torstaina, kesäkuuta 19, 2008

78 nuolta

Välillä osuuAurinkoinen, lämmin ja todella kova tuulinen päivä. Ampuminen oli todella vaikeaa tuulen takia, ammuin vain 40m. Jouduin ottamaan ennakkoa oikealle seiskaan ja silti nuoli meni välillä vasemmalle kasiin. Ammuin kolme nuolta kokonaan ohi 80cm:n spotista, vaikeaa oli siis. Muutaman kerran sain nuolet hyvin nippuun ja kerran sain kaikki keltaiselle. Tuuli sai myös tähtäävän silmän vuotamaan vettä ja sen takia en nähnyt välillä scopen läpi mitään. En jaksanut ampua enempää, koska ammunta olisi mennyt ihan sekaisin. Tärkein saatiin kuitenkin tehtyä, Kimmo muisti ottaa kameran mukaan. Videot blogiin jossain vaiheessa, kunhan saan ne Kimmolta.

Ei kommentteja: