maanantaina, kesäkuuta 29, 2015

ammuskelua

Töistä kentälle, aurinko paistoi ja tuuli oli yllättävän kova. Ammuin 30m FITA 40cm maastotauluun. Sain jo parempaa ammuntaa ja muutaman kerran nuolet menivät hyvin nippuun, ehkä se tästä vielä taas lähtee. Yritän ehtiä vielä kerran viikolla ammuskelemaan, ennen viikonlopun kisaa.

sunnuntaina, kesäkuuta 28, 2015

ei vaan ammunta toimi

Aamusta kentälle, aurinko paistoi ja oli lämmin. Ammuin IFAA maastomatkoja ja en osunut mihinkään, koska ammunta oli huonoa. Muutaman hyvän suorituksen sain, muuten oli surkeaa. Ensi viikonloppuna IFAA maasto SM Siuntiossa, toivottavasti ehdin käydä ampumassa viikolla ja saada ammunnan parempaan kuntoon. Tulee pitkä viikonloppu, jos ammunta on surkeaa.

lauantaina, kesäkuuta 27, 2015

huonoa ammuntaa

Aamusta kentälle, tummat pilvet taivaalla. Sade alkoi ennen kuin sain jousen kasaan ja odottelin sen loppumista. Kun sade loppui, menin ampumaan lyhyiden matkojen merkit ja sain ne ammuttua, kun alkoi uudelleen satamaan. Menin katokseen odottamaan, jos sade loppuisi. Mustat pilvet eivät luvanneet hyvää, mutta ilma alkoi kirkastua ja pääsin ampumaan lisää. Aurinkokin alkoi paistamaan ja kevyt tuuli pyöri kentälla. Ammunta oli surkeaa koko päivän, mikään ei toiminut ja en myöskään osunut. Huomenna uudelleen, toivottavasti paremmalla ammunnalla.

torstaina, kesäkuuta 25, 2015

muutama nuoli

Töistä suoraan kentälle. Ilma oli pilvinen, tuulinen ja viileä. Ammuin 40m taustaan reilun tunnin ja se oli riittävä määrä tuohon keliin. Ammunta ei toiminut niin hyvin kuin olisin halunnut, laukaus ei lähtenyt ja jänne jäi monta kertaa sormiin. Viikonloppuna lisää ja toivottavasti parempaa ammuntaa.

sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2015

loistava ilma

Aamusta kentälle ja täydellinen ilma jousiammuntaan, aurinko paistoi ja ei tuullut. Ammuin 50m FITA 60cm maastotauluun. Ammunta toimi hyvin ja nuolet osuivat hyvin, kaksi surkeaa suoritusta eksyi joukkoon. Nyt alkaa vetokäden sormet kestämään ja muutenkin ammunta pysyy jo aika hyvin kasassa, vaikka ampuisin jo enemmänkin nuolia. Ensi viikolla lisää, jos vain töiltä ehdin.

lauantaina, kesäkuuta 20, 2015

ammuskelua

Aamusta jälleen kentälle, iltapäiväksi oli sadetta luvassa. Ilma oli pilvinen ja tyyni, loistava ilma ampua jousella. Ohjelmassa pidempiä matkoja FFAA maasto SM:ää varten. Ammuin ensi 70 yardin (n. 64m) merkin ja sen jälkeen lopputreenit 80 yardista (n. 73m). Ammunta oli parempaa ja jaksoin ampua loppuun asti. 80 yardia on pitkä matka ja virallinen taulu on 65cm. Ammuin 80cm tauluun, koska ei ollut 65cm taulua mukana. Nuolet pysyivät kolmosen sisällä, joka on riittävän hyvin. Lopetin 80 yardin ampumisen, kun sain hyvän nipun tauluun (5,5,5,5,4,4) ja vähän vettä tihkui. Ammuin vielä yhden sarjan 50m ja sade hieman koveni, siihen oli hyvä lopettaa. Huomenna lisää, jos ei sada.

perjantaina, kesäkuuta 19, 2015

aamutreenit

Paras tapa viettää juhannusta, on ampua. Aamusta kentälle, mustia pilviä oli taivaalla ja sadetta oli luvattu. Onneksi ei satanut, eikä myöskään tuullut. Kolmannet tähtäintreenit ja oli aika siirtyä pidemmälle matkalle, 60m FITA 80cm maastotauluuun. Ammunta toimi hyvin ja osuin myös hyvin. Huonoja suorituksia tuli muutama, kun aloin väsymään. Vielä ei pysty pitämään ammuntaa kasassa koko treenien ajan, lisää treeniä siis. Heinäkuun eka viikonloppu FFAA maasto SM Siuntiossa ja siitä seuraava viikonloppu SJAL maasto SM Riihimäellä. Pari viikkoa on aikaa treenata ja saada ammuntakunto sellaiseksi, että osun keskelle koko ajan. Huomenna ammutaan lisää, jos ei sada.

maanantaina, kesäkuuta 15, 2015

aurinkoa ja tuulta

Sateen jälkeen illalla kentälle, aurinko paistoi välillä ja tuuli pyöri kentällä. Ammuin 40m, 35m ja 30m 60cm maastotauluun. Ympäri taulua ammuskelin alussa, mutta pikku hiljaa nuolet alkoivat osua keskemmälle ja lopulta sain jopa ihan hyvää nippua. Laukaisun kanssa on vielä tekemistä, jänne jää välillä todella pahasti sormiin laukaisussa ja sen seurauksena nuoli osuu oikealle kolmoseen. Keskiviikkona seuraavan kerran, jos sää suosii.

sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2015

kuvaamassa kisaa Ruskiksella

Kävin ottamassa muutaman kuvan Ruskiksella ammutusta 70m kisasta, lähes koko päivän satoi vettä. Onneksi olin itse vain kuvaamassa, eikä tarvinnut ampua.


Kuvat tästä.

lauantaina, kesäkuuta 13, 2015

tähtäinjousella

En taljalla osu niin kuin haluaisin, joten tähtäimellä ammuskelemaan. Ilma oli lähes täydellinen, aurinkoinen ja lämmi, pyörivä tuuli jälleen kerran hieman häiritsi. Ekan sarjan ammuin 10m taustaan, toka sarja 30m taustaan ja pari sulatonta nuolta, että näin sainko jousen X10:ien säätöön. Sulaton osui hyvin. Sitten 50m taustaan ja sulaton osui sieltäkin hyvin. Laitoin 80cm maastotaulun ja tavoitteena oli saada 30 pistettä. Ammunta tuntui hyvältä ja sormissakaan ei tuntunut pahalta. Osuin hyvin neloselle, mutta keskelle ei mennyt riittävästi, jotta olisi tullut 30 pistettä. Lopulta siinä onnistuin, tasan 30 pistettä ja kuudes nuoli osui viitoseen eli pää kesti sen. Sitten 30m ja 40cm maastotaulu, sama tavoite 30. Ei ollut helppoa ja ammuin jopa ohi pari kertaa, jänne jäi sormiin ja nuoli oikealta ohi. Lopulta onnistuin ja jälleen vika nuoli viitoseen. Oli pakko 20m tipu, joka on todella haastava. Eka nuoli oikealta ohi, sen jälkeen nelosia ja kolmosia. Toka sarjaan kaikki tauluun, mutta jälleen nelosia ja kolmosia. Kolmanteen sarjaan jälleen yksi ohi oikealta, alkoi selvästi ampuja hyytyä. Sitten eka nuoli kuutoseen, toka neloseen ja kolmas keskelle kuutoseen, lopetin siihen. Oli kiva ampua tähtäinjousella pitkästä aikaa, tuulikaan ei tunnu niin pahalta tähtäinjousella kuin taljalla. Nyt jatketaan tähtäinjousella ja katsotaan saanko ammunnan kulkemaan, lokakuun maasto EM kisoihin Puolassa aion yrittää tähtäinjousella. Taljalla olen ampunut yli EM karsintarajan, mutta en ole tyytyväinen talja-ammuntaani. Katsotaan miten käy.

sunnuntaina, toukokuuta 31, 2015

maasto Hanko

Harjoituskentällä sain ihan hyvää ammuntaa aikaiseksi ja nuoletkin osuivat hyvin. Kisa aloitettiin ampumalla 12 rastia arvattavia ja seitsemän rastia ammuin melkein hyvin, muutaman kerran laukaus ei lähtenyt keskeltä ja ammuin nelosen. Sen jälkeen alkoi jätkyttävä konttaaminen, nelosta nelosen perään ja putosin hyvästä tulosvauhdista surkeaan vauhtiin. Arvattavien tulos vain 181. Tauon jälkeen 12 rastia annettuja ja siirryimme toiselle radalle. Rata oli haastava oli sopivasti kulmia ja tuuli teki ampumisesta vaikeaa. Edelleen ammuin huonosti ja sain kasaan samat pisteet kuin arvattavilta eli 181. Kisan tulos 362 on surkea, sillä sijoittui neljänneksi, seitsemän pinnaa hävisin kolmoselle. Päivän positiivinen asia oli, että pääsin ampumaan kulmia ja sain jonkinlaisen käsityksen miten kulmat vaikuttavat matkoihin Victoryllä. Ensi viikolla ammun ehkä lisää tai sitten en. Ensi viikonloppu menee kalareissulla, jota olen odottanut pitkään.

lauantaina, toukokuuta 30, 2015

hieno ilma

Kesäilmat alkavat olla kohdallaan, kohta shortsikelit. Aurinko paistoi koko ajan ja tuulikaan ei pahemmin haitannut. Ammuin maastomatkoja ja tarkistin mittauksia, ammunta toimi hyvin ja osuin hyvin. Huomenna maastokisat Hangossa, tavoitteena saada kaikki laukaukset lähtemään keskeltä.

torstaina, toukokuuta 28, 2015

ilta-ammuskelut

Vähän turhan myöhäiseksi jäi kentälle meno, mutta päätin kuitenkin mennä, Ammuin 40m FITA 60cm maastotauluun ja osuin hyvin, vaikka tuuli hieman haittasi ammuntaa. Oli kiva ampua ja ammuntakin toimi, mutta ilo loppui lyhyeen. Aurinko alkoi laskea ja paistoi suoraan tähtäävään silmään, ampumisesta ei tullut mitään. Sokkona piti arvioida missä kohtaa taulua tähtäin on, ei ollut kivaa. En jäänyt odottamaan auringon laskemista, lopetin ammuskelut siihen. Lauantaina seuraavan kerran.

maanantaina, toukokuuta 25, 2015

tuulta ja tyyntä

Ohjelmassa 60m ammuntaa maastotauluun, sunnuntaina maastokisat Hangossa. Turun kisassa totesin, että tarvitsen lisää painoa jouseen, koska en saanut tähtäystä rauhoittumaan Turussa millään. Ruotsin kisan jälkeen laitoin neljä unssia lisää ja se tuntui treeneissä ihan hyvältä, mutta kisassa vieläkin liian kevyt jousi. Nyt laitoin toiset neljä unssia lisää, edelleen tuntuu hyvältä ja ei liian painavalta. Aluksi pyörivä tuuli sotki ammuntaa todella pahasti, painavammalla jousella on helpompi ampua tuulessa ja osuin ihan hyvin. Iltaa kohden tuuli tyyntyi ja aurinkokin alkoi paistaa, kesän ekat t-paita treenit tuli. Koko ajan aloin osua paremmin ja nuolikin meni pienempään nippuun. Seuraavan kerran ehkä keskiviikkona tai torstaina.

sunnuntaina, toukokuuta 24, 2015

Turku 24.5.2015

Kuva Anssi Huhtala
Aamusta Turkuun ammuskelemaan uran ensimmäistä 50m kisaa taljalla, oma enkka oli siis luvassa. Tuuli haittasi koko kisan ammuntaa enemmän ja vähemmän, onneksi ei satanut. Ammunta ei missään vaiheessa toiminut hyvin ja sen takia en myöskään osunut. Kolme kertaa sain kaikki kuusi nuolta keltaiselle, 12 mahdollisuutta oli. Kymppejä tuli aivan liian vähän ja punaisia taas liikaa, onnistuin myös ampumaan yhden kuutosen. Kisan paras sarja vain 57 ja huonoin 53. Molemmat 36 nuolen tulokset olivat 331 ja niillä yhteistulos 662, sijoitus kuudes. Pääsin otteluihin, vastaan alkukisan kolmonen. Ottelussa en edelleenkään osunut kymppiin, eikä ammunta ollut parempaa. 15 nuolta ja niistä 2 kymppiin, yhteistulos erittäin surkea 133 ja sillä tuli viiden pisteen tappio. Tulokset ovat siis omia enkkoja, ei siitä sen enempää. Onneksi olin lähes koko kisan hyvällä fiiliksellä ja sen takia ei harmita ihan niin paljon. Pitkä matka on vielä edessä, jos taljalla meinaan joskus pärjätä kisoissa. Jatketaan harjoituksia, ehkä se siitä jonain päivänä vielä lähtee tai sitten ei.

perjantaina, toukokuuta 22, 2015

kova tuuli

Kova ja pyörivä tuuli teki ampumisesta liian vaikeaa. Ei mitään mahdollisuutta tietää miten ammunta toimii, kun tuuli heilutti ampujaa koko ajan. Osuminen oli myös liian vaikeaa, vain kerran sain kaikki kuusi nuolta keltaiselle. Huonoimmat sarjat olivat alle 50 ja paras vain 57. Sunnuntaina Turkuun ammuskelemaan ekan kerran koskaan taljalla 50m kierros, oma enkka siis tulee joka tapauksessa. Toivottavasti Turussa ei tuule kovaa, toivotaan myös että ei sada.

keskiviikkona, toukokuuta 20, 2015

ympäri taulua

Ekat ammuskelut Ruotsin reissun jälkeen ja ei paljon naurata. Ammunta oli umpisurkeeta ja en osunut yhtään mihinkään, punaisia tuli aivan liikaa. Sunnuntaina pitäisi mennä Turkuun ampumaan 50m kierros ja tällaisella ammuskelulla ei paljon sinne kannata lähteä. Toivottavasti saan ammuskelun kulkemaan ennen sunnuntaita.

Swedish Open 13.5-17.5.2015

Kisat Ruotsissa ammuttu, rata oli loistava ja karsinnassa ilmakin suosi. Arvattavat matkat meni mittauksen puolesta loistavasti, mutta surkea ammunta pilasi tuloksen. Ammuin kyllä oman ennätyksen, paransin vanhaa 23 pistettä, mutta aivan liikaa hukkasin pisteitä surkeilla suorituksilla. Annetut matkat meni ammunnan puolesta vielä huonommin, vaikka paransin omaa ennätystä 17 pisteellä. Kahden päivän tulos oli myös oma ennätys, valitettavasti ei riittänyt finaaleihin, neljällä pisteellä putosin. Paljon jäi parannettavaa ja olin jo valmis luovuttamaan taljalla ammmuskelun, mutta katsotaan nyt pari kisaa lisää. Lilla Brättön oli mahtava paikka ampua kisaa, joten ensi vuonna uudelleen.

tiistaina, toukokuuta 12, 2015

muutama nuoli ennen reissua

Kävin ammuskelemassa muutan nuolen ennen Ruotsiin lähtöä, samalla tuli harjoiteltua matkan mittaamista. Välillä edelleen laukaisut lähtevät alhaalta, siinä tuntuu olevan työmaata riittävästi, enemmän vaan täytyy keskittyä suoritukseen. Mielenkiinnolla odotan Ruotsin kisaa ja saanko matkan mittaamisen onnistumaan. Toivottavaa on myös, että saan laukaisut lähtemään keskeltä taulua.