sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2012

FFAA maasto SM

Lauantaina aurinko paistoi melkein koko päivän ja se teki päivästä hienon. Ammunta oli kaikkea muuta kuin hienoa, pitkiltä matkoilta en edelleenkään osunut mihinkään ja pummeja tuli liikaa. Lyhyet matkat menivät hyvin ja niiden ansiosta onnistuin ampumaan oman field kierroksen ennätyksen 474. Johdin kisaa ekan päivän jälkeen kahdeksalla pisteellä Kimmoon.
Sunnuntaille oli ennustettu vesisadetta ja sitä saatiin, välillä vettä tuli kaatamalla. Ammunta oli edelleen erittäin huonoa ja osuin vieläkin huonommin pitkillä matkoilla, pummeja tuli enemmän kuin lauantaina. Kisa oli tiukka Kimmon kanssa, parhaimmillaan johdin kokonaiskisaa jo 15 pisteellä. 14. rastilla Kimmo otti kiinni yhdeksän pistettä, ampui 19 ja minä sain kasaan vain 10 pistettä ko. rastilla. Ennen neljää viimeistä rastia johdin kahdeksalla pisteellä, kolme rastia myöhemmin ero oli enää kaksi pistettä. Onneksi vika rasti oli erittäin lyhyt ja onnistuin saamaan pari nuolta keskelle, se riitti kisan voittoon. Kaksi pistettä jäi Kimmon ja minun eroksi. Sunnuntain hunter kierroksen tulos oli 459, joka jää omasta ennätyksestä viisi pistettä ja oma ennätys olisi pitänyt ehdottomasti pystyä rikkomaan.
Viikonloppu oli ammunnallisesti erittäin huono, lisäksi pinna paloi sunnuntaina liian monta kertaa ja sellaisesta käyttäymisestä täytyisi päästä eroon. Kun ammunta ei toimi halutulla tavalla, nuolet eivät osu ja sen seurauksena menee hermo. Täytyy jälleen kerran alkaa harjoittelemaan oikeanlaista asennoitumista huonoihin suoritukseen, vaikeaa sitä tulee, mutta se on pakko oppia. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.

Kuvia kisasta.

perjantaina, kesäkuuta 15, 2012

paniikkitreenit

Illalla ampumaan, tavoitteena oli saada hyviä suorituksia ja luottamus omaan ampumiseen. Ei onnistunut, aivan surkeata ammuntaa ja en osunut mihinkään. En saanut tuntumaa, lähinnä tuntui huonolta tai vielä huonommalta. Laukauksista ei tiennyt mihin nuoli osuu, saattoi osua keskelle tai ihan jonnekin muualle. Yhdestä laukauksesta tiesin, että se ei osu. Klikkeri naksahti ja pienen pohdinnan jälkeen päästin jänteestä irti. Ainoa jännityksen aihe oli, osuuko nuoli edes taustaan. Nyt on aivan mahtavahuippufiilis lähteä ampumaan kaksi päivää FFAA maasto SM kisoihin, onneksi sunnuntaille on luvassa vesisadetta.

keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2012

ei osu pitkiltä matkoilta

Lämmin ja aurinkoinen ilta, tuuli hieman haittasi ammuntaa välillä. Ammuin puuttuvia maastomerkkejä viikonlopun FFAA maasto SM kisaa varten. Suoritukset olivat suurimmaksi osaksi hyviä ja silti en osunut pidemmiltä matkoilta. 60m ja siitä ylöspäin ei nippua, eikä muutenkaan mitään järkeä osumissa. Pidemmiltä matkoilta ammuin FITA 80cm maastotauluun ja välillä ei taulu riittänyt. Viikonloppuna taulut pienenevät, pidemmät matkat ammutaan 65cm tauluun ja pisin matka on 73m. Joten ei voi paljon odottaa hyviä osumia, toivotaan että saan edes nuolet tauluun pitkiltä matkoilta. Perjantaina yritän vielä käydä ampumassa muutaman nuolen, huomenna ei töiden takia ehdi.

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2012

50 SM-mitalia

29.6.2009 kirjoitin, että silloin olin voittanut 40. SM-mitalin.

Kolme vuotta myöhemmin mitaleita on 50.
Mitaleista 27 on SJAL SM-kisoista ja 23 FFAA SM-kisoista. Kultaisia on yhteensä 24 kpl.

FFAA eläin SM

Aamulla oli hieman viileä keli ja sadetta oli luvassa illaksi. Ilmoittautumisen yhteydessä selvisi, että järjestäjä oli päättänyt sekoittaa pakan ja laittanut saman luokan ampujat eri ryhmiin, se oli kisan kannalta erittäin huono asia. Sovimme ampujien kesken, että lähetämme tekstareilla aina toisillemme tuloksia neljän ammutun rastin jälkeen. Lämmittelin viisi nuolta ennen kisaa, sain hyviä suorituksia aikaiseksi. Kisa lähti hyvin käyntiin, ammunta tuntui hyvältä ja merkit pitivät paikkansa. Johdin kisaa alusta lähtien, johto vaihteli kaksi tai neljä pistettä. 16 rastin jälkeen oli johto kuusi pistettä. 17 rastia osuin ekalla nuolella ja olin hyvässä tulosvauhdissa. 18 rastilla tapahtui jotain ihmeellistä ja minulla ei ole aavistustakaan mitä. Majava alamäkeen, vähensin ekaan nuoleen 1,5 metriä ja ammuin yli eläimestä. Toiseen nuoleen lisää vähennystä ja edelleen ylös, lihasosuma ja sillä pisteitä vain 14. Onneksi en antanut sen pahemmin häiritä ja loppu meni jälleen hyvin. Rata vaikeni loppua kohden, tuli mukavia ylä- ja alamäkiä, silti ammuin viimeisillä 10 rastilla vain kaksi 18 pisteen rastia ja viisi viimeistä antoivat kaikki täydet 20 pistettä. Laskin kuusi rastia ennen loppua, että nyt on mahdollisuus ampuja 540, joka on tähtäinjousella hyvä tulos eläinkuviin. Hieman tuli puristusta viimeisille rasteilla, silti nuoli osui hyvin ja kasaan 542. Tulos ylittää oman ennätyksen 12 pisteellä ja on uusi Pro luokan SE. Koko päivänä ei tullut yhtään huonoa suoritusta, enkä pahemmin edes pumpannut. Muutaman kerran tuli purettua, koska hyttyset hieman häiritsivät. Onneksi koko päivänä ei satanut ja aurinko paistoi.
Kisan jälkeen ammuttiin kaikkien luokkavoittajien kesken Tapanin kierroksen voitosta. Kisa ei ole ihan oikeudenmukainen, koska kaikki tähtäimellä ampujat ovat samalla viivalla. Ei ole kovin helppo ampua kisaa tähtäinjousella taljaa vastaan, koska tauluna oli pieni jänis ja osumalla eläimeen pääsi eteenpäin. Matkaa pidennetään koko ajan, kunnes on vain yksi ampuja jäljellä ja tämä ampuja pääsee ampumaan Tapanin kierroksen voitosta, joka ammutaan liikkuvaan tauluun. Kuusi tähtäimellä ampujaa oli mukana karsimassa pääsystä finaaliin, kaksi tähtäinjousta ja neljä taljaa. Eka nuoli ammuttiin 25 yardin päästä, siitä osui neljä. Kaksi tähtäintä ja kaksi taljaa mukana, matka pidennettiin 35 yardiin ja edelleen tauluna se pieni jänis, johon normaaliolosuhteissa ammutaan noin 15 metrin päästä. Minä ammuin hyvän suorituksen, mutta nuoli meni valitettavasti kaksi senttiä yli eläimen, vain yksi ampuja osui ja hän ampui taljalla. Olisi ollut mielenkiintoista päästä kokeilemaan liikkuvaan tauluun ampumista, koska en olisi uskonut siihen osuvani. On aika mahdotonta ampua klikkerillä, ottaa ennakkoa ja saada vielä jonkinlainen suoritus aikaiseksi, koska pitää vetää väkisin läpi. Se jäi haaveeksi, ehkä hyvä niin. Säästyi todennäköisesti nuoli ehjänä. Huomenna ammuskellaan lisää, jos vain töiltä ehdin ja ei sada.

Kuvia kisasta.

torstaina, kesäkuuta 07, 2012

ei vaan toimi ammunta

Aurinkoinen ja tuulinen ilta. Kuusi harjoitusnuolta 50m ja sen jälkeen Arcling 50m spottiin Kimmon kanssa. Aloitin varaläpällä ja sillä en saanut kuin erittäin huonoja lakauksia aikaiseksi. Jotenkin se vain tuntui huonolta kädessä, vaikka uutena molemmat olivat samantuntuisia. Varaläppä on nyt paljon löysempi ja se on huono asia. X.t olivat kortilla molemmilla ja ammuimme myös nuolia ohi. Tauolle tilanteessa 1-1. Toiselle kierrokselle vaihdoin läpän ja heti tuntui paremmalta, vaikka en saanut vieläkään hyviä suorituksia. Toinenkin kierros 1-1 ja lopputulos 2-2, joten uusintaan. Uusinnassa ei myöskään osuttu X:ään, vasta viidennessä uusinnassa (ammutaan kahdella nuolella) Kimmo sai X;n ja vei ottelun. Sunnuntaina FFAA eläin SM, sadetta luvassa ja ammunta sekaisin. Erittäin hyvä ja toimiva yhtälö, katsotaan miten käy.

maanantaina, kesäkuuta 04, 2012

merkkien ammuntaa

Eiliseen verrattuna aivan loistava ilma, aurinko paistoi ja ei tuullut juuri yhtään. Ammuskelin maastomerkkejä sunnuntain FFAA eläin SM-kisaa varten. 40m:n asti meni hyvin, sen jälkeen skaala alkoi pudota liian paljon. En vain löytänyt mitään syytä siihen, 60m putosi aivan liian paljon suhteessa 50m:n merkkiin. Ammunta oli huonoa, rentoja suorituksia ei löytynyt kuin muutama. Tällaisella ammunnalla ja epävarmoilla merkeillä on tosi kiva lähteä kisaamaan, onneksi vielä ehtii ammuskella ennen sunnuntain kisaa.

sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2012

kylmä ja vesisade

Mittarissa 10 astetta ja ei satanut, joten lähdin kentälle ampumaan. Vaatteita kasa mukaan ja huolimaton pakkaaminen kostautui, sadetakki ja hanskat jäivät kotiin. Kun sain jousen vireeseen, alkoi satamaan. En antanut sen häiritä, vaan aloin ampumaan. Kokeilin pidempää jänneväliä ja se kannatti, jousi toimii paljon paremmin ja nuoli osuu paremmin. Matka 30m ja FITA 40cm maastotaulu. Ammunta kulki hyvin ja nuolet osuivat hyvin, suoritukset tuntuivat hyviltä koko ajan. Vähän tuli kylmä käsiin, kun ei ollut niitä hanskoja ja paita kastui, kun ei ollut sitä sadetakkia mukana. Lopuksi ammuin 40m, 60cm FITA maastotauluun, siihenkin osuin hyvin ja suoritukset olivat edelleen hyviä. Kolme tuntia ammuin ja sitten oli pakko lopettaa, koska alkoivat sormet jäätyä ja paita oli jo lähes läpimärkä. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.
30m

torstaina, toukokuuta 31, 2012

ei ehdi ampumaan

Kentällä olen käynyt ihmettelemässä muiden ammuntaa, tiistaina ja tänään. Niin paljon ei ole aikaa ollut, että olisin itse ehtinyt ampua. Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä ammuskelemaan, jos ilmat vain ovat suosiolliset.

torstaina, toukokuuta 24, 2012

ei hyvä

Matka 40m ja 80cm 5-10 spotti. Yksi harjoitussarja ja sen jälkeen Arcling Kimmon kanssa. Ammunta lähti hyvin käyntiin ja tuntui koko ajan hyvältä, mutta muutaman sarjan jälkeen se alkoi hajota ja lopulta hajosi kokonaan. Ekoissa sarjoissa osuin hyvin ja sain yhden 58 sarjan. Puolessa välissä oltiin tilanteessa 2-2. Toisella kierroksella johdin parhaimmillaan 4-2, mutta Kimmo tuli tasoihin. Ennen viimeistä sarjaa johdin 5-4, mutta Kimmo voitti vikan ja vei ottelun uusintaan. Eka uusinta ei tuonut tulosta, toisessa uusinnassa (ammutaan viisi nuolta) Kimmo oli parempi ja voitti ottelun. Oma ammunta oli aivan sekaisin tuossa vaiheessa, en saanut mitään tuntumaa mihinkään, tunne oli kuin en olisi koskaan aikaisemmin ampunut. Ammuin kuutosia ja seiskoja aivan liikaa. Päätin, että en lopeta ennen kuin saan nuolen X:ään. Siihen meni neljä sarjaa ja tuossa vaiheessa ammunta oli lähes hyvää. Tuohon sarjaan sain kaikki keltaiselle ja siihen oli hyvä lopettaa, vaikka ei jäänyt parasta tunnetta. Huomenna viikonlopuksi kalaan rentoutumaan, seuraavan kerran ammuskellaan ensi viikolla.

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2012

hieno ilta

Töiden jälkeen hallille pätkimään nuolia, jotta sain Beiterin Pin nokit käyttöön. Beiter Pin nokki ja pinni ovat noin 8mm pidemmät kuin Beiter Insert nokki, klikkeri ei riitä, joten oli pakko lyhentää nuolta. Tuo 8mm oli juuri sopiva määrä kahdelle perästä haljenneelle nuolelle, katkaisin ne perästä ja nyt ovat ammuntakunnossa, käytössä jälleen 12 nuolta. Kentällä paistoi aurinko ja oli aika lämmin, tuuli vähän häiritsi ampumista. Muutama sarja 40m taustaan ja sen jälkeen 60m Arcling FITA 80cm maastotauluun Jonnan kanssa. Osuin hyvin kaikissa sarjoissa ja sain aina vähintään nuolia viitoselle. Kuutosiakin tuli mukavasti ja vein ottelun 7-1. Sarjat olivat tasaisesti 27-28, yksi 25 ja paras 30. Hyvä tunne jäi ammunnasta, huomenna jatketaan.

maanantaina, toukokuuta 21, 2012

taas toimii tietokone

Kiitos Juhan, minulla on jälleen monitori tietokoneessa. Pitkän työpäivän jälkeen en jaksanut itse ammuskella, kävin kentällä ihmettelemässä muiden ammuntaa.

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2012

maastoammuntaa

Perjantaina lähdettiin viikonlopuksi Sepon mökille ammuskelemaan maastoa ja samalla pidimme jaoston johtokunnan suunnittelupalaverin. Mukana kolme liikuteltavaa taustaa ja yksi kiinteä tausta. Ilmat olivat suosiolliset, launtaina vähän tuuli, muuten oli lämmin ja sunnuntaina oli aivan loistava ilma. Lauantaina ammuttiin henkilökohtainen ja joukkuekisa, taljat vastaan vastakaaret. Riku sai tasoitusta ekalla kierroksella kaksi pistettä / nuoli ja tokalla kierroksella pinnan / nuoli. Tauluina oli FITA 40cm taulu, IFAA 65cm taulu, IFAA tiputaulu ja uusia "Suomen" suunnittelemia IFAA kolmispotteja. Kilpailua hallitsi Riku alusta loppuun, minä olin toisena koko ajan, Pauli ja Seppo kävivät tiukan kisan kolmannesta sijasta. Ammuimme 22 rastia ja yhteensä 63 nuolta, muutamalla rastilla ammuimme vain kaksi nuolta. 12 rastin jälkeen pidimme ruokatauon ja tauolla päätimme, että Riku saa toisella kierroksella tasoitusta vähemmän eli pinna / nuoli. Hyvin ravitsevan lounaan jälkeen, kiitos Seppo, jatkoimme kisaa. Riku oli edelleen paras ja alkukisan pisteet Riku 287, minä 282, Pauli 279 ja Seppo 275. Joukkueet Vastakaari 569 ja Talja 554. Finaalit ammuttiin yhdellä nuolella ja uuteen kolmispottiin. Taljat pieneen ja vastakaaret keskimmäiseen. Semifinaalissa matka oli 18 metriä ja mitaliotteluissa 20 metriä. Ekassa semissä kohtasivat Riku ja Seppo, sen voitti Seppo. Toisessa semissä Pauli ja minä, eka nuoli molemmilla nelonen, edes mittaamalla emme saaneet eroa, joten ammuttiin toinen nuoli. Toinen uusintanuoli molemmilla nelonen ja mittaamalla minun nuoli oli lähempänä. Pronssiottelussa Pauli ja Riku ampuivat nolla pistettä, joten ammuttiin toiset nuolet. Pauli oli tarkempi ja voitti pronssin 4-3. Kultaottelussa Seppo ampui ensin ja ampui ohi, minulle riitti osuma voittoon. En saanut parasta mahdollista suoritusta, mutta nuoli osui neloseen ja voitin. Joukkuefinaali oli myös 20m ja molemmat joukkeet ampuivat kaksi nuolta. Taljat aloittivat ja saivat neljä pistettä. Rikulle ja minulle riitti osumat tauluun voittoon, Riku ampui ensin nelosen ja minä sain myös nelosen. Joukkuekisan voitto vastakaarille 8-4. Sunnuntaina ammuimme joukkuekisan, jälleen taljat vastaan vastakaaret ja emme käyttäneet kolmispotteja ollenkaan. Jokaisella rastilla ammuttiin kuusi nuolta, pisteisiin laskettiin kummankin ampujan paras nuoli ja sen jälkeen joukkueen paras nuoli eli kolmen nuolen yhteistulos jokaisella rastilla. Kilpailu oli tasainen neljä rastia, sen jälkeen taljat ottivat koko ajan vähän eroa ja 11 rastin jälkeen olivat loppupisteet talja 166 ja vastakaaret 158. Lauantaina joukkuekisan voitti vastakaaret ja sunnuntaina taljat, joten ammuimme kahden nuolen uusinnan, kumpikin joukkueen jäsen ampui siis yhden nuolen. Uusinta ammuttiin IFAA tiputauluun. Uusinta oli tiukka ja sen voitti taljat 8-7. Viikonloppu oli erittäin onnistunut, maaston ampuminen oli todella kivaa, saimme aikaan hienoja suunnitelmia jaostolle ja ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli riittävästi, kiitos Seppo.

Viikonlopun kuvat tästä.

---------------------
Lauantaina ammuimme Suomen ehdottamiin kolmispotteihin ja talja-ampujilla oli suuria ongelmia löytää oma taulu. Keskimmäisessä taulussa on musta piste sitä varten, että talja-ampuja näkee scopen läpi sen ja ei ammu keskimmäiseen tauluun. Seppo ampui kerran vahingossa keskimmäiseen tauluun, koska tuo musta piste ei erotu riittävän selvästi. Taulun suunnitelleet henkilöt sanovat, että nuolirikot vähenevät tämän kolmispotin avulla. Valitettavasti näin ei ole, Sepolla hajosi kaksi nuolta ja Paulilla yksi nuoli. Auringon paistaessa takaa, eivät taljat nähneet omaa spottiaan ollenkaan ja sen takia ampuivat ohi. Valitettavasti siis tämä kolmispotti ei vain toimi ja sen takia emme enää sunnuntaina ampuneet niihin ollenkaan.
Sepon nuolet kolmispotti ammunnan jälkeen.

torstaina, toukokuuta 17, 2012

kiva kiva

Hajosi tietokoneen näyttö ja nyt en pysty käyttämään tärkeitä tiedostoja tai ohjelmia, ennen kuin saan uuden näytön. Siihen menee aikaa, ei ole mahdollisuutta ostaa uutta näyttöä ihan heti.

maanantaina, toukokuuta 14, 2012

liian kova tuuli

Liian kova tuuli, en ampunut. Jousi oli mukana, mutta en viitsinyt kasata sitä. Tuuli teki myös ilmasta kylmän, joten päädyin katselemaan muiden ammuntaa.

sunnuntaina, toukokuuta 13, 2012

aurinkoa ja tuulta

50m
Auringon paisteessa kentälle ja ilma oli melkein lämmin, pitkähihainen paita päällä tarkeni hyvin. Ammuin koko ajan 50m, aluksi 5-10 spottiin ja ei ollut kiva taulu tähdätä. Ekaa sarjaa lukuunottamatta osuin ihan hyvin, sarjat olivat tasaisesti 47-49. Kaksi kertaa päälle 50 pistettä ja molemmissa viisi keltaisella, sarjat: 10,10,9,9,9,5 ja 10,10,9,9,9,7. Kummassakin sarjassa kuudes nuoli osui keltaiselle. En tykännyt spotista 50m matkalta, onneksi en ole ampumassa yhtään FITA-kierrosta. Hermohan siinä menisi 50m:llä, kun yrittäisi saada nuolia pysymään spotissa. Loppupäivä ammuttiin 80cm maastotauluun, siihen olikin jo paljon miellyttävämpi tähdätä. Siihenkään en saanut kuutta nuolta keltaiselle, kolme kertaa viisi nuolta keltaisella ja yksi nelosessa. Parhaat sarjat 31 (6,6,5,5,5,4), 30 (6,5,5,5,5,4) ja 29 (5,5,5,5,5,4). Iltaa kohden tuuli alkoi pyöriä hankalasti ja osuminen oli vaikeampaa. Kolmosia tuli liikaa, koska oli vaikea ennakoida tuuleen suuntaa. Pitäisi laittaa taustaan lippu, jotta näkisi tuulen suunnan ja sen jälkeen olisi hieman helpompaa ottaa ennakkoa. Huomenna ammutaan lisää, toivottavasti ei tuule.

keskiviikkona, toukokuuta 09, 2012

lämmin ilta

Lämmin ja aurinkoinen ilta. Lapapulttien vaihdon jälkeen menivät merkit alaspäin, en punninut paunoja vaihdon jälkeen ja todennäköisesti olivat paunat pudonneet. Tänään kiristin molempia pultteja puoli kierrosta, jotta saisin merkit takaisin kohdalleen. Menin suoraan 70m:lle ja laitoin merkin 4mm alemmaksi kuin viime syksynä, koska en tiennyt onko puoli kierrosta riittävä nostamaan merkit kohdalleen. Ammuin hyviä suorituksia ja tuntui, että nuolet osuvat hyvin. Minulla ei ollut kiikaria, joten en voinut tarkistaa osumia kuin vasta taululla. Taululla näin, että hyvä nippu vain vähän väärässä paikassa. Kolme nuolta melkein ylälaudassa ja kolme ylämustalla. Ei muuta kuin tähtäintä ylöspäin ja nippu yläsinisellä. Lisää ylöspäin ja aloin osumaan hyvin punaiselle. Neljänteen sarjaan ammuin päivän huonoimman suorituksen, paha myötis ja nuoli taustan ali penkkaan. Onneksi hajosi vain kärki. Kimmon kanssa ammuimme kisaa, kumpi saa päivän parhaan sarjan. Ammuin ensin 52, Kimmo pari sarjaa myöhemmin 52. Pitkään näytti siltä, että 52 jää päivän parhaaksi. Mitä enemmän ammuin, sitä enemmän meni jousikädellä huiskimiseksi ja siitä huolimatta sain yhteen sarjaan kuusi nuolta keltaiselle, pisteet 57. Sarjaa myöhemmin Kimmo ampui 55. 20 minuutin tauon jälkeen ammuin Teemun kanssa SET arcling otteluita ja en voinut Teemulle mitään. Pisteet olivat koko ajan tasaisia, mutta en vain saanut nuolta riittävän keskelle. Päivän viimeisessä sarjassa ratkaisimme kumpi saa päivän THE tittelin ja sovimme, että viimeinen sarjaa uusitaan niin kauan, että taulusta löytyy kymppi. Kymppi löytyi heti, minulla X ja Teemulla 10, sain pisteitä päivän vikaan sarjaan 51, sekä tittelin THE. Ihmettelen vieläkin miten hyvin osuin, vaikka jousikäsi oli erittäin levoton. Nyt on luvassa sadetta pariksi päiväksi, joten seuraavan kerran ammun viikonloppuna.

maanantaina, toukokuuta 07, 2012

kentällä kuvaamassa

Oikean käden olkapää niin kipeä, että ei pysty ampumaan. Kävin kentällä ottamassa muutaman kuvan.

Kuvat tästä.

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2012

vähän parempaa ammuntaa

Aamusta kentälle, koska aurinko paistoi ja illaksi oli luvassa kylmempää keliä. Eilen tein uuteen jänteeseen langasta nokinpaikan ja samalla tuli huomattua, että alalavan kärjen vahvike on halki ulkopuolelta lapaa. Ei olisi pitänyt kokeilla 452X jännettä lavoissa, jotka on tehty hitaampien jännemateriaalien aikaan. Liimasin vahvikkeen ja laitoin wrappiteippiä päälle, toivottavasti kestää. Ylälapa oli myös mennyt vinoon, ylälavan sain suoristettua siirtämällä kaikki prikat toiselle puolelle. Ammuttiin 60m ja nuolet menivät paljon oikealle, siirsin tähtäintä melkein 7mm ja vasta sitten olivat nuolet keskellä. Jotain vaikutusta oli osumiseen, kun jänne kulki keskellä lapoja. Eipä ole koskaan aikaisemmin näin paljon lavat kieroituneet ampumalla. Ammunta oli kaikesta huolimatta parempaa ja nuoli niputti paremmin. Ammuttiin myös Arcling ja tällä kertaa olin aika ylivoimainen, olin voittanut jo ennen kolmea viimeistä kierrosta. Pisteet minulla 6, Kimmo 2 ja Jonna 0. Viimeisissä sarjoissa alko ilma kylmetä tosi nopeasti ja tuuli koveni koko ajan. Vaatetta joutui lisäämään, jotta tarkeni. Toivottavasti lämpöiset ilmat alkavat pian, ei näitä kylmiä kelejä vain jaksa. Ensi viikolla ammuskellaan lisää.

lauantaina, toukokuuta 05, 2012

yllättävän kylmä ilma

Sääennuste lupasi iltapäiväksi puolipilvistä ja vähän lämpöisempää ilmaa, se ei toteutunut. Pyörivä tuuli ja pilvinen ilma tekivät ampumisesta ja osumisesta vaikeaa. Hanskat piti olla kädessä, kun haettiin nuolet. Sain kuitenkin testattua uuden Woosh jänteen, vaihdoin materiaaliksi 8125 ja vähän paksumman jänteen. Jänneväliä pidensin myös hieman ja sain jousen toimimaan paremmin, vähän paksumpi jänne tuntuu myös vetokäden sormissa paremmalta. Ammuin aluksi 50m IFAA 65cm tauluun, en osunut kovinkaan hyvin johtuen pyörivästä tuulesta. Parin sarjan jälkeen matkaksi 60m, 80cm maastotauluun ja Arcling ottelu Jonnan ja Kimmon kanssa. Harvinaisen huonosti osuimme, nuolet olivat ympäri taulua koko ajan. Parhaiten osui Jonna, joka johti ottelua tauolle lähdettäessä. Pisteet Jonna 2, Kimmo ja minä 1. Tauon jälkeen oli havaittavissa pientä sään muutosta, aurinko kävi näyttäytymässä ja tuuli heikkeni hieman. Aloimme heti osua paremmin ja nippukin pieneni huomattavasti. Ottelu oli erittäin tiukka, kolme sarjaa ennen loppua oli tilanne tasan, kaikilla kaksi pistettä. Minä voitin seuraavan ja siirryin johtoon. Seuraavaan sarjaan ammuin kaksi X:ää, mutta Kimmolla oli yksi lähempänä ja en saanut pistettä. Viimeisen sarjan voitti Jonna, näin päädyimme kaikki kolmeen pisteeseen ja pääsimme ampumaan uusinnan. Arclingin ensimmäisessä uusintasarjassa ammutaan kuusi nuolta. Kimmo ja minä saimme nuolen X:ään, minun oli lähempänä ja voitin Arclingin. Jonna ja Kimmo ampuivat vielä yhden nuolen uusinnan toisesta sijasta, sen voitti Jonna 4-3. Oma ammunta parani koko kisan ajan ja viimeisissä sarjoissa aloin saamaan hyväntuntuisia suorituksia. Huomenna ammutaan lisää, jos vain ilmat ovat suosiolliset.

tiistaina, toukokuuta 01, 2012

900-kierros

Ammuttiin Jonnan ja Kimmon kanssa 900-kierros. Kuusi lämmitelynuolta ja sen jälkeen kisa käyntiin. Tuulinen keli vaikeutti ampumista hieman ja en saanut kunnon osumia 60m:ltä. Jonna oli 60m paras tuloksella 249, minulla 244 ja Kimmolla 242. 50m meni jo vähän paremmin ja aloin saamaan parempia suorituksia, yksi alle 50 pisteen sarja pudotti tulosta. 50m paras Kimmo 261, minulla 260 ja Jonna 254. Kahden matkan jälkeen johdin pisteellä eli tiukka kisa oli tulossa 40m:lle. Ammunta parani koko ajan ja 40m:llä alkoivat suoritukset olemaan sellaisia kuin niiden pitää. Ammuin ekaan sarjaan 58 ja sillä otin 13 pisteen johdon kokonaiskisassa. Tokaan sarjaan sain 54 ja se kasvatti kokonaiskisan johdon jo 19 pisteeseen. Kolmanteen sarjaan ammuin mielestäni hyviä suorituksia ja silti ammuin yhden nuolen viitoseen kello kolme, en tiedä miksi. Kaksi viimeistä sarjaa meni hyvin ja voitin 40m tuloksella 276, Kimmo 257 ja Jonna 253. Yhteispisteet minulla 780, Kimmo 760 ja Jonna 756. 900-kierroksen yhteistulos on paras tähtäinjousella ampumani. Seuraavan kerran ammun vasta viikonloppuna, koska torstaina on kentän kunnostustalkoot.

sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2012

ei osunut

Aamulla keilakisa ja sen jälkeen ampumaan. Auringon paistaessa kentällä oli lämmin ja kokeilin T-paidassa ampumista. Hyvin tarkeni, kunnes aurinko meni pilveen ja heti tuli kylmä, oli pakko laittaa pidempää hihaa päälle. Ammuin pelkästään 40m ja IFAA 65cm maastotauluun. En osunut hyvin, koska laukaukset olivat erittäin jäykkiä. Tuntui, että jänne ei lähde sormista ollenkaan. Tiistaina ammutaan lisää.

läpinäkyvä jyvä

Eilen testasin myös läpinäkyvää jyvää ja se tuntui hyvältä. Se ei peitä taulua ja on helppo keskittää.

lauantaina, huhtikuuta 28, 2012

yllättävän kova tuuli

Uudet lapapultit sotkivat jousen säädöt totaalisesti, tillerit ja nokinpaikka väärin. Säädin tillerit kohdalleen, nokinpaikkaa en viitsinyt alkaa purkamaan ja se jäi sen takia vähän ylös. Uudet painavammat painot tekivät jousesta paljon vakaamman ampua, vaikka tuuli oli kova, ei jousi heilunut juuri ollenkaan. Kovan tuulen takia aloitin 20m taustaan, sen jälkeen muutama sarja 30m tauluun. Ekat nuolet 30m menivät tuulen takia vasemmalle seiskaan. Sitten Arcling Kimmon kanssa, matkaksi huima 40m ja siihen sopivan kokoinen 122cm taulu. Kimmo ei antanut mitään mahdollisuuksia, vaikka itsekin osuin X:ään. Kolmen sarjan jälkeen olin tappiolla 0-3, tauolle tilanteessa 1-3. Tuon lähemmäksi en päässyt ja hävisin lopulta 5-3. Odottelen uusia Woosh Archery jänteitä, sen jälkeen saan jousen lopullisesti säädettyä. Tiistaina ammuskellaan seuraavan kerran.

Päivän kuvat tästä.

perjantaina, huhtikuuta 27, 2012

uudet lapapultit

Vaihdoin keskiosaan uudet Hoytin lapapultit, huomenna kentälle kokeilemaan. Aurinkoa ja lämmintä ilmaa luvassa.

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2012

ei jaksa ampua

Ei vaan löydy työpäivän jälkeen virtaa ampumiseen, kävin kentällä viemässä tilatut nuolet ja muut tavarat ampujille. Vietin siinä ohessa pari tuntia siellä. Lauantaina viimeistään menen itse ampumaan, sitä ennen vaihdan GMX:ään Hoytin uudet lapapultit. Sitten onkin vähän ihmeteltevää omassa jousessa, uudet painavammat painot stabeissa ja uudet lapapultit keskiosassa.

tiistaina, huhtikuuta 24, 2012

uudet painot stabeihin

Tänään sain uudet painot (B-Stinger) stabeihin ja nyt löytyy vähän enemmän painoa stabien päästä. Pitkässa stabissa 168 grammaa ja lyhyissä 112 grammaa (kummassakin). Huomenna tarkoitus mennä kokeilemaan, jos vain jaksan. Tänään tuli tehtyä 12 tunnin päivä ja seistyä sateessa melkein neljä tuntia. Huomenna pitäisi olla vähän lyhyempi työpäivä ja suhteellisen hyvää keliä on luvassa illaksi.

maanantaina, huhtikuuta 23, 2012

en jaksanut ampua

Kävin kentällä ihmettelemässä muiden ammuntaa, itse en jaksanut ampua koska tänään oli ensimmäinen työpäivä uudessa työssä ja aikainen herätys ei selvästi sopinut minulle. Kolme kuukautta olen saanut nukkua pidempään ja nyt täytyy taas oppia heräämään oikeaan aikaan, siihen menee pari päivää ja olen jälleen rytmissä.

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2012

ulkokausi avattu

Olihan mahtava keli, lämmin ja ei paljon tuullut. Tuli vietettyä kentällä yli viisi tuntia ja porukkaa oli mukavasti, seitsemän ampujaa ja kaksi katsojaa. Todella hienoa nähdä tässä vaiheessa kevättä noinkin monta ampujaa ulkona. Kuusi nuolta lämmittely 60m IFAA 65cm tauluun ja Kimmo haastoi Arcling otteluun. Olin vaikeuksissa alussa, en saanut minkäänlaista tuntumaa ammuntaan ja laukaukset olivat erittäin huonoja. Kolmen kierroksen jälkeen Kimmo johti 2-0. Kimmo ampui kolmannessa sarjassa minulta nokin rikki, onneksi ei hajonnut putki. Aloin vähitellen saamaan vähän parempia suorituksia ja sain itsekin Arcling pisteitä. Tauolle tilanteessa 2-2. Tauon jälkeen osuin paremmin ja voitin lopulta 6-3. Punainen Beiter tunneli toimii hyvin, nyt pitää vielä löytää siihen sopiva insertti. Musta salmiakki ei toimi maastotauluun, kokeilin mustaa jyvää ei toiminut, lopuksi laitoin punaisen jyvän ja se tuntuu nyt parhaimmalta. Huomenna on tarkoitus ampua lisää ja toivottavasti sää sallii ulkona ampumisen.

Päivän kuvat tästä.

lauantaina, huhtikuuta 21, 2012

huomenna alkaa ulkokausi

Huomenna ulos ampumaan ja testaan punaista 8mm Beiterin tunnelia.

torstaina, huhtikuuta 19, 2012

en ampunut

Hallissa ja jousi mukana, mutta ei löytynyt motivaatiota ampumiseen. Tuli ihmeteltyä muiden ammuntaa. Sunnuntaina ammutaan seuraavan kerran ja ulkokausi alkaa silloin.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2012

hallissa ampumassa

Tänään vielä halliin ammuskelemaan, sain testata Suomen (naurettavaa) ehdotusta uudeksi IFAA:n maastotauluksi. Matkana 18m ja tauluna pienin versio. Ammunta oli hyvää ja lähes rentoa, osuin myös yllättävän hyvin. Uudessa taulussa on laitimmaiset taulut talja-ampujille ja keskimmäinen muille. Minulla ei ole tarkkaa käsitystä miten ovat aikoneet suorittaa tipurastit tähän tauluun, jos taljalla joutuu ampumaan kaikki neljä nuolta samaan spottiin, tulee nuolirikkoja paljon. Taustat eivät varmasti säästy sen enempää (joka oli yksi tarkoitus tälle taululle), koska taljat ampuvat pieneen nippuun ja tausta menee nopeasti puhki viitosen kohdalta. Toinen isompi ongelma tulee siitä, että keskimmäisen taulun kolmosen ulkoreuna menee lähes keskeltä taljan viitosta ja tuo kolmosen raja tulee menemään nopeasti poikki tuosta kohtaa. Ongelma tulee siinä vaiheessa, kun keskitauluun ampuva ampuu niin paljon sivuun, että nuoli osuu tuolle rajalle. Milläs tulkitset onko viiva poikki (koska se on jo valmiiksi poikki), koska IFAA:n säännöt sanovat, että viivan pitää olla kokonaan poikki rajatapauksissa. Lisää ongelmia tulee, jos ryhmässä kiertää keskitauluun ampuvia taljan kanssa. Keskitaulu ampuu ensin ja sijoittaa (ampuu siis huonosti) yhden nuolen keskelle taljan viitosta, siinähän sitä on sitten kiva yrittää taljalla ammuskella, kun oman taulun keskellä on jo yksi nuoli häiritsemässä. Kaikista suurin ongelma tulee isoimman taulukoon kanssa, paperin koko on niin iso, että se ei mahdu kunnolla metrin kokoiseen taustaan. Meillä on Suomessa paljon talja-ampujia joille on nykyisenkin taulun kanssa haastaavaa ampua 80 yardin (73m) päästä ja vielä osua tauluun. Tässä uudessa taulussa taljalle taulu on paperin laidassa, jos järjestävällä seuralla ei ole tarjota 150cm taustaa, tulee ohi ammuttuja nuolia paljon. Kukas ne sitten korvaa? Tämän taulu-uudistuksen piti myös nopeuttaa kilpailuja koska tällä hetkellä virallisen taulun kanssa kisat kestävät liian kauan taulu-uudistuksen tekijöiden mielestä, kun taljat hakevat välillä nuolet pois jotta ei tule nuolirikkoja. Auttaako tämä taulu asiaa, ei auta. Taljan taulu on nyt niin pieni, jos kaksi taljaa joutuu ampumaan samaan pieneen spottiin tulee nuolirikkoja, joten joudutaan hakemaan nuolet välillä pois. Nuolet joudutaan hakemaan pois jo senkin takia, että taulun pieneen viitoseen ei mahdu molempien nuolet, Mitä sitten tapahtuu, kun laitetaan kaksi tällaista taulua päällekäin. Miten puupyssyilijät osuvat, kun ei olekaan metriä taustaa taulun ympärillä estämässä ohiampumista? Ohiammuttuja nuolia tulee tällä taululla entistä enemmän ja se hidastaa kisoja enemmän, koska niitä nuolia joutuu etsimään. Vielä en ole löytänyt yhtään järkevää syytä, miksi tämä taulu-uudistus veisi IFAA:n maastoammuntaa parempaan suuntaan.
Viivat rikki

lauantaina, huhtikuuta 14, 2012

iski laiskuus

Pilvinen ja hieman viileä keli vei suurimman motivaation lähteä ulos ampumaan, halliin en mene. Tein sitten töitä senkin edestä, joten ensi viikolla ammutaan seuraavan kerran.

torstaina, huhtikuuta 12, 2012

taustaan

Tuli ammuttua pari tuntia rauhalliseen tahtiin ja pelkästään taustaan. Ei ollut sen kummempaa fiilistä, mutta oli kiva ammuskella. Lauantaina seuraavan kerran ja toivottavasti pääsen vihdoin ulos ampumaan.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2012

ilmat lämpenee

Lauantaille on luvassa +7 ja aurinkoa, joten taidan mennä ulos ampumaan. Sitä odotellessa, huomenna vielä hallitreenit.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2012

halliammuntaa ja lumitöitä kentällä

Aluksi halliin ampumaan. Jälleen aloitus 18m ja sen jälkeen siirtyminen 45m. Ammunta oli melkein hyvää ja osuin ihan kivasti koko ajan. Treenien jälkeen Lyhtytielle lumitalkosiin Jonnan ja Kimmon kanssa. Tuli todettua, että en ole enää ihan huippukunnossa, sen verran koville otti lumen työntäminen ja lapioiminen. Nyt on olkapäät kipeät ja jalat vähän jumissa. Toivotaan, että lumen poiston ansioista ei tule sitä kuuluisaa isoa lammikkoa heti ammuntaviivan eteen. Torstaina ammutaan seuraavan kerran.

Kuvia kentältä.

sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2012

melkein....

Aluksi jälleen 18m koska hallissa oli paljon ampujia, ensin taustaan ja sen jälkeen FITA tiputauluun kuuden nuolen sarjoissa. Ammunta oli aika hyvää, mutta en osunut keskelle. Ammuin liikaa nelosia ja kolmosia. Ennen siirtymistä pidemmille matkoille, ammuimme Jonnan ja Kimmon kanssa 5 x 6 nuolen SET kisan. Eka sarja Jonna ja Kimmo tasan, minä en osunut. Kimmo vei tokan sarjan, minä kolmannen ja neljännen sarjan. Kimmolle vika sarja ja näin koko SET kisan voitto. Pisteet: Kimmo 2,5, minä 2 ja Jonna 0,5. Paras kuuden nuolen sarja oli 29 ja ammuimme jokainen sen vähintään kerran. Omat sarjat olivat välillä 22 - 29 eli erittäin surkeasti. Siirryimme 45m ja tauluna oli tällä kertaa IFAA 65cm taulu. Sain paljon parempaa ammuntaa pidemmältä matkalta ja osuin myös hyvin. Lopuksi ammuin muutaman sarjan FITA 80cm maastotauluun ja siihen en enää osunutkaan, jokaiseen sarjaan piti ampua yksi nelonen. Olen pari viimeistä viikkoa yrittänyt saada suorituksen niin helpon tuntuiseksi kuin mahdollista ja nyt se alkaa olla kohdallaan. Suurin muutos on, että jänne ei ole keskellä nenää vaan hieman oikealla puolella. Se helpottaa huomattavasti linjaamista ja vedon suorittamista, myös laukaisut tuntuvat lähtevän paremmin. No, katsotaan miten käy, kun ammun kisaa. Huomenna ammutaan lisää, toivottavasti pääsemme ampumaan pidempää matkaa.
45m

lauantaina, huhtikuuta 07, 2012

pidempiä matkoja hallissa

45m
Aluksi muutama sarja taustaan 18m ja sen jälkeen pidempiä matkoja. Aluksi 30m, sitten 40m ja lopuksi pisintä mahdollista Tapanilan hallin matkaa 45m. Tauluna IFAA 50cm maastotaulu. Ammunta oli epävarman tuntuista ja en osunut kovinkaan hyvin, mutta silti nautin ampumisesta enemmän kuin pitkään aikaan. On ne pidemmät matkat vaan kivempia ampua, vielä kivempi niitä on ampua ulkona. Ammuttiin Kimmon kanssa 45m Arcling paras viidestä systeemillä, kuuden nuolen sarjoissa. Yllättävän hyvin osuimme, koska saimme jokaisella kierroksella pisteitä. IFAA 50cm taulun X ei ole niitä kaikkein isoimpia ja silti osuimme siihen jokaisessa sarjassa. Kimmo osui paremmin, minä ammuin jopa yhden ohi ja liikaa kolmosia. Arclingissa lasketaan vain X:t ja sen takia minä voitin tiukan ottelun, vaikka osuin kokonaisuutena huonommin. Ottelu päättyi 3-2 ja vikassa sarjassa molemmilla oli nuoli hyvin keskellä taulua, minun lähempänä ja sillä tuli ratkaiseva piste. Huomenna ammutaan lisää, toivotaan että pääsemme jälleen ampumaan pidempiä matkoja.

torstaina, huhtikuuta 05, 2012

vähän paremmin

Ammunta oli aluksi hieman vaikeaa, koska aamulla kävin nostamassa veljen suksiboxin auton katolle ja sain venäytettyä selän oikean puolen. Muutama sarja taustaan ja selkä hieman rauhoittui, joten haastoin Kimmon Arcling otteluun. Ammuttiin kahteen spottiin ja molempiin kolme nuolta. Emme osuneet keskelle ekalla 30 nuolella, johdin 3-2 siinä vaiheessa. Tokat 30 nuolta osuin paremmin ja voitin ottelun 9-5. Pientä tärinää oli, mutta sain laukaukset lähtemään pääsääntöisesti hyvin. Kuuden nuolen sarjat olivat tasaisesti 54-58 välillä. Ekat 30 nuolta antoi 274 pistettä yhdellä seiskalla ja toiset 30 nuolta 281. 60 nuolen tulos minulle hyvä 555. Mielenkiintoista oli, että osumakuviot olivat erilaiset vierekkäisissä spoteissa. Vasemmassa spotissa osumakuvio oli kasista kello yhdeksän seiskaan kello kolme ja oikeassa kasista kello kahdeksan kasiin kello yksi. Seuraavan kerran ammutaan lauantaina ja edelleen masentavaa sisäammuntaa, koska on luvassa kylmenevää ja lisää lunta.

maanantaina, huhtikuuta 02, 2012

taustaan

18m ammuin ja muutamia sarjoja taustaan. Tärinää on edelleen jousikädessä ja se ei tunnu hyvältä. Muutaman kerran sain lähtemään niin, että jousikäsi ei pahemmin tärissyt. Laukaukset olivat kuitenkin koko ajan hyviä ja se oli positiivinen asia. Torstaina ammutaan lisää ja edelleen hallissa, joka ei ole enää hauskaa. Kesää odotellessa.
Tänään sain sähköpostia FFAA:lta ja minua pyydettiin poistamaan "FFAA:n nimissä" olevat Facebook sivut, koska FFAA:n nettisivut ovat nyt toimivat ja FB sivua ei enää tarvita. 14 vrk kestää ja sen jälkeen saan sivut poistettua.

sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2012

pelkkää tärinää

Ei toimi jousikäsi ei, jostain syystä se vain tärisee ja en saa sitä rauhoittumaan. Tärinä tekee ampumisesta epävarmaa ja sen takia ei lähde laukaisukaan kunnolla. Käsi tärisee ammun sitten taustaan tai tauluun. Tauluun en osunut kovinkaan hyvin, ysejä tuli paljon, mutta kymppejä ei. Sain kuitenkin onneksi yhden bingon ammuttua ja se tuli ylipitkillä suorituksilla. Huomenna jatketaan ja hallissa. Lunta on luvassa lisää ja ilmat eivät lämpene ainakaan viikkoon, alkaa jo masentaa halliammunta. Viime vuonna alkoi ulkokausi kotimaassa 17.4.2011, toivottavati tänä vuonna aikaisemmin.

torstaina, maaliskuuta 29, 2012

ampumassa

Tänään oli se päivä, melkein kahden viikon tauon jälkeen, kun oli itselläkin motiivia ampua. Ammunta oli hyvin epävarmaa ja ei oikein ollut käsitystä miten pitäisi ampua, että ammunta tuntuisi hyvältä. Jousikäsi tärisi jälleen sopivasti ja laukauksetkaan eivät olleet niitä parhaimpia. Silti osuin yllättävän hyvin ja bingojakin tuli ammuttua. Ilmojen lämpenemistä odotellessa, kovin hyvältä eivät ennusteet näytä. Viikonlopuksi on luvassa lunta ja pakkasta, joten hallissa joutuu ampumaan vielä hetken. Toivottavasti pääsiäisenä on sen verran lämmintä, että pääsee ulos ampumaan. Viikonloppuna ammuskellaan lisää, toivottavasti saan tärinän loppumaan jousikädestä ja ammuntaan hyvän tunteen.

maanantaina, maaliskuuta 26, 2012

hallilla, jousi mukana, en ampunut

Jousi mukana hallilla, jos vaikka olisi tullut tunne, että ampuisin muutaman nuolen. Valitettavasti reilu viikko on tullut nukuttua erittäin huonosti, joten energiaa ampumiseen ei löydy. Ei löytynyt tänäänkään, joten ihmettelin vain muiden ammuntaa. Toivotaan, että saan asiat järjestykseen ja saan nukuttua jälleen hyvin, sen jälkeen löytyy varmasti myös energiaa ampumiseen. Pääsisiäisenä on tarkoitus viimeistään mennä ulos ampumaan, joten silloin pitää olla mieli virkeänä.

lauantaina, maaliskuuta 24, 2012

menestystä IFAA sisä EM:stä

Jonna voitti pronssia ja Kimmo ampui hienosti kuudenneksi. Onnittelut!

torstaina, maaliskuuta 22, 2012

huh huh

On se yrittäjäksi alkaminen rankkaa, en olisi ikinä uskonut. Onneksi kaikki vakuutus-, luettelo- ja kännyliittymämyyjät pitää mielen virkeänä. Y-tunnus ollut kaksi päivää ja puheluita em. kauppiailta on tullut enemmän kuin laki sallii. Ei ole ehtinyt ampumaan, jos vaikka sitten viikonloppuna yrittäisi.

maanantaina, maaliskuuta 19, 2012

kipeäksi tulossa?

Tänään ei sitten ammutakaan, vähän on taas sellainen olo, että tulen kipeäksi. Lääkettä, lämmintä päälle ja halliin ihmettelemään EIAC:iin lähtevien ammuntaa.

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2012

ei kulkenut

Aluksi taustaan ja tuntui huonolta, jousikäsi tärisi liikaa ja en vain saanut sitä rauhoittumaan. Muutamia sarjoja Vegasiin kovalla tärinällä ja en osunut kovinkaan hyvin kymppiin, bingo jäi ampumatta. Lopuksi Jonnan kanssa SET kisa IFAA tauluun ja X:stä sai kuusi pistettä. Eka sarja ammuttiin ilman ajanottoa, voitin sen pisteellä. Toinen, kolmas ja neljäs sarja 20 sekunnin ajalla vuorotellen. Voitin toisen pisteellä, Jonnalle kolmas pisteellä, minulle neljäs pisteellä. Viides sarja ammuttiin ilman aikaa ja hävisin sen reilusti. 20 sekuntia nuoleen ei ole paljon, siinä täytyy olla hereillä koko ajan ja keskittyä vain suoritukseen. Ammunta jäykistyi välittömästi, kun luuli että aika loppuu ja pitää äkkiä ampua nuoli. Kimmo otti aikaa ja kertoi, että ammuimme tasaisesti 10 sekunnin suorituksia eli aikaa olisi ollut. Huomenna ammutaan lisää.

torstaina, maaliskuuta 15, 2012

taustaan ammuntaa

Kaksi tuntia taustaan ammuntaa kuuden nuolen sarjoissa ja melkein hyviä suorituksia kaikki. Ei tuntunut kertaakaan siltä, että pitäisi laittaa taulu taustaan, joten en laittanut. Viikonloppuna ammutaan lisää ja ehkä tauluun, jos siltä tuntuu.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2012

562!

Muutama sarja taustaan, ammunta ei ollut ihan niin helppoa kuin viimeksi. Sain kuitenkin taustaan muutaman hyvän suorituksen tehtyä, joten päätin kokeilla Vegasiin. Tauluun en saanut parasta ammuntaa ja en oikein osunutkaan. Kolme sarjaa lämmittelin tauluun ja sitten oli pakko ampua tulos ja se kannatti. Ekat 30 nuolta meni hyvin yhtä sarjaa lukuunottamatta, kuudes sarja oli 25 (10,8,7). Kaseja tuli muutenkin aika paljon, kun kymppejä tuli enemmän sain kasaan hyvät pisteet 281 (28,29,29,29,28,25,28,29,27,29). Neljä kertaa oli mahdollisuus ampua bingo, mutta en onnistunut siinä. Kaksi kertaa vika nuoli kasiin ja kaksi kertaa ysiin. Tauon jälkeen toinen kierros lähti erittäin huonosti liikkeelle, liikayrittäminen sotki ammunnan kokonaan. Kolmannessa sarjassa sain päivän ekan bingon, mutta neljäs palautti taas maanpinnalle (10,9,7). Viidennestä sarjasta nuolet alkoivat osua todella hyvin, vaikka paineet olivat kovat. Kolmessa vikassa sarjassa aloin purkamaan, kun en vain uskaltanut laukaista. Onneksi sain aina purun jälkeen hyvän suorituksen ja nuoli osui hyvin. Vika sarja oli vaikea, tarvisin siihen 26 jotta saisin 560. Eka nuoli alakasin ja ysin rajalle, toka nuoli ylös samalla tavalla. En viivalle nähnyt olivatko nuolet keltaisella, joten vikalle nuolelle paineet olivat kovat. Se lähti erittäin hyvin ja osui X:ään. Joten toinenkin kierros 281 (26,27,30,26,28,28,30,30,28,28). 60 nuolen tulos 562 sivuaa omaa kisaennätystä, olen tulokseen erittäin tyytyväinen. Tulokseen mahtui viisi kasia ja kaksi seiskaa, onneksi kymppejä tuli enemmän. Ammuin vielä kaksi sarjaa tauluun ja yhden taustaan, siihen oli hyvä lopettaa. Torstaina ammutaan lisää.

perjantaina, maaliskuuta 09, 2012

olipas hyvää ammuntaa

Useita sarjoja taustaan ja erittäin hyväntuntuisia suorituksia koko ajan. Oli ilo ampua, pitkään aikaan ei ole ammunta tuntunut yhtä hyvältä. Kokeilin myös tauluun, laitoin IFAA 5-spotin ja ensimmäinen sarja meni samalla hyvällä tunteella. Sen jälkeen alkoivat tähtäykset venyä ja tuli muutama surkea laukaus, jonka seurauksena ammuin yhden ohi ja pari melkein ohi. Ammuttiin sitten Kimmon kanssa X kisa, kumpi saa enemmän X-osumia voittaa. Eka sarja oli huono, vain yksi X, sen jälkeen kaksi sarjaa meni hyvin ja johdin 9-4. 30 nuolen jälkeen lähdettiin tauolle tilanteessa 14-7. Pisteitä oli kasassa 146 eli olin hyvässä tulos vauhdissa. Tauon jälkeen aloitus oli huono, ammunta oli erittäin jäykkää ja epävarmaa, ei yhtään X-osumaa. Kolme seuraavaa sarjaa ei paljon parantanut tilannetta ja ennen viimeistä sarjaa Kimmo johti 6-9. Viimeiseen sarjaan sain hyviä suorituksia ja viimeinen nuoli oli keskellä taulua. X-osumia oli neljä ja Kimmo ei saanut yhtään, joten voitin yllättäen 10-9. Pisteitä sain jälleen kasaan 146, 60 nuolen tulos 292 on paras koskaan 5-spottiin ampumani tulos. Kisan jälkeen en malttanut lopettaa, koska ammunta tuntui niin hyvältä. Ammuin vielä pari sarjaa ja osuin hyvin, siihen oli hyvä lopettaa. Ilmojen lämpenemistä ja lumen sulamista odotellessa joutuu vielä ainakin pari viikkoa ampumaan hallissa, toivottavasti ei kauempaa.

IFAA taulu-uudistus Suomesta

Kuva on kesäkuulta 2011, silloin taulu oli tuon näköinen. Jotain uudistuksia käsittääkseni siihen on tehty ja sitä ollaan nyt Suomen toimesta ajamassa viralliseksi. On varmasti erittäin kiva taljalla kurkkia paperin reunoilla olevaa pientä taulua 80 yardin päästä avoimella pellolla, jossa tuulee. Vielä hienompaa on, jos rata on tehty haastelliseksi ja ko. taulu on 80 yardin päässä 20 asteen ylämäkeen. Kaikista hienointa on, jos ammutaan sekaryhmissä, ryhmässä on taljalla ja jollain muulla jousella ampuvia. Muulla jousella ampuva ampuu ensin ympäri taulua (hän yrittää osua keskimmäiseen tauluun), muutaman nuolen osuessa taljan tauluun. Yritä siinä sitten taljalla tähtäillä pieneen spottiin, kun siinä on jo nuolia häiritsemässä. Toivottavasti taulu-uudistus ei mene läpi.

torstaina, maaliskuuta 08, 2012

Suomen puupyssyliiton vuosikokous

Käytiin Kimmon kanssa ihmettelemässä Suomen puupyssyliiton (FFAA) vuosikokousta ja olisi pitänyt lukea liiton säännöt ennen paikalle menoa. Kokous oli yhtä hässäkkää. Se oli väärin kutsuttu koolle, sääntöjen mukaan kokous pitää kutsua koolle neljä viikkoa ennen kokousta kirjallisena tai mahdollisessa jäsenlehdessä. Näin ei tapahtunut, eikä ole koskaan aikaisemminkaan tapahtunut. Kokousmateriaali jaettiin kokouspaikalla, esityslista mukaan luettuna. Papereita käytiin läpi ja eräs henkilö hermostui Kimmolle, koska Kimmo halusi tietää oikeutetusti epäselvästi kerrottuja asioita. Kokous meni kuitenkin koko ajan eteenpäin ja yhdessä vaiheessa keskusteltiin jälleen puupyssyampujien "hienosta" taulu-uudistuksesta, joka vaikuttaa vain talja-ampujiin. Tauluesitystä on aikoinaan lähdetty tekemään sen takia, että taljat rikkovat taustat, ampuvat liian kovia tuloksia ja kisat kestävät liian kauan. Olen yrittänyt kertoa näille esityksen takana oleville ihmiselle, että Suomi on väärä maa puhumaan liian kovista tuloksista. Suomessa ei ammuta maksimituloksia IFAAn maastokisoissa, eikä ole koskaan ammuttukaan. Pelkästään Pro kiertue on hyvä esimerkki "kovista" tuloksista. Kisoissa on maailman parhaat maastoampujat mukana, mutta radat tehdään haasteellisiksi ja tulostaso pysyy inhimillisenä. Pro kisoissa on mukana vain talja-ampujia. Jos teet haastavan radan kisaan, jossa on mukana kaikkia jousityyppejä, alkavat puupyssyilijät valittamaan, että nuolet hajoavat, jos ampuu ohi. Ratkaisu on siis seuraava, pienennetään talja-ampujien taulut ja kaikki ovat tyytyväisiä tai niin ainakin puupyssyilijät luulevat. Heistä ei kukaan ole kysynyt Suomen talja-ampujilta, jotka harrastavat lajia, mitä mieltä he ovat pienemmästä taulusta. Jos taulu-uudistus menee läpi, on erittäin vaikeaa saada uusia talja-ampujia kisoihin. Puupyssyilijät eivät ymmärrä, että 80 yardin (73 metriä) päästä pieneen paperin laidassa olevaan tauluun tähtääminen ei ole helppoa. Hienointa tässä taulu-uudistus esityksessä on, että FFAA:n kustannuksella toimitetaan tauluja testiammuntoja varten 15 eri IFAA jäsenmaahan. Kokous meni eteenpäin ja päästiin pitkien keskustelujen jälkeen henkilövalintoihin. Liiton säännöissä ei ole mitään tekstiä siitä, miten vaalit suoritetaan, huutoäänestyksellä vai lippuäänetyksellä. Puheenjohtaja vaali käytiin "huutoäänestyksellä", ehdolla minä ja puupyssyilijä. Puupyssy voitti äänin 10-5. Seuraavaksi valittiin kaksi hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle. Minua ehdotettiin, en suostunut. Ei ole mitään mieltä lähteä hallitukseen yksin taistelemaan puupyssyjä vastaan. Jos joku asia menisi äänestykseen, häviäisin aina. Ehdolle asettui kolme henkilöä ja sitten ihmettelemään miten äänestys suoritetaan. Ehdotin suljettua lippuäänetystä, josta kuitenkin tuli avoin lippuäänestys. Yksi puupyssy sai riittävästi ääniä ja kahden äänet meni tasan, ehdolla puupyssy ja talja. Toinen äänestyskierros nosti hallitukseen yhden puupyssyn lisää ja FFAA:n hallitus koostuu nyt pelkästään ilman tähtäintä ampuvista henkilöistä. Seuraavaksi alkavat varmaan ajamaan tähtäinampujille uusia tauluja, koska kisat kestävät kuitenkin liian kauan. 3D kisoissa pitää ehdottomasti kieltää taljalla ampuminen, koska 3D-eläimet menevät rikki, kun niihin ammutaan taljajousella. Olin lupautunut olemaan mukana FFAA:n uusien www-sivujen tekemisessä, en ole enää.

maanantaina, maaliskuuta 05, 2012

ei jaksa sisäammuntaa

Maalasin kirkkaan 8mm Beiterin tunnelin valkoiseksi, koska haluan nähdä koko tähtäimen. Helpotti tähtäämistä, mutta suoritukset olivat surkeita. Ei vaan enää jaksa sisäammuntaa, keskittyminen ei enää riitä siihen. Yritin ensin kuuden nuolen sarjoissa, siitä ei tullut yhtään mitään. Osuin punaiselle ja pari nuolta meni ohi. Kokeilin kolmen nuolen sarjoissa ja keskityin vain suorituksiin, ammuin hitaammalla rytmillä. Aloin osua koko ajan paremmin ja ammuntakin alkoi tuntua paremmalta. Kaksi tuntia meni, että sain kolme nuolta keltaiselle. Sen jälkeen osuin keltaiselle ja kymppiin hyvin. Sarjat olivat tasaisesti 28-29, kaksi bingoakin sain ja viimeisen sarjan bingoon oli hyvä lopettaa. Nyt todellakin odotan ilmojen lämpenemistä, että pääsee hallista ulos ampumaan ja pidempiä matkoja.

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2012

pienempi jyvä ja pidempiä matkoja hallissa

Vaihdoin tähtäimeen 8mm Beiterin tunnelin, koska ajattelin sen helpottavan keskittämistä 18m:llä. Kokeilin monia erilaisia jyvä inserttejä ja kaikki olivat liian isoja, en nähnyt muuta kuin jyvän. Viimeiseksi kokeilin neliön muotoista inserttiä, joka toimi yllättävän hyvin. Se oli helppo keskittää keskelle taulua ja tähtääminen oli helppoa. Valitettavasti ammunta oli erittäin epätasaista, välillä osuin hyvin keltaiselle ja välillä nuolet olivat punaisella. Ammuin koko ajan kuuden nuolen sarjoissa Vegasiin, kaksi nuolta / spotti. Kun ammunta hajosi kokonaan, kävin ampumassa silmät kiinni kahden metrin päästä taustaan. Pari sarjaa ammuin ja löysin oikean asennon. Takaisin 18m ja nuolet osuivat ihan hyvin. Päivän paras sarja 59 ja huonoin 49 eli vaihtelua oli. Treenien lopuksi ammuttiin Pasin kanssa muuutama sarja 30m ja 40m. Ihan eri fiilis on ampua pidempiä matkoja, melkein jopa nautin ampumisesta sisällä. Toivottavasti ilmat lämpenevät ja lumet sulavat, jotta pääsee ulos ampumaan. Sisäammuntaa en enää jaksa.

lauantaina, maaliskuuta 03, 2012

Seniori SM Riihimäki 3.3.2012

Seniori SM Riihimäellä oli Tapanilan Erän juhlaa. Anssi voitti Y50T luokan ja isäni Y70T luokan. Isällä on nyt 50-,60- ja 70-vuotiaiden taljan 18m Suomen mestaruus. Marjalle pronssia N50T luokassa, pronssia myös taljajoukkueelle Anssi, Pauli ja Seppo. Onnittelut Erän ampujille loistavasta menestyksestä.
Joukkue pronssia. Anssi, Seppo ja Pauli.

Otin muutaman kuvan kisasta, kuvat tästä.

torstaina, maaliskuuta 01, 2012

vaikeeta on

Pari sarjaa taustaan, sitten Arcling Kimmon kanssa. Ammuttiin IFAA spotteihin, kolme nuolta / spotti ja kummastakin spotista sai pisteet. Kimmo johti kisaa viimeiseen kuuden nuolen sarjaan asti, tilanne ennen viimeisiä nuolia Kimmolle 3,5 - 4,5. Voitin molemmat spotit ja koko Arclingin 5,5 - 4,5. Ammunta oli aika epätasaista ja huonot laukaukset veivät nuolia minne sattuu. Ammuin jopa kaksi ohi. Kisan jälkeen kokeilin jyvää, koska renkaalla en ole viime aikoina saanut tähtäystä pysymään keskellä taulua. Jyvän kanssa keskittäminen onnistui hyvin ja nuoletkin osuivat ihan hyvin. Mennään loppu hallikausi jyvällä ja katsotaan sitten kesällä ammunko renkaalla vai jyvällä. Sunnuntaina ammun seuraavan kerran.

tiistaina, helmikuuta 28, 2012

CMW paita

Tänään sain uuden CMW paidan, on se hieno. :)

maanantaina, helmikuuta 27, 2012

olipas vaikeeta

Pari sarjaa taustaan, sen jälkeen kuuden nuolen sarjoissa 18m ja spottiin, kolme nuolta / spotti. Laskin aikani kuluksi tuloksen ja tulos oli hyvä, vaikka ammunta oli hyvin epävarmaa. Sormiotetta en löytänyt, linjaus ei onnistunut ja laukaukset olivat huonoja. Osumat olivat ympäri taulua, yksi kuutonen ja yksi seiska. Ekat 30 nuolta: 53,55,53,57,57 = 275. Toiset 30 nuolta, alku jälleen huono: 53,52,55,57,58 = 275, yhteensä 550. Jotenkin vain ihmeellisesti tuli noin paljon pisteitä, ei voi kuin ihmetellä. Osuisinpa joskus kisassakin yhtä hyvin. Torstaina jatketaan harjoituksia, jos lunta ei huomisen jälkeen tule paljon lisää. Tänään oli jo lähes toivottoman vaikea päästä Tapanilan parkkipaikalta pois. Parkkipaikka on aivan lumisohjossa, sisään- ja ulostuloväylä on aurattu peräti yhden auton levyiseksi. Kaiken kruunaa tyhmät suomalaiset autoilijat, jotka luulevat että auton voi parkkeerata mihin haluaa, kun parkkiviivoja ei näy.

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2012

60 nuolen SM Salo

Ei kovin odotuksin kisaan, koska sisäammunta ei enää kiinnosta. En ampunut epävirallisissa harjoituksissa yhtään nuolta ja virallisissa harjoituksissa ammuin yhden nuolen, sillä tarkastin merkin. Tuossa yhdessä nuolessa huomasin, että jälleen on erittäin hyvin olkapäähauisselkäveto käytössä eli rennosta ammunnasta ei tietoakaan. Tuo "rentous" näkyi taulussa, paljon nelosia ja viitoseen en osunut, X:t olivat kortilla. Keskityin koko ajan vain nopeaan suoritukseen, tähtäin taulun päälle ja rennosti väkisin läpi. Kertaakaan en purkanut, koska se olisi sotkenut ammunnan lopullisesti. Kaksi kolmosta, sekä kolme huonoa sarjaa 21,21 ja 20 pudottivat tulosta. Sain vain kaksi 25 sarjaa ja X:ään osuin peräti 13 kertaa. Olin koko kisan ajan nelosena ja sen paikan pidin loppuun asti. Lopputulos 276 on urani toiseksi paras koskaan, siihen kait täytyy olla tyytyväinen. Todella masentavan huono esitys jälleen kerran teknisesti, ei vaan pää pysy kasassa, kun joku sanoo sanan virallinen kisa. Kimmolle nostan hattua, kovalla pumppaamisella hienosti toiseksi. Hävisin Kimmolle kuusi pistettä, kisan voittajalle 16 pistettä ja pronssin neljällä pisteellä. Kisasta Erän jousiampujille jälleen mukavasti mitaleja, Pauli kultaa, Jonna, Jussi ja Kimmo hopeaa. Huomenna ammuskellaan lisää, jos vaikka saisi vähän rennompia suorituksia.

torstaina, helmikuuta 23, 2012

tyhjä pää

Viikon tauon jälkeen ampumaan. Onneksi satoi vettä, autonkin sai jollakin tapaa järkevästi Tapanilan parkkipaikalle. Muutama sarja taustaan, sen jälkeen viisi sarjaa IFAA spottiin. Ammunta oli melko hyvää, mutta keskittyminen ei oikein toimi, liikaa ylimääräisiä asioita pyörii päässä. Tämän jälkeen Arcling Kimmon kanssa ja ammuin tällä kertaa viisirenkaiseen, koska siihen ammun sunnuntaina myös Salossa 20 yard SM:ssä. Osuin hyvin neloseen, viitosia ei tullut paljon. Voitin kaksi ekaa sarjaa, Kimmolle kaksi seuraavaa. Sen jälkeen sain melkein jokaiseen sarjaan yhden nuolen keskemmälle kuin Kimmo ja voitin kisan 9-3. Huonoin sarja oli 22 ja vain kaksi 25 sarjaa eli ei osunut hyvin. Positiivinen asia oli, että nuolet pysyivät nelosen sisällä. Sunnuntaina seuraavaan kerran ja silloin kisaa, nyt ei ole paljon odotettavissa pään sekavan tilanteen takia. Tavoitteena on saada kaikki nuolet tauluun ja voittaa yksi ampuja, etten jää viimeiseksi.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012

Custom Made Wraps paita

Iloinen yllätys, saan uuden Custom Made Wraps ampujanpaidan, omalla nimellä ja Pro Staff merkinnällä.

tiistaina, helmikuuta 21, 2012

ei ammuttukaan maanantaina

Maanantain ammunnat jäi väliin. Seuraavan kerran mahdollisesti huomenna keskiviikkona, jos lumitilanne sen sallii. En lähde arpomaan Tapanilaan parkkipaikan kanssa, jos lunta tulee on Tapanilan Urheilukeskuksen parkkipaikka aivan toivoton yhtälö. Lunta on luvassa myös torstaille, joten katsotaan milloin sitä pääsee ampumaan. Kävelyä voisi vahvasti harkita, lumisateessa siihen varmaan menee tunti / suunta ja tähtäinjousi kulkee repussa hyvin selässä.

sunnuntaina, helmikuuta 19, 2012

18m Tapanila

Toinen kisapäivä takana ja jälleen onnistunein järjestelyin. Kiitos Kimmolle tulospalvelun hoidosta, kiitos Oskille viikonlopun tuomaroinnista ja kiitos kaikille jousiammuntajaoston jäsenille, jotka auttoivat järjestelyissä.

Päivän kuvat tästä.

lauantaina, helmikuuta 18, 2012

18m Tapanila

Kisa ammuttu, järjestelyt menivät hyvin. Kiitos Kimmolle tulospalvelusta ja muille mukana järjestelyissä olleille. Huomenna jatketaan järjestelyitä taljakisan kanssa, kisasta myös LIVE lähetys luvassa.

Päivän kuvat tästä.

18.2. kisat Tapanilassa LIVE


Live stream by Ustream

torstaina, helmikuuta 16, 2012

tulihan ammuttua

Vähän oli jäykkää ammuntaa, laukaukset eivät lähteneet ihan niin kuin olisin halunnut. Ammuin koko ajan IFAA 5-spottiin ja kaikki huonot laukaukset löytyivät nelosesta kello yksi. Yhtään nuolta ei mennyt ohi, onneksi. Pitkästä aikaa ammuimme Kimmon kanssa Arclingin ja neljä sarjaa ottelu oli tiukka, sen jälkeen sain vähän enemmän nuolia keskelle ja voitin lopulta 8-4. Kolme seuraavaa päivää menee kilpailujen järjestelyissä, huomenna taustat kuntoon ja viikonloppuna molempina päivinä 18m kisat. Kisat voi katsoa LIVEnä täältä. Seuraavan kerran ammun itse maanantaina.

maanantaina, helmikuuta 13, 2012

lähes hyvää ammuntaa

Tuli ammuttua muutama nuoli 18m taustaan ja sen jälkeen tauluun. Ammunta oli rennompaa kuin pitkään aikaan ja laukauksetkin lähtivät paremmin. Osuin myös ihan hyvin keltaiselle ja yhden bingonkin sain ammuttua. Testasimme myös tähtäimeen kiinnitettävää "laseria", sillä nähdään miten paljon tähtäin pyörii ympäri taulua ja lähteekö laukaukset keskeltä. Hieno ja hyvä työkalu. Torstaina ammutaan lisää.

