sunnuntai, syyskuuta 30, 2012

ei ammuntaa vielä

Taisi olla vähän kovempi isku leukaan, koska leuka on edelleen kosketusarka. Tänäänkään ei vielä ammuta, menen halliin ihmettelemään muiden ampumista.

torstaina, syyskuuta 27, 2012

huonolta näyttää

Leuka on vielä kosketusarka, varmasti ei pysty sanomaan ammunko viikonloppuna. Hallissa olen käynyt katsomassa muiden ammuntaa ja kyllä itsekin tekisi mieli ampua.

perjantaina, syyskuuta 21, 2012

ainakin viikon tauko

Tuli sitten hankittua tauko ammuntaan. Keskiviikkona liukastuin keilapallo sylissä, kaaduin ja löin leukani palloon. Nyt on neljä tikkiä leuassa ja juuri siinä kohtaa johon läppä ottaa kiinni. Tikit saan pois alkuviikosta, mutta en usko leuan kestävän ihan heti ampumista. Toivottavasti pääsen jo viikon kuluttua viikonloppuna ampumaan.

maanantaina, syyskuuta 17, 2012

tuulinen ilta

Kova tuulinen ilta, onneksi ei satanut. Haastoin Jonnan ja Kimmon 40m Arclingiin FITA 40cm maastotauluun. Oli erittäin haasteellista osua keskelle pieneen tauluun ja kovassa tuulessa. Sain mielestäni ihan hyviä suorituksia, mutta en osunut, enkä saanut nuolia nippuun. Jonna ja Kimmo osuivat paremmin ja puolivälissä oli tilanne minun kannalta huono: Jonna 2, Kimmo 2 ja minä 0. Pienen tauon jälkeen aloin osua paremmin, mutta en riittävän hyvin. Kimmo ratkaisi ottelun jo ennen viimeistä sarjaa ja voitti lopulta kisan 6 pisteellä, minä 4 ja Jonna 2. Kisan jälkeen ammuin vielä Jonnan kanssa samaan tauluun samalta matkalta SET ottelun ja sain siinä myös kylmää kyytiä, hävisin 6-2. Oli kuitenkin kiva ampua, koska ei ollut kylmä ja ammunta kulki mukavasti, vaikka nuolet eivät osuneet. Torstaina ammuskellaan lisää, jos ei sada. Halliin en vielä mene itse ampumaan, muiden ammuntaa voin ihmetellä.

lauantaina, syyskuuta 15, 2012

TapErän ulkokauden päätöskisa

Matkana 50m ja tauluna minun tekemät maasto/FITA yhdistelmät, pisteet sen mukaan mihin alueeseen nuoli osui. Jos nuoli kosketti maastotaulua, pisteet sen mukaan. Kolme taulua olin tehnyt ja jokainen ampui 12 nuolta / taulu. Kisa oli tiukka ja johtopaikka vaihtui moneen kertaan kahdeksan sarjan aikana. Yhdeksännen sarjan jälkeen johtopaikan piti hallusaan loppuun asti Seppo, tulos 265 ja hän voitti kiertopalkinnon. Kimmo toka, 239 ja Oski kolmas, 238. Neljännen sijan jaoin Aten ja Sampon kanssa tuloksella 237. Neljä parasta tulosta ampui vielä finaalin muista palkinnoista, finaalissa ammuttiin kolme nuolta, yksi jokaiseen tauluun. Seppo oli ylivoimainen myös finaalissa, ampui 27. Minä olin toinen 24 pisteellä ja Oski kolmas 23 pisteellä. Kisa saatiin ampua kuivassa, mutta tuulisessa kelissä eli hyvä tuuri kävi kelin suhteen.


Muutama kuva kisasta.

torstaina, syyskuuta 13, 2012

hallissa ihmettelemässä

Hyvin vaihteleva sää, satoi ja ei satanut. En mennyt ulos ampumaan, joten kävin hallissa ihmettelemässä muiden ammuntaa. Lauantaina ammun ulkona, kun järjestän seuran ulkokauden päätöskisan.

lauantaina, syyskuuta 08, 2012

Eläin SM Riihimäki

Kuva Riku Lahtinen
Naapurin pikkukoira räksytti lähes koko yön ja sen takia yöunet jäivät vähiin, ei siis todellakaan paras valmistautuminen kisaan. Viileän ilman takia, piti laittaa vähän enemmän päälle. Ennen kisaa lämmittelin kuusi nuolta ja ammunta tuntui hyvältä. Kisa lähti käyntiin suhteellisen hyvin, vaikka matkojen arvaukset meni pieleen muutaman kerran oikein kunnolla. 17 rastia olin hyvässä vauhdissa, sen jälkeen tapahtui jotain mitä ei saisi tapahtua ikinä. 18. rasti, vähän pidempi hirvi loivaan alamäkeen. Eka nuoli paperin yläreunaan, matka siis väärin. Tokan nuolen tähtäsin paperin alareunaan ja nuoli jäi viisi senttiä hirven mahan alle. Pieni korjaus tähtäykseen ja nuoli viisi senttiä hirven selän yli. Nolla pistettä. Ihmettelin miksi näin kävi ja huomasin, että sormiläpästä oli sormierottelijan kiinnitysruuvi vähän auki ja sen takia erottelija liikkui vedon mukana. Otin toisen läpän käyttöön, mutta en saanut enää ammuntaa takaisin ja pikku hiljaa katosi mielenkiinto koko touhuun. Surkealla arvauksella ja ammunnalla vikat rastit ympäri taulua. Lopputulos surkea, sijoitus viimeinen omassa luokassa. Olen erittäin pettynyt omaan suoritukseen, huonommin ei voi enää ampua. Mitali oli tarjolla ja en sitä pystynyt ottamaan. Ehkä ensi viikolla ammun tai sitten en, jää nähtäväksi.

torstaina, syyskuuta 06, 2012

tuulinen ja viileä ilta

Sulitin loput nuolet GasPro sulilla ja kentälle ampumaan merkkejä lauantain kisaa varten. Tuuli oli turhan kova ja sen takia oli lähes mahdoton ampua merkkejä. Ammuin 10m, 20m, 30m ja 40m FITA 40cm maastotauluun. Jokaiselta matkalta kuusi nuolta ja nelosen sisään osuin ihan hyvin, se riittää merkiksi eläin kisaan. Sitten ampumaan 10m ja 30m taustaan, ammunta oli ihan hyvää ja suoritukset melkein hyviä. Tuuli tyyntyi hieman iltaa kohden, ammuin 50m ja 60m merkit. Seuraavan kerran ammutaan lauantaina eläin SM kisa Riihimäellä, edellisestä vastaavasta kisasta onkin aikaa (kahdeksan vuotta). Tulee olemaan haasteellista arvata matkat, tavoitteena saada jokaisella rastilla eka nuoli vähintään taustaan.

maanantaina, syyskuuta 03, 2012

hallissa

Sen verran vaihteleva keli oli, että en mennyt ulos ampumaan. Kävin hallissa ihmettelemässä muiden ammuntaa, itse ampunut koska ulkokausi on vielä menossa. Hallissa ammun vasta, kun ulkona on liian kylmä.

sunnuntai, syyskuuta 02, 2012

sulkatestiä

Pyynnöstä laitoin kolmeen nuoleen Spin Wingit ja kentälle testaamaan miten Spin Wingit, EliVanes ja GasProt toimivat. Keli oli pilvinen, tuulinen ja hetken aikaa satoi vähän vettä. Ammuin 60m 122cm tauluun ja yhdeksän nuolen sarjoissa. Ammuin useita sarjoja ja 12 viimeistä sarjaa laskin tuloksen. Halusin saada testituloksen, kun olen ampunut yli sata lämmittelylaukausta ilman taukoa ja lisäksi tuuli haittasi hieman. Tuolla varmistin sen, että tulee myös niitä huonoja suorituksia mukaan. Otin jokaisesta sarjasta valokuvan ja laskin tuloksen vasta kotona, jotta ei tulisi paineita jollekin sulalle hyvin osumisesta. Ammunnan aikana tuntui, että GasProt niputtavat paremmin ja eivät rankaise niin paljon, kuin muut sulat, huonosta suorituksesta. Kun laskin tuloksen kotona, tuli huomattua että EliVanes osui parhaiten. 36 nuolen tulokset: EliVanes 305, GasPro 302 ja SpinWing 290. Spin Wing osui minulla siis kaikista huonoiten. Tämä testi siis minun suorituksilla, jollain toisella ampujalla voi testitulos olla hyvinkin erilainen. Ammun vielä ensi viikolla toisen testin.

lauantaina, syyskuuta 01, 2012

viisi tuntia kentällä

Hyvissä ajoin kentälle eli ennen yhdeksää. Jousi kasaan ja sulkatesti käyntiin. Ammuin aluksi 60m 122cm tauluun, eka sarja alkoi hienosti. Ammun ensin kolme EliVanes nuolta ja ne osuivat keskelle: 10,10,X. Sitten GasProt ja kolme ysiä. Ekoilla sarjoilla tuntui, että Elit osuvat paremmin keskelle, mutta rankaisevat huonoista suorituksista enemmän. Kun siirryin ampumaan 70m, tulin siihen tulokseen, että molemmat osuvat ihan hyvin ja rankaisevat huonosta suorituksesta yhtä paljon. Viisi tuntia olin kentällä ja siitä ajasta tuli ammuttua kolme tuntia, pari tuntia säätelin muiden ampujien uusia välineitä. Ensi viikolla jatkan sulkatestiä ja teen päätöksen kummilla sulilla ammun eläin SM:t Riihimäellä viikon päästä.

perjantaina, elokuuta 31, 2012

GasPro vs EliVanes

Sain GasProt tänään ja sulitin kuusi nuolta niillä. Huomenna ammutaan testi ja katsotaan onko eroa EliVanesin kanssa.

torstaina, elokuuta 30, 2012

70m Arcling

Lämmin ja tyyni ilta. Matka 70m, Arcling Jonnan ja Kimmon kanssa. Yksi lämmittelysarja ja kisa käyntiin. Jonna vei ekan sarjan, sen jälkeen ottelu meni minun hallinnassa. Sain hyviä suorituksia ja nuoletkin osuivat hyvin, kahta sarjaa lukuunottamatta (42 ja 43). Oli todella kiva ampua, kun ammunta toimi hyvin. Paras sarja 56 ja siinä kaikki keltaisella. Ottelu ratkesi minun voittoon neljä sarjaa ennen loppua, sen jälkeen käytiin kisaa kakkossijasta ja sen kisan Jonna voitti. Pisteet minulla 7, Jonna 2 ja Kimmo 1. Lauantaina ammuskellaan lisää, jos ei sada. Huomenna pitäisi tulla GasPron pehmeämpiä sulkia testiin, mielenkiinnolla odotan miten ne toimivat suhteessa EliVanesiin.

sunnuntai, elokuuta 26, 2012

Mini FITA

Pitkään olimme Kimmon kanssa puhuneet, että pitäisi ampua Mini FITA ja tänään oli se päivä. Mini FITA ammutaan matkoilta 50m,40m,30m ja 20m, se on Suomessa alle 15-vuotiaiden kisa. Tavoitteeni oli ampua enemmän kuin enkkani vuodelta 1981. Ilma oli erittäin lämmin ja tyyni, ennätyskeli siis. 50m lähti hyvin käyntiin, mutta kolme viimeistä sarjaa olivat huonoja ja sen takia sain kasaan vain 311, joka on vähän. Kimmo 318 ja Jonna 313. 40m kulki jo paremmin, ammuin vain kerran nuolen pois keltaiselta ja pisteitä mukavasti 341. Kimmo 338 ja Jonna 329. Kahden matkan jälkeen Kimmo johti 656, minulla 652 ja Jonna 642. 30m meni paremmin kuin odotin, se on Mini Fitan vaikein matka. Pisteet 330, Jonna oli vielä parempi pistein 331 ja Kimmo 323. Ennen vikaa matkaa johdin kolmella pisteellä. 20m lähti hyvin käyntiin, kahdella 60 pisteen sarjalla. Sitten nippu vasemmalle klo yhdeksän ja vain 56 pistettä. Lopulta kasaan 351 ja FITA 1333. Kimmo 348 / 1327 ja Jonna 344 / 1317. Ammuin kaikki 31 vuotta vanhat enkat rikki, mutta en yhtään alle 15-vuotiaiden SE:tä. Jonna ampui 40m pisteellä yli 15-vuotiaiden tyttöjen SE:n ja sivusi Fita SE:tä. Olen ihan tyytyväinen tulokseeni, koska 1300 meni rikki. Ensi viikolla ammuskellaan lisää, jos ei sada.

lauantaina, elokuuta 18, 2012

Suomelle MM joukkue hopeaa maastosta

Suomen joukkue taisteli hyvin USAa vastaan, valitettavasti USA oli parempi kahdella pisteellä. Erittäin hieno suoritus Suomen joukkueelta, onnittelut Juuso Huhtala, Pasi Ahjokivi ja Jari Haavisto!

ammuskelemassa

Ei ehtinyt viikolla ampumaan töiden takia, joten jälleen lähes viikon tauon jälkeen ampumassa. Ei tullut ampumisesta juuri mitään, koska samaan aikaan oli Ranskassa menossa maasto MM kisojen joukkuefinaalit ja Kimmon tulospalvelun ansiosta olin tilanteen tasalla koko ajan. Sen verran hyvin Juuso, Pasi ja Jari ampuivat, että en pystynyt keskittymään kunnolla omaan ampumiseen. Ammuin 40m ja 50m 6-10 nuolen sarjoissa taustaan, suoritukset olivat vaihtelevia. Onneksi Ranskassa meni hyvin ja tänään illalla pojat ampuvat kultamatsissa! Illalla saa taas jännittää.

sunnuntai, elokuuta 12, 2012

hieno ilma, huonoa ammuntaa

Aurinkoinen, tyyni ja lämmin päivä. Valitettavasti ammunta ei toiminut, sormet eivät osanneet olla jänteellä oikein ja laukaukset olivat surkeita. Ammuin 50m spottiin ja hankalaa oli saada nuolia keltaiselle, neljä nuolta ammuin ohi spotin. Välillä oli sellainen tunne, kuin ei olisi koskaan ampunut. Useita sarjoja meni ihmetellessä miten ne sormet kuuluu laittaa jänteelle, en vain saanut niitä oikein. Viittä nuolta sain keltaiselle, kuutta ei millään. Sarjoissa oli isoja vaihteluita, yhteen sarjaan ammuin neljä kymppiä, seiskan ja kuutosen. Yksi sarja meni neljällä ysillä ja kaksi ohi. Päivän viimeinen sarja 50m oli paras, eka nuoli alakasiin ja loput keltaiselle. Vika nuoli osui kymppiin, pisteitä sarjassa 56. Sen jälkeen vielä yksi sarja 10m taustaan, jousi kasaan ja kotiin. Ensi viikolla ihmetellään ammuskelua lisää.

lauantaina, elokuuta 11, 2012

jälleen ampumassa

Viikon tauon jälkeen ampumaan. Aluksi oli viileä ja tyyni keli, kun aurinko alkoi paistamaan tuli kuuma. Myöhemmin meni pilveen, tuli viileä ja alkoi tuulla. Vaihtelevassa kelissä sai siis ampua ja vaihtelevaa oli myös ammunta. Ammuin 60m isoon FITA tauluun ja melkein kaksi tuntia sain ampua, ennen kuin sain kuusi nuolta keltaiselle ja toista kertaa en siinä onnistunut. Monta kertaa sain kolme ekaa nuolta keltaiselle ja neljäs osui kasiin, kaksi viimeistä nuolta jälleen keltaiselle. Laukaukset olivat vähän jäykähköjä ja vain muutaman kerran sain hyvän tuntuisen laukaisun. Oli kuitenkin todella kiva ampua ja huomenna ammuskellaan lisää, jos ei sada.

sunnuntai, elokuuta 05, 2012

tuulta ja sadetta

Matka 60m ja 122cm taulu. Yhden sarjan ehdin ampua ja sitten alkoi satamaan, vettä tuli enemmän ja vähemmän. Ei ollut sadevaatteita mukana, silti ammuin sateessa ja kovimmassa sateessa nuolet putosivat alaseiskalle. Sateen päätyttyä alkoi tuulemaan ja tuuli oli puuskittaista. Kaikesta huolimatta sain hyväntuntuisia suorituksia ja osuin hyvin. Yhden "vähän" huonomman nuolen ammuin, se osui alalautaan. Lopuksi matka 20m ja 20cm maastotaulu, kuudella nuolella 26 pistettä ja saan lopettaa. Kovasta tuulesta huolimatta osuin hyvin ja sain 27 pistettä, ei tarvinnut ampua enempää. Ensi viikolla ammuskellaan lisää, jos vain töiltä ehdin.

lauantaina, elokuuta 04, 2012

kova tuuli

70m - Kimmo ja minä 50 pistettä
Jälleen tähtäinjousella ampumassa, kyllä sitä olinkin odottanut. Aluksi muutama sarja taustaan 10m ja sen jälkeen muutama sarja taustaan 50m. Ammunta tuntui hyvältä, laukaukset lähtivät hyvin ja tuuli ei haitannut taustaan ampumista. 70m tauluun, tuuli alkoi heti tuottaa ongelmia. Sain nuolet pysymään aika hyvin punaisella, pari mustaa ja sinistä tuli kuitenkin ammuttua. Paras sarja 50 ja huonoin 40. Lopuksi ammuin yhden sarjan tauluun 30m, eka nuoli kasiin ja sen jälkeen viisi kymppiä. Siihen oli hyvä lopettaa. Oli todella mukava ampua tähtäinjousella, siinä on paljon enemmän haastetta kuin taljajousessa. Huomenna ammuskellaan lisää, jos ei sada.