sunnuntaina, kesäkuuta 13, 2010

hyvä päivä

kunnon mäkiä oli kisassaCadier toinen päivä ammuttiin aurinkoisessa ja lämpöisessä kelissä. Kisa alkoi hyvin ja ammunta tuntui hyvältä, kaksi ekaa rastia 16 ja 17, mutta 20m ja 60m peräkkäiset rastit ammuin huonosti, onneksi sain kuitenkin heti ammunnan uudelleen kasaan. Yhdeksän rastin jälkeen olin hyvässä yli 370 vauhdissa ja aloin yrittämään liikaa. Sain kuitenkin puoli väliin kasaan ihan hyvät pisteet 183. 13. rasti oli vaikea, arvattava 80cm aika jyrkkään alamäkeen, eka nuoli ylä kolmonen, toka ylä nelonen, kolmas ylä viitonen. Olin aivan pihalla mäkivähennyksien kanssa, näin jyrkkiä mäkiä pääsee todella harvoin ampumaan. Viisi seuraavaa rastia taistelin itseni kanssa, kiroilin ja lähes paiskin jousta. Sain pudotettua itseni alle 360 vauhdin, mutta kolme peräkkäistä tipurastia ammuin erittäin hyvin. Kaikista 17 ja olin jälleen vauhdissa. Kolme viimeistä rastia olivat aika hankalia, mutta selvisin niistä kunnialla ja ammuin omat 24 rastin ennätyspisteet 365. Kahden päivän yhteistulos 714 on myös oma ennätys, valitettavasti ennätykseni eivät riitä mihinkään. Sijoitukseni on n. 21, 44 ampujaa ampui molemmat päivät. Olen kuitenkin tyytyväinen viikonloppuun, hienot radat sain ampua ja oma ennätys on aina positiivinen asia.

Kuvia kisasta tästä.

Ei kommentteja: