sunnuntaina, tammikuuta 08, 2012

hankalaa

Olipas vaikean tuntuista ammuntaa, mutta nuolet osuivat tuntumaan nähden ihan hyvin. Viisi nuolta IFAA spotteihin ja 60 nuolen kisa Kimmon ja Jonnan kanssa. Ekat 30 nuolta ammuskelin ympäri spotteja ja jopa yhden pummin, pisteitä kasaan huimat 138. Kimmo johti viidellä pisteellä tässä vaiheessa. Toiset 30 nuolta suoritukset pitenivät ja oli vaikeuksia saada minkäänlaista laukaisua aikaiseksi, silti osuin paljon paremmin ja tulosta tuli 147. Yhteensä 285, Kimmo 281 ja Jonna 268. Jälleen laskimme myös X:t, jos niistä saisi kuusi pistettä olisi minun tulos ollut 312, Kimmo 300 ja Jonna 289. Olisi huima parannus IFAA kisoihin, jos X:stä saisi kuusi pistettä. Silloin olisi hyötyä myös osua siihen. Tulosammunnan jälkeen ammuimme SET ottelun 18m tauluun, ensimmäisenä 10 SET pistettä saanut voittaa. Minä ammuin jälleen spotteihin ja tällä kertaa en ampunut yhtään ohi, mutta kympit olivat kortilla. Kisa oli tiukka, viiden sarjan jälkeen tilanne minä 5, Jonna 4 ja Kimmo 1. Kaksi sarjaa lisää, tilanne 7, J 6 ja K 1. Sitten alkoi Kimmon kiri ja 10 sarjan jälkeen tilanne 8, J 6 ja K 6. Yhdestoista sarja toi ratkaisun ja voitin 10,6,6. Jonna ja Kimmo ampuivat yhden nuolen uusinnan kakkostilasta, sen voitti Jonna 10-8. SET ottelu oli hyvätasoinen, koska jokaisessa sarjassa vaadittiin vähintään 27 sarja SET pisteeseen. Sain SET ottelussa kasaan 30 nuolella 271, huonoin sarja 25 ja paras 29. Huomenna jatketaan harjoituksia.

Ei kommentteja: