sunnuntai, elokuuta 30, 2015

ammuskelua

Auringon paistaessa kentälle, tarkoitus oli ehtiä ammuskella muutama nuoli ennen sadetta. Ammuin 40m 60cm maastotauluun, osuin ihan hyvin, vaikka ammunta oli hieman jäykkää eilisen kisan jäljiltä. Tunnin ammuskelun jälkeen alkoi sataa, menin katokseen odottamaan sateen loppumista. Reilun puolen tunnin jälkeen sade loppui ja aurinko alkoi paistaa. Ammuin 10m taustaan ja sain ammunnan kulkemaan hyvin. Ensi viikolla lisää, jos vain töiltä ehdin.

lauantaina, elokuuta 29, 2015

maasto Espoo

Muutama sarja lämmittelykentällä ja ammunta tuntui hyvältä. Kisa lähti hyvin käyntiin ja neljä rastia ammunta toimi suhteellisen hyvin, myös nuolet osuivat hyvin. Sitten alkoivat vaikeudet, suoritukset alkoivat kestää ja jouduin purkamaan aivan liikaa. Aloin osumaan ympäri taulua ja hukkasin paljon pisteitä. Kakkosia ja kolmosia tuli todella paljon. Rata oli haastava, kulmia oli paljon ja ne aiheuttivat ongelmia. Ei ollut tietoa kuinka paljon ylä- ja alamäet vaikuttavat löysemmillä lavoilla. Muutamalla rastilla ammuntapaikat eivät olleet ihan parhaat, aina ei pystynt ampumaan kaksi kerrallaan koska tuli puita tai oksia eteen. Päivän lopputulos oli oma enkka 315, sijoitus kolmas. En ole tyytyväinen, koska metsään jäi liikaa pisteitä. Mittaaminen toimi aika hyvin, sitä täytyy vielä harjoitella lisää. Huomenna ammuskellaan lisää.

torstaina, elokuuta 27, 2015

hyvät treenit

Jälleen kerran töistä väsyneenä ampumaan, pakko oli mennä koska launtaina maastokisat Espoossa. Ammuin ja mittailin maastomatkoja. Osuin hyvin ja ammuntakin tuntui toimivan. Mittaminen on edelleen liian vaikeaa, en vaan saa kiinni taulusta jyvän läpi. Lauantaina nähdään miten mittaaminen onnistuu ja toimiiko ammunta.

sunnuntai, elokuuta 23, 2015

ei osunut

Erittäin kuuma päivä ja meinasi hiki tulla ammuskellessa. Ammuin 50m ja 55m, vaikeaa oli. En saanut nuolia nippuun kertaakaan, jokaiseen sarjaan vähintään yksi huono suoritus. Ensi viikolla lisää.

lauantaina, elokuuta 22, 2015

olipas lämmin ilma

Harvinaisen hyvät ilmat jatkuvat, oli todella mukava ammuskella. Ammunta alkaa toimia paremmin ja nuoli niputtaa myös mukavasti. Vielä on töitä laukaisun kanssa, mutta parempaam suuntaan mennään koko ajan. Huomenna ammuskellaan lisää.

torstaina, elokuuta 20, 2015

lämmin ilta

Koko viikko tehty pitkää päivää töissä ja en ole vaan jaksanut mennä ampumaan. Tänään päätin mennä, vaikka olinkin väsynyt. Onneksi menin, mahtava ilma ja ammunta toimi hyvin. Ammuin 60cm maastotauluun 25m, 30m, 35m ja 40m. Nuoli niputti niin hyvin, että ammuin yhden nokinkin rikki. Seuraavan kerran lauantaina.

sunnuntai, elokuuta 16, 2015

metsästysammunnan SM

Aamusta Porvooseen auringon paisteessa, loistava päivä ilman puolesta tiedossa. Lämmittelyssä ammuin muutaman kolmen nuolen sarjan ja ammunta tuntui toimivan. Kisa lähti hyvin käyntiin ja olin kärjessä ekalta rastilta lähtien, se yllätti minut täysin. Onneksi sain pidettyä pään kasassa ja en ampunut yhtään surkeaa suoritusta, maltoin purkaa ja ammuin uudelleen. Viidellä pidemmällä rastilla arvioin matkan pahasti pieleen, onneksi osuin tokalla nuolella keskelle. Kaiken kaikkiaan onnistunut kisa, hyviä suorituksia ja arviointi toimi. Rata oli erittäin hyvin tehty, vaikka ei ollut kulmia, oli maasto osattu hyödyntää niin hyvin, että matkan arviointi ei todellakaan ollut helppoa. Kisa voitosta oli erittäin tiukka ja onnistuin ampumaan vikatkin rastit hyvin ja voitin 11 pisteellä. Tuo piste-ero on vähän, koska ekalla nuolella sydämestä saa 15 pistettä ja lihaksesta 12 pistettä, ei ollut siis varaa lepsuilla. 28 rastista osuin 17 rastilla ekalla nuolella sydämeen, joka on hyvin. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni, koska en odottanut näin hyvää tulosta reilun viikon harjoittelun jälkeen löysemmillä lavoilla. Tästä on hyvä jatkaa treenaamista kohti Puolan maasto EM kisoja, jotka ammutaan lokakuun alussa.

lauantaina, elokuuta 15, 2015

hienot ilmat jatkuvat

Loistavat ilmat jatkuvat, aurinko paistaa ja ei tuule. Huomenna metsästys SM kisat Porvoossa ja ajoissa ammuin merkit kisaa varten. Harmi, että työt häiritsevät harrastusta ja en viikolla ehdi millään ampumaan. Ammunnan kanssa on töitä edelleen, löysän jousen kanssa tulee tehtyä liian helposti huolimattomuusvirheitä. En saa nuolta vieläkään osumaan niin hyvin kuin haluaisin, lähes jokaiseen sarjaan eksyy yksi surkea osuma. Nippua ei tule, sivuhajonta on liian isoa. Sivuhajonta johtuu jälleen löysästä jousesta, laukaisu ei vaan meinaa lähteä, sormet eivät lähde jänteeltä oikein ja sen takia tulee hajontaa. Tänään sain vihdoin punnittua paunat jousesta ja niitä on vain 38,5. Mielenkkiinnolla odotan huomista kisaa, saanko arvioinnin toimimaan ja miten laukaisut lähtevät.

tiistaina, elokuuta 11, 2015

hieno ilta

Pitkähkön työpäivän jälkeen ammuskelemaan, loistavassa kesäkelissä. Ammuin 50m FITA 80cm maastotauluun 10 nuolen sarjoissa ja nuoli niputti yllättävän hyvin. Jousikäteen on keskityttävä enemmän, koska löysempien lapojen takia meinaa työntö jäädä vähän laiskaksi, koska jousessa ei ole samalla tavalla vastusta kuin jäykemillä lavoilla. Toivottavasti ehdin vielä viikolla käysä ammuskelemassa, lauantaina viimeistään ja sunnuntaina kisat Porvoossa.

sunnuntai, elokuuta 09, 2015

kesä on hieno asia

Aamusta kentälle, ammuin 5m taustaan reilun tunnin. Sitten virittelin pari tuntia uutta taljaa toiselle ampujalle ja sen jälkeen ammuin 40m FITA 60cm maastotauluun. Ammunta alkaa toimimaan paremmin, mutta vielä tulee huonoja laukauksia, jotka johtuvat löysemmistä lavoista. Sain nuolet aika hyvin nippuun ja osuin myös keskelle. Ilma oli mahtava koko ajan, aurinko paistoi ja oli riittävän lämmin. Olkapäät eivät ole tulleet kipeiksi ja sekin on hyvä asia. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.

lauantaina, elokuuta 08, 2015

ammuskelua

Eilen sain Atelta ACE 670 nuolia ja tänään aamusta kentälle testaamaan, kokeilin nyös Quattro Foam lapoja. Säädin plungerin jäykkyyden noin kohdalleen ja aloin ampumaan. Nuoli lensi heti hyvin ja sulaton meni myös nippuun hyvin sulallisten kanssa. Foam lavat ovat pienemmillä paunoilla paremmat, ainakin minulla. Ne ovat sopivan takakireät ja sen takia niillä on helpompi saada laukaisu lähtemään. Ammuin useita sarjoja 60m ja en kauhean hyvin saanut nuolia nippuun. Pidin tauon ja vaihdoin kuuteen nuolen EliVanesit SpinWingien tilalle ja nuoli alkoi heti niputtamaan paremmin. Viihdyin kentällä yli kolme tuntia, on todella kiva ammuskella, kun ei satu olkapäihin. Viikon päästä sunnuntaina Porvoossa SJAL metsästys SM, sinne mennään kokeileman miten näillä välineillä osuu. Huomenna ammuskellaan lisää.

torstaina, elokuuta 06, 2015

ammuskelua

Pitkähkön tauon jälkeen ammuskelemassa, sain lainaan 36 paunan Quattrot puu- ja vaahtoversiot. Tänään ammuin puulavoilla, viikonloppuna kokeilen vaahtoja. Testissä myös uudet RAM Archetype stabit, 27" pitkä ja 15" sivut. Uudet lainaosat kiinni jouseen ja ampumaan. Jousi tuntui todella oudolta aluksi, koska oli niin löysä. Jänne tuntui jäävän sormiin koko ajan, mutta alkoi pikku hiljaa tuntua paremmalta. Olkapäihin ei sattunut yhtään ja ampumisesta melkein jopa nautti. Nuoli oli aivan liian jäykkä, sulaton meni 10m:stä melkein kylki edellä taustaan. 30m:ltä kokeilin 40cm maastotauluun ja nuoli niputti kaikesta huolimatta hyvin. Uudet stabit vaikuttavat myös hyviltä, jousi on vakaa tähtäyksessä ja laukauksessa toimii myös hyvin. Oli mielenkiintoinen ilta, olisin voinut ampua vaikka kuinka paljon nuolia. Lauantaina kokeilen vaahtolapoja, mielenkiintoista nähdä onko niiden heitto kovempi, niin kuin sanotaan.

tiistaina, heinäkuuta 21, 2015

muutama nuoli taustaan

Kävin töiden jälkeen ammuskelemassa muutaman nuolen taustaan. Ammuin 20m kuuden nuolen sarjoissa noin tunnin ja sen jälkeen tuntui jälleen olkapäissä huonolta, joten lopetin siihen. Alkaa ikä painaa esn verran, että 46 paunaa on liikaa. Seuraavan kerran ammun elokuussa, ensi viikko menee Tanskassa taulu MM kisoissa valmennustehtävissä. Elokuussa alkaa sitten todellinen treeni kohti lokakuun maasto EM kisoja, täytyy ajoissa tehdä päätös hankinko löysemmät lavat vai meenko nykyisillä. Olkapäät kertovat valinnasta aika nopeasti, kun alan ampumaan enemmän.

sunnuntai, heinäkuuta 12, 2015

maasto SM Riihimäki annetut matkat

Jälleen parin sarjan lämmittelut ja ammunta tuntui paljon paremmalta kuin eilen, hyvillä mielin lähdin metsään. Eka rasti 45m ja eka nuoli alas kakkoseen. Säädin tähtäintä, toka alas kolmoseen. Vika nuoli 48m merkillä alas neloseen eli huonoin mahdollinen alku. Merkit eivät pitäneet paikkaansa ja se aiheutti ongelmia koko päivän. Mahdollisuudet pronssiin olisi ollut, mutta ne menivät pilalle, kun piti arvailla millä merkillä ammun. Sain kasaan pisteitä 298, joka oli päivän viiidenneksi paras. Yhteistuloksissa neljäs sija, seitsemän pinnaa jäin pronssista. Jotain posiitivista oli hopeamitali joukkuekisasta, sekä EM karsintarajan rikki ampuminen. Tavoitteeni maasto EM Puolassa tähtäinjousella toteutui, lokakuussa siis Puolaan ammuskelemaan. Nyt alkaa armoton treeni niihin kisoihin.

lauantaina, heinäkuuta 11, 2015

maasto SM Riihimäki arvattavat matkat

Lämmittelin kaksi sarjaa ja en saanut hyviä suorituksia, eikä nuoletkaan ihan keskelle menneet. Kisa lähti hyvin käyntiin ja osuin kohtuullisen hyvin, vaikka en saanut mittauksia toimimaan. Ensimmäinen pidempi matka, 80cm taulu ja olin pihalla. Ei mitään käsitystä matkasta ja eka nuoli ylös ykköseen, toka ylös kakkoseen ja kolmas alas neloseen. Rn saanut koko päivänä kiinni 80cm taulusta ja joka rastilla eka nuoli surkeasti, pisteitä menetin tuon takia todella paljon. Loppua kohden alkoi ammuntakin hajota totaalisesti ja ammuin senkin takia huonoja osumia. Sain ksaan yllättävän hyvät pisteet 317, joilla olen neljäntenä. Huomenna annetut matkat ja toivottavasti ammunta toimii paremmin.

perjantaina, heinäkuuta 10, 2015

ammuskelua

Rankka työviikko takana ja sen takia ehdin vasta tänään ammuskelemaan. Olkapäät kipeät, ammuin todella vähän nuolia. Koitin saada järkeä matkan mittaamiseen, ei onnistunut. Ammunta oli jäykkää ja laukaukset huonoja, osuin kuitenkin yllättävän hyvin. Viikonloppuna maasto SM:t Riihimäellä ja enpä odota juuri mitään sieltä, erittäin huonon valmistautumisen takia.

sunnuntai, heinäkuuta 05, 2015

IFAA maasto SM Siuntio toka päivä

Toinen päivä myös hienossa ilmassa, lämpöä riitti koko päivän. Ammunta oli heti aamusta huonoa, en saanut harjoituskentällä minkäänlaista tuntumaa ammuntaan. Kisa meni samalla tavalla, mutta nuolet osuivat yllättävän hyvin tauluun. Päivän tulos oma enkka 480, tulos olisi pitänyt olla parempi. Liikaa kolmosia. en vain jaksanut purkaa koko ajan. Ammuin väkisin ja sen takia osumat huononivat. Kaksi päivää huonolla ammunalla, molempina päivinä oma enkka ja myös lopputulos oma enkka. Voitin kisan 28 pisteellä ja en ole tyytyväinen ammuntaani, kisan voittoon olen. Ensi viikolla lisää ammuskelua ja viikonloppuna SJAL maasto SM Riihimäellä.

lauantaina, heinäkuuta 04, 2015

IFAA maasto SM Siuntio eka päivä

Aamusta Siuntioon, ilma oli loistava. Jousi kasaan ja lämmittelemään. Ammuin useita sarjoja ja en saanut hyviä suorituksia, jänne jäi sormiin laukaisussa lähes koko ajan. Eipä ollut kovat odotukset kisaan. Kisa lähti tuloksellisesti hyvin käyntiin, vaikka ammunta ei tuntunut hyvältä. Osuin koko ajan hyvin ja johdin kisaa heti ekasta rastista lähtien. Puolivälissä kisaa tuli ensimmäinen todella surkea suoritus, joka olisi pitänyt purkaa. Vedin väkisin ja eipä laukaisu lähtenyt mihinkään suuntaan, jänne sormissa ja nuoli taustan viereen puuhun pystyyn. Ammunta oli koko päivän liian vaikeaa ja purin aivan liikaa, hyydyin sen takia totaalisesti lopussa ja ammuin muutaman kolmosen liikaa. Onneksi vika rasti meni hyvin ja vika nuoli vielä keskelle. Lopputulos oma enkka, mutta kolme pinnaa alle SE:n. Sitä se puuhun ampuminen teettää. Tämän päivän jälkeen johdan kisaa 20 pisteellä. Huomenna jatketaan ja toivottavasti ammunta toimii paremmin.

keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2015

huonoa ammuntaa

Töistä kentälle ja aluksi 10m tiputauluun, en osunut. Ammunta oli umpisurkeaa ja sen takia en osunut 10m päästä keskelle, vaikka ammuin useita sarjoja. Kokeilin sitten pidempiä matkoja ja sama tilanne, surkealla ammunnalla nuolet ympäri taulua. En saanut millään oikeaa tunnetta ampumiseen, en kertaakaan. Tästä on todella hyvä lähteä viikonlopun kisaan Siuntiossa.

maanantaina, kesäkuuta 29, 2015

ammuskelua

Töistä kentälle, aurinko paistoi ja tuuli oli yllättävän kova. Ammuin 30m FITA 40cm maastotauluun. Sain jo parempaa ammuntaa ja muutaman kerran nuolet menivät hyvin nippuun, ehkä se tästä vielä taas lähtee. Yritän ehtiä vielä kerran viikolla ammuskelemaan, ennen viikonlopun kisaa.