sunnuntaina, helmikuuta 12, 2012

Flint SM Loimaa

Kimmo, Timppa, Jonna, Pauli ja Juhani
Hyvin epävarmoin fiiliksin kisaan, koska viikon treeniammunnat eivät ole olleet niitä parhaimpia. Ennen kisaa oli mahdollisuus epäviralliseen harjoitteluun tauluihin, kahdessa taustassa. Päätin ampua lämmittelyt taustaan, yritin hakea vain tuntumaa ampumiseen. En saanut tuntumaa, erittäin epävarmaa oli ammunta ja alkoi jopa hieman pelottamaan miten kisassa käy. Jousikäsi tärisi älyttömän paljon ja se tuntui pahalta. Kaksi sarjaa lämmittelin ja sen jälkeen odottelin virallisen harjoituksen alkua. Viralliset harjoitukset ovat IFAAn kisoissa kaksi sarjaa, eka sarja ammuttiin 15 yardilta. Olin rohkea ja ammuin tauluun. Lyhyt matka, pieni taulu ja en osunut. Hauis veto ei ole paras mahdollinen, kun pitäisi ampua rennosti ja osua keskelle. Toinen sarja 20 yard, sen ammuin suosiolla taustaan ja siitä hermostuneena odottamaan kisan alkua. Flintin eka sarja ammutaan 25 yardilta ja siinä oli riittävästi haastetta. En tiedä mikä toi ylimääräisen jännityksen ampumiseen, tunne oli sama kuin kaksi vuotta sitten Kouvolan joukkue SM-karsinnassa, jossa ammuin ympäri taulua koska en hallinnut jännitystä. Eka sarjassa yritin vain pitää tähtäimen taulussa ja ampua rennosti väkisin, niin hyvin kuin mahdollista. Kauhealta tuntui jokainen laukaus, mutta hyvin näytti nuolet osuvan keskelle. Eka sarja X,X,5,5 ja kisan kärkeen. Johdin kisaa alusta loppuun, joka on ihmeellinen asia. Mitä pidemmälle kisa meni, sitä enemmän odotin milloin tapahtuu romahdus ja ammun ainakin yhden nuolen ohi. Oli erittäin miellyttävä ampua, hauis vedolla väkisin ja samalla odottaa koko ajan milloin ampuu ohi. Kovaa henkistä taistelua se oli ja selvisin siitä voittajana. Puolivälissä kisaa Kimmo otti minut kiinni ja tauolle lähdettiin tasapisteissä 129, Vesa kolmantena muutaman pisteen perässä. Oli mukava huomata miten kokeneena kilpailijana unohdin venytellä tauolla, siitä oli mukava lähteä ampumaan toista kierrosta. Onneksi sain nuolet osumaan ja parhaimmillaan johdin kisaa kuudella pisteellä. Ennen vikaa sarjaa johdin neljällä pisteellä ja laskin, että vähintään 16 pitää ampua voittoon. Vika sarja ammutaan kävelynä, yksi nuoli / matka. Matkat 30 yard, 25 yard, 20 yard ja 15 yard. Jännitin aivan liikaa, mutta sain eka matkalta nuolen neloselle. Sitten meinasi tulla iso moka, onneksi tarkistin tähtäinmerkin ennen toista nuolta. Olin laittanut kokemattomuuttani tähtäimen viisi milliä liian alas, tähtäin paikoilleen ja hyvän ravistuksen avustamana nuoli neloseen. Kolmas nuoli lähti aika hyvin ja se osui viitoseen. Tässä vaiheessa uskalsin katsoa, miten Kimmo ja Vesa olivat ampuneet ja laskin, että vika nuoli tauluun ja olen voittanut. Lyhyt matka ja isompi taulu, ei muuta kuin tähtäin taulun päälle ja väkisin läpi, pitäisi osua. Pahalta tuntui ja tähtäin pyöri ympäri taulua, mutta laukaisu oli vähän parempi ja nuoli osui X:ään. Olin voittanut kisan, siinä vaiheessa tuli hieno tunne. Ekan kerran 20 vuoteen, pystyin pitämään pääni kasassa tähtäinjousella ja voitin kisan. Harvinaisen hyvä voittaja fiilis! Pisteitä sain kasaan 258 (joka on Pro luokan SE), Vesa toinen 254 ja Kimmo kolmas 253. Tapanilan Erä sai kisasta kolme kultaa, yhden hopean ja pronssin, hieno saalis. Huomenna treenataan ja tavoitteena on löytää rentous ammuntaan.

torstaina, helmikuuta 09, 2012

vähän parempaa

Otin käyttöön toisen läpän, johon myös tuli aikoinaan vaihdettua uudet nahat. Molemmat läpät täytyy olla sisäänammuttu, jos joutuu kisassa vaihtamaan läppää. Uudet nahat ovat aluksi jäykät ja sen takia tuntuma jänteeseen on hieman outo, mutta muutaman sarjan jälkeen tuntuma paranee. Ammuin 18m taustaan ja muutaman sarjan Vegasiin. Osuin vähän paremmin kuin eilen, mutta kaseja tuli liikaa. Loppua kohden osumat paranivat ja suorituksiin tuli pientä varmuutta. Sunnuntaina ammutaan seuraavan kerran ja silloin Loimaalla Flint SM-kisat.

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2012

epävarmaa ammuntaa

Aluksi flint merkkien tarkistus. Onneksi tarkistettiin, koska lyhyiden matkojen merkit nousivat ylöspäin. Ammunta oli suhteellisen huonoa ja epävarmaa, laukaukset surkeita. Merkkien tarkistuksen jälkeen 18m ja Vegas taulu. Edelleen huonoa ammuntaa ja huonoja osumia, nuolet osuivat hienosti kasille. Päätin, että en lopeta ennen kuin saan kolme keltaiselle ja siinä meinasi mennä aikaa. Lopulta kävi tuuri, eka nuoli X, toka kymppi ja kolmas X. Siihen oli hyvä lopettaa, vaikka ammunta ei ollut hyvää tuossakaan sarjassa. Huomenna yritän ampua lisää, jos vain halli ei tule liian täyteen.

maanantaina, helmikuuta 06, 2012

tulihan ammuskeltua

Muutama sarja taustaan 18m ja sen jälkeen IFAA spottiin. Ammunta oli paikotellen hyvää, mutta muutaman kerran laukaisu oli käsittämättömän jäykkä. Sormet aukesivat niin jäykästi, että jänne tuntui sormissa ja jopa sattui vähän. Nuolet osuivat kello yhteen, kun tuli jäykkä laukaisu. Muuten osuin ihan mukavasti ja muutaman kerran ihan keskellekin eli X:ään. Keskiviikkona ammutaan lisää.

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2012

Kisat pidetty

Tapanilan kisat pidetty, LIVE kuvaa tuli nettiin ja kisat voi uudelleen katsoa tästä.
Otin myös muutamia valokuvia, kuvat tästä. Kisan jälkeen ammuttiin FLINT merkit, tuli ammuttua noin 15 nuolta. Hieman oli jäykkää ammuntaa, mutta sain merkit ammuttua.
Onnittelut Pasille uudesta SE:stä ja Jonnalle miesten voitosta.

lauantaina, helmikuuta 04, 2012

torstaina, helmikuuta 02, 2012

LIVE lähetystä ja ammuntaa

Tänään testattiin ammunnan ohessa LIVE lähetyksen mahdollisuutta Tapanilan Erän järjestämistä jousiammuntakilpailuista helmikuussa ja hyvältä vaikuttaa. Saimme LIVE kuvaa ulos, se ei ole parasta mahdollista laatua, mutta kyllä siitä selvän saa. Sunnuntain 5.2.2012 kisa lähetetään LIVEnä täällä. Tämän päivän tallennettuja otteita löytyy täältä. Ammunta ei ollut parasta mahdollista, laukaukset olivat huonoja ja muutenkin pientä epävarmuutta oli tekemisessä. Ammuin pari sarjaa taustaan ja sen jälkeen IFAA spottiin. En osunut X:ään ja ammuin yhden nuoli ohi. Nuolet osuivat vasemmalle ja oikealle viitoseen, keskelle ei millään. Otimme 30 nuolen kisan Jonnan ja Kimmon kanssa, osuin paremmin kuin koko päivänä. Suoritukset olivat edelleen vähän huonoja ja se sama epävarmuus oli päällä koko ajan. Ammuin 146, Kimmo ja Jonna 139. Yhden nuolen uusinnan vei Jonna X-4. Laskimme myös X:t ja siinä sain kasaan 158 (Vaikka ammuin kaksi nolla X sarjaa), Jonna ja Kimmo 146. Sunnuntai menee FFAA kisan järjestelyissä, seuraavan kerran ammun maanantaina.

maanantaina, tammikuuta 30, 2012

tulihan ammuskeltua

Muutama nuoli tuli ammuttua ja ihan mukavasti osui IFAA 5-spottiin. Ammunta oli suhteellisen hyvää, mutta enää ei meinaa löytyä motivaatioa halliammuntaan. Täytyy vaan yrittää jotenkin jaksaa, torstaina ammutaan seuraavan kerran.

sunnuntaina, tammikuuta 29, 2012

Kolme kultamitalia firmakeilailun SM:stä

Pari- ja joukkuekisan pystit.
Tämä ei liity jousiammuntaan, mutta pitää vähän hehkuttaa. Voitin firmakeilailun SM-kilpailuista 2012 kolme kultamitalia, henkilökohtaisen, parikisan ja joukkuekisan. Kisa pelattiin 26.12.2011 - 29.1.2012. Henkilökohtaisessa kisassa (MAB luokat) jonka voitin, oli mukana 250 keilaajaa.

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012

ottelutreenit taljalla

Taljalla ampumaan, koska Anssin kanssa treenattiin otteluita. En voinut Anssille mitään, ammuimme kuusi ottelua ja hävisin kaikki reilusti. Sarjoja tuli yhteensä 26, joista voitin kokonaista kolme ja tasapelejä tuli kahdeksan eli Anssi voitti 15 sarjaa. Neljännessä ottelussa Anssi ampui kolme bingoa, minun kolmea 28 vastaan. Kyyti oli kylmää minulle. Huomenna en ehdi ampumaan, koska huomenna säädellään muiden jousia. Ensi viikkoon menee seuraava ammunta kerta, perjantai-lauantai menee Tallinnassa ja sunnuntai keilahallilla.

Jos lumentulo ei lopu, loppuu iltatreenit Tapanilassa. Urheilukeskuksen parkkipaikka on ihan mahdoton iltaisin, jos on lunta. Sisäätunlo- ja ulosmenoväylät on aurattu niin ahtaaksi, että ei mahdu kuin yksi auto kerrallaan ja iltaisin urheilukeskuksen parkkipaikka on täynnä autoja. Kun on lunta, ei näy parkkiruudun viivoja, autot ovat parkkeerattu miten sattuu ja sen takia myös parkkipaikat loppuvat kesken. Toivotaan, että lumentulo lakkaa.

maanantaina, tammikuuta 23, 2012

yllättävää

Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia ammunta oli tänään helppoa ja jopa nautin siitä. Muutama sarja taustaan ja sen jälkeen kolmen nuolen sarjoissa rauhalliseen tahtiin Vegasiin. Osuin hyvin keltaiselle ja se oli jopa helppoa, joskus näinkin. 19 nuolta putkeen keltaiselle, 20. nuoli lähti Oskin klikkeristä kuutoselle ja 21. kasiin. Sen jälkeen taas nuolet keltaiselle ja 30 nuolen tulos 276, yhdellä 23 sarjalla. Muutama sarja lisää, nuolet keltaiselle koko ajan. Haastoin Anssin kolmen nuolen kisaan, ammuin 29 ja Anssi oli kovempi, kolme nuolta kymppiin ja kaikki sisäkymppejä. Olipas mielettömän hyvä ammuntapäivä, torstaina jatketaan.

sunnuntaina, tammikuuta 22, 2012

Tuulimäen kisa 22.1.2012

Tuli käytyä Tuulimäessä ottamassa muutama kuva kisasta. Oman seuran ampujat (Tapanilan Erä) pärjäsivät kisassa mukavasti, onnittelut Jonnalle kakkossijasta

Kuvat tästä.

torstaina, tammikuuta 19, 2012

vaikeaa

Tähtäinjousella ampuminen on vaikeaa, tällä hetkellä en saa kunnon suoritusta aikaiseksi millään. Laukaukset lähtivät mihin suuntaan sattuu ja tänään tuli yksi erittäin ihmeellinen ongelma, joka häiritsi aivan liikaa. En saanut vetokäden etusormea jänteelle millään oikein, se oli joko liian kaukana nokista tai liian lähellä, en ymmärrä. Silti sain pisteitä aika hyvin, vaikka mikään ei ollut hyvin. Kimmon kanssa kuuden nuolen sarjoissa SET ottelu, ammuin sarjat 53 (tasan), 54 (voitin), 56 (hävisin), 57 (voitin) ja 52 (hävisin). Ottelu tasan 5-5, ammuimme uusinnan kahdella nuolella. Kumpi sai kaksi nuolta lähemmäs keskustaa voitti, ammuin X ja 10, Kimmo 9 ja 8. SET ottelun voitto minulle uusinnan jälkeen. SET ottelussa sain 30 nuolella kasaan 272, joten ammuin vielä toiset 30 nuolta tuloksen. Edelleen osuin vaihtelevasti ja sain 273, yhteensä 545. Tulos on yllättävän paljon, kun katsoo osumia. Kaseja oli paljon ja suurin osa niistä osui kello yhteen. Alkaa sisäammunta vihdoin ahdistamaan, onneksi ei ole kuin muutama kuukausi ja pääsee ulos. Ensi viikolla ammutaan lisää.

keskiviikkona, tammikuuta 18, 2012

576

Lyhensin vetoa M7:sta puoli tuumaa ja halliin kokeilemaan. Kaksi sarjaa tappelin alhaalla olevan piipperin kanssa ja nostin sen oikealle korkeudelle reilun sentin ylemmäksi. Sen takia se ei pyöri oikein ja reikä jää soikeaksi, joka taas vaikeuttaa keskittämistä, mutta ankkurointi menee nyt kohdalleen. En jaksanut laittaa jousta prässiin ja kääntää jännettä. Osuin hyvin koko ajan, mutta en riittävän hyvin. Sarjat olivat lähes koko ajan 28, muutama 27 ja pari bingoa. 100 nuolen jälkeen ammunta alkoi tuntua hyvältä ja tähtäin pysyi keskellä taulua koko ajan, joten oli pakko ampua tulos. Hyvin osuin koko ajan, nuolet osuivat lähelle kymppiä koko ajan ja tuurilla olisi voinut tulla vähän enemmän. Sarjat: 30,29,29,29,28,28,28,30,28,29 = 288. Toinen kierros ei sujunut ihan niin hyvin, 15 nuolen jälkeen oli kasassa 143 (29,28,28,29,29) ja sen jälkeen meinasi tulla katastrofi. Ammunta hajosi täydellisesti kuudennessa sarjassa, ammuin kolme ysiä kasin rajalle ja kaikki eri puolilla. Siinä vaiheessa olin heittämässä pyyhkeen kehään, mutta onneksi en tehnyt sitä ja seuraava sarja oli 30. Hyvin pysyi ammunta kasassa kolme viimeistäkin sarjaa (30,29,29) ja 30 nuolen tulos 288, yhteensä 576. Olen tulokseen erittäin tyytyväinen, koska ammun jousella jolla ei saa nuolta lentämään ja piipperi on poikittain koko ajan. Tämän viikon taljailut on ammuttu ja huomenna ammutaan tähtäinjousella.

maanantaina, tammikuuta 16, 2012

570!

Puolilta päivin halliin ihmettelemään taljajousella ampumista. M7:lla ei saa nuolta lentämään, se oli tiedossa. Paperitestissä putki löi kolme senttiä oikealle ja kaksi senttiä ylös eli oikein hyvä nuolen lento. Piipperin kanssa oli vaikeuksia, koska se jäi poikittain koko ajan. Pudotin sitä alaspäin sen verran, että se pyöri oikein ja tuli oikeaan asentoon tähtäyksessä. Ankkuroinnin kanssa tuli vaikeuksia, koska piipperi oli vähän alhaalla. Käsi nousi leuan päälle liikaa ja sen takia oli koko ajan hakemista, mutta en antanut sen häiritä. Muutaman sarjan jälkeen ihmettelin, kun en näe kunnolla scopea. No, olin vaihtanut jouseen pienireikäisen piipperin, koska olin tarvinnut isoreikäistä toisessa jousessa. Ei muuta kuin poranterä käteen ja reikä isommaksi. Sen jälkeen tulosammunta kuuden nuolen sarjoissa. Osuin suhteellisen hyvin ja nuolet pysyivät mukavasti keltaisella. Kasin ja ysin rajalle osui paljon nuolia, mutta kymppejäkin tuli riittävästi. Pisteitä sain kasaan molemmilla kierroksilla 285 ja tavoite 570 tuli heti täytettyä. 100 nuolta ammuin ja pidin melkein kahden tunnin ruokatauon, sen jälkeen takaisin halliin ampumaan. Ammuimme Anssin kanssa sarjan SET otteluita ja ne olivat aika tasaisia, ammuimme koko ajan vuorotellen (alternate). Anssi vei ekan 3-7, toinen minulle 6-2, kolmas Anssille 2-6, neljäs uusinnan jälkeen minulle 6-5 (uusinta 10-9), viides minulle 6-4, kuudes Anssille 3-7. SET otteluiden tilanne 3-3 ja ammuimme vielä yhden ja ratkaisevan ottelun. Siinä Anssi ei antanut mitään mahdollisuutta ja vei ottelun puhtaasti 6-0. Ammuin sarjat 29,29 ja 28, Anssi pisti selvästi paremmaksi 30,30 ja 29. Taljalla parasta treeniä sisällä on mielestäni pudotusammunnat, niissä joutuu keskittymään eri tavalla ja pääsee lähelle kilpailutilannetta. Huomenna mahdollisesti lisää taljaa ja loppuviikko tähtäinjousella.

torstaina, tammikuuta 12, 2012

ei vieläkään

Kimmo oli tehnyt seuran tulevia kisoja varten ammunta-aika kellon ja testasimme sitä tänään. Lämmittelysarjan jälkeen 15 nuolen alkukisa Vegasiin ja sen jälkeen SET otteluita alternate ammunnalla. Aloitin kisan vahvasti, eka nuoli ohi kello yhdestä ja sarjaan kasaan 18 pistettä. Kolme seuraavaa sarjaa osuin hyvin (30,28,29), huonoilla suorituksilla ja sain Kimmoa kiinni niin, että ennen vikaa sarjaa ero Kimmolle kolme pistettä. Vikaan sarjaan sain kaikki 26 ja 15 nuolella pisteitä 131 vastaan Kimmon 137. SET otteluissa ekan ottelun ammuimme 20 sekunnin ajalla, mutta se meni hankalaksi, koska olisi pitänyt olla joku painamassa kellon nappia, joten loput SET ottelut ammuimme 15 sekunnin ajalla ja se riitti joka kerta, muutaman kerran meni tiukalle. Ekan SET ottelun voitin 6-2, tokan 7-3, kolmannen 7-3, neljännen 6-2 ja viidennen vei Kimmo 3-7. SETeissä taso oli hyvä, 29 ja 28 ei aina riittänyt edes pisteeseen. Vain kerran SETin voitto tuli alle 27 sarjalla eli hyvää kansallista tasoa oli ottelut. Kimmo ampui myös hyvin, vaikka välillä muokkasi kellon koodausta. Alkukisan 15 nuolta ja 45 seuraavaa (SETeistä poimittuja) nuolta antoivat 60 nuolen tulokseksi 547, ei huono kun eka nuoli oli pummi. Tänään tuli myös todistettua, että minä olen maailman huonoin nuolien rikki ampuja niputtamalla. Olen ampunut kahdeksan nokkia rikki Carbon Oneista, kerran on haljennut nuoli perästä vähän. Jonna ampui tänään nuolen rikki ja viime viikolla sama juttu, kaksi nuolta kahdesta. Koska Jonna on sen verran paljon tarkempi kuin minä, vaihdoin hänelle pinnit ja Beiterin pin nokit (Beiterin insertien tilalle), jos ne eivät rikkoisi nuolta. Ei mennyt kuin muutama sarja ja taas lenteli nokin palasia, mutta nuoli ei hajonnut. Suosittelen Carbon One nuoliin pinnejä ja Beiterin pin nokkeja, pysyy nuolet ehjinä, jos ampuu nippuun. Minulla pysyy nuolet ehjinä, vaikka on käytössä Beiterin insert nokit, minua ei onneksi lasketa. Ensi viikolla ammuskellaan lisää ja ammun molemmilla jousilla, taljalla ja tähtäimellä. Tuli uhottua hallilla, että saan ensi viikon aikana taljalla 18m:ltä 570. Taitaa tulla pitkiä päiviä hallilla, kun sitä yritän ampua. Edellisestä talja-ammunnasta on seitsemän kuukautta ja kaiken lisäksi joudun ampumaan M7:lla, jolla en saa edes nuolta lentämään. 570 tai ei mitään ensi viikolla.

maanantaina, tammikuuta 09, 2012

ei toimi ammunta

Ammunta huononee koko ajan ja osumat sen mukana. Ammuin kahteen spottiin, kuuden nuolen sarjoissa ja en saanut mitään aikaiseksi. Yritin ampua tuloksen, mutta lopetin 30 nuolen jälkeen. Ammuin liikaa kuutosia ja seiskoja. Yhden bingon onnistuin jotenkin saamaan ekaan spottiin, onneksi toiseen spottiin tuli 24. Yritin sitten saada edes kuutta nuolta keltaiselle ja se meinasi olla loputon tehtävä. En tiedä kuinka monta kymmentä sarjaa olin ampunut, kun sain ensimmäisen hyvän suorituksen ja nuoli osui vielä kymppiin. Siihen päälle viisi melkein hyvää suoritusta ja kuusi nuolta keltaisella, tavoite saavutettu. Purin jousen ja jäin halliin ihmettelemään muiden ammuntaa. Torstaina ammutaan lisää, toivottavasti hyvillä suorituksilla.

sunnuntaina, tammikuuta 08, 2012

hankalaa

Olipas vaikean tuntuista ammuntaa, mutta nuolet osuivat tuntumaan nähden ihan hyvin. Viisi nuolta IFAA spotteihin ja 60 nuolen kisa Kimmon ja Jonnan kanssa. Ekat 30 nuolta ammuskelin ympäri spotteja ja jopa yhden pummin, pisteitä kasaan huimat 138. Kimmo johti viidellä pisteellä tässä vaiheessa. Toiset 30 nuolta suoritukset pitenivät ja oli vaikeuksia saada minkäänlaista laukaisua aikaiseksi, silti osuin paljon paremmin ja tulosta tuli 147. Yhteensä 285, Kimmo 281 ja Jonna 268. Jälleen laskimme myös X:t, jos niistä saisi kuusi pistettä olisi minun tulos ollut 312, Kimmo 300 ja Jonna 289. Olisi huima parannus IFAA kisoihin, jos X:stä saisi kuusi pistettä. Silloin olisi hyötyä myös osua siihen. Tulosammunnan jälkeen ammuimme SET ottelun 18m tauluun, ensimmäisenä 10 SET pistettä saanut voittaa. Minä ammuin jälleen spotteihin ja tällä kertaa en ampunut yhtään ohi, mutta kympit olivat kortilla. Kisa oli tiukka, viiden sarjan jälkeen tilanne minä 5, Jonna 4 ja Kimmo 1. Kaksi sarjaa lisää, tilanne 7, J 6 ja K 1. Sitten alkoi Kimmon kiri ja 10 sarjan jälkeen tilanne 8, J 6 ja K 6. Yhdestoista sarja toi ratkaisun ja voitin 10,6,6. Jonna ja Kimmo ampuivat yhden nuolen uusinnan kakkostilasta, sen voitti Jonna 10-8. SET ottelu oli hyvätasoinen, koska jokaisessa sarjassa vaadittiin vähintään 27 sarja SET pisteeseen. Sain SET ottelussa kasaan 30 nuolella 271, huonoin sarja 25 ja paras 29. Huomenna jatketaan harjoituksia.

torstaina, tammikuuta 05, 2012

jälleen ampumassa

Viikon tauon jälkeen jälleen ampumassa ja tauon huomasi. Tärinää oli riittävästi ja en osunut kovin hyvin, ammuin lähes jokaiseen sarjaan vähintään yhden kasin klo yhteen. Muutaman kerran sain nuolet vähän paremmin nippuun ja kerran osuin kunnolla toiseen nuoleen. Nokki meni keskeltä poikki ja nuoli meni perästä halki, ensimmäinen rikottu nuoli tähän hallikauteen. Laitoin risan nuolen ilman nokkia kymppiin ja yritin ampua siihen toisen nuolen, erittäin huonolla menestyksellä. Monta kertaa osuin siihen, mutta en saanut toista nuolta sisään. Onnistuin kuitenkin rikkomaan yhden nokin lisää, yrittäessäni osua nokittomaan nuoleen. Päivän lopuksi Kimmon kanssa SET ottelu, jota Kimmo hallitsi. Voitin ekan sarjan 28-27, sen jälkeen olin vastaantulija sarjoilla: 26,26,25. SET ottelu Kimmolle 6-2. Sunnuntaina ammutaan lisää ja yritetään osua paremmin.

keskiviikkona, tammikuuta 04, 2012

ei ehdi ampumaan

En ole ehtinyt vielä ampumaan uutena vuotena, torstaina on tarkoitus löytää aikaa siihen. Toivottavasti onnistun.