maanantaina, elokuuta 31, 2009

BEITER

Beiter News
Beiter News

rekurvia

Oli kiva ampua tähtäinjousella pitkästä aikaa, ajatuskin oli melkein mukana koko ajan. Nokin alta ampuminen ei ollutkaan niin hankalaa kuin odotin, vaistoläppä varmasti auttoi asiaa. Sormet on paljon helpompi laittaa jänteelle, kun ei tarvitse miettiä nokkia. Paine sormissa oli paljon tasaisempi ja se helpotti ampumista. Laukaisutkin tuntuivat aika rennoilta, mutta katsotaan mitä tapahtuu kun ammun enemmän. Ammuin maastomerkit, mutta kova tuuli teki siitä lähes mahdotonta. Ammuin merkit 50m asti ja sen jälkeen useita sarjoja 30m, en uskaltanut mennä pidemmälle kovan ja puuskittaisen tuulen takia. Kun tuuli tuntui tyyntyvän, kävin ampumassa 55m ja 60m merkit. Pääsen 60m täydellä varrella, pidemmältä jos joutuu ampumaan, täytyy vartta ottaa sisäänpäin. Nokin alta ammuttaessa skaala putoo alaspäin useita senttejä. Lopetin päivän 10m taustaan, sain hyviä suorituksia. Kolmen viikon päästä lauantaina on 900-kierros ja sunnuntaina IFAA 3D SM, siinä ovat tähtäinjousen tavoitteet. Kolme viikkoa siis aikaa saada ammunta jonkinlaiseen kuntoon.
välillä osuuvälillä ei

sunnuntai, elokuuta 30, 2009

kisat ohi ja hopeeta yllättäen

timppa, Sami, RistoEnpä olisi uskonut, että tämän päivän ammunnalla saavuttaa SM hopeeta. Aivan kauhea päivä, hermo meni useita kertoja ja se hävettää vieläkin. Välineet saivat kyytiä ja kirosanoja (rumia sellaisia) tuli huudeltua kovaan ääneen. Pyydänkin anteeksi käytöstäni ja lupaan, että se ei tule toistumaan.
Ammunta oli tänään aivan kaikkea muuta kuin halusin, huonoja suorituksia ja huonoja osumia. Yhdeksännen rastin väärään tauluun ammuttu nuoli kruunasi kaiken, sen jälkeen olin aivan pihalla pari rastia. Onneksi alkoi satamaan kunnolla, se rauhoitti hetkeksi aikaa ja aloin saamaan parempia suorituksia. Osumat paranivat hieman, mutta merkit muuttuivat. Ammuin monta rastia ekan nuolen alas, vaikka sade lakkasi nuolet menivät edelleen alas. Miten pidempi matka, sen enemmän alle. 60m alamäkeen, ammuin 60m merkillä, kun olisi pitänyt ampua n.57m merkillä. 20m tipun ammuin 21m merkillä ja 6,6,5! Vika nuoli tuolla rastilla oli päivän paras, keskelle kuutosta. Kolme vikaa rastia voin olla tyytyväinen, ammuin ne 17,17,15. Vika rasti jäi huonoksi, koska siinä piti saada vain eka nuoli tauluun, osui kuutoseen ja sillä varmistui hopea. Sami oli tänään ylivoimainen, ampui todella hyvin (367) ja otti ylivoimaisen voiton tuloksella 719. Minä ammuin tänään 350, joka on enemmän kuin Ranskassa eli pitää olla tyytyväinen, lopputulos 706. Markun puolesta harmittaa paljon, eka kertaa maastossa ja mitalissa kiinni vikalle rastille asti. Vika nuoli naapurin tauluun ja sillä pudotus viidenneksi, pinna pronssista. Risto vei pronssin pistein 689. Hävisin myös vedon Jonnalle, annoin tasoitusta 80 pinnaa / päivä ja takkiin tuli 14 pistettä. En huonolle hävinnyt, Jonna voitti naisten tähtäimen mestaruuden.

ei pysty

Ei tule mitään. 10 rastia ammuttu ja en osu. Vedin 20m tipussa yhden väärään tauluun. Hermo mennyt monta kertaa. Ei vaan pysty...

lauantaina, elokuuta 29, 2009

rekurvia

Black Widow vaistoläppäEi ole ihmisellä paljon tekemistä (pitäisi varmaan hankkia elämä), jos pitää illalla kisan jälkeen vielä fiilistellä rekurvia. Hyvältä tuntuu vaistoläppä, mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu kun alan ampumaan nuolen alta...... Kiitos Rikulle läpästä.

maasto SM arvattavat matkat

Lämmittelyammunnassa suoritukset tuntuivat yllättävän hyviltä ja osuin melkein hyvin. Kilpailu lähti liikkeelle todella surkeasti, arvasin taulukoon väärin ja tuloksena alaykkönen, siihen päälle nelonen ja viitonen. Kaikki 10 pistettä eka rastilla, ei paljon huonommin voi kisa alkaa. Paljon paremmin ei kulkenut missään vaiheessa, isoa arpomista taulukoon kanssa ja suuria ongelmia matkan mittaamisen kanssa. Olin aivan pihalla monella rastilla ja tosi harvoin onnistuin arvauksessa. Vielä, kun ammunta on todella surkeaa ja ajatukset jossain muualla, ei paljon enempää voi odottaa. Kävin ekat rastit ylikierroksilla ja se vaikeutti lisää ampumista. Muutaman kerran räjähdin vielä myöhemminkin ja se ei ole varmasti kivaa katsottavaa tai kuultavaa muille ampujille. Paljon on vielä tehtävää, että saan pidettyä itseni kurissa. On pakko olla tyytyväinen, koska tavoitteeni oli ampua Ranskan vauhtia ja ammuin jopa enemmän, tulos 356. Aivan uskomattoman hyvä tulos päivän ammunnalla. Olen toisena kisassa, kärki 358, kolmonen 352 ja nelonen 346. Tänään alkoi sataa vasta, kun kasasimme jousia. Toivotaan, että huomennakaan ei sataisi. Huomenna yritän pitää hermot kurissa ja olla paiskimatta, siinä on paljon töitä.

perjantaina, elokuuta 28, 2009

paniikkitreenit

En ottanut aamulla jousta mukaan töihin, koska ei ollut ammuntafiilistä. Töistä päästyäni tuli tunne, että on pakko mennä ampumaan ja tarkistamaan merkit. Ei muuta kuin kotiin ja jousi kantoon. Ammuin kaikki maastomatkat ja merkit pitivät paikkansa. Osuin välillä ihan hyvin, mutta ajatus on edelleen kateissa. Lopetin päivän 10m tiputauluun ja en saanut lopettaa ennen kuin sain 18 pistettä. Siitä tulikin sitten pidempi rupeama, vasta 13. sarja toi toivotun tuloksen. Se oli myös ensimmäinen sarja, johon sain kaksi ekaa nuolta kuutoseen. Todella epävarmalla fiiliksellä viikonlopun SM kisoihin, tavoitteena on ampua saman verran kuin Ranskassa. Toivotaan, että saan ajatuksen pysymään ampumisesssa.

en ymmärrä

Joukkuekilpailun jälkeen Ranskassa oli hyvä tunne ammuntaan ja muutenkin hyvä fiilis, tunne säilyi hyvänä maanantaihin asti. Tiistaina alkoi päässä pyöriä ylimääräiset asiat ja tilanne ei ole nyt yhtään parempi. Vielä, kun liiton foorumilla itketään aivan turhista, ahdistus vaan pahenee. Viikonloppuna pitäisi ampua maasto SM:t, mutta kun ei ole sitä fiilistä. Ahdistusta löytyy kyllä. Täytyisi varmaan juosta täysillä seinää päin, niin saisin muuta ajateltavaa......

torstaina, elokuuta 27, 2009

rekurvisuunnitelmia

Tänään ei ammuntaa, eikä ehkä huomennakaan. Nyt mennään fiiliksen mukaan, tänään ei ole fiilistä.
Tuli Ranskassa juteltua vähän enemmän Sebastian Rohrbergin kanssa välineistä ja maastoammunnasta, sain paljon hyviä vinkkejä maastoammuntaan ja myös jousiammuntaan. Basti on yksi maailman parhaista maastoampujista ja ampunut FITAllakin yli 1300, hän on mukana taulu MM kisoissa Koreassa. Ihan ensimmäiseksi aion opetella nuolen alta ampumisen, Ruotsalaiseen tyyliin. Kokeilin sitä joskus, mutta se ei sujunut. Nyt aion opetella sen, koska keskityn rekurvilla pelkästään maastoammuntaan ja Ruotsalaiset pärjäävät sillä todella hyvin. Jossain vaiheessa laitan jouseen myös Swing-Bar:n, lähes kaikki Ruotsin joukkueen tähtäinampujat ampuivat sellaisella. Basti käyttää myös sellaista, hän myös rakentaa niitä ja ensi vuodelle on mahdollisesti tulossa uusi malli. Sain häneltä paljon hyvää tietoa Swing-Bar:sta.
Ensi viikolla alkaa rekurvitreenit, talja menee laatikkoon vähäksi aikaa.

keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

sinne päin

...Jälleen töistä suoraan kentälle. Ammuin kaikkia maastomatkoja ja merkit pitivät paikkansa, suoritus tuntui hyvältä ja rauhalliselta. Sain hyvää nippua aikaiseksi ja rikoin jopa yhden nokin sen takia. Suurin ongelma tällä hetkellä on ajatuksen leijailu muissa maailmoissa, sen takia keskittyminen ampumiseen on todella vaikeaa.....

tiistaina, elokuuta 25, 2009

säätöä ja säätöä

painoja poisTöistä suoraan kentälle ihmettelemään miksi en osunut viime viikolla. Otin jousen rungosta neljä painoa pois ja lisäsin yhden takadamperiin. Ranskassa olin jo kääntänyt sivustabin edestä taakse ja hieman alaspäin, koska epätoivo huonosta osumisesta iski jo siellä. Sen jälkeen ammuin maastomatkoja ja tarkistin merkit. Mitä enemmän ammuin sitä enemmän menivät osumat alas, vaikka ammunta tuntui pitkästä aikaa hyvältä. Vaihdoin löysemmän Bladen (0.010"), jos se auttaisi. Sama toistui, nuolet menivät koko ajan alas vaikka säädin tähtäintä. 30 nuolen jälkeen oli Blade melkein poikki samalla tavalla kuin heinäkuussa, hyvin mielenkiintoista. Laitoin takaisin jäykemmän Bladen ja loivensin sen kulmaa, en keksinyt mitään muuta. Nuoli alkoi osua heti, en ole osunut Vantage Elitellä kertaakaan niin hyvin. 60m ja 55m tosi hyvää nippua ja nuolet pysyivät hienosti keltaisella, kuutosiakin tuli kiitettävästi. Lopetin päivän kolmeen kuutoseen. Huomenna menen ihmettelemään lisää, jos vain ei sada. Toivotaan, että merkit pitävät ja saan hieman itseluottamusta ennen viikonlopun maasto SM kisaa Riihimäellä.
loivempi kulma:)

maanantaina, elokuuta 24, 2009

jousi kotona

Sain jousen tänään ja se saapui vielä ehjänä, huomenna pääsen ampumaan.

sunnuntai, elokuuta 23, 2009

kotona

Reissu tehty ja kotiin selvittiin. Jousi on vielä Pariisissa, toivottavasti saan sen viimeistään tiistaina, että ehdin ampumaan ennen maasto SM kisoja. Ammun SM:t taljalla.....

EM reissun kuvat päivitetty: www.timorantanen.com

perjantaina, elokuuta 21, 2009

EM 7. joukkuekilpailussa

En ole koskaan jännittänyt niin paljon kuin tänään, syke harjoituskentällä 81 ja ennen kilpailunalkua 90. Ekalla rastilla olin todella hermostunut, ammuin joukkueen avaajana. 45m 60cm tauluun aika jyrkkään alamäkeen. Tähtäin pyöri ympäri taulua, kun laukaus lähti ei mitään tietoa missä tähtäin oli ja nuoli osui yläkolmoseen. Saimme eka rastilta 11, Italia 13. Oli kiva nähdä maailman parhaiden jännittävän myös. Kaksi seuraavaa rastia pysyimme Italian perässä, sitten he karkasivat. Hävisimme 96-118, paransimme joukkuesijoitusta olimme 7. Olen todella tyytyväinen omaan joukkuesuoritukseen, ekan kerran kisaviikolla ammunta toimi ja tuntui siltä, että tiedän mitä teen. Hieno päätös EM kisoille.

torstaina, elokuuta 20, 2009

suomalaiset ulkona

Kaikki suomalaiset putosivat jatkosta 1/8 finaaleissa, joten ei suomalaisia 8 parhaan sakissa. Huomenna joukkuefinaalit, toivottavasti pää kestää ja en mene ihan solmuun.

keskiviikkona, elokuuta 19, 2009

netti löytyi

Hotellista löytyi netti, ekassa kerroksessa toimii WLAN. Ei kolmannessa, jossa asun. Ekat kuvat löytyvät jälleen tutusta osoitteesta: www.timorantanen.com

ei vaan osu

Vaikea päivä, melkein hyvää ammuntaa, en osunut mihinkään. Merkit eivät pitäneet, ammuin koko ajan alle. En tiedä miksi, jousi ei ehkä toimi. Paljon nelosia ja kolmosiakin liikaa. Tulos sama kuin eilen eli vain 349. Nousin kuitenkin yhden sijan ja olin paras suomalainen, ammun perjantaina joukkuekilpailussa. Huomenna henkilökohtaiset finaalit, menen ottamaan kuvia. Perjantaina yritän ampua eniten keskelle, toivotaan että pärjätään joukkueena.

tiistaina, elokuuta 18, 2009

hieno ilma, hyvä rata

Todella surkea esitys, kun ei osaa niin ei osaa. Ekat 12 rastia 165, kolmella kuutosella. Toiset 12 rastia 184, vähän useammalla kuutosella ja kahdella 18 rastilla, tulos siis 349. Erittäin huono, huomenna jatkuu ja toivottavasti paremmin.

ei todellakaan toimi järjestelyt

Kisapaikalle menossa, bussi 30min myöhässä ja treeni alkaa klo 8.00, loppuu klo 9.00. Surkeeta on. Tällä hetkellä sataa, mutta säätiedotus lupaa aurinkoa ja lämmintä n. 36 astetta.
Kuvia kisasta www.fieldarcher.org

maanantaina, elokuuta 17, 2009

viralliset harjoitukset

Kentällä klo 8.20 ja ampumaan pääsi klo 10. Aloitin 60m Annen ja Hannun kanssa. Kuusi nuolta ja onnistuin rikkomaan Annelta yhden nuolen, joka oli ihan keskellä. Kentällä on todella ahdasta ja joka matkalla on taulun keskustat tukossa. Ammuin muutamia matkoja ja tähtäsin taulun alle, ei tule nuolirikkoja. Välinetarkastus meni helposti, paunoja 57,1. Jokainen ryhmä saa metsään PDAn, joka painaa kilon ja mitat ovat 20x10x3cm. Joku ryhmästä joutuu kantamaan tiiliskiveä, ihan typerää. Nyt sataa, lopetin ampumisen. Avajaiset kuuden tunnin päästä ja emme saa kyytiä hotellille ennen niitä. Se on kiva, ei ruokaa kentällä. Todella surkeat järjestelyt.