Oli vähän turhan pitkä kuvaus keikka, herätys klo 4.30. Klo 5.30 Jarin auton nokka kohti Äetsää, takaisin kotona klo 17.15. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy......

perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

tähtäinjousi tilattu

Nyt se on sitten tilattu, Hoyt Nexus (hieno väri) ja 900CX lavat sinisenä. Reilun viikon päästä pääsen virittelemään. :)

tähtäinjousi

Jälleen kerran tekisi mieli ampua tähtäinjousella. Joten taitaa tulla taas hankittua sellainen, onneksi Nexusta saa hienossa värissä. :) Katsotaan, jos loppukuusta olisi tähtäinjousi kädessä.

torstaina, heinäkuuta 10, 2008

104 nuolta

Lämmin ja aurinkoinen päivä, tuli vietettyä kentällä viisi tuntia. Ammuin aluksi 8 nuolen sarjoja 70m, aika hyviä suorituksia ja ihan sopivaa nippua. Yhdeksänteen sarjaan taas onnistuin sähläämään yhden nuolen penkkaan, sen jälkeen ei paljon huvittanut ampua. Ammuin muutaman sarjan vielä, mutta en saanut kunnon suorituksia. Päivän saldo kaksi risaa nuolta, kun isä ampui vielä minulta yhden nuolen rikki. Jäin kuitenkin kentälle kuvaamaan ja päivän saldoksi tuli 525 kuvaa. Laitan muutaman kuvan tänne

keskiviikkona, heinäkuuta 09, 2008

vapaapäivä ammunnasta

Tänään olisi ollut hieno keli ampua, mutta pidin vapaapäivän. Kävin illalla keilaamassa muutaman sarjan. Huomenna ampumaan, jos ei sada.

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

150 nuolta

Jep :)Täydellinen jousiammuntakeli, pilvinen, lämmin ja tyyni. Aurinko kävi muutaman kerran näyttäytymässä ja heti tuli kuuma. Ammuin 12 nuolen sarjoja aluksi ja laskin tuloksen. 109,113,112,109,111,113 = 667. Kaseja oli 11 kpl ja se on liikaa. Jokaisessa sarjassa oli vähintään yksi kasi. Pääsääntöisesti johtui siitä, että tähtäin ei ollut keskellä kun laukaisin. Tulosammunnan jälkeen lisäsin pitkän stabin päähän yhden painon lisää, jousi on nyt tasapainoisempi kuin koskaan aikaisemmin. Se tuntuu todella hyvältä tähtäyksessä ja toimii mielestäni laukaisussa myös paremmin. Enää ei tarvitse saada kuin ampuja toimimaan. Nuolet alkoivat osua heti paremmin ja kasien määrä väheni. Ammuin todella paljon X:iä, paljon enemmän kuin aikoihin. Jokaisessa sarjassa oli vähintään yksi X. Ammunta tuntui tosi helpolta, mutta keli oli myös helppo. Lopetin päivän 60 sarjaan, 4 X:ää. :)

jousen paino

Punnitsin jousen, pelkkä X8 lisäpainojen kanssa 2,5kg. X8 + stabit ja tähtäin 4kg. Kohta ampumaan, jos ei ala satamaan. Tummia pilviä taivaalla, odottelen hetken ja katson miltä näyttää.

maanantaina, heinäkuuta 07, 2008

84 nuolta

Pilvinen ja vähän viileä päivä. Kaksi harjoitussarjaa ja sen jälkeen Arcling kisa käyntiin Kimmon kanssa. Ammunta toimi ihan hyvin ja osuin hyvin kymppiin, mutta en X:ään. Kuuden sarjan jälkeen johdin 2-0. Jari tuli mukaan kisaan kuuteen viimeiseen sarjaan. Kuusi viimeistä sarjaa oli tasainen, minä 3, Jari 2 ja Kimmo 1. Voitin siis jälleen kisan. Melkein jouduimme hylkäämään Jarin, koska hän käytti kiikareita. Kiikareiden käyttö on ollut kielletty koko ajan, mutta se oli jäänyt säännöistä pois. Säännöt ovat nyt korjattu tältä osin. Pilasin hyvän päivän ampumalla jälleen yhden nuolen vedosta penkkaan ja nuoli rikki. Se oli viides nuoli tälle kesälle vedosta penkkaan ja rikki. Sen siitä saa, kun ei keskity kunnolla. Muuten osuin hyvin, kolme kertaa ammuin 57, mutta ilman X:ää. Vain X:llä pärjää tässä kisassa. Täytyy ampua vaan tarkemmin, muuten häviän vielä joku päivä Arcling kisan. :)