sunnuntaina, heinäkuuta 08, 2012

maastokisa Hanko

Vika sarja onnistui ja hyvä tulos!
Ukkosta ja sadetta oli luvassa, mutta kisa saatiin alkuun ilman sadetta. En ampunut yhtään lämmittelynuolta, en katsonut sitä tarpeelliseksi. Kisa lähti käyntiin hyvin, sain hyviä ja rentoja suorituksia koko ajan. Osuin myös todella hyvin ja olin erittäin hyvässä tulosvauhdissa 13 rastia. Sitten tuli se ennustettu sade ja en osunut enää keskelle. Osumakuvio levisi ympäri taulua, viitosia tuli vain viisi ja ammuin peräti viisi kolmosta, kun ennen sadetta olin ampunut vain yhden. Jotenkin vain ammunta hajoaa sateessa ja en osu mihinkään. Tulosvauhti ennnen sadetta oli 270, sateen aikana tahti putosi ja aloin olla jo varma, että en saa edes 260 rikki. Ennen kahta viimeistä rastia oli kasassa 234, joten piti onnistua hyvin kahdella viimeisellä rastilla. Toka vika rasti ammuttiin rauniotalossa olevaan taustaan ja ilma oli sen verran hämärä, että en nähnyt tähdätä kunnolla. Eka nuoli tuurilla keskelle, sen jälkeen nelonen ja kolmonen. Vikalle rastille jäi tehtäväksi 14 pistettä (maksimi 15). Alamäkeen ammuttiin, eka nuoli nelonen, toka X, kolmaskin lähti hyvin ja osui viitoseen. Sain kuin sainkin 260 ja siihen olen tyytyväinen. Olen myös tyytyväinen siihen, että en kiroillut ja sain pidettyä itseni rauhallisena koko kisan ajan. Johdin kisaa alusta loppuun ja voitin toiseksi tulleen VeeVeen 7 pisteellä.

Tammisaaren porukka oli tehnyt erittäin hyvän radan ja taustat olivat niin hyvin kiinni, että nuolet oli todella helppo vetää taustoista pois, vaikka nuolet tarttuivat tiukasti kiinni taustaan. Kiitos!


Päivän kuvat tästä.

Ei kommentteja: