lauantaina, heinäkuuta 04, 2015

IFAA maasto SM Siuntio eka päivä

Aamusta Siuntioon, ilma oli loistava. Jousi kasaan ja lämmittelemään. Ammuin useita sarjoja ja en saanut hyviä suorituksia, jänne jäi sormiin laukaisussa lähes koko ajan. Eipä ollut kovat odotukset kisaan. Kisa lähti tuloksellisesti hyvin käyntiin, vaikka ammunta ei tuntunut hyvältä. Osuin koko ajan hyvin ja johdin kisaa heti ekasta rastista lähtien. Puolivälissä kisaa tuli ensimmäinen todella surkea suoritus, joka olisi pitänyt purkaa. Vedin väkisin ja eipä laukaisu lähtenyt mihinkään suuntaan, jänne sormissa ja nuoli taustan viereen puuhun pystyyn. Ammunta oli koko päivän liian vaikeaa ja purin aivan liikaa, hyydyin sen takia totaalisesti lopussa ja ammuin muutaman kolmosen liikaa. Onneksi vika rasti meni hyvin ja vika nuoli vielä keskelle. Lopputulos oma enkka, mutta kolme pinnaa alle SE:n. Sitä se puuhun ampuminen teettää. Tämän päivän jälkeen johdan kisaa 20 pisteellä. Huomenna jatketaan ja toivottavasti ammunta toimii paremmin.

Ei kommentteja: