sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2008

120 nuolta

Aamulla kentälle, koska ei satanut. Puolipilvinen ja tuulinen keli, ei onneksi kova tuuli. Ammuimme Kimmon kanssa jälleen Arcling kisan. Kimmo aloitti vahvasti ja johti neljän sarjan jälkeen 2-0. En saanut nuolia keskelle neljässä ekassa sarjassa, hyvää nippua kuitenkin ja kymppejäkin tuli, mutta ei X:iä. Eka sarjassa viisi nuolta tiukassa nipussa kasissa klo seitsemän. Viidennessä sarjassa aloin osua vähän paremmin ja seitsemännen sarjan jälkeen oli tilanne 2-2. Ennen kahta viimeistä sarjaa olimme tilanteessa 3-3, sain X:iä vikoihin sarjoihin ja voitin 5-3. Kahdeksan viimeistä sarjaa oli yhtä sarjaa lukuun ottamatta hyviä: 57,57,56,57,53,57,56,55. Kolme kasia ja yksi seiska mahtui kahdeksaan sarjaan, hyviä osumia minulle. Ammuin jälleen yhden nokin rikki, saa nähdä tuleeko ammuttua Robin Hood tähän kesään. Ammunta alkaa selvästi parantua, kun harjoittelee ja ampuu enemmän. On se ihmeellinen asia, mitä harjoittelulla saa aikaan. Ammuin kisan jälkeen vielä muutaman sarjan ja osuin edelleen hyvin, paras sarja 58. Tuuli koveni päivän mittaan ja ammuin neljä viimeistä nuolta sateessa. Tuli eilen hätäiltyä Porvoon FITAn kanssa, olen ilmoittautunut samana päivänä ammuttavaan Ascellan Bowhunting kisaan. FITAa sitten ensi kesänä.

Ei kommentteja: