lauantaina, kesäkuuta 30, 2012
tulihan ammuttua
Tyynessä, pilvisessä ja melkein lämpimässä kelissä saatiin ampua. Ammuttiin Jonnan ja Kimmon kanssa 60m Arcling, FITA 80cm maastotauluun. Kilpailu oli tasainen ja tiukka, Lähes jokaiseen sarjaan saatiin X, joka on hyvä asia. Kimmon kanssa otimme vuorotellen pisteitä ja Jonnalla kävi huono tuuri. Sarjoissa 6., 7. ja 8. Jonnalla oli kaksi X:ää jokaisessa ja ei saanut niillä yhtään Arcling pistettä. Kisa ratkesi vikassa sarjassa, olimme Kimmon kanssa tilanteessa 4-4 ennen sitä. Sain viimeiseen sarjaan X:n ja voitin sillä ottelun. Arclingin jälkeen matka 50m ja sama taulu, 30 nuolta ja kuka saa eniten keltaiselle. Se olikin paljon vaikeampaa kuin voisi olettaa, emme saaneet millään nuolia keltaisella. Voitin kisan 14 keltaisella, Kimmo 12 ja Jonna 7 eli 90 ammutusta nuolesta vain 33 keltaisella. Ammunta oli ihan hyvän ja helpon tuntuista, ei tarvinnut purkaa ja tähtäykset olivat sopivan mittaisia koko ajan. Oli ihan kiva ammuskella, vaikka en osunut koko ajan keskelle.
torstaina, kesäkuuta 28, 2012
ei satanut ja en ampunut
Sen verran on nyt tullut puuhasteltua töiden jälkeen shoppia Tuusulaan, että ei jaksa ampua. Kävin kentällä kuvaamassa muiden ammuntaa, kuvat tästä.
keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2012
ei ole ehtinyt ampumaan
Ei vain ole löytynyt aikaa ampumiselle, tänään kävin katsomassa muiden ammuntaa. Huomenna on tarkoitus mennä ampumaan, jos vain ei sada.
Hieman pistää miettimään maasto SM:n ampuminen taljalla, tulee yhdelle kisalle turhan paljon hintaa. SJAL:n lisenssi täytyy ostaa, se maksaa 60 euroa ja kilpailumaksu on 50 euroa, yhteensä olisi siis menossa 110 euroa. Se on paljon rahaa, nyt joutuu miettimään asiaa.
Hieman pistää miettimään maasto SM:n ampuminen taljalla, tulee yhdelle kisalle turhan paljon hintaa. SJAL:n lisenssi täytyy ostaa, se maksaa 60 euroa ja kilpailumaksu on 50 euroa, yhteensä olisi siis menossa 110 euroa. Se on paljon rahaa, nyt joutuu miettimään asiaa.
lauantaina, kesäkuuta 23, 2012
taljapohdiskelua
Aamulla ei satanut, mutta en saanut itsestäni niin paljon irti, että olisin lähtenyt ampumaan. Pohdiskelin sitten talja-ammuntaa (?) ja tulin siihen tulokseen, että mahdollisen SJAL:n maasto SM:n ammun Apex:lla ja X10:llä. Vielä on harkinnassa, laitanko "overdraw" vai tavallisen Beiterin taljahyllyn.
perjantaina, kesäkuuta 22, 2012
juhannustreenit
![]() |
50m |
torstaina, kesäkuuta 21, 2012
tuulee
![]() |
40m |
Saattaa olla, että menen ampumaan SJAL:n maasto SM:t taljajousella heinäkuun lopulla. Teen sen vain siinä tapauksessa, että suunniteltu joukkuekisa toteutuu. Joukkuekisa ammutaan, jos ennakkoon ilmoittautuu neljä joukkuetta. Haasteena on, että joukkueessa pitää olla yksi vaisto, yksi tähtäin ja yksi talja-ampuja. Suomessa ei ole kovinkaan montaa seuraa, joka pystyy tuollaisen joukkueen kasaamaan. Kisassa karsinta ammutaan lauantaina ja finaalit sunnuntaina, myös henkilökohtaiset finaalit ammutaan sunnuntaina, vain jos joukkuekilpailu toteutuu. Suurin syy miksi menen ampumaan taljalla on, että henkilökohtaiset pudotukset myös toteutuvat. Näin suomalaiset maasto MM lähtijät saavat harjoitella myös finaaliammuntaa. Olisihan se kiva myös oman seuran joukkueena päästä ampumaan joukkue maasto SM mitaleista, sellainen kokemus minulta vielä puuttuu. Jos joukkuekisa ei toteudu, ei ammuta edes henkilökohtaisia finaaleja ja mitalit ratkaistaan kahden päivän yhteistuloksella ja siihen kisaan en lähde mukaan. Harjoittelun taljalla aloitan noin viikkoa ennen maasto SM kisaa, jos joukkuekisa on mukana.
keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2012
erittäin kova tuuli
![]() |
50m |
sunnuntai, kesäkuuta 17, 2012
FFAA maasto SM
Sunnuntaille oli ennustettu vesisadetta ja sitä saatiin, välillä vettä tuli kaatamalla. Ammunta oli edelleen erittäin huonoa ja osuin vieläkin huonommin pitkillä matkoilla, pummeja tuli enemmän kuin lauantaina. Kisa oli tiukka Kimmon kanssa, parhaimmillaan johdin kokonaiskisaa jo 15 pisteellä. 14. rastilla Kimmo otti kiinni yhdeksän pistettä, ampui 19 ja minä sain kasaan vain 10 pistettä ko. rastilla. Ennen neljää viimeistä rastia johdin kahdeksalla pisteellä, kolme rastia myöhemmin ero oli enää kaksi pistettä. Onneksi vika rasti oli erittäin lyhyt ja onnistuin saamaan pari nuolta keskelle, se riitti kisan voittoon. Kaksi pistettä jäi Kimmon ja minun eroksi. Sunnuntain hunter kierroksen tulos oli 459, joka jää omasta ennätyksestä viisi pistettä ja oma ennätys olisi pitänyt ehdottomasti pystyä rikkomaan.
Viikonloppu oli ammunnallisesti erittäin huono, lisäksi pinna paloi sunnuntaina liian monta kertaa ja sellaisesta käyttäymisestä täytyisi päästä eroon. Kun ammunta ei toimi halutulla tavalla, nuolet eivät osu ja sen seurauksena menee hermo. Täytyy jälleen kerran alkaa harjoittelemaan oikeanlaista asennoitumista huonoihin suoritukseen, vaikeaa sitä tulee, mutta se on pakko oppia. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.
Kuvia kisasta.
perjantaina, kesäkuuta 15, 2012
paniikkitreenit

keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2012
ei osu pitkiltä matkoilta
Lämmin ja aurinkoinen ilta, tuuli hieman haittasi ammuntaa välillä. Ammuin puuttuvia maastomerkkejä viikonlopun FFAA maasto SM kisaa varten. Suoritukset olivat suurimmaksi osaksi hyviä ja silti en osunut pidemmiltä matkoilta. 60m ja siitä ylöspäin ei nippua, eikä muutenkaan mitään järkeä osumissa. Pidemmiltä matkoilta ammuin FITA 80cm maastotauluun ja välillä ei taulu riittänyt. Viikonloppuna taulut pienenevät, pidemmät matkat ammutaan 65cm tauluun ja pisin matka on 73m. Joten ei voi paljon odottaa hyviä osumia, toivotaan että saan edes nuolet tauluun pitkiltä matkoilta. Perjantaina yritän vielä käydä ampumassa muutaman nuolen, huomenna ei töiden takia ehdi.
sunnuntai, kesäkuuta 10, 2012
50 SM-mitalia

Kolme vuotta myöhemmin mitaleita on 50.
Mitaleista 27 on SJAL SM-kisoista ja 23 FFAA SM-kisoista. Kultaisia on yhteensä 24 kpl.
FFAA eläin SM
Kisan jälkeen ammuttiin kaikkien luokkavoittajien kesken Tapanin kierroksen voitosta. Kisa ei ole ihan oikeudenmukainen, koska kaikki tähtäimellä ampujat ovat samalla viivalla. Ei ole kovin helppo ampua kisaa tähtäinjousella taljaa vastaan, koska tauluna oli pieni jänis ja osumalla eläimeen pääsi eteenpäin. Matkaa pidennetään koko ajan, kunnes on vain yksi ampuja jäljellä ja tämä ampuja pääsee ampumaan Tapanin kierroksen voitosta, joka ammutaan liikkuvaan tauluun. Kuusi tähtäimellä ampujaa oli mukana karsimassa pääsystä finaaliin, kaksi tähtäinjousta ja neljä taljaa. Eka nuoli ammuttiin 25 yardin päästä, siitä osui neljä. Kaksi tähtäintä ja kaksi taljaa mukana, matka pidennettiin 35 yardiin ja edelleen tauluna se pieni jänis, johon normaaliolosuhteissa ammutaan noin 15 metrin päästä. Minä ammuin hyvän suorituksen, mutta nuoli meni valitettavasti kaksi senttiä yli eläimen, vain yksi ampuja osui ja hän ampui taljalla. Olisi ollut mielenkiintoista päästä kokeilemaan liikkuvaan tauluun ampumista, koska en olisi uskonut siihen osuvani. On aika mahdotonta ampua klikkerillä, ottaa ennakkoa ja saada vielä jonkinlainen suoritus aikaiseksi, koska pitää vetää väkisin läpi. Se jäi haaveeksi, ehkä hyvä niin. Säästyi todennäköisesti nuoli ehjänä. Huomenna ammuskellaan lisää, jos vain töiltä ehdin ja ei sada.
Kuvia kisasta.
torstaina, kesäkuuta 07, 2012
ei vaan toimi ammunta
Aurinkoinen ja tuulinen ilta. Kuusi harjoitusnuolta 50m ja sen jälkeen Arcling 50m spottiin Kimmon kanssa. Aloitin varaläpällä ja sillä en saanut kuin erittäin huonoja lakauksia aikaiseksi. Jotenkin se vain tuntui huonolta kädessä, vaikka uutena molemmat olivat samantuntuisia. Varaläppä on nyt paljon löysempi ja se on huono asia. X.t olivat kortilla molemmilla ja ammuimme myös nuolia ohi. Tauolle tilanteessa 1-1. Toiselle kierrokselle vaihdoin läpän ja heti tuntui paremmalta, vaikka en saanut vieläkään hyviä suorituksia. Toinenkin kierros 1-1 ja lopputulos 2-2, joten uusintaan. Uusinnassa ei myöskään osuttu X:ään, vasta viidennessä uusinnassa (ammutaan kahdella nuolella) Kimmo sai X;n ja vei ottelun. Sunnuntaina FFAA eläin SM, sadetta luvassa ja ammunta sekaisin. Erittäin hyvä ja toimiva yhtälö, katsotaan miten käy.
maanantaina, kesäkuuta 04, 2012
merkkien ammuntaa
Eiliseen verrattuna aivan loistava ilma, aurinko paistoi ja ei tuullut juuri yhtään. Ammuskelin maastomerkkejä sunnuntain FFAA eläin SM-kisaa varten. 40m:n asti meni hyvin, sen jälkeen skaala alkoi pudota liian paljon. En vain löytänyt mitään syytä siihen, 60m putosi aivan liian paljon suhteessa 50m:n merkkiin. Ammunta oli huonoa, rentoja suorituksia ei löytynyt kuin muutama. Tällaisella ammunnalla ja epävarmoilla merkeillä on tosi kiva lähteä kisaamaan, onneksi vielä ehtii ammuskella ennen sunnuntain kisaa.
sunnuntai, kesäkuuta 03, 2012
kylmä ja vesisade
Mittarissa 10 astetta ja ei satanut, joten lähdin kentälle ampumaan. Vaatteita kasa mukaan ja huolimaton pakkaaminen kostautui, sadetakki ja hanskat jäivät kotiin. Kun sain jousen vireeseen, alkoi satamaan. En antanut sen häiritä, vaan aloin ampumaan. Kokeilin pidempää jänneväliä ja se kannatti, jousi toimii paljon paremmin ja nuoli osuu paremmin. Matka 30m ja FITA 40cm maastotaulu. Ammunta kulki hyvin ja nuolet osuivat hyvin, suoritukset tuntuivat hyviltä koko ajan. Vähän tuli kylmä käsiin, kun ei ollut niitä hanskoja ja paita kastui, kun ei ollut sitä sadetakkia mukana. Lopuksi ammuin 40m, 60cm FITA maastotauluun, siihenkin osuin hyvin ja suoritukset olivat edelleen hyviä. Kolme tuntia ammuin ja sitten oli pakko lopettaa, koska alkoivat sormet jäätyä ja paita oli jo lähes läpimärkä. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.
![]() |
30m |
torstaina, toukokuuta 31, 2012
ei ehdi ampumaan
Kentällä olen käynyt ihmettelemässä muiden ammuntaa, tiistaina ja tänään. Niin paljon ei ole aikaa ollut, että olisin itse ehtinyt ampua. Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä ammuskelemaan, jos ilmat vain ovat suosiolliset.
torstaina, toukokuuta 24, 2012
ei hyvä
Matka 40m ja 80cm 5-10 spotti. Yksi harjoitussarja ja sen jälkeen Arcling Kimmon kanssa. Ammunta lähti hyvin käyntiin ja tuntui koko ajan hyvältä, mutta muutaman sarjan jälkeen se alkoi hajota ja lopulta hajosi kokonaan. Ekoissa sarjoissa osuin hyvin ja sain yhden 58 sarjan. Puolessa välissä oltiin tilanteessa 2-2. Toisella kierroksella johdin parhaimmillaan 4-2, mutta Kimmo tuli tasoihin. Ennen viimeistä sarjaa johdin 5-4, mutta Kimmo voitti vikan ja vei ottelun uusintaan. Eka uusinta ei tuonut tulosta, toisessa uusinnassa (ammutaan viisi nuolta) Kimmo oli parempi ja voitti ottelun. Oma ammunta oli aivan sekaisin tuossa vaiheessa, en saanut mitään tuntumaa mihinkään, tunne oli kuin en olisi koskaan aikaisemmin ampunut. Ammuin kuutosia ja seiskoja aivan liikaa. Päätin, että en lopeta ennen kuin saan nuolen X:ään. Siihen meni neljä sarjaa ja tuossa vaiheessa ammunta oli lähes hyvää. Tuohon sarjaan sain kaikki keltaiselle ja siihen oli hyvä lopettaa, vaikka ei jäänyt parasta tunnetta. Huomenna viikonlopuksi kalaan rentoutumaan, seuraavan kerran ammuskellaan ensi viikolla.
keskiviikkona, toukokuuta 23, 2012
hieno ilta
Töiden jälkeen hallille pätkimään nuolia, jotta sain Beiterin Pin nokit käyttöön. Beiter Pin nokki ja pinni ovat noin 8mm pidemmät kuin Beiter Insert nokki, klikkeri ei riitä, joten oli pakko lyhentää nuolta. Tuo 8mm oli juuri sopiva määrä kahdelle perästä haljenneelle nuolelle, katkaisin ne perästä ja nyt ovat ammuntakunnossa, käytössä jälleen 12 nuolta.
Kentällä paistoi aurinko ja oli aika lämmin, tuuli vähän häiritsi ampumista. Muutama sarja 40m taustaan ja sen jälkeen 60m Arcling FITA 80cm maastotauluun Jonnan kanssa. Osuin hyvin kaikissa sarjoissa ja sain aina vähintään nuolia viitoselle. Kuutosiakin tuli mukavasti ja vein ottelun 7-1. Sarjat olivat tasaisesti 27-28, yksi 25 ja paras 30. Hyvä tunne jäi ammunnasta, huomenna jatketaan.
maanantaina, toukokuuta 21, 2012
taas toimii tietokone
Kiitos Juhan, minulla on jälleen monitori tietokoneessa. Pitkän työpäivän jälkeen en jaksanut itse ammuskella, kävin kentällä ihmettelemässä muiden ammuntaa.
sunnuntai, toukokuuta 20, 2012
maastoammuntaa
Perjantaina lähdettiin viikonlopuksi Sepon mökille ammuskelemaan maastoa ja samalla pidimme jaoston johtokunnan suunnittelupalaverin. Mukana kolme liikuteltavaa taustaa ja yksi kiinteä tausta. Ilmat olivat suosiolliset, launtaina vähän tuuli, muuten oli lämmin ja sunnuntaina oli aivan loistava ilma. Lauantaina ammuttiin henkilökohtainen ja joukkuekisa, taljat vastaan vastakaaret. Riku sai tasoitusta ekalla kierroksella kaksi pistettä / nuoli ja tokalla kierroksella pinnan / nuoli. Tauluina oli FITA 40cm taulu, IFAA 65cm taulu, IFAA tiputaulu ja uusia "Suomen" suunnittelemia IFAA kolmispotteja. Kilpailua hallitsi Riku alusta loppuun, minä olin toisena koko ajan, Pauli ja Seppo kävivät tiukan kisan kolmannesta sijasta. Ammuimme 22 rastia ja yhteensä 63 nuolta, muutamalla rastilla ammuimme vain kaksi nuolta. 12 rastin jälkeen pidimme ruokatauon ja tauolla päätimme, että Riku saa toisella kierroksella tasoitusta vähemmän eli pinna / nuoli. Hyvin ravitsevan lounaan jälkeen, kiitos Seppo, jatkoimme kisaa. Riku oli edelleen paras ja alkukisan pisteet Riku 287, minä 282, Pauli 279 ja Seppo 275. Joukkueet Vastakaari 569 ja Talja 554. Finaalit ammuttiin yhdellä nuolella ja uuteen kolmispottiin. Taljat pieneen ja vastakaaret keskimmäiseen. Semifinaalissa matka oli 18 metriä ja mitaliotteluissa 20 metriä. Ekassa semissä kohtasivat Riku ja Seppo, sen voitti Seppo. Toisessa semissä Pauli ja minä, eka nuoli molemmilla nelonen, edes mittaamalla emme saaneet eroa, joten ammuttiin toinen nuoli. Toinen uusintanuoli molemmilla nelonen ja mittaamalla minun nuoli oli lähempänä. Pronssiottelussa Pauli ja Riku ampuivat nolla pistettä, joten ammuttiin toiset nuolet. Pauli oli tarkempi ja voitti pronssin 4-3. Kultaottelussa Seppo ampui ensin ja ampui ohi, minulle riitti osuma voittoon. En saanut parasta mahdollista suoritusta, mutta nuoli osui neloseen ja voitin. Joukkuefinaali oli myös 20m ja molemmat joukkeet ampuivat kaksi nuolta. Taljat aloittivat ja saivat neljä pistettä. Rikulle ja minulle riitti osumat tauluun voittoon, Riku ampui ensin nelosen ja minä sain myös nelosen. Joukkuekisan voitto vastakaarille 8-4. Sunnuntaina ammuimme joukkuekisan, jälleen taljat vastaan vastakaaret ja emme käyttäneet kolmispotteja ollenkaan. Jokaisella rastilla ammuttiin kuusi nuolta, pisteisiin laskettiin kummankin ampujan paras nuoli ja sen jälkeen joukkueen paras nuoli eli kolmen nuolen yhteistulos jokaisella rastilla. Kilpailu oli tasainen neljä rastia, sen jälkeen taljat ottivat koko ajan vähän eroa ja 11 rastin jälkeen olivat loppupisteet talja 166 ja vastakaaret 158. Lauantaina joukkuekisan voitti vastakaaret ja sunnuntaina taljat, joten ammuimme kahden nuolen uusinnan, kumpikin joukkueen jäsen ampui siis yhden nuolen. Uusinta ammuttiin IFAA tiputauluun. Uusinta oli tiukka ja sen voitti taljat 8-7. Viikonloppu oli erittäin onnistunut, maaston ampuminen oli todella kivaa, saimme aikaan hienoja suunnitelmia jaostolle ja ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli riittävästi, kiitos Seppo.
Viikonlopun kuvat tästä.
---------------------
Lauantaina ammuimme Suomen ehdottamiin kolmispotteihin ja talja-ampujilla oli suuria ongelmia löytää oma taulu. Keskimmäisessä taulussa on musta piste sitä varten, että talja-ampuja näkee scopen läpi sen ja ei ammu keskimmäiseen tauluun. Seppo ampui kerran vahingossa keskimmäiseen tauluun, koska tuo musta piste ei erotu riittävän selvästi. Taulun suunnitelleet henkilöt sanovat, että nuolirikot vähenevät tämän kolmispotin avulla. Valitettavasti näin ei ole, Sepolla hajosi kaksi nuolta ja Paulilla yksi nuoli. Auringon paistaessa takaa, eivät taljat nähneet omaa spottiaan ollenkaan ja sen takia ampuivat ohi. Valitettavasti siis tämä kolmispotti ei vain toimi ja sen takia emme enää sunnuntaina ampuneet niihin ollenkaan.
Viikonlopun kuvat tästä.
---------------------
Lauantaina ammuimme Suomen ehdottamiin kolmispotteihin ja talja-ampujilla oli suuria ongelmia löytää oma taulu. Keskimmäisessä taulussa on musta piste sitä varten, että talja-ampuja näkee scopen läpi sen ja ei ammu keskimmäiseen tauluun. Seppo ampui kerran vahingossa keskimmäiseen tauluun, koska tuo musta piste ei erotu riittävän selvästi. Taulun suunnitelleet henkilöt sanovat, että nuolirikot vähenevät tämän kolmispotin avulla. Valitettavasti näin ei ole, Sepolla hajosi kaksi nuolta ja Paulilla yksi nuoli. Auringon paistaessa takaa, eivät taljat nähneet omaa spottiaan ollenkaan ja sen takia ampuivat ohi. Valitettavasti siis tämä kolmispotti ei vain toimi ja sen takia emme enää sunnuntaina ampuneet niihin ollenkaan.
Sepon nuolet kolmispotti ammunnan jälkeen. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)