tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

EFAC - 2. päivä Hunter kierros

Neljä kertaa XLämmin ja aurinkoinen päivä. Järjestelyt ontuvat edelleen, tauluja ei ole vieläkään riittävästi ja mutaa riittää. Jos alkaa satamaan, on liikkuminen radoilla hengenvaarallista. Päivän kisa lähti käyntiin todella surkeasti, eka rasti 17, toinen 18. Sen jälkeen aloin osua vähän paremmin, mutta en keskelle. 10 rastin jälkeen olin 529 vauhdissa, sen jälkeen alkoi ammunta kulkea. 20 pisteen rasteja tuli useita peräkkäin, yhden todella pahan mokan kuitenkin tein(neljä 20 pisteen peräkkäistä rastia oli alla). Tulimme rastille, jouduimme odottamaan lähes 20 minuuttia, että pääsimme ampumaan. Olin unessa, kun menin paalulle. Loiva alamäki, matka 64 yardia. Tähtäinmerkiksi päätin laittaa 58 yardia, tarkistin sen vielä muutamaan kertaan ja oikein näytti olevan. Nuoli osui alakolmoseen, seuraava nuoli nelonen ja sen jälkeen olin taas hereillä. Kymmenen viimeistä rastia kulki todella hyvin, 6 x 20, 19, 2 x 20 ja vika rasti 19. Vikan rastin, 48 yard loiva ylämäki, jouduimme ampumaan tauluun jossa ei ollut keskustaa ollenkaan. Ammuin kolme nuolta alas nippuun (5,5,4), koska en tiennyt mihin tähdätä. Vika nuoli X ja päivän pisteet minulle todella hyvä 541. Tulos on Pro luokan SE. Päivän paras Mogge 549, Rasse 547. Huomenna eläinkierros, toivotaan ettei sada. Toivotaan, että järjestäjä saisi tänään jo tulokset nettiin.

Ei kommentteja: