lauantaina, heinäkuuta 30, 2016

parempaa ammuntaa

Aurinkoinen ja lämmin aamu, matka 50m ja 60cm maastotaulu. Ammunta tuntui hyvältä ja nuoletkin osuivat hyvin, pitkästä aikaa siis hyvää ammuntaa. Reilut kaksi tuntia ammuskelin ja kentän päälle alkoi kertyä tummia pilviä. Onneksi ehdin sateen alta pois autoon, melkein heti alkoi satamaan ja hetken aikaa tuli kaatamalla. Huomenna ammuskellaan, jos vain ei sada.

sunnuntai, heinäkuuta 24, 2016

hellettä pukkaa

Aamusta kentälle ja vihdoin kunnon kesäkeliä. Ammunnnan kanssa edelleen hakemista, ei vaan saa samanlaisia suorituksia. Pokakäden kanssa suurimmat ongelmat, töitä riittää. Ammuin 30m ja 60cm maastotauluun kuuden nuolen sarjoissa. Ammuin ympäri taulua ja päätin, että niin kauan ammutaan kunnes on kuusi nuolta keltaisella. Neljää ja viittä nuolta sain keltaiselle, mutta en kuutta. Siihen meni useita sarjoja ja lopulta onnistuin. Ensi viikoksi on luvassa hellettä, yritän joka ilta ehtiä ampumaan.

lauantaina, heinäkuuta 23, 2016

sataa ja ei sada

Aamusta kentälle, pilvinen päivä ja ei pitänyt sataa. Melkein tunnin istuin katoksessa ja odottelin sateen loppumista. hetken aikaa oli kaatosade. Sateen lakattua sain ammuttua pari sarjaa ja sade alkoi uudelleen. Oli onneksi lyhyt kuuro, sen jälkeen ehdin ampua useita sarjoja. Ammuin 60m, 55m ja 50m. Nelosia paljon ja keskelle ei millään, ehkä se siitä lähtee. Loppuun vähän treeniä eläinkuvaan, pari sarjaa sateessa tuli ammuttua. Onneksi lopetin ajoissa, ehdin katokseen purkamaan välineitä ennen kaatosadetta.

torstaina, heinäkuuta 21, 2016

hieno ilta

Illalla ammuskelemaan, lämmin ja tyyni ilma. Ammunta ei ole vielä parasta, mutta nuolet osuu ihan mukavasti tauluun. Seuraavat kisat 21.8. FFAA eläin SM Inkoossa ja siellä pitäisi sitten osua tauluun.

sunnuntai, heinäkuuta 17, 2016

tulihan ammuttua sateessa

Aamusta jälleen kentälle, pilvinen ja melkein lämmin ilma. Ammuin 50m WA 80cm maastotauluun, kuuden nuolen sarjoissa. Nuolet pysyivät jälleen nelosen sisällä, mutta keskelle en oikein niitä saanut. Sain onneksi yhden yli 30 pisteen sarjan, johon saa olla tyytyväinen. Päivän lopuksi ammuttiin isän kanssa kymppi kisa, kumpi saa ensin kuusi nuolta keskelle. Joka sarjan jälkeen tauluun jätetettiin keskellä olleet nuolet ja koko ajan ammuttiin kuuden nuolen sarjoissa. Sain ekalla ja tokalla sarjalla nuolen keskelle, sen jälkeen ei millään. Kuudennessa sarjassa kisa ratkesi, sain vain kolme keskelle ja hävisin 3-7. Siinä sarjassa jossa kisa ratkeaa, lasketaan voittajan kaikki keskellä olevat nuolet. Näin saadaan myös ennätys, jota voi yrittää rikkoa eli nyt se on seitsemän kymppiä kuudessa sarjassa. Päivän kolme vikaa sarjaa ammuttiin sateessa. Ensi viikolla jossain vaiheessa ammukskelen taas, jos vain töistä ehtii.

lauantaina, heinäkuuta 16, 2016

tuuli ammuskelut

Aamusta kentälle, aurinko paistoi ja tuuli todella kovaa. Ammuskelin 40m, en tuulen takia viitsinyt kauempaa edes kokeilla. Vaikeaa oli ampuminen ja osuminen vielä vaikeampaa. Yllättävän hyvin kuitenkin osuin, nelosen sisällä pysyi nuolet ja keskellekin meni aina muutamia nuolia. Huomenna lisää, toivotaan vähän tyynempää keliä.

torstaina, heinäkuuta 14, 2016

ammuskelua

Iltatreenit jälleen, aurinko paistoi ja oli mukavan lämmin. Ammuskelin maastomatkoja ja hyvin osuin, nuoli toimii. Oikean käden nimetön ilmoitteli itsestään koko ajan enemmän ja oli pakko jättää nuolimäärä pieneksi. Viikonloppuna ammuskellaan lisää.

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2016

tähtäinjousella

Loppukesä mennään tähtäinjousella ja paluu lonkkariin syksyllä. Ilma oli lämmin, mutta kova pyörivä tuuli haittasi paljon. Testissä uudet nuolet, Victory 3DHV ja hopeat Spider Vanes sulat. Nuoli on vähän paksumpi kuin ACE ja kevyempi. Puoli tuntia säädin jousta nuolelle ja sen jälkeen alkoi sulaton mennä 30m:stä nippuun sulallisen kanssa, se oli hyvä suoritus tuossa tuulessa. Loppuillan ammuin sulallisia ja hyvin osuin, nuoli tuntuu toimivan. Oikeankäden nimetön alkoi ilmoittelemaan olemassa olostaan parin tunnin jälkeen, oli siis lopetettava ammuskelu ettei tule liian kipeäksi sormi ja pystyn ampumaan huomenna.

lauantaina, heinäkuuta 09, 2016

3D SM Oittaa

Viikon tauon jälkeen kisoihin, sen verran huonoa ilmaa oli viikolla tarjolla, että treenit jäi väliin. Kisa saatiin ampua hienossa, aurinkoisessa ja lämpimässä ilmassa. En osunut hyvin ja tuli ammuttua neljä nolla rastia, koska maahan tähtääminen on edelleen vaikeeta. 16 rastin jälkin oli kasassa 108 pistettä ja 200 pisteen unelma oli aika kaukana. Sen jälkeen aloin osua paremmin, sain koko ajan molemmat nuolet osumaan ja pisteitäkin tuli vähän enemmän. Ennen vikaa rastia kasassa 182 eli pienet mahdollisuudet 200 oli olemassa. Vikalla rastilla eka nuoli 10 pistettä, mahdollisuudet edelleen olemassa. Kisan vika nuoli myös hienosti 10 pistettä ja 200 oli rikki, tulos 202. 3D ammunta lonkkarilla on mukavaa hommaa ja siinä on ensi kesälle tavoitetta. Nyt ammun loppukesän taas tähtäinjousella, koska on vielä kaksi FFAA SM kisaa edessä ja niitä en lonkkarilla ammu. FFAA maasto maksimimatkat ovat niin pitkiä, että ovat mahdottomia minun lonkkarille. Syksyllä hankin jäykemmän lonkkarin ja paremmat nuolet, niillä mennään sitten kohti ensi kesää.

lauantaina, heinäkuuta 02, 2016

maatähtäys on edelleen vaikeeta

Hieno ilma, aurinko paistoi ja oli lämmin. Otin mukaan muutaman eläintaulun ja harjoittelin tähtäämistä ja samalla osumista niihin. Vaikeeta oli tähtääminen ja vielä vaikeampaa oli osuminen. Laitoin tiputaulun 10m normaalin taustuaan, vähän isomman linnun 20m maassa olevaan taustaan ja suden 30m normaaliin taustaan. 10m tipu oli vaikein, siitä ammuin eniten ohi. Viikon kuluttua 3D SM:stä tulee hyvin mielenkiintoinen ja vaikea kisa. Hyvä tavoite on saada jokaisella rastilla pisteitä (kisassa ammutaan 2 nuolta / rasti) eli jokaisella rastilla pitäisi osua vähintään toisella nuolella. Treenit jatkuu huomenna, jos ei sada.

keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2016

lonkkarilla

Illalla kentälle auringon paistaessa ja oli myös sopivan lämmin. Lonkkarilla harjoittelin maassa olevaan taustaan tähtäämistä, koska 3D SM:ssä tulee olemaan haasteellista ampua. Maahan tähtääminen on todella vaikeeta ja siihen, kun vielä laitetaan pieni 3D kuva eteen, niin jännäksi menee. Hieman sain juonesta kiinni, viikonloppuna jatkeetaan harjoittelua.

sunnuntai, kesäkuuta 26, 2016

Juhannuksena ammuskeltiin taljalla

Kolme päivää tuli ammuskeltua juhannuksena, testissä uusi laukaisulaite TRU Ball Blade Pro ja Gold Tip Kinetic Pierce nuolet. Perjantaina ilma oli lämmin, pilvinen ja painostava, onneksi vettä ei satanut. Ammuin Ultralight nuolilla ja osuin paremmin kuin hyvin. Blade Pro on erittäin hyvä ja helposti säädettävä laukaisulaite. Lauantain ja sunnuntain ammuin Pierce nuolilla, Blast 38:lla sain nuolen toimimaan ja se toimii samoilla säädöillä kuin Ultralight ja merkitkin ovat samat. Se on nyt todistettu, että peukkulaite on minun juttu ja en ala enää bäkkärillä leikkimään. Nyt aletaan valmistautumaan lonkkarilla 3D SM kisoihin, jotka ovat 9.7.2016. Mahdollisesti ammun 10.7.2016 maastokisan taljalla, kiinnostaa kokeilla Blade Pro ja Piercet kisassa.

keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2016

uudet nuolet

Lämmin ilta, töistä suoraan kentälle. Uudet puunuolet testissä ja paljon paremmin toimivat kuin aikaisemmat unspined nuolet. Nämäkään nuolet eivät ole täysin sopivat, ovat liian jäykät ja silti lentävät ja osuvat paremmin. Nuolet ovat lonkkarissa tärkein tekijä, jos haluaa osua tauluun, se tuli todistettua viikonloppuna Inkoossa. Inkoossa käytössä olleiden nuolten keskinäiset erot olivat niin isot, että kolmea samaan paikkaan osuvaa ei löytynyt. 3D SM:ssä heinäkuussa pitäisi jo osua paremmin, kun on hieman paremmat nuolet.

sunnuntai, kesäkuuta 12, 2016

maasto SM Inkoo toka päivä

Vähän paremmassa ilmassa saatiin ampua, tuuli oli paikoitellen todella kova ja se toi lisää haastetta. Ammunta ei tuntunut niin huonolta kuin osumat olivat, oli todella vaikea saada nuolia tauluun. En päässyt lähellekään tavoitetta, vaikka loppua kohden osuminen hieman parani. Vika rasti pelasti päivää hieman, 15m tipu ja kaikki nuolet hienosti pisteille, pisteitä 7. Mitaleita tuli kaksi, henkilökohtainen kulta ja joukkueena pronssia. Nyt uusia ja parempia nuolia tilaukseen, niin eiköhän ala tulemaan myös parempia osumia. 3D SM heinäkuussa odottaa, siellä pitäisi osua sitten paremmin.

lauantaina, kesäkuuta 11, 2016

maasto SM Inkoo eka päivä

Sen verran huonoja ilmoja oli loppuviikosta, että en käynyt ammuskelemassa ja Inkooseen lähdettiin vähäisellä harjoittelulla. Ohjelmassa oli arvattavat matkat, varsin mielenkiintoinen päivä oli siis luvassa. Ilma oli pilvinen ja aika kylmä lähes koko ajan. Maasto oli aika avointa ja muutamilla rasteilla tuuli haittasi paljon. Tulos tavoite kisaan 100 ja mahdollisimman vähän hukattuja nuolia. Kisan alku ei luvannut hyvää ja puoli välissä kisaa (12 rastin jälkeen) olin 80 pisteen vauhdissa eli ei hyvältä näyttänyt. Onneksi löysin ne kolme nuolta, jotka osuivat lähes paikkaan ja aloin saamaan vähän parempia pisteitä. Ennen kahta vikaa rastia oli kasassa jo 89 pistettä eli 11 pinnaa piti saada kahdelta vikalta rastilta. Toka vikalla rastilla sain päivän parhaat pisteet 10 ja sillä noustiin jo 99 pinnaan. Vika rastille riitti yksi nuoli tauluun, kaikki kolme osuivat ja loppupisteet 106, sekä kaikki nuolet ehjinä ja tallessa. Huomenna jatkuu annetuilla matkoilla ja parempaa ilmaa on luvattu.

tiistaina, kesäkuuta 07, 2016

ammuskelua

Viikonloppu meni kalareissulla rentoutuessa, muutaman päivän tauko tuli ammuskeluun. Tänään töistä suoraan kentälle iltatreeneihin ja sain ammuskella kaikessa rauhassa, muita ei ollut kentälle eksynyt. Pilvinen ja tuulinen sää teki lämpöisestä ilmasta viileän. Ammuskelin kaikkia maastomatkoja (lonkkarilla mennään edelleen) ja kokeilin myös pidempiä matkoja. 40m on pisin matka, jota pystyn jollakin tavalla ampumaan. 45m ja 50m tähtäyspiste menee niin ylös, että sitä ei pysty mitenkään tekemään tarkasti. Viikonloppuna ammutaan maasto SM Inkoossa ja sinne menen lonkkarilla ammuskelemaan, kaikki yli 40m matkat jää ampumatta. Toivotaan, että saan lyhyemmiltä matkoilta riittävästi pisteitä. Tällä viikolla tarkoitus ainakin kerran vielä käydä treenaamassa, toivottavasti ilmat pysyvät hyvinä.

torstaina, kesäkuuta 02, 2016

taas on ammuttu

Lämmintä ilmaa on riittänyt ja sen takia on tullut ammuttua enemmän. Tiistaina ja keskiviikkona tuli ammuskeltua ja alkaa se lonkkarillakin jo vähän sujua. Keskiviikonna punnitsin ja tarkistin nuolista spinet, nyt on selvät sarjat nuolista millä ammun ja osuu myös paremmin, kun nuolet ovat lähes samanlaisia.

sunnuntai, toukokuuta 29, 2016

lonkkarilla sateessa

Pilvinen ilma oli ja ei pitänyt sataa, joten kentälle. Ammuin 30m 60cm maastotauluun 9 nuolen sarjoissa ja päätin, että en lopeta ennen kuin saan 20 rikki. Siihen meni sitten aikaa reilusti ja tuli lähes tunti ammuttua sateessa. Lopulta onnistuin ja kasaan huimat 21. Sen jälkeen vielä tarkistin lyhyempien matkojen tähtäysmerkkejä ja lopetin siihen. Haastavaa puuhaa on lonkkarilla ammuskelu, mutta alkaa se jo jollakin tavalla kulkemaan.

lauantaina, toukokuuta 28, 2016

lonkkarilla

Nyt mennään vähän aikaa lonkkarilla, ainakin maasto SM ja 3D SM. Torstaina ekat ammuskelut ulkona ja vaikeaa oli. Jousessa vain 27 paunaa minun vedolla, joten yli 40m matkat ovat hankalia. Tänään tuli ammuskeltua lisää ja nyt alkaa jo vähän pääsemään jyvälle. Ammun vasenkätisesti, koska se sujuu paremmin ilman klikkeriä. Tänään muutaman kerran tuli tähdättyä oikealla silmällä ja silloin nuoli menee pari metriä oikealta ohi. Muutaman kerran huomasin, että tähtäys oli väärällä silmällä ja kaksi kertaa en huomannut. 35m asti pystyy tähtäämään jollakin tavalla järkevästi, sen jälkeen pidemmillä matkoilla ei mitään mahdollisuutta saada tähtäyspistettä. Jousikäsi tulee eteen ja ei pysty edes arvioimaan kuinka paljon pitää taulun päälle tähdätä. Haastavaa puuhaa ja samalla hauskaa, vaikka aina ei edes osu taustaan. Huomenna jatketaan.

sunnuntai, toukokuuta 22, 2016

maasto Salo

Erittäin hieno ilma oli koko päivän, tuuli kävi aukeilla paikoilla pyörähtämässä. Lämmittelyssä sain hyviä suorituksia ja onnistuin ampumaan yhden pinnin rikki. Kisa alkoi epävarmasti, mittaus toimi hyvin, mutta liika epävarmuus bäkkärin kanssa pilasi hyvän tuloksen. En saanut alkuun nuolia keskelle, kun aloin osumaan piti lähes joka rastilla ampua yksi surkea suoritus. Kisan puoli väliin jälkeen ammunta alkoi kulkemaan vähän paremmin ja tuli jo hyviäkin rasteja ammuttua. Yllättäen ylämäkeen sain parhaimmat ja rennoimmat suoritukset. 72 nuolesta 50 oli keltaisella ja niistä 21 kuutosessa (eli keskellä). Loput 22 olivat ympäri taulua ja sen takia pisteet olivat surkeat. Yli 20 pinnaa tuli hukattua sen takia, että en vain pystynyt purkamaan. Vain yhden kerran sain purettua, sitä täytyy hajoitella. Ei ole mitään järkeä ampua ylipitkää suoritusta kolmoselle, joita tuli niin paljon, että menin laskuissa sekaisin- Jatketaan harjoituksia.