keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2011

melkein jo toimii

60m ja vetokäsi linjassa?
Olipas lämmin ja tyyni, nyt oli vettä riittävästi mukana. Kolme tuntia tuli ammuttua, ilman isompia taukoja. Alkaa tuntua jo sormissa, täytyy varmaan malttaa ja pitää ainakin yksi huili päivä. Ammuin aluksi 70m 122cm tauluun ja ihan vaan mielen virkistämiseksi (sekoittamiseksi) 36 nuolen tulos. Eihän siitä mitään tullut, mutta piti kokeilla. Tulos huima 268, paras sarja 50 ja huonoin 35. Kerran sain kaikki punaisen sisälle (9,8,8,8,7,7), pisteitä 47. Lyhensin vetoa ammunnan aikana, koska en saanut laukauksia lähtemään mitenkään, tähtäykset venyivät ja sen seurauksena laukaukset olivat aikas huonoja. Viisi milliä lyhensin ja sain tähtäykset lyhenemään, sekä laukaukset lähtemään edes vähän sinne päin. Ammuin myös maastomerkit 6m-70m, koska kentällä ei ollut muita, sain tehdä sen rauhassa. Sen jälkeen 60m ja yritin saada vetokäden paremmin linjaan. Asento on ollut aika kasassa, kun sain käden linjaan se kuulemma näytti paremmalta. Otetuista kuvista en itse näe eroa, mutta tunne on paljon parempi. Laukaukset ainakin lähtivät paljon paremmin ja nuolet osuivat paremmin. Keskelle osui paljon useammin kuin aikaisemmin ja huonoja osumia ei tullut niin paljon. Lopuksi ammuin vielä 70m maastotauluun ja edelleen osuin hyvin, lukuunottamatta yhtä nuolta. Se meinasi lähteä kaksi kertaa omia aikojaan, mutta vedin väkisin ja nuoli osui taustan alla olevaan suojaan. Muuten osuin hyvin ja suoritukset olivat jo melkein hyviä. Huomenna mahdollisesti ammutaan lisää.

Ei kommentteja: