perjantaina, elokuuta 28, 2009

paniikkitreenit

En ottanut aamulla jousta mukaan töihin, koska ei ollut ammuntafiilistä. Töistä päästyäni tuli tunne, että on pakko mennä ampumaan ja tarkistamaan merkit. Ei muuta kuin kotiin ja jousi kantoon. Ammuin kaikki maastomatkat ja merkit pitivät paikkansa. Osuin välillä ihan hyvin, mutta ajatus on edelleen kateissa. Lopetin päivän 10m tiputauluun ja en saanut lopettaa ennen kuin sain 18 pistettä. Siitä tulikin sitten pidempi rupeama, vasta 13. sarja toi toivotun tuloksen. Se oli myös ensimmäinen sarja, johon sain kaksi ekaa nuolta kuutoseen. Todella epävarmalla fiiliksellä viikonlopun SM kisoihin, tavoitteena on ampua saman verran kuin Ranskassa. Toivotaan, että saan ajatuksen pysymään ampumisesssa.

Ei kommentteja: