lauantaina, helmikuuta 14, 2015
Shrewd stabit
Shrewd Pro 875 stabit testissä, samalla myös kokeilin miltä tuntuu, kun pitkästabi on alaspäin. Eivät toimineet stabit niin kuin halusin, TRG:ssä ne jäivät värisemään liian pitkäksi aikaa laukaisun jälkeen. Osuin kyllä hyvin, mutta värinä oli liikaa. En ole koskaan tykännyt stabeista, jotka jäävät värisemään ja sen takia Beiter on minulle paras. Seuraavaksi kokeillaan Shrewd Pro 600, joka on ohuempi ja jäykempi kuin 875. Laukaisumäärä jäi pieneksi, ei oikein ollut isompaa motivaatiota. Huomenna uudelleen.
tiistaina, helmikuuta 10, 2015
päin seinää
Tosi hyvin lähti ammuskelut, nuoli osui keskelle ja kaikki toimi hyvin. Sitten tapahtui se, jota olen odottanut niin kauan kuin olen TRG:llä ampunut, nuoli lähti vedosta ja osui seinään. Sen jälkeen oli ammunta sekaisin monta sarjaa, onneksi sain sen jollakin tavalla kasaan. Nyt kolmen päivän tauko ja lauantaina seuraavan kerran.
maanantaina, helmikuuta 09, 2015
stabi kikkailua
Eilisen kisan konttaamisen jälkeen, oli aika kokeilla saako TRG:stä sellaisen jousen jolla osuu. Säädin sivustabia eri asentoihin ja vaihtelin myös painoja, lopulta otin jousen rungosta kaikki lisäpainot pois ja lisäsin sivustabiin paljon painoa. Yllättäen nuoli alkoi osua keskelle, jopa niin hyvin, että alkoi pelottamaan. Kymppiä kympin perään, eihän siitä pää kestänyt. Nyt jousi toimii ja sillä osuu, enää tarvitsee säätää ampuja kuntoon. Huomenna lisää.
sunnuntai, helmikuuta 08, 2015
Iitti 18m
Erittäin vaikea päivä, harjoituksissa ja kisassa ammuin ympäri taulua. Kympit olivat kortilla ja onnistuin ampumaan kolme kasia, tulos vaatimaton 556. Sitten vähän pidempi tauko ja ottelut. Jostain syystä osuin eka ottelussa hyvin koko ajan, johdin ottelua alusta loppuun ja voitin omalla enkalla 143-139. Semifinaalissa osuin edelleen ihan mukavasti, mutta häivisin 142-145. Pronssiottelussa ammuin jälleen huonosti, eka sarja 26, sen jälkeen kolme ok sarjaa ja vikaan 27. Hävisin 139-142. Kaksijakoinen päivä, surkeasti alkukisasta vähän parempiin otteluihin. Jostain täytyy löytää lisää pisteitä alkukisaan, lisää treeniä, ehkä se siitä.
lauantaina, helmikuuta 07, 2015
lyhyellä sulalla mennään
Paniikkitreenit ennen huomista Iitin kisaa ja ympäri taulua tuli ammuskeltua. Lyhyempi sulka osuu paremmin kuin pidempi, mutta huonojakin osumia tulee. Neljä bingoa ja kaksi kasia päivän saldo. Onneksi ammunta oli ihan mukavan tuntuista, se lohduttaa hieman. Huomenna Iitissä nähdään osunko TRG:llä yhtä hyvin kuin Apex:lla.
perjantaina, helmikuuta 06, 2015
lyhyempi sulka testissä
Koska en osu TRG:llä, kokeilin lyhyempää sulkaa, jos sillä osuisi. Ensi vaikutelma on, että se niputtaa paremmin, mutta kymppejä ei tule yhtään enempää. Huomenna jatketaan testiä, sen jälkeen tehdään päätös millä sulalla ammun sunnuntaina Iitissä.
torstaina, helmikuuta 05, 2015
ympäri taulua
En tiedä johtuuko jousesta vai mistä, mutta ei vaan osu nuolet keskelle, pelkkää ysiä. Onneksi sain jälleen sen yhden bingon, se olikin päivän kohokohta. Sunnuntaina Iitissä kisat, siellä nähdään osunko TRG:llä vai en. Huomenna ja lauantaina vielä harjoitellaan.
keskiviikkona, helmikuuta 04, 2015
ei osu
Pikku hiljaa alan tottumaan uuteen jouseen ja ammunta tuntuu helpohkolta, mutta en osu. Nuolet eivät mene kymppiin millään, vaikka suoritus tuntuu hyvältä ja tähtäin pysyy keskellä. Veikkaan ongelman johtuvan siitä, että jyvä ei ole keskellä piipperiä. Huomenna ammuskellaan ja ihmetellään lisää.
tiistaina, helmikuuta 03, 2015
on se rankkaa
Toinen päivä TRG7:lla ja nyt on yläselkä jumissa. Sen verran on tiukempi kevennys ja seinä, että joutuu tekemään töitä oikein kunnolla. Keltaisella sain nuolet pysymään, kympit kortilla. Yhden bingon sain taas ammuttua, muuten mentiin tasaista 28 vauhtia. Jousi käyttäytyy laukaisussa hyvin, vielä kun pääsen sinuiksi kevennyksen kanssa, niin voin jopa nauttia ammuskelusta. Huomenna olisi tarkoitus ammuskella lisää.
maanantaina, helmikuuta 02, 2015
Mathews TRG7
Vihdoin sain uuden jousen ja sen kautta toivottavasti lisää motivaatiota ammuskeluun. TRG oli positiivinen yllätys 75 kevennyksellä, vielä on turhan tiukka seinä, ehkä pystyn jousella kuitenkin ampumaan. Jousi oli vireessä heti, kun olin laittanut hyllyn, D-loopin ja piipperin kiinni. Paperin läpi täydellinen merkki, joten 18m. Jousi tuli 28 vedolla ja se ei ollut hyvä, aivan liian pitkä minulle. Onneksi sain jousen mukana eri vetopituuksien moduuleja ja pudotin vedon 27 tuumaan, heti tuntui paremmalta. Suurin ongelma oli hylly, se löi vasempaan käteen koko ajan. En saanut sitä niin ylös, että ei olisi lyönyt. Joten otin viilan ja viilasin hyllyä, kunnes se ei enää lyönyt pahemmin käteen. Sain myös lopulta ammuttua bingon ja siihen lopetin ammuskelut. Huomenna yritän ehtiä ammuskelemaan lisää.
perjantaina, tammikuuta 23, 2015
Ei osu 4 cm kymppiin
Ammuin 60 nuolta ja tavoite oli saada mahdollisimman monta 4 cm kymppiä. Ammunta toimi suhteellisen hyvin ja sain aika hyvin lähtemään laukaisut keskeltä. Ekat 30 nuolta ammuin 27 isoa kymppiä, kaikki ysit kolmanteen spottiin. Toiset 30 nuolta 28 isoa kymppiä ja tällä kertaa ysit ekaan spottiin. Ammuin vielä kuusi nuolta lisää ja ne osuivat isoon kymppiin. Vielä on paljon töitä, että saan nuolet pysymään isossa kympissä.
torstaina, tammikuuta 22, 2015
hyvät ammuskelut
Kolme tuntia ammuskelua hallissa, jossa ei ollut ketään muuta. Sain ampua kaikessa rauhassa omaan tahtiin ja tuli ammuttua riittävästi. 15 ekaa nuolta meni ympäri taulua ja sen jälkeen alkoi nuolet osua paremmin. Ammuntakin toimi hyvin ja sen takia jaksoin ampua.
keskiviikkona, tammikuuta 21, 2015
ei huvita
Motivaatio lajiin katosi viikonlopun kisoissa ja tänään menin väkisin ampumaan, ettei unohdu. Ammunta oli suhteellisen hyvää ja osuin lähes keskelle. Mikko sai tänään vihdoin Mathews TRG8:n ja pääsin sitä venyttelemään, ei ollut ihan sellainen kuin odotin. Omaa TRG:tä odotellessa, mielenkiinnolla odotan miltä se tuntuu.
sunnuntai, tammikuuta 18, 2015
Flint SM Loimaa
Vikat nuolet ja hyvin keskellä. |
lauantaina, tammikuuta 17, 2015
18m Turku
Kuva Anssi Huhtala |
perjantaina, tammikuuta 16, 2015
ei kaseja
Eipä ollut helppoa tänäänkään, ammunta vähän parempaa ja sain nuolet pysymään keltaisella. Pitkä matka on vielä hyvään ammuntaan ja hyviin osumiin. Huomenna Turussa ihmetellään mihin nuolet osuu, toivottavasti tauluun.
torstaina, tammikuuta 15, 2015
ei vaan osu
Eipä ole ihmeemmin fiilistä ammuskella, alkaa halliammunta taas ahdistamaan. Eilinen jäi väliin, tänään oli sitten pakko mennä. Vaikeeta on ja en osu kymppiin. Ysejä tulee hyvin, myös yksi kasi tuli ammuttua. Huomenna muutama nuoli ja viikonloppuna odottaa kaksi kisaa, launtaina Turussa 18m ja sunnuntaina Loimaalla Flint SM. Eipä ole isoja odotuksia kisoihin.
maanantaina, tammikuuta 12, 2015
ympäri taulua
Ammuin aluksi Flint merkit ja osuin hyvin maastotauluun, kaikilta matkoilta. Sitten 18m ja en enää osunutkaan, jälleen tasaista 28. Alkaa hieman kyllästyttämään, kun ei osu tuon paremmin. Huomenna tauko ja keskiviikkona hakataan taas päätä seinään.
sunnuntai, tammikuuta 11, 2015
ei osu
Liian vaikeaksi on mennyt osuminen. Ammunta toimii nyt paremmin kuin pitkään aikaan, jousikäsikin toimii ja en edes huiski sillä. Nuolet osuvat silti vain ysiin, kympit kortilla. Kahden tunnin ammunnan jälkeen sain ensimmäisen bingon, sen jälkeen niitä tuli muutama lisää. Ensi lauantaina pitäisi osua Turussa tauluun ja tällä osumisella siitä tulee erittäin hankalaa. Huomenna saatan mennä ampumaan, tiistaina viimeistään.
lauantaina, tammikuuta 10, 2015
28
Lyhyellä sulalla ja en vaan osu. 28 tulee lähes joka sarjaan, muutama 29 sotki tasaisuuden. Ammunta oli helpon tuntuista ja en huiskinut, silti en osunut keskelle. Huomenna kokeillaan taas pidemmällä sulalla, jos vaikka tulis kymppejä.
perjantaina, tammikuuta 09, 2015
lyhyempi sulka testissä
Jousi kasaan ja kokeilemaan miten lyhyempi sulka kierteellä toimii. Paperitestissä täydellinen mersu ja sehän on hyvä asia. 18m:llä nuoli osui yläysiin isomman sulan merkillä, muuten niputti hyvin. Kolmen sarjan jälkeen bladessa oli selvästi havaittavissa, että nuoli ei ohita sitä. Sulka otti kiinni todella paljon ja bladeen jäi kunnon jälki. Käänsin nokkia niin kauan, että sain nuolen ohittamaan hyllyn. Nuoli niputti yllättävän hyvin ja osui hyvin 4cm kymppiin. 30 nuolella 299 ja vain 21 X. Taljakympit olivat kortilla ja edelleen päivän luku on 29. Ammuin päivän lopuksi 30 nuolen tuloksen, vikan sarjan bingolla kasaan 286, mukana kaksi 27 sarjaa. Pokakäsi ei toimi tällä hetkellä oikein, en saa sitä riittävän rennoksi ja se näkyy taulussa. Huomenna ammuskellaan lisää.
torstaina, tammikuuta 08, 2015
muutama nuoli
Kävin ammuskelemassa muutaman nuolen, en osunut. 28 on edelleen päivän numero, muutaman 29 sain ja en yhtään bingoa. Huomenna ammuskellaan lisää, silloin testissä Gold Tip Ultralight Series 22 Pro lyhyemmällä sulalla ja ekaa kertaa laitoin sulkiin kierrettä. Katsotaan miten toimii.
tiistaina, tammikuuta 06, 2015
28 oli päivän numero
Hyvin mielenkiintoinen päivä, ammunta tuntui toimivan suhteellisen hyvin ja en saanut kuin 28 sarjoja. Yhdeksän sarjaa peräkkäin 28 ja sitten yllätys 29, sen jälkeen taas mentiin 28 sarjoilla. Ei olleet nuolet kaukana kympistä, mutta riittävästi. Huomenna huilaan ja torstaina taas ammuskellaan.
maanantaina, tammikuuta 05, 2015
vähän parempi
Päätin kokeilla tähtäimen tuomista lähemmäksi silmää ja se kannatti. Tähtäyskuva tuli paljon selkeämmäksi ja se helpotti tähtäämistä. Myös ampuminen oli parempaa ja sen takia osuin paremmin keskelle. Kymppejä ja bingoja tuli sopivast. Huomenna lisää.
sunnuntai, tammikuuta 04, 2015
ei vaan osu
Anpuminen on koko ajan vaikeampaa ja huonompaa, samalla osuminen huononee. Nuolimäärä jäi pieneksi, koska hallissa oli ahdasta. Huomenna mahdollisesti seuraavan kerran.
lauantaina, tammikuuta 03, 2015
melkein osuin
Vaikeeta on edelleen, ei kunnon tuntumaa ampumiseen ja huiskimista riittää. Kymppejä ja bingoja tuli ihan mukavasti, mutta ne ysit poikkeuksetta lähempänä kasia kuin kuin kymppiä. Töitä riittää ja paljon. Ammuttuja nuolia taljalla on lyhyessä paljon ja tuntuu siltä, että ammunta vain huononee määrän kasvaessa. Huomenna lisää, katsotaan miten toimii.
perjantaina, tammikuuta 02, 2015
ympäri taulua
Olipa aloitus vuodelle, eka nuoli kasiin ja samaa rataa tuntui menevän koko päivän. Onneksi kaseja ei tullut enempää, mutta ysejä aivan liikaa. 90 nuolta piti ampua, että sain ekan bingon ja siihen myös lopetin. Toivottavasti huomenna osuu paremmin.
keskiviikkona, joulukuuta 31, 2014
vuoden vikat ammuskelut
Kuusi päivää putkeen tuli ammuskeltua ja se näkyi. Ei ollut enää ihan parasta ammuntaa, enkä osunut mihinkään. Nyt päivän tauko ja sitten taas ammuskellaan useita päiviä peräkkäin. Hyvää uutta vuotta 2015.
tiistaina, joulukuuta 30, 2014
rankkaa
Nyt on ammuttu viisi päivää putkeen ja se alkaa tuntua. Osuminen on 2cm kymppiin vaihtelevaa, sen takia kokeilin IFAA tauluun. Siihen osuin ihan hyvin, vaikka tähtäyskuva on erittäin sumea. Ammuin 60 nuolen tuloksen niin nopeasti kuin pystyin, lähti hyvin käyntiin ja ousin hyvin X:ään. Loppua kohden alkoi hyytyminen ja en osunut X:ään kovinkaan hyvin. Aikaa meni 30 minuuttia, tulos täydet (300) ja 51 X. Olipa mielenkiintoinen kokeilu ja sillä sai yläselän sopivasti jumiin. Huomenna lisää.
maanantaina, joulukuuta 29, 2014
osuu ja ei
Ammunta lähti hyvin käyntiin, osuin todella hyvin hetken aikaa ja sitten ammunta hajosi totaalisesti. En saanut kymppejä ja ammuin pari kasiakin. Viivalla oli ahdasta ja en mahtunut huiskimaan kunnolla, sen takia osumisesta tuli vaikeaa. Piti keskittyä liikaa pokakäteen, että en huido muita ampujia ja sen takia katosi osuminen lähes kokonaan. Kun viivalle tuli jälleen tilaa, aloin osua hyvin. En taida olla vielä valmis kisoihin, koska kisoissa on myös viivalla ahdasta. Huomenna ammuskellaan lisää.
sunnuntai, joulukuuta 28, 2014
rankka laji
Olipa huono alku ammuskelulle, hieman on paikat tukossa isommista ammuntamääristä. 27 nuolen jälkeen alkoi ammunta tuntua paremmalta ja aloin myös osua paremmin. 45 nuolen jälkeen lisäsin jouseen lisää painoa ja se alkoi tuntua paremmalta. Jousi pysyi paremmin paikoillaan tähtäyksessä ja nuoli osui vielä paremmin. Nuolet alkoivat osua niin hyvin, että tuli stressi ja sen takia ammuskelin ysejä. Nyt on kolmessa päivässä ammuttu useita satoja nuolia ja huomenna lisää.
lauantaina, joulukuuta 27, 2014
Gold Tip nuolet tuntuu osuvan
Gold Tip Ultralight Series 22 Pro nuolet testiin. Eilen illalla laitoin Wrapit ja sulat kuuteen nuoleen, tänään katkaisu ja kärjet kiinni. Olipa helppo nuoli säätää, meni samoilla säädöillä kuin alumiini. Nuoli niputtaa paremmin kuin alumiini ja huonotkin suoritukset tuntuvat antavan hyvä osuman. Bingoja tuli hyvin ja 29 sarjoja paljon eli minulle erittäin hyvin. Sen verran mukavaa oli ammuskella, kun nuoli tuntui osuvan, että lähes neljä tuntia tuli ammuskeltua. Huomenna lisää.
perjantaina, joulukuuta 26, 2014
vähän paremmin
Parin päivän tauko selvästi auttoi, ammunta kulki paremmin ja osuin myös tauluun. Ammuttiin Mikon ja Anssin kanssa SETtejä, en saanut SET pisteitä, vaikka osuin ihan hyvin. Ammuin 60 nuolen tuloksen samalla ja pisteitä tuli 575 (289 ja 286), joka on minulle hyvin. Huomenna jatketaan ja silloin on käytössä uudet nuolet Gold Tip Ultralight Series 22 Pro, jos vaikka niillä tulisi enemmän kymppejä.
tiistaina, joulukuuta 23, 2014
joulutauolle
Onpas vaikeeta edelleen, ammunta hakusessa ja nuolet eivät osu keskelle. Katsotaan joulun jälkeen seuraavan kerran.
maanantaina, joulukuuta 22, 2014
vaikeeta on
On se vaan vaikeeta edelleen, bingolla alkoi ja sen jälkeen vähän huonommin, tuli ammuttua jopa yksi kasi. Huomenna jatketaan, jos vaikka kulkisi jo vähän paremmin.
sunnuntai, joulukuuta 21, 2014
on se vaan niin vaikeeta
Kaksi päivää lisää ammuskeltu taljalla ja en osu mihinkään. Eilen aloitin hienosti bingolla ja sen jälkeen jälleen ympäri taulua. Tänään koko päivä ympäri taulua, yhden bingon sain ammuttua. Jousikäden kanssa ongelmia, en vain saa sitä oikeaan asentoon. Nyt odotellaan uutta taljaa Mathews TRG7, joka tulee puoli tuumaa pidemmällä vedolla kuin Apex. Uskon tuon puoli tuumaa pidemmän vedon auttavan jousikäden kanssa, toivottavasti saan jousen pian. Huomenna lisää ympäri taulua ammuskelua.
torstaina, joulukuuta 18, 2014
taljalla
Uutta taljaa odotellessa, kävin ammuskelemassa Apexilla. Vielä on ammunta hieman hakusessa ja ammuskelin ympäri taulua, yhden bingon onneksi sain. Talja-ammuskelu on edelleen tylsää, mutta aion vielä sillä kuitenkin ammuskella, ainakin hetken aikaa.
tiistaina, joulukuuta 16, 2014
Berlin Open 2014
Kuvat tästä.
sunnuntai, joulukuuta 07, 2014
lauantaina, joulukuuta 06, 2014
edelleen osuu
Hyvin tuntuu Gold Tip toimivan edelleen, vaikka en harjoittele nuoli osuu hyvin. Ammunta toimii myös ihan hyvin ja sisäammunta ei vieläkään ole älyttömän masentavaa. Nyt tulee jälleen yli viikon tauko, huomenna järjestän seuran mestaruuskisan ja ensi viikonloppu menee Berliinissä Berlin Open kisaa katsomassa.
sunnuntai, marraskuuta 30, 2014
osuu
Toinen päivä peräkkäin ammuskelua ja vieläkään ei ota pattiin. Ammunta ei toimi sillä tavalla kuin haluaisin, mutta nuoli osuu hyvin. Muutaman hyvä suorituksen sain ja sellaisia haetaan lisää. Ammmuin 60 nuolen tuloksen ja tulos yllätti, ekat 30 nuolta 280 (mukana 24 ja 26). Tokat 30 nuolta myös 280 (mukana 25), yhteensä siis 560 ja kaikki nuolet pysyivät kasin sisällä ja bingojakin tuli kolme. Gold Tip Ultralight näyttäisi toimivan, ensi viikolla ammuskellaan lisää.
lauantaina, marraskuuta 29, 2014
Gold Tip Ultralight testissä
Jälleen ampumassa ja testaamassa uusi nuolia. Yllättävän helpolla säätämisellä selvisin, säädin harituksen ja pudotin hyllyä alaspäin. Nuoli on paljon paksumpi kuin X10, sen takia jouduin pudottamaan hyllyä. Noilla säädöillä nuoli lensi jo lähes täydellisesti, se oli vain hieman jäykkä. 20 grainia lisää kärkeen (se on mahdollista, koska lisäpainot ovat ruuvattavia) ja nuoli alkoi heti toimia hyvin. Vaikka taukoa on ollut ammunnassa, nuoli osui hyvin ja sen takia varmaan oli jopa hyvä fiilis ammuskella. Huomenna ammuskellaan lisää.
sunnuntai, marraskuuta 16, 2014
ammuskelemassa
Pitkähkön tauon jälkeen ammuskelemassa ja vaikeaa oli. Taustaan muutamia sarjoja, sen jälkeen 60cm tauluun ja en osunut. Sen takia päätin, että en lopeta ennnen kuin saan bingon. Onneksi ammunta alkoi kulkea vähän paremmin
ja sain bingoja tuohon tauluun, jopa muutaman peräkkäin. Laitan tilaukseen Gold Tip Ultralight nuolet ja kokeilen miten ne toimivat tähtäinjousessa, jos tuolla tavalla saisin vähän motivaatiota ammuskeluun. Ensi viikolla on tarkoitus päästä testailemaan.
lauantaina, marraskuuta 15, 2014
lauantaina, marraskuuta 08, 2014
sunnuntai, marraskuuta 02, 2014
JVD Product event
Prime One STX |
sunnuntai, lokakuuta 26, 2014
osuinpas tauluun
Aamulla jälleen fiilis, että voisin itsekin ammuskella. Jousi mukaan ja halliin. Kuusi nuolta taustaan ja sen jälkeen 60 nuolen tulos. Ammunta toimi ihmeellisen hyvin, vaikka ei tuntunut hyvältä ja nuolet osuivat myös hyvin. Ekat 30 nuolta 276, yhdellä kuutosella. Toiset 30 nuolta osuin erittäin hyvin seitsemän sarjaa, kasassa 201. Sitten tuli vähän paineita ja en enää osunutkaan kahteen sarjaan. Vikan sarjan 28 ansiosta sain 280 ja yhteensä 556. Tulos on hyvä ammuntamäärääm nähden, kerta viikossa on nyt menty. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisin ammuskella jopa useammin. Katsotaan, ensi viikolla ammutaan lisää jonain päivänä tai useampana.
lauantaina, lokakuuta 25, 2014
Jyväskylässä kuvaamassa kisaa
13 tunnin reissu Jyväskylään katsomaan ja kuvaamaan kisaa. Pitkästä aikaa Suomessa kameran kanssa kisoissa....
Kuvat tästä.
Kuvat tästä.
sunnuntai, lokakuuta 19, 2014
ammuskelua
Yllättäen tuli fiilis, että tänään voisin itsekin ampua ja niin siinä kävi. Osuin erittäin huonosti, vaikka ammunta tuntui välillä jopa hyvältä. Muutaman kerran jänne jäi sormiin niin paljon, että laukaisu sattui sormiin. Silti en ampunut yhtään nuolta ohi ja sain taistelun jälkeen yhden bingonkin. Seuraavan kerran ammutaan ensi viikolla, toivottavasti fiilis säilyy sinne asti.
lauantaina, lokakuuta 11, 2014
hallikausi avattu
sunnuntai, syyskuuta 28, 2014
ei ole ammuttu
Eipä ole tullut ammuttua, vaikka hallilla olen käynyt neljä päivää peräkkäin. Tänään ammuin kolme nuolta Anssin uudella taljalla, Elite Energy 35. Jousessa oli kaksi tuumaa liian pitkä veto, silti se on aivan mahtava jousi ampua. Sellaisen ostaisin heti, jos olisi rahaa. Edelleen mietin miten, millä ja miten tulen hallikaudella ammuskelemaan. Motivaatiota ei tällä hetkellä omaan ammuskeluun ole.
sunnuntai, syyskuuta 21, 2014
Bowhunting 3D SM Porvoo
lauantaina, syyskuuta 20, 2014
aurinkoinen ilma
Lähes viikon tauon jälkeen ammuskelemassa, ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Ammuin 40m maastotauluun ja osuin ihan hyvin, ammuntakin toimi yllättävän hyvin. Huomenna ulkokauden viimeinen kisa, IFAA Bowhunting SM Porvoossa.
sunnuntai, syyskuuta 14, 2014
hieno ilma
Aurinkoinen ja lämmin ilma. Ammuttava matka 50m ja aluksi IFAA 65cm tauluun. Ammunta oli pientä hakemista koko ajan, pokakäsi ei löytänyt paikkaansa. Nuolet eivät osuneet keskelle, eivätkä menneet nippuun. Treenien lopuksi 36 nuolen Arcling 50m FITA 80cm tauluun Jonnan kanssa. Jonna voitti kaksi ekaa sarjaa, kolmas meni tasan, minä voitin kaksi seuraavaa ja vika sarja meni tasan, joten kisa päättyi 2-2 ja uusinnassa haettiin voittaja. Ammuin uusinnassa kaksi kymppiä ja voitin kisan. Kaksi viimeistä sarjaa osui vähän paremmin 53 (9,9,9,9,9,8) ja 52 (10,10,9,8,8,7), muuten oli osuminen huonoa. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.
lauantaina, syyskuuta 13, 2014
ulkokauden päätöskisat
Seuran ulkokauden perinteinen päätöskisa. Tänä vuonna laitoin kisaan 80cm Darts tikkataulun ja ammuntamatka oli 40m, kisassa ammuttiin 36 nuolta Darts pisteillä. En osunut kovinkaan hyvin, ammuntakaan ei ollut parasta. Onneksi en jäänyt viimeiseksi, Mikko voitti kisan ylivoimaisesti. Kisan jälkeen grillaustauko ja sitten ammutiin osuma tai huti kisa, yksi nuoli ja osumalla pääsi jatkoon. Ensin 20m päästä Rinehart palloon, osuin keskelle. Sen jälkeen 30m, sama pallo ja osuin. Sitten Rinehart omena 30m, Antero oli ainoa joka osui ja voitti kisan. Minulla ulkokausi jatkuu vielä, halliin vasta kun on niin kylmä ettei ulkona viitsi olla. Huomenna yritän käydä ammuskelemassa muutaman nuolen.
torstaina, syyskuuta 11, 2014
hieno ilma
Aurinkoinen ja lämmin ilta, aivan loistava keli ammuskella. Ammuin 40m FITA 60cm maastotauluun, osuin paikoitellen ihan hyvin. Ammunta oli rentoa ja oli mukava ammuskella. Viikonloppuna seuraavam kerran.
lauantaina, syyskuuta 06, 2014
70m
Hieno ja lämmin päivä. Ammuskelin 70m ja kolmen sarjan jälkeen haastoin Jonnan 10 sarjan Arcling otteluun. Ammunta toimi yllättävän hyvin ja osuin myös jostain syystä hyvin. Johdin ottelua koko ajan, neljä sarjaa ammuin ilman kymppejä. Paras sarja oli 58, jota paremmin en kuudella nuolella ole koskaan 70m osunut. Voitin ottelun lopulta 6-2 ja vika nuoli osui kymppiin, sillä tuli piste ja siihen oli hyvin lopettaa. Huomenna lisää.
torstaina, syyskuuta 04, 2014
muutama nuoli taustaan
Hieno aurinkoinen ilta, kävin ammuskelemassa muutaman nuolen taustaan. Jotenkin ei ole isompaa fiilistä ampua, koska kauden pääkisat ovat takana ja edessä enää bowhunting SM Porvoossa kahden viikon päästä. Ulkona ilmat ovat vielä erittäin hyvät ampumiselle, joten on vain jaksettava, koska liian pitkä ja masentava hallikausi lähenee koko ajan.
sunnuntai, elokuuta 31, 2014
pidempiä matkoja
Aluksi 40m taustaan, sen jälkeen FITA tauluun. Eka kerta tänä kesänä, kun ammuin moniväriseen tauluun. Ammuin myös 50m spottiin ja osuin yllättävän hyvin, nuolet pysyivät punaisella ja paras sarja 55. Lopuksi 70m, yli vuosi edellisestä kerrasta ja olipa vaikea matka ampua. Osuin hyvin, vaikka ammunta ei pysynyt kasassa. Jotenkin pidempi matka teki ampumisesta vaikeaa, mutta oli kiva ammuskella pidempää matkaa.
lauantaina, elokuuta 30, 2014
ammuskelua
Ekat ammuskelut Kroatian jälkeen, yli viikon tauko tuli pidettyä. Ammuskelin 40m taustaan ja hain vain tuntumaa. Ammunta ei ollut ihan parasta, mutta tulihan ammuttua muutama nuoli. Huomenna lisää.
tiistaina, elokuuta 26, 2014
Maasto MM Kroatia kuvia
MM reissu tehty ja todettu, että paljon täytyy parantaa, jos haluaa maailmalla pärjätä.
Kuvat tästä.
Kuvat tästä.
torstaina, elokuuta 21, 2014
Maasto MM karsinta
Arvattavat matkat ammuin teknisesti huonosti, mutta arviointi toimi ja nuoli osui hyvin. Yksi pummi tipusta, ekan rastin toka nuoli ja kaksi ykköstä myöhemmillä rasteilla pudottivat tulosta. Tulos 321 on oma enkka ja sijoitus 27.
Annetut matkat jännitin liikaa ja ammunta oli umpisurkeaa. Helpolla radalla olisi pitänyt pystyä ampumaan enemmän, pisteet 311. Kahden päivän tulos 632 on oma ennätys. Joukkueena olimme yhdeksäs, jatkosta jäimme 21 pinnaa.
tiistaina, elokuuta 19, 2014
maasto MM viralliset harjoitukset
Aamusta kentälle avajaisiin ja virallisiin harjoituksiin. Kerrankin oli lyhyet avajaiset, ampujien ja tuomarien edustaja vannoivat kisavalan. Kuunneltiin WA:n ja Kroatian kansallislaulut. Sen jälkeen ampumaan ja ahdasta oli, ammuntavuoroa sai odotella aika pitkään. Ammuin pelkästään taustaan, ammunta oli paljon parempaa kuin eilen. Jousikäsi toimi paremmin ja se antoi hyvän fiiliksen. Huomenna arvattavat matkat, sadetta ja ukkosta on luvattu.
maanantaina, elokuuta 18, 2014
maasto MM Kroatia epäviralliset harjoitukset
Oli hyvä, että tultiin jo eilen, eikä tänään. Ensimmäisellä bussilla harjoituksiin ja viimeisellä pois, neljä ja puoli tuntia saatiin ampua. Ilma oli hieno ja lämmin. Taustoja 24 ja ampujia yli sata, ahdasta oli. Sain kuitenkin ammuttua paljon nuolia ja tarkistettua merkit. Ammunta oli erittäin huonoa, jousikäsi tärisi aivan liikaa ja se tuntui huonolta. Jostain syystä nuolet osuivat kuitenkin hyvin, en ollut tyytyväinen, koskaan ammunta oli huonoa. Saksan kaksi tähtäinampujaa (toinen moninkertainen arvokisamitalisti) tulivat sanomaan, että minun pitäisi olla tyytyväinen koska nuolet näyttivät osuvan hyvin. Katsotaan sitten ekan kilpailupäivän (keskiviikko) jälkeen, kuinka tyytyväinen olen. Huomenna avajaiset aamulla, viralliset harjoitukset ja välinetarkastus. Huomenna on kentällä ahdasta, kun kaikki ampujat ovat paikalla, tänään oli vain vähän yli puolet.
perjantaina, elokuuta 15, 2014
ammuskelua
Kaikki nuolet ammuttu 55m |
torstaina, elokuuta 14, 2014
tiputreenit
Pilvinen ilta, sadetta oli luvattu, onneksi sitä ei tullut. Aitaremontti on lähes valmis ja saimme vihdoin kentän kokonaan omaan käyttöön, taustat myos omilla paikoillaan. Ammuin kolmen ja kuuden nuolen sarjoissa 20m tiputauluun ja vaikeeta siihen on osua. Yhtään ykköstä en ampunut, kakkosia tuli kaksi ja kaikki huonot osumat olivat aina vasemmalla. Osumakeskiarvo oli ihan hyvä, jos samaan pystyy kisoissa saa olla tyytyväinen. Lopuksi kaksi sarjaa 60m taustaan, huomenna ammuskellaan lisää,
maanantaina, elokuuta 11, 2014
pilvinen ilma
Pilvinen ja kostea ilma, muutama pisara vettä tuli. Ammuin 50m taustaan vain tuntuman ylläpitämiseksi, ammunta oli hyvää ja laukauksetkin lähtivät hyvin. Sadetta on luvassa tälle viikolla, ammuskelen keskiviikkona ja torstaina, jos ei sada.
sunnuntai, elokuuta 10, 2014
hyvää ammuskelua
Jälleen aamusta kentälle ja aivan loistava ilma oli ammuskella. Matka 40m ja 60cm maastotaulu. Ammuttiin isän kanssa kisaa kuuden nuolen sarjoissa, kumpi saa ensin 10 kuutosta. Minä onnistuin siinä ensin, kymmenen sarjaa meni. Viitosia tuli ihan hyvin ja kaksi sarjaa meni ilman kuutosia. 13 sarjan jälkeen myös isäni sai 10 täyteen, hänellä 11 ja minulla 12 siinä vaiheessa. Lopuksi vähän erilaisempi SET kisa, kuuden nuolen sarjoissa ja lasketaan kaksi parasta, sekä kaksi huonointa. Voitin ekan 20-16, hävisin kaksi seuraava 18-19. Ammunta toimi lähes hyvin koko päivän, muutama huonohko suoritus tuli tehtyä. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.
lauantaina, elokuuta 09, 2014
hyvät ammuskelut
Aamusta kentälle, pilvinen, tyyni ja lämmin ilma. Pitkästä aikaa ammunta oli suhteellisen hyvää koko ajan ja nuoletkin osuivat hyvin keskelle. Oli myös hienoa, että sain ammuttua eri matkoja ja näin sain tarkistettua merkkejä. Merkit ovat hieman nousseet läpän nahkojen vaihdon jälkeen. Huomenna jatketaan ammuskelua.
perjantaina, elokuuta 08, 2014
ammuskelua tuulessa
Aurinkoinen ja lämmin ilma, mutta tuuli hieman haittasi. Aluksi 50m taustaan ja sen jälkeen 80cm maastotauluun. Ammunta on edelleen vähän hakusessa ja uudet läpän nahkat eivät ole vielä ihan muotoutuneet, mutta osuin silti ihan hyvin. Huomenna ammuskellaan lisää.
tiistaina, elokuuta 05, 2014
ammuskelua
Vaihdoin eilen läppään uudet nahkat, koska vanhat olivat venähtäneet ja kuluneet liikaa kuumissa keleissä. Tuntuvat kuluvan nopeammin, kun on kosteaa ja kuumaa. Nimetön alkoi jäädä vähän läppään ja jänteeseen kiinni, sen takia päätin tehdä vaihdon. Muuttui ammunta ihan erilaiseksi, ekat laukaukset olivat hakemista, koska ei ollut mitään tuntumaan jänteeseen. Ammuin taustaan niin kauan, että läppä alkoi tuntua "omalta". Tauluun ammuttaessa merkki muuttui aika paljon, nuolet menivät vasemmalle ja ylös. Pitkään piti ampua, että sain kuusi nuolta nippuun ja keskelle. Torstaina jatketaan.
sunnuntai, elokuuta 03, 2014
kuuma päivä
Erittäin lämmin, lähes kuuma päivä. Vietin kentällä neljä tuntia, ammuskelin 50m ja 40m. Ammunta oli huonoa, tähtäykset venyivät, pokakäsi oli levoton ja laukaukset eivät lähteneet. Onnneksi ilma oli erittäin kesäinen, se oli hyvä asia. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.
lauantaina, elokuuta 02, 2014
ei tuullut
Aurinko paistoi, oli lämmin ja ei tuullut. Jälleen 50m ja tauluna 60cm maastotaulu. En osunut kovinkaan hyvin, osumakuvio vaelsi oikealta vasemmalle. Viisi nuolta sain nippuun ja yksi oli aina jossain muualla. Huomenna jälleen lisää.
perjantaina, elokuuta 01, 2014
kova tuuli
Kävin illalla ammuskelemassa muutaman nuolen. Kenttäremontin takia ammuntamatka on vakioitunut 50 metriin, toivottavasti saavat rakennettavan aidan valmiiksi pian, jotta pääsee kunnolla ampumaan. Ammuin 60cm tauluun, koska siihen on vähän vaikeampi osua. Kova tuuli teki osumisesta hankalaa, mutta yllättävän hyvin osuin, kunhan vain jaksoi keskittyä ennakon ottamiseen. Ennakkoa piti ottaa oikealle kolmoseen asti, muutaman kerran tuuli hieman tyyntyi ja nuoli osui oikealle. Huomenna lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)