sunnuntai, maaliskuuta 27, 2011

Yleisten luokkien SM Oulu kuvat

Oli loistava reissu Ouluun, tuli nähtyä hyvää ammuntaa ja isoja yllätyksiä.
Kuvat tästä.

torstaina, maaliskuuta 24, 2011

uudet narut jouseen

Jousi prässiin ja neljä vuotta vanhat narut pois ja uudet Woosh:t tilalle. Olivat vanhat hieman venyneet, koska jouduin kiristämään prässiä, että sain uudet pyörille. Hetken aikaa meni, että sain kaikki säädöt kohdalleen ja pääsin ampumaan paperitestin. Heitto parani hieman, ei tullut mersua. Jouduin vähän nostamaan hyllyä, sekä ottamaan sitä ulospäin, johan alkoi tulla mersunmerkkiä. Sitten 18m ja Vegas, muutaman sarjan nuolet menivät hieman enemmän vasemmalle ja jouduin ottamaan tähtäimestä sivusäätöpalan pois. Sen jälkeen nuolet olivat oikealla, lopulta sain tähtäimen kohdalleen ja aloin osua keskelle. Merkki putosi 2mm alaspäin, se ihmetyttää eniten. Ihmettelen ensi viikolla lisää, miten käy 45m merkin. Huomenna viikonlopuksi Ouluun kameran kanssa ihmettelemään miten osuvat tauluun yleisten luokkien SM-kisassa. Yritän saada kuvia nettiin jo lauantai-iltana, jos vain löytyy aikaa.

Lisää kuvia tästä.

Woosh!

Uudet Woosh narut tulivat Apexiin, tänään virittelemään.

tiistaina, maaliskuuta 22, 2011

571 Nanoilla

Suunnitelmissa oli mennä ulos ampumaan, mutta vesisade sotki suunnitelmat, joten halliin. Vegas taustaan ja kuuden nuolen sarjoissa tulosammunta, kaksi nuolta / spotti. Eka sarja vain 55, koska unohdin säätää tähtäimen alumiinien jäljiltä. Alut menivät oikealle, siksi ammuin ekat nuolet vasemmalle melkein kasiin. Tähtäimen säädön jälkeen osuin hyvin ja nuolet pysyivät kivasti 4cm kympissä, loput sarjat 57,56,60,56, tulos 284. Tokat 30 nuolta osuin vielä paremmin, sarjat 56,57,59,57,58, tulos 287 ja vain kaksi pois 4cm kympistä. 60 nuolen tulos hyvä 571. Kerran jouduin purkamaan, kun ei vain lähtenyt. Pientä hakemista pään kanssa, en ole ihan varma missä asennossa se on tähtäyksessä. Se ei aina tuntunut hyvältä, vaikka osuin keskelle. Seuraavan kerran ammun mahdollisesti huomenna, torstaina varmasti. Tämän viikon ammun vielä hallissa, perjantaina lähden Ouluun ihmettelemään yleisten luokkien SM-kisaa. Ensi viikolla on tarkoitus käydä ainakin kerran ulkona ampumassa, ennen Belgiaan lähtöä.

Päivän kuvat tästä.

sunnuntai, maaliskuuta 20, 2011

alumiineilla ei osu

Otin alumiinit mukaan, koska halusin kokeilla miten niillä osuu. En osunut, pelkkää ysiä ja muutama kasi. En vain saanut nuolta keskelle, lisäsin jopa painoakin stabeihin ja sen jälkeen aloin saamaan nuolia vähän keskemmälle. Useita sarjoja piti ampua, että sain bingon. Onneksi sentään sain bingon, niin pääsin kotiinkin hallista. Nyt näyttää vähän huonolta ulos ampumaan meneminen, koska eilen satoi liää lunta ja ilma ei ole lämpenemässä. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan, ampumassa käyn varmasti, mutta vielä en tiedä ulkona vai sisällä.

torstaina, maaliskuuta 17, 2011

ei voi nauttia sisäammunnasta

Onpas outo tilanne, ei harmita yhtään käydä ampumassa hallissa, vaikka en mielestäni tykkää sisäammunnasta. Ammuin koko illan 18m, aluksi IFAA 35cm tauluun ja osuin keskelle. Osuin liian hyvin, joten päätin rääkätä itseäni ja ampua 18m spotteihin. Ammuin neljän nuolen sarjoissa ja osuin hyvin, en voinut kuin ihmetellä. Oli pakko kokeilla tulosammuntaa ja pitkään olin hyvässä yli 570 vauhdissa, joka Nanoilla olisi loistava tulos. Onneksi sentään seitsemän sarjan (28 nuolta) jälkeen ammunta sekosi hetkeksi ja putosin "liian kovasta" tulosvauhdista inhimilliselle tasolle. Ammuin jopa kaksi kasia, jotka sopivasti pudottivat tulosta. 60 nuolen tulokseksi sain kaikesta huolimatta hyvän 567. Eniten ihmettelen, että ei edes isommin ottanut pattiin nuo kasit ja illasta jäi hyvä fiilis. Kuinkahan kauan tätä fiilistä riittää, toivottavasti pitkään. Edelleen tuntuu siltä, että olisi kiva mennä ampumaan lisää ja vielä halliin, todella outoa. Jos Wooshit tulevat huomenna, menen huomenna ampumaan, jos eivät tule, ammun sunnuntaina seuraavan kerran. Ensi viikolla yritän olla rohkea ja haastaa lumisen kentän, aion siis mennä ulos ampumaan. Toivotaan, että aurinko paistaa.

tiistaina, maaliskuuta 15, 2011

hyvin osuu

Postin kautta halliin, kävin noutamassa pinkit Harmonic Damperit Apex:iin. Heti alkoi ammunta sujumaan, kun oli väriä jousessa lisää. Ammuin koko päivän 18m ja suurimman osan ajasta neljän nuolen sarjoissa neljään 18m spottiin. Suuria vaikeuksia oli saada tähtäin pysymään keskellä, mutta aika hyvin siinä onnistuin ja nuolet osuivat ihan kivasti keskelle. Ei yhtään kasia ja kymmenen nuolta pois 4cm kympistä. Ammunta tuntuu ihan hyvältä ja motivaatiotakin löytyy tällä hetkellä. Apexiin on tulossa uudet narut Wooshilta, toivottavasti saan heti ensi viikon alussa, niin ehdin vaihtamaan ne ennen Belgiaan lähtöä. Torstaina ammutaan lisää.
Lisää kuvia tästä

sunnuntai, maaliskuuta 13, 2011

Flint Cup Salo

Vapaan harjoitusammunnan aikana olin vaikeuksissa valon kanssa, en nähnyt vesivaakaa kunnolla ja sen takia nuolet olivat koko ajan oikealla tai vasemmalla. Kaksi virallista harjoitussarjaa menivät jo paremmin ja sain nuolet keskelle. Kisa lähti hyvin käyntiin ja ammuntakin oli hyvää, nuolet osuivat lähes koko ajan keskelle. Eka puolikas meni hyvin, pisteet 138 kahdella nelosella, molemmat neloset 30 yardista. Kohti hyvää tulosta oltiin menossa, toinen puolikas lähti hyvin käyntiin. Eka matka (25yrd) neljä X:ää, toka matka (20ft) neljä X:ää. Kolmas matka (30yrd) ja ajatus karkasi tulokseen, sen seurauksena kaksi nelosta eli neljä pois ja neljä matkaa jäljellä. Kaksi nelosta oli vielä varaa ampua omaan enkkaan. Neljäs matka (15yrd) täydet, viides matka (20yrd) on helppo, mutta ei tänään. En vain saanut laukaisua lähtemään, eka keskelle ja toka nuoli alaneloseen, kaksi seuraava keskelle. Kuudes matka (10yrd) neljää X:ää. Vikalla matkalla (30yrd,25yrd,20yrd,15yrd kävely) piti siis ampua vähintään 19. Eka nuoli hirveällä hermoilulla alaneloseen, toka nuoli keskelle. Kolmas nuoli oli vaikea, kaksi kertaa jouduin purkamaan ja lopulta ammuin nuolen väkisin, osui onneksi keskelle. Vika nuoli keskelle ja oma enkka olisi tehty, matka 15yrd ja isohko taulu. Sain hyvän suorituksen aikaiseksi ja nuoli osui X:ään, oma enkka parani pisteellä. Yllättävän paljon hermoilin itseni kanssa, niin paljon se oma enkka aiheuttaa painetta. Lisäksi painetta toi hyvin menneet harjoitukset, olinhan osunut keskelle pitkin viikkoa. Tänään oli yksi todella huono suoritus ja siinä nuoli osui melkein kolmoseen kello kolme, muuten olivat nuolet hyvin nipussa ja neloset n. 1cm päässä viitosesta. Paljon hyvää oli tässä päivässä, sain lisää uskoa omaan tekemiseen ja ehkä tästä sittenkin voi tulla vielä jotain. Ensi viikolla ammutaan lisää.

lauantaina, maaliskuuta 12, 2011

vähän pidempiä matkoja

Halliin ampumaan, otin ACE:t mukaan ihan vain kokeeksi. ACE lentää yhtä hyvin kuin Nano, mersu paperitestissä molemmilla. 20 yardilla ACE osuu 2 cm ylemmäksi kuin Nano, mutta niputtaa erittäin huonosti. ACE:lla tuli todella iso sivuttaishajonta, nippuun niitä en saanut. Tulihan kokeiltua sekin, täytyy kokeilla vielä uudelleen ulkona. Pääsin tänään myös ampumaan 45 metriin asti ja sieltä en enää osunutkaan niin hyvin. Mitä enemmän ammuin sitä huonommin osuin, tämä oli jo neljäs ammuntakerta tälle viikolla ja ampumattomuus alkoi näkyä väsymisenä. Ennen tätä viikkoa olen ampunut yhdeksän kertaa tämän vuoden puolella ja nyt tällä viikolla jo neljä kertaa, huomenna tulee viides tälle viikolle. Selvästi huomaa, että en ole ampunut. Yläselkä alkaa olla jo aika jumissa, mutta kyllä se siitä lähtee. Kolme viikkoa aikaa Belgian maastokisaan, vähintään kolme kertaa viikossa täytyy käydä ampumassa, jotta jaksan ampua Belgiassa kaksi päivää maastoa kunnolla. Huomenna Saloon ihmettelemään Flint kisaa, tavoitteena rikkoa oma ennätys 273. Siihen pitäisi pystyä, vaikka olisi selkä miten jumissa.

torstaina, maaliskuuta 10, 2011

käsittämätöntä

Näin hyvin ei vaan voi osua, huonotkin laukaukset menivät keskelle. Ammuin 25 yard IFAA 20cm tiputauluun, pelkkää viitosta ja X:ää. 30 yard samaan tauluun, pelkkää viitosta. Jokaiselta matkalta osuin koko ajan keskelle, se vaan ei voi olla mahdollista. Ammuin vain kolmen nuolen sarjoissa, koska en verran hyvin niputti. Jousikäsi alkoi väsyä tunnin jälkeen, joten jouduin ottamaan painoa pois stabien päästä, koska Apex on oikeasti painava jousi ilman lisäpainojakin. 132 grammaa lähti pois, sivustabin päähän jäi 145 grammaa ja pitkän stabin päähän 142 grammaa. Jousen rungossa, kahvan alla, 70 grammaa. Painon vähennys auttoi ja jousikäsi jaksoi tehdä töitä loppuajan ja nuolet löysivät tiensä keskelle.
Tämän oli pakko olla, Once in a lifetime päivä. Sunnuntaina Salossa Flint Cupin viimeisessä osakilpailussa nähdään kestääkö pää. Nyt joudun lähtemään vähän eri tavoitteilla kuin helmikuun osakilpailuun, silloin en osunut mihinkään ja nyt osun liian hyvin. Toivotaan, että pää kestää ja nuolet löytävät taulun keskustan.

keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2011

osuin keskelle

Apex ja M7 mukana hallissa, oli pakko kokeilla josko M7:lla nuoli lentäisi. Beiterin hylly on kuin tehty M7:aan, siinä se ei lyö käteen. Ammuin yhden nuolen paperin läpi ja perä 3cm oikealle, ei lennä nuoli vieläkään M7:lla. Beiterin hyllyä kokeilin Apexiin, mutta en uskaltanut ampua yhtään nuolta, sen verran alas se jäi. Olisi lyönyt käteen kunnolla. Joten Spot Hogg Infinity kiinni Apexiin. Hylly jäi vähän liian ylös ja sen takia sain vasta kolmannella nuolella mersun. Jouduin ottamaan sivustabista kaksi painoa pois, sen verran painava jousi Apex on. Nostin sivustabia myös vähän ylemmäksi, sillä sain jousen tasapainoiseksi. Ammuin koko päivän 20 yardia ja osuin paljon paremmin kuin eilen. Sama IFAA 35cm taulu käytössä ja kaikki nuolet olivat viitosen sisällä, jokaisessa sarjassa oli vähintään kaksi X:ää.
Osuin niin hyvin, että oli pakko kokeilla samaa matkaa IFAA 20 cm tauluun. Osuin siihenkin, viisi sarjaa ammuin ja sarjat: 20,19,20,19 ja 20. Ammuin lopuksi viisi sarjaa Vegasiin, eka nuoli ei osunut 4cm kymppiin, sen jälkeen oli kaikki 4cm kympissä. Sarjat: 29,28,29,29,29 eli ihan hyvin Nanolla. Apex ja Nanot ovat hyvä yhdistelmä.
Apex on edelleen paras ja helpoin jousi ampua. Toivottavasti nyt ammun sillä koko kesän, enkä innostu kikkailemaan uutuuksien kanssa. En edes muista kuinka kertaa olen Apexia kehunut ja silti vaihtanut siitä pois, tyhmä mikä tyhmä.

tiistaina, maaliskuuta 08, 2011

Uudet Wrapit

Sen verran huonossa kunnossa ovat Nanojen sulat ja Wrapit, että oli aika vaihtaa Wrapit ja uudet sulat. Kahdeksan nuolta on tehty ja toiset kahdeksan odottaa. Vanhojen Wrappien ja sulkien poistaminen ei ole kivaa, mutta pakko se vain on tehdä.

ei niputa

Pitkästä aikaa ampumassa, ammuin Flint merkkejä sunnuntain kisaa varten. En osunut mihinkään, edes läheltä. Ihmeellistä sivuhajontaa, vaikka ammunta tuntui hyvältä ja laukaukset lähtivät keskeltä. Ammuin eniten 30yrd, 25 yrd ja 20yrd IFAA 35 cm tauluun, osumakuvio kivasti oikeasta nelosesta vasempaan neloseen. Kertaakaan en saanut kaikkia keskelle. Kahden nuolen nippuja tuli ja kaksi nokkiakin hajosi siinä sivussa, vaikka en edes osunut. Vaihdoin scopeen isomman jyvänkin, ei auttanut. Tulin siihen tulokseen, että en osu Supralla ja huomenna menen virittämään Apex:n. Apex on riittävän painava jousi ja sillä olen osunut aina, jostain syystä vain hankin aina uuden jousen ja jossain vaiheessa otan Apex:n käyttöön. Nyt yritän suoriutua koko kesäkaudesta Apex:lla.

sunnuntai, maaliskuuta 06, 2011

Hyviä tuloksia Eerikkilässä

Oli hienoa olla paikalla kaksi päivää MM karsinnassa ja todistaa hyviä tuloksia. Lauantaina kolme 1300 ylitystä ja sunnuntaina kaksi, hyvässä kunnossa ovat Suomen ampujat tässä vaiheessa kautta.
Melkein alkoi itselläkin polttaa tähtäinjousi taas. Taljajousella jatkuu oma ammunta kuitenkin, mutta pakko se on kokeilla tähtäinjousta jossain vaiheessa.

perjantaina, maaliskuuta 04, 2011

MM karsinta Eerikkilä

Kuvia Eerikkilästä - tästä.

torstaina, maaliskuuta 03, 2011

ei tullut ammuttua

En vain saanut vietyä itseäni halliin, joten vähiin jäi ammunnat tällä viikolla. Viikonloppu menee Eerikkilässä tähtäinjousen MM-karsinnassa, ensi viikolla menen ampumaan. Nyt on pakko aloittaa treenit, koska Belgian reissuun on enää vain kuukausi.

sunnuntai, helmikuuta 27, 2011

ampumassa

PSEHalliin kokeilemaan puoli tuumaa pidempää vetoa ja uudelleen pehmustettua Beiter hyllyä. Pehmusteet hyllyssä toimivat hyvin ja voin ampua ilman isompaa tuskaa Beiter hyllyllä. Veto tuntuu myös paremmalta, mutta olisi kannattanut olla fiksumpi, kun pidensin vetoa. PSE:n One Cameissa on kaksi moduulia, toinen täysille tuumille ja toinen puolille tuumille. En löytänyt puolikkaiden tuumien moduulia mistään, joten tulin siihen tulokseen, että Suprassa on vain yksi moduuli. 60 ammutun nuolen jälkeen, Atte totesi että hieman näyttää hankalalta tuo minun ampuminen, kun en meinaa pysyä täydessä vedossa millään. No, hankala siellä on pysyä, kun taljassa ei ole kevennystä ollenkaan. Aten kommenttia kuunnellessa, käänsin jousen niin, että näin ala camin ja mikäs se siinä oli komeasti kahdella kuusiokoloruuvilla kiinni. Puolikkaiden tuumien moduuli, kivasti se oli siinä camissa kiinni. Ei muuta kuin moduuli vaihtoon ja yllättäen jousesta löytyi kevennys, ihmeellinen on tämä maailma. Oli kivempi ampua, kun oikeasti sai taas "roikkua" jänteellä. Jousi alkoi tämän jälkeen tuntua alipainoiselta ja en saanut tähtäintä pysymään keskellä millään. Lainasin Atelta 250 gramman rannepainon ja laitoin sen runkoon kahvan alle. Jousi rauhoittui heti ja tähtäin pysyi paikoillaan keskellä taulua. Nyt täytyy jotenkin keksiä, miten saan laitettua lisäpainoa Supraan. Ammunta oli tänään ihan hyväntuntuista ja oli jopa kiva ampua. Jännekulma ei muuttunut liikaa, joten tulen jatkamaan 27,5 tuuman vedolla.
Beiter

lauantaina, helmikuuta 26, 2011

vedon pidennys Supraan

Pidensin vedon Suprasta 27,5 tuumaan. Olen lyhyempi ATA jousilla ampunut lyhyemmällä vedolla, jotta jännekulma olisi kasvoissa parempi. Apex:ssa, parhaassa jousessa ikinä, minulla on veto 27,5 tuumaa. Huomenna halliin kokeilemaan, täytyy myös kokeilla Beiterin hyllyä uudella "pehmustuksella".

tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Dominator Pro Hybrid testissä

:)Sami lähetti Dominsa testiin, koska ei itse ehdi ampumaan työkiireiden takia. Tänään sain jousen ja hallille ihmettelemään. Hermo meinasi mennä vetopituuden lyhentämisen kanssa, jousi täytyy laittaa prässiin, että pääsee kiristimään moduulin ruuvit. Kun veto lyhenee riittävästi Domissa (ihan sama onko One Cam vai Hybrid), niin moduulin ruuvit jäävät lavan alle ja niihin ei pääse kiinni kuin laittamalla jousi prässiin. Sain vedon lyhennettyä ja laitoin tähtäimen, hyllyn ja stabit kiinni. Paperitesti ei ollut lupauksia antava, kaikki hiilikuidut löivät perää 5cm oikealle ja alumiini 3cm oikealle. Enempää en alkanut säätämään, koska se on vain viikon minulla. Ammuin alumiineilla, koska ne lensivät vähän paremmin. Ammuntatuntuma jousessa on mielettömän hyvä, se on rauhallinen, tasapainoinen ja lähtee kädestä todella pehmeästi. Miellyttävä kokemus siis, suosittelen. Lopuksi ammuin vielä Supralla ja ei se huonolta tuntunut tänään, sain jopa nuolia nippuunkin.

torstaina, helmikuuta 17, 2011

muutama nuoli

jep....Halliin testaamaan Beiterin taljahyllyä. Loistava hylly, säätäminen on helppoa. Kaikki mukana tulevat osat ja avaimet on tehty erittäin hyvin, kaikki sopivat paikoilleen. Sain nuolen lentämään hyvin, lähes mersunmerkki tuli vielä 12m:n päästäkin. Ainoa ongelma on, että hylly lyö käteen todella kovaa ja se hieman teki ammunnasta varovaista. Rakentelin hyllyyn pehmustetta ja sain ammuttua muutaman nuolen niin, ettei sattunut enää kovinkaan paljon käteen. Täytyy yrittää löytää joku järkevä ratkaisu, koska haluan käyttää Beiterin taljahyllyä.
Ammuin myös muutaman nuolen isän Dominator Pro One Cam:lla ja täytyy sanoa, että se on paljon parempi jousi ampua kuin Supra. One Cam Dominatorissa on sata kertaa paremman tuntuinen kuin Suprassa, nyt mietyttää pitäisikö heittää Supra vaihtoon ja ottaa Dominator tilalle. Mielessä kävi myös, että palaisin jälleen tuttuun ja turvalliseen Apex:iin. Täytyy miettiä....

Kuvia tästä

Beiter taljahylly

:)Sain vihdoin Beiter taljahyllyn, nyt testaamaan.

Lisää kuvia.

sunnuntai, helmikuuta 13, 2011

Flint-kierros, Salo

X X X XPitkästä aikaa kisaamassa jousella, oli kiva mennä ampumaan (yllätys). Ammuin muutaman harjoitusnuolen taustaan, ennen virallista harjoitusta ja näytti siltä, että nuolet menivät oikealle. Säädin tähtäintä oikealle ja mielestäni nuoli osui siihen mihin halusin. Ammuntakin tuntui ihan hyvältä. Harjoitusammunnat ammuin tauluun, ammuttiin aloitusmatkalta 25 yardia, osuin hyvin viitoseen. Eka kilpailusarjassa en sitten enää osunutkaan. Hieno nippu vasemmalla klo yhdeksän ja pisteet 18. Säädin tähtäintä ja toinen matka 20 feet, osuin keskelle, vaikka minulla ei ollut noin lyhyen matkan merkkiä, hyvä arvaus siis. Kolmas matka 30 yardia ja en osunut, nippu klo yhdeksän ja huimat pisteet 17. Lisää tähtäimen säätöä. Kolmen matkan jälkeen olin jo hukannut viisi pistettä ja aloin epäilemään, että 260 tulee tekemään tiukkaa. Loput neljä matkaa meni jo vähän paremmin ja puolivälissä oli pisteitä 133. Reilusti alle tavoitevauhdin 270, kaiken lisäksi olin häviöllä kolmelle ampujalle. Sanna ampui hyvin ja selvisi ekasta kierroksesta vain yhdellä nelosella, näinhän sen pitikin mennä. Toisella kierroksella sain ammunnan kulkemaan ja aloin osua keskelle. 20,20,19,20,20,20 ja ennen viimeistä matkaa, 30 yardin kävelyä, olin tavoitevauhdissa 270. Sitä sitten aloin ajattelemaan ja eka nuoli reilusti neloselle hyvällä huiskaisulla. Kolme muuta matkaa ammuin keskelle ja sain kasaan 138 pistettä, yhteensä 271. Voin olla tyytyväinen ja hävisin vain Sannalle, niin kuin pitikin. Onneksi sain ammunnan kulkemaan ja kisasta jäi hyvä ammuntafiilis päälle. Selväksi tuli se, että täytyy varmaan harjoitella vähän enemmän, jos haluan osua keskelle. Ensi viikolla pääsen testailemaan Beiterin hyllyä ja uutta Beiterin scopea.

keskiviikkona, helmikuuta 09, 2011

ei ihan, mutta melkein

Tulihan käytyä ampumassa muutama nuoli. Ammuin aluksi 18m IFAA spottiin ja lähes jokaiseen sarjaan ammuin yhden kolmosen kauas oikealle. Mitään syytä en sille löytänyt, päätin että syynä oli huono tähtäyskuva. Vein tähtäintä 2cm kauemmas silmästä, tähtäyskuvasta tuli terävämpi ja aloin osua jostain syystä paremmin. Vein tähtäintä kokeeksi vielä toiset 2cm kauemmaksi ja tähtäinkuvasta tuli niin hyvä, että en muista onko kertaakaan ollut noin hyvää kuvaa linssin läpi. Nuolet alkoivat niputtaa keskelle ja kaikki oli hyvin, kunnes päätin haastaa Kimmon Arclingiin. Taulu vaihtui moniväriseksi ja rentous katosi ammunnasta välittömästi. Ammuimme kuuden nuolen sarjoissa, kolme nuolta / spotti. Muutin heti sääntöjä sen verran, että Kimmo sai ampua neljä nuolta / spotti ja hänelle riitti pisteeseen kaksi kymppiä, kun säännöissä sanotaan, että pitää olla X ja kymppi. Taljalla vaaditaan kaksi X:ää pisteeseen. Sain aikaan ihan kivoja nippuja, mutta en keskelle. Nuolet pyörivät ihan hyvin 4cm:n kympin ympärillä, mutta ne pisteitä tuovat X:t jäivät uupumaan. Ekat 30 nuolta voitin 2-1, ammuin tulosta samalla ja pisteet huimat 280. Toiset 30 nuolta olin ihan pihalla alussa, ammuin ympäri ysiä ja jopa yhden kasin. Onneksi vika sarja onnistui hyvin, siihen päivän ainoa bingo. Voitin ottelun 4-2, toisen kierroksen pisteet 277. Yhteensä 557, joka ei ole kovin paljon, mutta ihan hyvin tällä harjoittelulla ja Nanoilla. Nyt odotellaan Beiterin hyllyä, jonka saan viimeistään ensi viikolla ja samassa paketissa on tulossa ihan uuden värinen Beiterin 29mm scope.

tiistaina, helmikuuta 08, 2011

Nanot testissä

nippuMuutaman nuolen kävin ampumassa, tällä kertaa ammuin Nanoilla. Paperitestissä Woosh naruilla mersu, paremmin lentää siis kuin X10. Ammuin Flint merkit, koska olen sunnuntaina menossa Saloon ampumaan Flintin. Ensimmäiset nuolet lähtivät hyvin, mitä enemmän ammuin sitä huonommin alkoi osua. Käsittämättömiä ylä- ja alaosumia tuli. Lyhensin D-loopia 5mm ja heti parani, ankkurointi tuli tukevammaksi ja nuoli alkoi niputtamaan keskelle. Isoja odotuksia ei sunnuntain kisaan ole, Sanna voittaa joka tapauksessa, jos saisin yli 270 voin olla tyytyväinen. Huomenna yritän käydä vielä ammuskelemassa muutaman nuolen.

perjantaina, helmikuuta 04, 2011

Woosh

WooshTänään sain uudet Woosh narut ja heti halliin kokeilemaan. Jousi prässiin vanhat narut irti ja uudet paikoilleen. Prässissä alkoi epäilyttämään keskipunoksen paikka, oliko sittenkin liian alhaalla. Ei ollut, oli juuri siinä mihin sen pyysin. Jotain erikoistakin löytyi, Woosh punoo jänteeseen valmiiksi punokset piipperiä varten ja se aiheutti hieman ongelmia, ne ovat tiukkaan punotut ja niiden siirtäminen ei ollut ihan helppoa.Yläpyörän sain kerralla suoraksi, ei muuta kuin nokinpaikka ja D-looppi jouseen. Ammuin muutamia nuolia 18m, osuin sinnepäin ja välillä tauluunkin. Koko ammunnan ajan piipperi tuli hyvin kohdalle, eikä missään vaiheessa alkanut pyörimään omia aikojaan. Ekan kerran on Suprassa jänne, joka ei pyöri miten sattuu. Seuraavan kerran ammuskellaan, toivottavasti, ensi viikolla
Woosh

keskiviikkona, helmikuuta 02, 2011

jäi ammunnat väliin

Eipä sitten löytynytkään aikaa, eikä isommin haluakaan mennä ampumaan. Siirretään seuraava ammuntakerta ensi viikkoon, jos vaikka kävisi tuuri ja saisin itseni hallille jousen kanssa.

tiistaina, helmikuuta 01, 2011

FITAn maailman ranking

Katselin FITAn sivuilta maailman ranking historiaa ja olen itse ollut aikoinani aika ylhäällä rankingissa. 11.6.2006 miesten taljan ranking listalla olin 69., kun listalla oli ampujia 300. Mielestäni ihan hyvä sijoitus. :)

kyllä se vielä tästä

Vähän tuntuu siltä, että huomenna voisi olla ammuntapäivä. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan, toivottavasti huomenna tuntuu samalta kuin nyt ja saan raahattua itseni hallille jousen kanssa.

maanantaina, tammikuuta 31, 2011

Wooshilta uudet narut

Woosh Archery toimittaa minulle uudet narut Supraan, toivottavasti pääsen ensi viikolla niitä kokeilemaan.

lauantaina, tammikuuta 29, 2011

Tapanila 18m 29.1.2011

:)Kisa meni hienosti läpi, ilman suurempia ongelmia. Hyviä tuloksiakin tuli, Tanja ampui N20 luokan uuden SE:n onnittelut!
Kuvat tästä.

perjantaina, tammikuuta 28, 2011

kaikki valmiina kisaa varten

Kaikki valmiina huomista kisaa varten, silti jotain yllätyksiä tulee kuitenkin eteen. Pitkä päivä edessä, klo 8.00 halliin ja kisat ohi noin klo 18.00. Kuvia otan niin paljon kuin ehdin.

torstaina, tammikuuta 27, 2011

ei ehdi, ei huvita

Ei mielenkiintoa mennä ampumaan, ehkä taas sitten joskus. Lauantaina Erä järjestää 18m jouskakisat ja se aiheuttaa hieman töitä. Itse en ammu kisaa, keskityn pelkästään kisan järjestelyihin.

torstaina, tammikuuta 20, 2011

vihdoin ampumassa

Vihdoin löytyi aikaa ja sain raahattua itseni hallille. Otin mukaan X10:t ja ammuin pelkästään niillä. Paperitestissä nuoli lyö perää yhden sentin ylöspäin, mutta en anna sen häiritä. Nuoli osui 18m todella hyvin ja niputti tosi hyvin, onneksi vain yksi nokki hajosi. Ammuin IFAA tiputauluun ja sain nuolet erittäin hyvin keskelle. Ammuin myös tutkaan, X10 sai vauhtia 260 fps ja Maxima 263 fps eli ei mikään vauhtijousi ole Supra. Samoja lukemia sain Apex:lla. Seuraavan kerran yritän ammuskella ensi viikolla, toivottavasti löytyy aikaa ja mielenkiintoa.
hyvin osui:)

keskiviikkona, tammikuuta 19, 2011

en ehtinyt

Jäi ammunnat väliin, sen verran tiukka päivä oli. Jos vaikka sitten huomenna uusi yritys, toivottavasti löytyy aikaa.

tiistaina, tammikuuta 18, 2011

huomenna.....

Huomenna mahdollisesti saan raahattua itseni hallille jousen kanssa ja ehkä jopa ammuttua muutaman nuolen. Pakko vaan yrittää, ei ole kuin kolme kuukautta aikaa Belgian maastokisaan.

sunnuntai, tammikuuta 16, 2011

oli lähellä, mutta ei...

Olin jo lähdössä ampumaan, mutta mieli muuttui. Vähän jo polttelisi mennä ja se on hyvä asia. Toivotaan, että ensi viikolla saan raahattua itseni ja jousen halliin, jotta tauko ei venähtäisi liian pitkäksi.

tiistaina, tammikuuta 11, 2011

ei ammuta

Ammuntafiilikset aivan nollassa, tietyt asiat vievät motivaation omaan ammuntaan kokonaan. Eiköhän tässä ensi viikolla viimeistään päästä ampumaan ja säätämään jousta kesänuolille.

perjantaina, tammikuuta 07, 2011

nyt keilataan......

Tämä viikko menee täysin keilailun merkeissä, Talissa pelataan Ballmaster Open turnausta, jonka olen itse heittänyt ja en pääse finaaliin. Ampumaan ei ehdi millään, sen verran kovia keilaajia on Talissa, että kaikki vapaa-aika menee siellä kameran kanssa.

Kuvia 2011 BM Openista

tiistaina, tammikuuta 04, 2011

muutama nuoli taustaan

Halliin ja jousi prässiin, tunnin verran pyörittelin jännettä ja yritin saada piipperin sellaiseen asentoon, että saisin D-loopin suoraan. En onnistunut ja looppi on nyt oikealle, sen paremmaksi en sitä saanut. Ammuskelin muutamia kuuden nuolen sarjoja ja piipperi tuli joka kerta hyvin kohdalle, toivottavasti se ei ala enää pyörimään. Päivän tarkoitus oli vaihtaa Sannan jouseen uudet narut ja se onnistui hyvin. Ajoituksen paikalle saamisen kanssa meni hetki, mutta piipperi asettui heti kohdalleen ja ensimmäinen laukaus paperin läpi oli mersunmerkki.
Olen harkinnan jälkeen päättänyt unohtaa sisä SM:t, koska olen SM:stä seuraavana viikonloppuna menossa Belgiaan ampumaan maastokisaa. Alan kohta virittelemään jousta kesänuolille ja taitaa jäädä kaikki kevään hallikisat väliin.

perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Hyvää uutta vuotta 2011

olkaa varovaisiaHyvää ja rauhallista uutta vuotta 2011! Ensi vuonna jatketaan ampumista, toivottavasti hyvällä motivaatiolla.

tiistaina, joulukuuta 28, 2010

lisää ihmettelyä

Otin halliin mukaan X10:t, Nano XR:t ja ACE:t, kokeilin miten ne toimivat Supralla. Ammuin jokaisen paperin läpi ja kaikki jättivät samanlaisen jäljen, perä löi 3cm ylös. Säädin jousesta tilleriä, paunoja ja hyllyn herkkyyttä, niillä pääsin tilanteeseen, kaikki kolme lyövät nyt 1cm ylös ja oikealle. Kokeilin sitten samalla säädöllä alumiinia ja se teki lähes täydellisen mersun. Alu toimii, sehän riittää tässä vaiheessa. Hiilien säätöä jatkan, kunhan saan Beiterin hyllyn. Ammuin sitten kokeeksi 60 nuolen tuloksen, kuuden nuolen sarjoissa. Eka sarja hyvä 58, sen jälkeen ei mihinkään, nuolet lähempänä kasia kuin kymppiä ja huimat sarjat: 56,56,55 (yhdellä kasilla),55. 30 nuolta siis 280, eipä naurattanut. Pieni tauko ja toiset 30 nuolta, yllättäen osuinkin aika hyvin. 59,58,58,56,59 ja 30 nuolen tulos 290. Siihen voin olla tyytyväinen. Iso ongelma on, jos en osu keskelle, niin nuoli on lähes aina melkein kasi. Jänne elää vielä hieman ja piipperi ei tullut enää vikoissa sarjoissa täydellisesti, mutta näin siitä kuitenkin läpi. Saattaa olla, että menen huomenna ampumaan, vaikka nyt tuntuu siltä, että päivän tauko voisi tehdä hyvää. Katsotaan.

maanantaina, joulukuuta 27, 2010

tulihan ammuttua ja ihmeteltyä

:(Joulutauon jälkeen halliin ja uudet narut jouseen. Ei mennyt ihan nappiin, sain uudet narut helposti jouseen, sen jälkeen alkoi taistelu. Ekaksi oli yläpyörä vinossa, onneksi se on helppo säätää. Isompi asia oli, keskipunoksen liian alhaalla oleminen. Jouduin punomaan siihen jatkon ja tämän takia nokinpaikkaa piti vähän pudottaa (ja samalla hyllyä), koska muuten nuoli olisi tullut keskelle kahta eri punosta. Sitten taistelin hetken, että sain piipperin pyörimään kohdalle. Tämän jälkeen paperitesti ja nuoli löi koko ajan perää ylös. En saanut nuolta lentämään ihan suoraan, se lyö edelleen perää ylös. Siirryin ampumaan 18m ja paikoitellen osuin erittäin hyvin. Yhdessä vaiheessa ammuin ainakin viisi bingoa putkeen, menin laskuissa sekaisin, kun kymppejä tuntui tulevan koko ajan. Ongelmaksi muodostui piipperin pyöriminen,se pyöri koko ajan ja lopulta oli niin vinossa, että en nähnyt siitä läpi. Jousi prässiin ja säädin jännettä, jotta sain piipperin edes lähelle. En saanut säädettyä jännettä sellaiseen asentoon, että D-loop olisi suoraan kohti, kun laitan laukaisulaitteen siihen kiinni. Piipperi pyörähti joka kerta liikaa oikealle ja D-loop oli pakko laittaa myös oikealle. Tämän säädön jälkeen en enää osunut, en tiedä iskikö väsymys vai turhautuminen. Hallilla vietin yli kuusi tuntia, josta ammuin viisi ja puoli. Huomenna yritän saada itseni hallille jatkamaan taistelua ja toivon, että jänne asettuu ja piipperi alkaa pyörimään oikein.
...

torstaina, joulukuuta 23, 2010

Hyvää joulua

Hyvää jouluaHyvää ja rauhallista joulua.

keskiviikkona, joulukuuta 22, 2010

pudotuskisa

Jep...Jaoston perinteinen pudotuskisa. Ammuin sen seuran taljalla, sormilaukaisulla ja vaistolla. Tapanilan Erän jousiammuntajaosto täyttää tänä vuonna 20-vuotta ja sen takia oli jaoston johtokunta anonut SJAL:n ansiomerkkejä. Ennen kisan alkua minulle myönnettiin liiton kultainen ansiomerkki, kiitos. Itse kisassa pärjäsin aika hyvin, vaikka sormilaukaisu 20 paunaisella taljalla ja 24 tuuman vedolla ei ole ihan niitä helpoimpia. Sijoituin jaetulle viidennelle sijalle, kisan voitti Pasi. Huomenna pitäisi tulla uudet narut ja en usko, että ehdin käydä huomenna hallilla, joten Tapaninpäivänä sitten seuraavan kerran.
Kolme SJAL:n ansiomerkkiä jaettiin. Seppo ja Kimmo saivat pronssiset.
Seppo, Timppa, Kimmo
Kuvia kisasta

maanantaina, joulukuuta 20, 2010

ei näin

Kivasti kesäloman eka päivä käyntiin, kaksi tuntia töitä ja sen jälkeen ampumaan. Ampumisesta ei tullut yhtään mitään, heti ekoista laukauksista lähtien sattui oikean käden etusormeen ja se alkoi puutua. Ei muuta kuin etsimään sellaista otetta laukaisulaitteesta, ettei satu. Löytyihän se, mutta se on niin syvä, että ammunnasta ei tullut yhtään mitään. Ei sattunut, eikä osunut. Pelkkää ysiä ja pari kasia. Seurauksena oli turhautuminen ja kunnon huiskiminen, onneksi olin yksin hallissa. Yritin sitten keskittyä vain hyvään suoritukseen, huiskiminen loppui ja nuolet alkoivat osua jo 4cm:n kymppiin, sen keskemmälle en niitä saanut. Nyt alkaa sisäammunta ottamaan pattiin oikein kunnolla. Taidanpa ottaa tauon siihen asti, että saan uudet narut.

lauantaina, joulukuuta 18, 2010

huono päivä

300 ja 46XPäivä alkoi huonosti, otin jousen laukusta ja ihmettelin piipperin asentoa, oli kahden yön aikana pyörinyt itsekseen. Yritin ampua, mutta en nähnyt mitään piipperin läpi. Käänsin piipperiä jälleen 180 astetta ja hetken aikaa oli ihmettelemistä, kun näkyi terävästi piipperin läpi. Onneksi sitä iloa kesti vain 15 nuolta ja piipperi oli jälleen poikittain. Olen haukkunut ja ihmetellyt Supran tehdasnaruja, minun jousessa on pakko olla tuplamaanantai narut, ei näin huonoja naruja voi olla uudessa jousessa. Yritin ampua aluksi Vegasiin, nuoli pyöri ympäri keltaista ja ammunta oli surkeaa. Vaihdoin tauluksi IFAA 5-spotin ja en osunut siihenkään. Kuusi naksua piti ottaa tähtäintä oikealle, ennen kuin aloin osua jollain tavalla keskelle. Hieman ihmetytti, mitä eroa on tähtäämisessä Vegasiin ja IFAA spottiin, muuta kuin väri? Sain kuitenkin kaikki nuolet viitoseen, mutta en saanut X:iä. Eka viiden X:n sarja oli vasta viides ja toinen, sekä samalla viimeinen, seitsemäs sarja. Tulos maksimi 300, mutta vain 46X. Ehkä seuraavalla kerralla kulkee paremmin, joka on todennäköisesti maanantai. Mikäs se on kesälomalla ammuskellessa, kun ulkonakin on niin kesäinen keli.

torstaina, joulukuuta 16, 2010

ei saa yrittää liikaa, edes treeneissä

:)Ekaksi jouseen lisää painoa, nyt tuntuu sopivalta. Ammunta oli hyvää ja nuoli osui ihan kivasti. Käytössä 6mm punainen jyvä ja se hieman häiritsi, koska keltainen peittyy lähes kokonaan, näkyy pelkkää punaista. Vaihdoin tilalle mustan 6mm jyvän ja tähtäyskuva selkeytyi heti. Oli pakko ampua tulos, koska osuin hyvin ja olin varma, että saan 580 helposti rikki. Ekat 30 nuolta lähes oikeaa vauhtia, muutama 28 liikaa ja tulosta 289. Tokat 30 nuolta mentiin reilusti yli 580 vauhtia, sitä ei olisi pitänyt ajatella ammunnan aikana. Nuolet alkoivat kiertää kymppiä ja kahdeksas, sekä yhdeksäs sarja 28. Mahdollisuudet menneet ennen viimeistä sarjaa, vika sarja 29, tulos 288. Yhteistulos 577 on ihan ok, mutta enemmän oli tulossa. Ehkä pienellä harjoittelulla saan treeneissä kohta 580 rikki ja kisoissa sitten liikaa jännittämällä ehkä 570. Supra on hyvä jousi, olen tyytyväinen siihen. Vielä, kun saan ne uudet narut, niin katsotaan mitä sitten tapahtuu tulokselle.
hyvin osui6mm jyvä

tiistaina, joulukuuta 14, 2010

vaihtelevaa ammuntaa

Yllättävää, että en ole vielä täysin kypsynyt halliammuntaan. Saattaa olla, että uusi jousi tuo motivaatiota vähäksi aikaa. Ammuin tulosta koko ajan, halusin nähdä saanko pidettyä nuolet keskellä. Piipperi aiheuttaa vähän pään vaivaa, se jää välillä poikittain. Onneksi on isoreikäinen piipperi, näkee aina läpi, mutta reikä jää soikeaksi ja se vaikeuttaa hieman tähtäämistä. Ekat 30 nuolta kulki hyvin, ammunta tuntui hyvältä ja sain laukaukset lähtemään hyvin keskeltä, tulos 289. Toiset 30 nuolta, kulki hyvin kolme sarjaa (29,29,30) ja sen jälkeen en osunut kymppiin. Nuoli kiersi keltaista koko ajan ja keskelle ei millään. Hyvästä alusta, surkea loppu ja pisteet vain 282. Kolmannet 30 nuolta kaksi eka sarjaa 29, sitten 27 kasilla (melkein seiska klo kolmessa), 28 ja sen jälkeen sain ammunnan taas kasaan. Neljä kertaa 29 ja kaksi vikaa 30, tulos 289. Toivottavasti saan ne uudet narut nopeasti, vasta sitten tiedän kuinka paljon pystyn ampumaan, kun ei tarvitse keskittyä miten hyvin näen piipperistä läpi. Jos näinkin hyvin osun, niin kisassa pitäisi pystyä ampumaan lähelle 570 ja se riittää varmasti Oulun 18m SM-kisaan. Seuraavan kerran ammun torstaina.

sunnuntai, joulukuuta 12, 2010

toimii sittenkin

Beiter Winder ProfiHyvän SJAL risteilyn jälkeen oli kiva mennä ampumaan, fiilis oli hyvä. Tunnelma hieman putosi, kun aina kuuden nuolen jälkeen piti kääntää piipperiä jänteellä 180 astetta. Kolmannen kerran eli 18 nuolen jälkeen, päätin tutkia onko mitään tehtävissä. Piirsin valkoisella tussilla keskipunokseen viivan ja ammuin yhden nuolen, viiva oli pyörähtänyt kaksi milliä. Siitä tiesin, että keskipunos pyörii jänteen ympärillä. Oli tosi kiva alkaa repimään uudesta (alle 80 laukausta ammutusta) tehdasjänteestä keskipunosta irti. Ensin piti irrottaa kaapeliohjain ja sen jälkeen keksiä miten saan vedettyä kaapelit alas niin, että punontalaite mahtumaan pyörimään. Ei ollut mukana Beiterin Distance holderia, joten vanhalla jänteellä sidoin kaapelit keskiosaan riittävän alas. Ensimmäistä kertaa sain käyttää Beiterin Winder Profia ja se oli erittäin hyvä punontalaite, sillä saa punottua juuri niin tiukan punoksen kuin haluaa. Kun punos oli valmis, keskipunos ja D-loop kiinni ja paperitesti. Mersunmerkki jälleen kerran. Sen jälkeen 18m ja muutaman laukauksen jälkeen näytti siltä, että nyt piipperi ja D-loop pysyvät samassa linjassa koko ajan. Ammuin merkin ja päätin ampua ekan tuloksen Supralla. Ammuin Vegas tauluun järjestyksessä, eka nuoli vasen ala, toka ylös ja kolmas oikea ala. Alataulut osuivat hyvin 4cm kymppiin, ylätaulu pysyi juuri ja juuri keltaisella. Kuuden sarjan jälkeen otin tähtäintä kaksi pykälää lähemmäs silmää ja se auttoi huomattavasti. Tähtäyskuvasta tuli paljon selkeämpi ja käytössä oleva Beiterin 6mm jyvä sopi paljon paremmin keltaisen päälle. Aloin osua myös ylätauluun paljon paremmin. Ekat 30 nuolta 285, yhdellä bingolla. Tokat 30 nuolta kulki alusta asti hyvin ja sain tulokseksi huimat 291, bingot kolmanteen ja vikaan sarjaan, 28 viidenteen sarjaan. 60 nuolen tulos minulle hyvä 576. Tästä on hyvä lähteä metsästämään yleisen luokan SM karsintaan riittävän hyvää tulosta, että pääsen maaliskuussa Ouluun ampumaan. Se on vain päästä kiinni, jousi toimii nyt hyvin. Onneksi Supra on hyvä jousi ampua, koska en usko, että olisin jaksanut alkaa tekemään uutta keskipunosta jouseen, jolla ei ole hyvä ampua. Supra on minun stabivirityksellä erittäin vakaa jousi ja se on automaattisesti suorassa, saa rauhassa keskittyä ampumaan nuolia eniten keskelle. Kahva istuu käteen hyvin ja One Cam sopii minulle, se on riittävän "laiska" vedossa. Ei tarvitse jännittää pysyykö nuoli bladen päällä vedossa ja täydessä vedossa jousi pysyy lähes itsestään, ei tarvitse kuin roikkua jänteellä ja keskittyä todellakin vain hyvään suoritukseen.

perjantaina, joulukuuta 10, 2010

ampumassa

Sain Supran tänään ja heti halliin ampumaan. Ensin punnitsin paunat, jousessa oli 62 paunaa. Pudotin paunat 59. Kamat kiinni ja paperitesti, yksi nuoli ja mersunmerkki. Jouseen on merkattu nuolen linjaa varten viiva, centershot löytyy siis varsin helposti. Sen jälkeen 18m ja ihmettelin, kun ei ole oikein kevennystä jousessa. Olin säätänyt vetopituutta, mutta en säätänyt kevennysmoduulia ollenkaan. Oli vähän raju ampua 59 paunalla ja nolla kevennyksellä. Kun sain kevennyksen säädettyä, oli jousella ilo ampua. Ainoa ongelma on onnettomat originaalit narut, jänne eli koko ajan. Alle 60 nuolen ammunnan aikana, jänne pyörähti 540 astetta. Kolme kertaa piti kääntää piipperi jänteellä ja D-looppia sai säätää koko ajan. Hyvä jousi, erittäin huonot narut. Uudet narut tilauksessa, näillä ammuskellaan siihen asti ja yritetään elää tilanteen kanssa. Piipperin väärästä asennosta huolimatta osuin tosi hyvin keskelle, kolme bingoakin tuli peräkkäin. Nyt on kiire lähteä SJAL:n risteilylle, sunnuntaina ammun lisää.

keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

jousi on Suomessa

PSE SupraJousi on Suomessa ja lähtee huomenna kohti minua, perjantaina pitäisi olla minulla. Toivottavasti heti aamusta, niin ehdin käydä ampumassa muutaman nuolen ennen SJAL:n risteilyä. Sunnuntaina tulen ampumaan varmasti sillä.
Kuvassa olevat "lapavaimentimet" ja STS saavat kyytiä, en tule ampumaan niin, että ne ovat jousessa kiinni.

ei uutta jousta tälle viikolle

Eipä ole kiva tällainen ilmoitus:
PAKETTIA EI LÖYDETTY UPS-TOIMIPAIKASSA. UPS TOIMITTAA PAKETIN SEURAAVANA TYÖPÄIVÄNÄ / TOIMITUS SIIRRETTY...

Saas nähdä milloin saan jousen.

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010

se on tulossa!

Uusi jousi on tulossa, mahdollisesti jo ensi viikolla minulla. :)

maanantaina, marraskuuta 29, 2010

parit DVD:t

:)Tilasin itselleni kaksi talja-ammuntaan liittyvää DVD:tä. Liam Grimwood ja Dave Cousins ovat yhdessä tehneet talja-ammunnan ammuntatekniikka DVD:n (Shooting Form), Liam on tehnyt taljan viritys DVD:n (Compound Bow Setup). Shooting Form DVD tulee tekijöiden nimmareilla varustettuna. :)

sunnuntai, marraskuuta 28, 2010

IFAA 20 yard Salo

Surkea esitys, huonoa ammuntaa ja en osunut mihinkään. Molemmilla kierroksilla kaksi nelosta ja liian vähän X:iä. Tulos 296 ja X:iä 30. Hävisin Sannalle kaksi pistettä ja isälle kuudella X:llä. Motivaatio sisäammuntaan nolla tällä hetkellä. Saisinpa jo uuden jousen.

torstaina, marraskuuta 25, 2010

sisäammunta ei ole kivaa

Kävin ampumassa muutaman nuolen ja ei tuntunut hyvältä, eikä ollut kivaa. Ei paljon huvita ampua hallissa. Sunnuntain kisa tulee olemaan henkisesti rankka, koska ei vaan huvita halliammunta. Yritetään jotenkin suoriutua urakasta. Onneksi uusi jousi on saapunut Eurooppaan, enää ei pitäisi mennä kauaa, että saan sen. Toivottavasti saan sitä kautta vähän enemmän motivaatiota halliammuntaan. Suunnitelmissa oli, että lähtisin Ouluun maaliskuussa ampumaan yleisten luokkien SM:n. Sitä ennen täytyy kuitenkin käydä jossain kisassa ampumassa karsintatulos, kova urakka siis tiedossa ja siihen tarvitaan motivaatiota. Toivon, että sitä tulee uuden jousen avulla.

perjantaina, marraskuuta 19, 2010

ensi viikolla ampumaan

Ensi viikolla joutuu ampumaan ainakin kerran, toivottavasti ammun kaksi kertaa. Tuli ilmoittauduttua Saloon IFAA 20yard kisaan, ammutaan sunnuntaina ja ammun taljalla. Sitä ennen olisi ihan hyvä käydä harjoittelemassa, toivottavasti saan vietyä itseni halliin jousen kera ennen kisaa.

tiistaina, marraskuuta 16, 2010

halliammuntaa taljalla

:)Pitihän se käydä uusi tähtäin kokeilemassa, hyvältä tuntuu. CPX on huomattavasti parempi kuin Shibuyan aikaisempi versio taljalle, 3rd axis säädöt ovat paremmat. Jousena oli M7 ja alumiininuoli ei ollut lähelläkään centershot:ia. Silti osuin paljon paremmin kuin odotin, M7 on erittäin hyvä jousi ampua, harmi vain tuo naurettava centershot ongelma. Oli pakko ampua tulos, jotta tiedän missä mennään. Ekat 30 nuolta 287, yhdellä 27 sarjalla. Toiset 30 nuolta 285, kahdella 27 sarjalla. Bingoja tuli kolme ja kaikki nuolet pysyivät keltaisella. 15 ammutun nuolen jälkeen alkoi sisäammunta tuntumaan pahalta ja ei ollut mitään fiilistä ampua, mutta rääkkäsin itseäni ja ammuin loppuun asti. Tällä hetkellä ei ole sen enempää motivaatiota mennä halliin ampumaan, mutta katsotaan mitä tapahtuu. Saisinpa uuden jousen jo.

Shibuya Ultima CPX

CPXSain uuden tähtäimen, enää puuttuu uusi jousi.

torstaina, marraskuuta 11, 2010

eipä ole ammuttu

Tällä viikolla jäi ammunnat väliin, tiistaina ja tänään kävin hallissa fiilistelemässä muiden ammuntaa. Ensi viikolla käyn ampumassa muutaman nuolen, saattaa olla että ammun M7:lla. Saan uuden tähtäimen ensi viikolla ja haluan kokeilla sitä, en jaksa odottaa uuden jousen saapumiseen asti.

lauantaina, marraskuuta 06, 2010

Turun kisat

10
Tuli käytyä Turussa ihmettelemässä ja otettua muutama kuva, kuvat tästä.

perjantaina, marraskuuta 05, 2010

uutta jousta saankin odotella

Sain tänään kuulla, että uudet PSE:t lähtevät tehtaalta eteenpäin vasta marraskuun lopulla. Toivottavasti aikaisemmin, en jaksa odottaa.

keskiviikkona, marraskuuta 03, 2010

olipas vaikeeta

nippuPitihän se mennä hallille ammuskelemaan rekurvilla, ei kulkenut ihan samalla tavalla kuin viime viikolla. Kahdeksan nuolta taustaan, sen jälkeen kuuden nuolen sarjoissa 10-renkaiseen tauluun. Jousikäsi tärisi paljon ja en saanut sitä rauhoittumaan oikein missään vaiheessa, aluksi oli myös vaikeuksia päästä jänteestä irti. Merkkasin aikani kuluksi tulosta, jotta olisi jotain "panostakin" ammuntaan. Ekat 30 nuolta huimat 254, yksi erittäin huono sarja 46. Toiset 30 nuolta 262, ei yhtään alle 50 sarjaa, vaikka ammuin yhden viitosen ja kuutosen. Kolmas 30 nuolta lähti hienosti 57, sen jälkeen ei mihinkään ja kaksi alle 50 sarjaa, 48 ja 49 ja tulosta 258. Taitaa rekurviammunnat olla tässä, ei siitä mitään tule, varsinkaan hallissa. Katsotaan muuttuuko mieli, toivottavasti saan taljan pian ja pääsen sillä kiukuttelemaan halliammuntaa.

uusi tähtäin

Tuli sitten tilattua taljaan uusi tähtäin, teen paluun Shibuyaan. Axcel vaihtuu Ultima CPX tähtäimeen.

tiistaina, marraskuuta 02, 2010

PSE:tä odotellessa

PSEVielä ei ole tiedossa milloin jousen saan, toivottavasti pian. Huomenna olisi tarkoitus mennä ammuskelemaan rekurvilla.