keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2011

helle päivä

Olipa hieno ja lämmin ilma, tuuli pyörähteli kentällä, mutta ei haitannut ampumista. Yksi sarja 10m taustaan ja sen jälkeen 50m Arcling IFAA 65cm tauluun Kimmon kanssa. Jälleen aloitin hyvin, eka nuoli viitoseen ja ekasta sarjasta piste. Toka meni nollille, sen jälkeen sain viisi sarjaa putkeen pisteen ja johdin 6-0. Kimmo ampui ympäri taulua ja ihmettelin miksi ei osu. Ammunta toimii aika hyvin ja nuolet eivät vain mene keskelle. Vaihdettiin tähtäinjyvä, ei isoa apua. Joten, ehdotin kahvan vaihtoa. Otettiin Kimmon oma muotoilema pois ja saatiin Anterolta Ortho Grip tilalle. Miten sitten kävikään, Kimmo alkoi osua keskelle. Jousikäsi toimi paremmin kuin koskaan ja nuolet alkoivat olla keskellä. Kimmo vei viisi viimeistä sarjaa ja Arcling voitto minulle 6-5. Onneksi vika löytyi ja nyt Kimmo osuu paremmin. Oma ammunta oli hyvin vaikeaa, vaikka sain nuolia keskelle. Laukaukset eivät lähteneet ja ohi ammuttuja nuolia tuli muutama. Huonot laukaukset olivat myötiksiä ja silloin nuolet putoavat kello kahdeksaan. Loppua kohden alkoi ammunta tuntua paremmalta ja nuoli niputtamaan, mutta alas. Jouduin säätämään tähtäintä neljä milliä, ennen kuin sain nuolet lähes keskelle. Arclingin jälkeen muutama sarja 60m ja alas. Sama neljä milliä tähtäintä alas ja nuolet osuivat melkein keskelle. Outo juttu, ammunta tuntui hyvältä ja nuolet menivät alas. Jatketaan asian tutkimista seuraavalla kerralla, joka voi olla jo huomenna.

Päivän kuvat tästä.

Ei kommentteja: