lauantaina, huhtikuuta 27, 2013

olipas kylmä

Yllättävän kylmä on ulkona ampua, edelleen ilman tuntuu kylmemmältä kuin pääsiäisenä vaikka lämpömittari väittää muuta. Ammuin suurimmaksi osaksi taustaan eri matkoilta, koska hain vain hyvää suoritusta ja onnistuin siinä ihan hyvin. Kävin ampumassa kolme sarjaa 70m tauluun, nuoli niputti ja osui ihan hyvin. Sen jälkeen jälleen taustaan ja eri matkoilta. Sormet olivat hieman kohmeessa ja vaikeutti ampumista, silti hyvää ammuntaa pitkästä aikaa. Huomenna ammuskellaan lisää.
Tässä viikonvaihteessa on SJAL:n valmennusryhmien leiri ja some:ssa hehkuttavat, että kyseessä on maajoukkueleiri ja paikalla kaikki Suomen huiput. Valitettavasti paikalta puuttuu aika kovia ampujia, joten kaikki huiput eivät ole paikalla. Hieman jännittää tuo maajoukkue sana, muilla ei taida olla enää mahdollisuuksia arvokisoihin, jos maajoukkue on jo valittu.


Kuvia päivän ammunnoista tästä.

Ei kommentteja: